Ladataan...

Tänään olen yrittänyt palautella mieleeni Mirkka Rekolan runoa, joka menee jotenkin niin, että

arkiset kotityöt ovat elämän pieniä tervehdyksiä meille.

Pidän ajatuksesta. Että elämä siinä meitä tervehtii joka kerta, kun tartumme tiskiharjaan tai imuriin, tamppaamme mattoja tai ripustamme pyykkejä. Elämän pieniä moikkauksia. Elossa ollaan!

Mikä voisi olla suurempi onni kuin saada elää arkea. Pedata sänky aamulla. Siivota keittiö aterian jälkeen. Pyyhkiä pölyt ikkunalaudoilta.

Pidän kotitöiden tekemisestä. Kun minulla on aikaa, mahdollisuus ja kyky tehdä kotitöitä, asiat ovat hyvällä tolalla. Luulen, että tapa ajatella näin kumpuaa lapsuudenkodista.

En ole oppinut pitämään siivoamista tai järjestelyä penseänä ja ärsyttävänä pakkopullana, jota kuuluu kaikin keinoin vältellä. En ole saanut kotoa sellaista mallia, että imuroidessa tai lavuaaria kuuratessa kuuluu aina olla vähän kiukkuinen. Tekemisestä ja työnsä jäljestä voi nauttia. Ja siivotessa ehtii samalla ajatella monenmoista.

Rauhassa, ajan kanssa siivoilu on myös tässä ruuhkaisessa elämänvaiheessa aikamoista luksusta. Kovin usein en slow-flow-siivousmoodiin pääse, mutta sentään välillä.

Sitä oppii olemaan pienestä iloinen... Se hetki, kun kaikki talouden kuusi pyykkikoria ovat hetken aikaa tyhjiä. Se tunne, kun keittiön lattia on vähän aikaa puhdas. Fiilis, kun olet pessyt käsin tiskialtaallisen verran puu- ja valurauta-astioita, kuivannut ja laittanut kaikki kaappeihin, ja ripustat astiapyyhkeen paikoilleen. Onnellinen olo kotiin tullessa, kun makuuhuoneen ohi kulkiessasi näet pedatun sängyn.

Pieniä palasia oikeilla paikoillaan elämän suuressa palapelissä.

Jos jotain haluaisin jättää lapsilleni perinnöksi, niin tavan suhtautua kotitöihin mukavana juttuna. Se säästää niin paljolta turhalta tuskailulta.

Ladataan...

Uusi työ sijaitsee eri puolella koskea ja keskustan vastakkaisella laidalla kuin entiset. Vanhalla puolella ovat myös koti, Prisma, kuntokeskus, koululaisten koulut ja päiväkotilaisen päiväkoti. Ja kaikki lasten harrastuspaikat.

Ennen koko elämä pyöri muutaman kilometrin "bermudankolmiossa" keskustan reunamilla. Ydinkeskustaan ei tullut hankkiuduttua juuri koskaan.

Nyt on uudenlaista. Vaikka olenhan minä tuolla "väärällä puolella" ollut töissä ennenkin. Uusia reittejä kulkiessa tulee näin alkuun jatkuvalla syötöllä mieleen muistoja ajoista ennen lapsia... Ja niiltä ajoilta kun esikoinen oli ihan pieni... Ja niitä ajoilta, kun keskimmäinen oli ihan pieni... Silloin nämä olivat minun työreittejäni. Tuosta kaupasta ostin aamiaisjugurttini, kun en ehtinyt kotona syödä... Täältä hain lounassalaattini... Pyörämatkani kulki tämän sillan yli...

Uuden työn myötä arki hakee vielä uomaansa. Moneltako on lähdettävä aamuisin? Miksi en meinaa ennättää juoda aamukahvia? Mikä lapsilla fiilis, kun alankin häipyä ennen heitä? Kuinka ehdin ikinä hakemaan päiväkotilaista iltaisin, kun työmatkan lisäksi myös työaika on puoli tuntia aiempaa pidempi? Mikä on paras fillarireitti? Kauanko kävelee bussipysäkiltä? Minne saa auton parkkiin, jos on pakko tulla autolla.

Keskustassa liikkuminen ei ole ainakaan kahdeksaan vuoteen ollut osa arkeani. Nyt on. Harpon pitkin keskustan katuja aamuruuhkassa ja taas uudestaan illansuussa. Silmäni ja korvani eivät ole hiljaisten, laitamilla vietettyjen vuosien jälkeen tottuneet jokapäiväiseen vilinään ja hälinään.

Eipä sillä, olen aivan urbaani ihminen ja rakastan suomalaisittain isossa kaupungissa asumista. Voisin hyvin asua eurooppalaisittain tai maailman mittakaavassa paljon isommassakin. Mutta minulla nyt ei vaan ole ollut vuosikausiin asiaa keskustaan kuin aniharvoin. Pääni ja sieluni ovat tottuneet liikuskelemaan rauhallisemmissa miljöissä.

Tänään viiden maissa Keskustorin laidalla bussia odottaessani tajusin, että jos pidän puhelimeni Spotifyn volyymin entisissä lukemissa, en keskustassa liikkuessani kuule kuulokkeistani soljuvasta sellomusiikista säveltäkään. Ulkopuolinen äänimatto on niin dominoiva.

Alan ehkä harkita vaihtoehtoisia reittejä. Näinä ruuhkaisina vuosina rauha ja hiljaisuus ovat näköjään tulleet yllättävän tärkeiksi tavoitteiksi päivittäisessä (ja pään sisäisessä) elämässäni.

No, oli miten oli, uudet reitit, rytmit ja äänimaisemat löytävät paikkansa arjessani pikkuhiljaa.

Ja uusi työ - siitä minä pidän.

Ladataan...