Lukijan kysymys: Mitä tehdä, jos mies ei tahdo keskustella feminismistä?

No Sex and the City

Jokin aika sitten blogin lukija esitti minulle kysymyksen siitä, mitä tehdä kun miespuolinen kumppani ei ole avoin keskustelulle feminismistä ja tuntuu olevan sokea monille sukupuolittuneille epäkohdille yhteiskunnassa. Kysymys on sen verran kinkkinen, että päätin värvätä itselleni apujoukkoja – siis sekä kumppanini että teidät, arvon lukijat! Alkuperäinen kysymys löytyy tästä alta, ja sen jälkeen meidän vastauksenne. Koska monta päätä ajattelee aina yhtä paremmin, toivottavasti mahdollisimman monet teistä osallistuvat keskusteluun kommenteissa ja jakavat omat kokemuksensa ja ajatuksensa aiheesta.

Dear Jemina, apua!

Oon täältä ennenkin apua pyytänyt ja saanut, joten testataan taas josko muut viisaat naiset osais mua neuvoa. Nimittäin miten saisin käytyä rakkaan miehen kanssa keskustelua feminismistä ilman että keskustelu menee eipäs-juupas-sä-oot-väärässä-en-kuuntele-sua-väittelyksi?

Oon aika varma (tai ainakin toivon) että mies on ihan yhtä feministi kuin minäkin, mutta vaan tosi sokea tietyille jutuille (esim palkkaerot, työelämän rakenteet, valkoisen miehen etuoikeudet) eikä asiasta puhuttaessa päästä puusta pitkään kun se JUMALAUTA alkaa inttämään vastaan eikä kuuntele :D (Tai siltä musta ainakin tuntuu).

Miten te muut torppaatte Bluestockingin Feministibingostakin tutut one lainerit (lähinnä miksi tasa-arvon nimi on feminismi, kyllä miehetkin) jotta saisitte keskustelun itse asiaan? Mulla menee hermot, joten keskustelu tyssää aika hyvin jo siihen. Mutta se ei saisi tyssätä, koska en halua tajuta vuosien päästä olevani suhteessa konservatiivisen meninisti setämiehen kanssa (tää silleen huumorilla, mutta ihan pienellä pelonsekaisella äänellä sanottuna) :D

 

Jemina: Pahoin pelkään, että tyhjentäviä tapoja sulkea one linereita hokevan tyypin suuta ei ole. Parisuhteessa paras tapa lähestyä asiaa on mielestäni yksinkertaisesti se, että otat vakavasti puheeksi sen miten miehen asenne ja vastaustapa sinua häiritsevät. Tätä kannattaa myös kokeilla sellaisena hetkenä, jolloin vänkäystä aiheesta ei ole vielä syntynyt, jotta tästä keskustelun puutteesta voisi pyrkiä keskustelemaan tavallaan itse feminismistä erillisenä aiheena.

Hyvä tapa sanallistaa asia voisi olla sen toteaminen, mitä mielestäsi näissä tilanteissa tapahtuu ja miltä se sinusta tuntuu. Replat voisivat mennä esimerkiksi jotenkin näin: Haluaisin keskustella sun kanssa yhdestä jutusta. Aina kun tulee puhe feminismistä, musta tuntuu, että torppaat keskusteluyritykset heti alkuunsa. Se tuntuu inhottavalta, ja koska aihe on mulle tärkeä, haluaisin että voisimme puhua siitä kunnolla. Halutessasi voisit myös mainita tarkkoja esimerkkejä faktoista, joita mies ei tunnu tunnistavan, kuten vaikka nuo mainitsemasi palkkaerot. Tällaisen vakavan keskustelunaloituksen tulisi mielestäni toimia toiselle merkkinä siitä, että nyt suljetaan oma suu ja kuunnellaan kumppania hetken ajan.

