Mielenmaiseman muutos massamedioiden ignooraamisella ja lukemisen lisäämisellä

Nestories

Oon täs vähä kelaillu, miks olin enne nii paljo enemmä down ku nykysi…

Miksi ennen ajattelin asioista pessimistisemmin kuin nykyisin? Miksi minulla ei ollut mielipiteitä taikka mielipiteideni perusta oli hutera? Miksi minulla ei ollut aikaa arvostamilleni asioille? Miksi en ollut aikaansaava?

Siihen on useita syitä.

Olen nykyisin huomattavasti avarakatseisempi, optimistisempi ja aikansaavampi kuin aiemmin osaltaan siksi, että olen jo vuosikaudet tehnyt merkittäviä muutoksia ohjelmien, medioiden ja kirjallisuuden kulutuksessa.

 

 

Teininä luin suhteellisen paljon. Luin enimmäkseen Dostojevskia, Tolstoita ja Waltaria. Sinänsä rikastuin romaanien lukemisesta. Fiilistelin Idiootin, Anna Kareninan ja Sinuhen henkilöiden mielenmaisemia. Liikutuin ja annoin elämän viedä. Olin matkustaja ja tarkkailija. Entistä tapaani lukea voisi kuvailla pikkutarkaksi. Takerruin sivuseikkoihin. Keksin kirjallisuudesta perusteluja omalle taantuneelle käyttäytymiselleni. Kannoin epämääräistä huolta. En nähnyt metsää puilta. 

Toisaalta lukeminen oli minulle yleensä vähemmän mieluisa suoritus aina siihen saakka, kunnes teos vei mukanaan. Monen haastavamman teoksen kohdalla näin ei koskaan käynyt. Jätin kirjoja alkupäästä kesken. Tylsistyin ja vaihdoin musiikkiin, joka puhutteli minua välittömämmin. Tuijotin telkkaria. Lopulta luin monet vuodet hyvin vähän. Tutkin itseäni varsin egosentrisesti. Toisaalta opin jotain olennaista itsestäni. Toisaalta minun oli vaikeampi nähdä itseäni suhteessa ympäröivään maailmaan, sillä ajattelin pienessä boxissa.

 

Nykyisin luen paljon - ja paljon huolettomammin. Käytän erilaisia lukutekniikoita. 

Hengitän.

Säädän vastaanottimeni sopivalta tuntuvalle taajuudelle.

Pehmennän katsetta.

Luen nopeasti ja luen hitaasti. Selailen kirjoja sieltä täältä. Keskityn estetiikkaan ja katson kuvia. Kiinnitän huomiota otsikoihin ja minussa herää kysymyksiä. Kuulostelen itseäni. Mietin, mitä haluan tietää lukemistani kirjoista. Luen ajatuksella. Nautin lukemisesta. 

Etsin aktiivisesti edistynyttä ajattelua kirjallisuudesta. Ignooraan taantumuksellisen aineksen. Kehitän "makuani" kirjojen valinnassa. Tänäänkin (sunnuntaina) törmäsin pariin mielenkiintoiseen kirjaan: Timothy Ferrissin ”4 tunnin työviikko” puhuu unelmien toteuttamisesta juuri nyt ja Sanna Ehdin käsittelee teoksessa ”Enemmän energiaa!” monipuolisesti elinvoimaa ja sen lähteitä. Lisäksi kuuntelen äänikirjoja ja podcasteja minua kiinnostavista aiheista, kuten juridiikasta, urheilusta, ympäristöstä, ravinnosta, hyvinvoinnista ja itsensä kehittämisestä. Katson paljon laadukkaasti tuotettuja ja/tai keskusteltuja Youtube-videoita. Peilaan muiden kokemuksia omiini ja sisällytän hyviä asioita elämääni. Vaikka olenkin intuitiivisesti hyvänoloisille vaikutteille altis, pyrin pureksimaan ne ennen nielemistä. Pohdin intertekstuaalisesti. Pyrin itsenäisyyteen ja riippumattomuuteen.

