Millainen olisin ilman sinua epilepsia

Never Give Up

Heräsin tänään aamulla perhettä aiemmin ja selailin puhelinta. Vastaani tuli epileptikkojen ryhmän keskustelu, jossa mietittiin miten paljon lääkitys on muuttanut persoonaa. Itselläni on sellainen ongelma, että sairastuin murrosiän kynnyksillä ja en oikeastaan tiedä millainen Ilona minä olisin ilman sairautta, ilman lääkitystä. Lapsena olin iloinen, ahkera, hyvin oppivan, hyvä muistinen, pystyin keskittymään hyvin ja olin hyvin empaattinen. Tuosta jäljellä on oikeastaan empatia. Väsyn helposti, ärsyynnyn helposti, unohtelen, oppiminen vie aikaa enkä joskus pysty keskittymään mitenkään. Olisinko tällainen muutenkin vai olisinko edelleen kaikkea sitä mitä olin ennen sairastumista? Olisiko minulla ne taidot tallella, joita nyt niin kovin toivon omistavani. 

Mieleni kipuilee asian kanssa paljon, vaikka olen hyväksynyt asian. Yritän silti kovasti hillitä itseäni ja parantaa keskittymistä ja muistia. En silti voi ohittaa niitä ajatuksia, jolloin päähäni hiipii ajatus, entä jos en pysty, entä jos asia ei olekaan minusta kiinni? Entä jos lääkitys vaikuttaa päähäni juuri niin paljon, että persoonani on muokkautunut niiden mukana. Olisiko asiat sillon helpompi hyväksyä? Entä jos se väsymys mitä toisinaan koen, on näistä johtuvaa. Ei laiskuutta. Olen silti edelleen viisas, ajatusmaailmani on laaja ja moneen kykenevä. Koitan arvostaa sitä yli muiden ikävien asioiden. 

Koen, että tietyllä tavalla sairastuin tosi pahassa kohdin. En toisaalta tunne itseäni. Muiden kertoessa selkeästi millaisia he olivat ennen sairautta itse vain pyörittelin peukaloita " en tosiaan tiedä, sellainen ihana lapsi". Osaisi ehkä helpommin sanottaa omia ongelmia, jos tietäisi mihin olisi kykenevä ilman sairautta ja lääkitystä, hyväksyä. Nyt sitä vain ajattelee, että omaa heikkoutta jos ei osaa sanottaa mistä johtuu. En vain tosiaan tunne sitä Ilonaa, joka olisi aikuistunut ilman epilepsiaa. Ennen ajattelin, että sairaus ei ole vaikuttanut minuun mitenkään, mutta on se. Toisaalta se myös on opettanut arvostamaan monia asioita paljon enemmän. Hyväksyn silti sen, että jokaisella on elämässä omat ongelmat ja haasteet. Tämä on minun ongelma. Tämä on myös osa minun matkaa ja persoonani kehitystä. Olen räiskyvä, empaattinen, tunteidensa kanssa solmuun menevä ihminen. Hyväksyn asiaa parhaani mukaan. 

Kommentit

HeidiKK (Ei varmistettu) https://heidikinnunen.com/

Moi Ilona!
Mä kyllä ymmärrän tosi hyvin tämän ajatuksen juoksun, sillä olen vastaavaa miettinyt paljon. Itselläni ei ole epilepsiaa, mutta tulehduksellinen suolistosairaus kylläkin. Miten paljon voikaan immunosupressiivinen lääke vaikuttaa? Entäs toistuvat kivut? Kyllähän ne varmasti vaikuttavat jonkin verran, enkä voi sanoa olevani sama ihminen kuin ennen sairastumista. Toisaalta olen myös kasvanut hurjasti, jos lähdetään miettimään positiivisia puolia :)
Olet kyllä sairastunut hankalassa elämänvaiheessa ja epilepsia on varmasti lääkityksineen kasvanut osaksi sinua. Olisiko helpottavaa vain hyväksyä sen vaikutus itseesi ja persoonaasi, opetella tuntemaan se tämän hetken Ilona? :) Kuitenkin epilepsiassa taitaa olla aika rajallinen määrä vaihtoehtoja lääkitykseen ja niissäkin lähes samat sivuvaikutukset.
Hienoa, että pohdit näin avoimesti ja syvällisesti! Sitä on mielenkiintoista lukea :)

Tsemppiä arkeen! Teidän elämää on ihana seurailla myös instan puolella. Ja nyt kuulostan stalkkaajalta :D

~Heidi K.
https://heidikinnunen.com/

IlonaNGU
Never Give Up

Hei! 

Olet ehdottomasti oikeassa, että hyväksyminen on kaiken a ja o. Ongelmana vain on se, kun ei oikein tiedä mikä johtuu sairaudesta, mikä ei! :) 

Älä huoli, kuulostat vain aktiiviselta seuraajalta! Teistä olen kiitollinen! 

Mukavaa kevättä! 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.