Jos olet jo tehnyt näin, tai kun teet näin, miehen reaktio kertoo uskoakseni aika paljon siitä, kuinka paljon tältä voi odottaa. Jos tämä on valmis kuuntelemaan ja oppimaan tajutessaan aiheen tärkeyden, silloin toivoa on. Jos tyyppi kuitenkin jatkaa vänkäämistä ja on vielä myöhemminkin haluton kuuntelemaan ja keskustelemaan, sitä pitäisin pienenä varoitusmerkkinä. Kenenkään ei tarvitse tietää kaikkea valmiiksi, eikä meistä täydellinen ole kukaan. Omien etuoikeuksien tunnistaminen ja tunnustaminen (johtuivat ne sitten vaikka sukupuolesta, etnisestä taustasta, iästä tai mistä tahansa) voi olla todella pitkä ja usein myös vaikea prosessi, ja pieni alkuvastustelu lienee siihen suht luonteva reaktio. Jos kyseessä kuitenkin on toistuva kaava, jossa kumppani ei kykene suhtautumaan sinuun ja aiheeseen vakavasti edes sen tärkeyttä korostettuasi, alkaisin todennäköisesti pohtimaan muutoksen todennäköisyyttä – ettet tosiaan vain jokin päivä havaitse viettäneesi aikaa meninistin kanssa.

 

Ja jottei tämä menisi ihan negistelyksi, alla mielipiteellään keskusteluun kontribuoi myös Hyvä Mies™, jolla on ehkä vähän omakohtaisempi ja rakentavampi näkökulma asiaan.

 

Hyvä Mies™: Koko etuoikeuskeskustelu on minullekin aika uusi, sillä törmäsin konseptiin feminismikeskusteluissa vasta joitakin vuosia sitten. Aluksi en ihan tajunnut sitä ja usein olinkin tosi puolustuskannalla. Se on käsittääkseni aika tavallista. Sitä ajattelee olevansa yleisesti ottaen hyvä ihminen, joka on tasa-arvon ja muiden hyvien asioiden puolella. Kun joku sitten alkaa selittää etuoikeuksista ja siitä, että saatat olla ikäänkuin pahisten puolella vain siksi, että olet esimerkiksi mies, sitä saattaa automaattisesti reagoida vastustelemalla. Ajatteluketju menee silloin jotenkin näin: Kumppanini puhuu asioista, jotka saavat minut tuntemaan oloni kusipäiseksi, mutta mielestäni en ole kusipää vaan kiva kaveri, ja niinpä kumppanini täytyy olla väärässä tämän aiheen suhteen.

On mahdollista, että mies ajattelee juuri näin, ja siksi pitää vaikeana edes myöntää, ettei hän välttämättä toimikaan tasa-arvon eteen. Ihmisten täytyy kuitenkin oppia erottamaan toisistaan se, että he pitävät itseään hyvänä tyyppinä ja se, että he voivat olla tietyn ryhmän edustajina tosi etuoikeutettuja. Jos hän oikeasti tahtoo tasa-arvoa, pitäisi hänen treenata keskustelemista ja kuuntelemista. Se voi olla vaikeaa: koska hän on mies, hän on todennäköisesti tottunut siihen, että kaikki pitävät hänen sanomisiaan kiinnostavina. On kuitenkin tärkeää opetella kuuntelemaan enemmän, uskoa ihmisiä heidän kertoessaan kokemuksistaan ja etsiä tapoja olla heidän liittolaisensa. Itse olen viime vuosina pyrkinyt parhaani mukaan tekemään juuri näin.

Yksi konkreettinen keino voisi olla tarjota miehelle feminismiä koskevaa luettavaa. Kirjat ja pamfletit antavat ajattelemisen aihetta, eikä lukiessa synny samanlaista tunnetta hyökkäyksen kohteena olemisesta kuin juteltaessa joskus saattaa syntyä. Miesten kirjoitukset feminismistä voisivat tarjota hänelle tutulta tuntuvia näkökulmia, mutta muista tarjota myös naisten ja sukupuolivähemmistöjen kirjoittamaa materiaalia, ettei hän ala ottaa feminismiä vakavasti ainoastaan muiden miesten puhuessa siitä. Toinen neuvoni olisi toisinaan yrittää päättää keskustelu sen kiristyessä ja aloittaa se myöhemmin uudelleen: kinaamisen sijaan voi joskus olla hyvä antaa toiselle aikaa ajatella asiaa ja palata siihen myöhemmin.