 

2015-2018: Illat kirjallisuuden parissa - > avaimet itsenäiseen ja riippumattomaan ajatteluun

 

Aikaisemmin katsoin telkkarista suhteellisen turhia ohjelmia – mainittakoon esimerkkeinä Salatut elämät, Kotikatu, Lemmen viemää, Serranon perhe, Big Brother ja (Lauantai-illan) Huuma. Sinänsä tällaisia ohjelmia oli hauskaa katsoa hyvässä seurassa, mutta näin jälkeen päin ajateltuna niistä ei jäänyt paljoa mitään jäljelle. Miellyttävällä seuralla voin toki edelleen perustella silloin tällöin heikkotasoisten ohjelmien seuraamista, mutta mieluiten katsoisin ystävienkin kanssa laadukasta ohjelmaa. Joka tapauksessa ohjelmien seuraamiseen liittyy usein tietty lähipiirin kanssa harjoitettu inside-huumori, vähän Ylen Sohvaperunat-ohjelmasta tuttuihin tapoihin verraten.

Nuorempana olin raskaan sarjan penkkiurheilija. Harrastin arvokisamaratoneja sohvalta käsin ja pidin omia tilastoja suosikkiurheilijoideni suorituksista. Sinänsä en pidä edelleenkään näitä harrasteita turhina, olenhan purkanut aitoa kiinnostusta urheiluun sohvalta käsin. Sittemmin olen kuitenkin löytänyt parempia tapoja. Lisäksi olen joutunut asettamaan itselleni rajat. Tänä päivänä seuraan urheilua rajatummin pääasiassa netistä tai paikan päältä.

On todettava, että aiemmin annoin telkkarin tavallaan vaikuttaa omaan ajatteluuni seuraamalla loputtomasti tusinasarjoja, katsomalla pitkiä urheilukisoja ja selailemalla kanavia ajan kuluksi. Tuhlasin kallisarvoista aikaani ja ikään kuin elin muiden elämää. Ainakin niinä pitkinä töllöiltoina.

 

->2010: Illat telkkarin ääressä -> mitä jäi käteen?

 

Olin aikaisemmin jossain määrin tottunut massailmiöön, jonka puitteissa on tapana seurata julkkisten elämää televisiosta ja iltapäivälehdistä kommentoiden samalla halventavaan sävyyn. Hävettää myöntää, että myös minä osallistuin toistuvasti julkisuuden henkilöiden tai tuntemattomien ihmisten epämääräiseen arvostelemiseen sen perusteella, mitä heistä oli (ollut) esillä julkisuudessa. Ehkä sorrun siihen toisinaan vielä nykyisinkin, vaikka sitä on peräti helppoa välttää. Ei tarvitse kuin kysyä itseltään: mitä minä oikeasti tiedän muista ihmisistä?

Nykyisin en katso oikeastaan ollenkaan televisiota. Möin taulu-TV:ni seitsemän vuotta sitten. Olen ollut siis jo pitkään vankasti kuivilla TV:stä, minkä vuoksi satunnainen TV-ilta hotellihuoneessa tai tuttavien luona tuntuukin kliffalta. Esimerkiksi viime Perjantai-iltana nautin Tampereen Omenahotellissa Ylen Perjantai-ohjelman ravintoaiheineen ja tarkkasin Liviltä ohjelman Arman ja Suomen rikosmysteeri, joka kertoi ”Ilmajoen erakkosurmasta”.

Yleensä katson ohjelmia netistä. Olenkin jo usean vuoden aikajänteellä valinnut koko ajan tarkemmin ja tarkemmin, mitä ohjelmia katson ja milloin. Suosikkeihini kuuluvat ajankohtaisohjelmat, dokumentit, luonto-ohjelmat ja tarkoin valikoidut elokuvat. Joskus katson huumorimielessä esim. Putouksen tai Suomen huutokauppakeisarin kokonaisuudessaan, vaikka oikeastaan Youtuben huumoriklipit ajaisivat pitkälti saman asian. Nykyisin seuraan vähemmän massamedioita ja huonoja uutisia maailmalta. Toisaalta pyrin filtteröimään somesta pois asiat, joista en piittaa. Kaiken kaikkiaan pyrin seuraamaan henkilöitä, ohjelmia ja medioita, joista saan positiivisia viboja.

Ennen tapasin luovuttaa lukemisen ja annoin television päättää ajatukseni. Nykyisin kontrolloin tekemistäni huolettomasti. Minulla on aikaa itselleni. Minulla on aikaa toisille.

Onko sinulla ollut ongelmia liiallisen television tuijottamisen kanssa? Oletko lukenut elämäsi uudelle levelille? Käytätkö aikaasi oikeasti sinulle merkityksellisiin asioihin?

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.