On tottakai myös mahdollista, että miestä ei oikeasti kiinnosta feminismi. Jos haluat muuttaa kaappiseksistin, se vaatii aikaa ja vaivaa. Sen täytyy kuitenkin olla molemminpuolista: homma ei voi mennä niin, että sinä yksin yrität opettaa häntä. Paljon riippuu siitä, miten paljon sinä olet halukas panostamaan asiaan. Feministinä sinun pitää määritellä ne rajat, joiden yli et ole valmis menemään: käytös jota et hyväksy, ja esimerkiksi se, kuinka paljon olet valmis valistamaan aikuista ihmistä. Olen itse kiitollinen siitä, että niin monet ovat vaivautuneet opettamaan minulle lisää feminismistä, mutta kuten sanottu, kyseessä tulee olla ns. two-way street – myös toisen osapuolen tulee olla valmis osallistumaan ja halukas oppimaan lisää.

 

Onko teillä kokemusta feminismikeskustelun torppaavista tyypeistä? Miten te lähestyisitte aihetta? Laittakaa vinkit jakoon kommenteissa!

 

 

Jos aihe kiinnostaa, jatka lukemista:
meidän kaikkien pitäisi todellakin olla feministejä
say it with a gif: Feministimiehen suusta
Lukijan kysymys: Etäsuhteesta avoin suhde?
Share

Kommentit

Kissankieli
Hello Dolly!

Tämä on oikeasti tosi tärkeä aihe, eikä mulla ole mitään hyvää ratkaisua asiaan, mutta joskus kun olen asiasta vääntänyt, yritän kääntää asian esimerkeiksi. Miltä sinusta tuntuisi, olisiko reilua, että teet tasan samaa työ kuin naapurin Pentti, mutta saisit siitä pienempää palkkaa siksi, että olet lyhempi? Entä jos siellä työpaikalla kutsuttaisiin sinua, aikuista miestä, "pojaksi" ja pyydettäisiin paikalle joku, jolla on munasarjat, sillä ethän sinä voi tietää tästä asiasta mitään? Tai että menee ylennys sivu suun, koska "me ny vähän aateltiin, että sä alat kuitenkin kohta lisääntyä ja sitten tulee niitä korvatulehdussaikkuja etkä sä jaksa keskittyä, niin me nyt ylennettiin toi Pentti, koska sille on tehty vasektomia."

Profemakkomies (Ei varmistettu)

Tämä on niin riippuvaista omasta näkökulmasta. Omastani katsoen esimerkit uppoavat: olen naisvaltaisella alalla töissä oleva mies, ja minua pojitellaan päivittäin. Minun myös oletetaan hoitavan teknisten vikojen korjaamiset ja raskaiden asioiden kantamiset, vaikka se ei toimenkuvaani kuulukaan. Palkkaa saamme kaikki täsmälleen saman verran. Paitsi tietenkin naispuolinen lähiesimieheni ja naispuolinen ylin pomoni.

Kaikesta tästä huolimatta koen itseni feministiksi ja pidän asiasta myös ääntä. Se, mikä minua sen sijaan harmittaa, on tietyt totuuksina pidetyt lauseet, joita feministisessä diskurssissa usein hoetaan. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia.

Jemina
No Sex and the City

Mutta eihän ensimmäinen kommentoija ehdottanutkaan, etteikö tällaisia tilanteita olisi! Sen sijaan tätä esimerkkiä ehdotettiin käytettävän havainnollistamaan miehelle, joka ei ehkä koskaan tällaiseen tilanteeseen ole joutunut, sitä miten naisia niin usein työelämässä kohdellaan. Koska tilanne on sinulle henkilökohtaisesti tuttu, ymmärrät varmasti sen ongelmallisuuden - niin naisten kohdalla kuin omalla kohdallasikin. Molemmissa on kyse sukupuoleen liittyvistä stereotypioista ja niistä usein seuraavista vääryyksistä. Ja feministithän siis nimenomaan taistelevat niitä vastaan ihan kaikkien sukupuolten edustajien kohdalla - kyse ei siis ole siitä, että kukaan tahtoisi esimerkiksi miehiä pojiteltavan tai heidän muuten kohtaavan tällaisia tilanteita.

Monien miesten kohdalla tällaiset omakohtaiset kokemukset voinevatkin vahvistaa ymmärrystä siitä, miksi me kaikki tarvitsemme feminismiä. Onkin oikein hienoa, että sinäkin olet feministi - jatketaan siis kaikki taisteluayhdessä epätasa-arvoa vastaan.

 

Profemakkomies (Ei varmistettu)

Ymmärrän ongelmallisuuden, ja juuri siksi olen feministi. Ja feministinä minua niin ikään surettaa se, että minut nähdään usein alistavan ryhmän edustajana, eikä yksilönä, vaikka omissa elämänpiireissäni edustankin usein itse niin sanottua toiseutta. Toiseus ei ole aina riippuvaista biologisesta sukupuolesta. Esimerkiksi olisi hyvin ikävää, jos minua ruvettaisiin työpaikalla syrjimään ja kadehtimaan sen perusteella, että netissä kirjoitettiin minun saavan miehenä muita parempaa palkkaa - mikä ei siis pidä paikkaansa.

Mutta en tahdo nillittää liikaa ja tuoda itseäni esille, jatkakaamme taistelua ja pyrkikäämme olemaan tekemättä oletuksia mihinkään suuntaan. :)

Pauli Sumanen (Ei varmistettu)

Sanot: "Halutessasi voisit myös mainita tarkkoja esimerkkejä faktoista, joita mies ei tunnu tunnistavan, kuten vaikka nuo mainitsemasi palkkaerot."
Suomessa ei ole todistettu tasa-arvoisella tutkimuksella, että palkkaeroja on.
Miesten ja naisten ansiotaso ja palkkataso Suomessa

Tutkija Reija Lilja ja tasa-arvovaltuutettu vaativat, että "palkkaero" jaetaan osiin. Tasa-arvovaltuutettu sanoo: "Palkkavertailua ei tehdä kokonaispalkan perusteella". Kun kokonaisansiot on jaettu osiin, voidaan suunnitella jokaiselle osalle sopiva korjaussarja. Nykyisen noin 20 % tuloeron syitä ovat: 1. Miesten suuremmat piiloylityöt (9-10%), 2. Miesten pidempi työviikko (5 %). 3. Naisten suuremmat palkalliset poissaolot, yhteensä 5 %. Poissaoloerot jakaantuvat kolmeen osaan: A. Naisten pidemmät vuosilomat (2-3 %). B. Naisten suurempi sairastuvuus (1-2 %). C. Naisten suuremmat palkalliset hoitovapaat (1-2 %).

Verohallinnon mukaan kaikkien Suomen naisten verotettavat palkkatulot ovat noin 76-78 % miesten palkkatuloista. Tässä on mukana myös kertaluonteiset erät kuten lomarahat ja tulos- ja voittopalkkiot sekä ylityökorvaukset. Verotettavia miehiä ja naisia on yhtä paljon.

Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen mukaan naiset tekevät alle 80 % miesten vuosityötunneista. Kun huomioimme tuntiperustaisesti korvatut ylityöt, joita miehet tekevät yli kaksi kertaa naisia enemmän, miesten ja naisten palkkataso tehtyä työtuntia kohden on sama. Tämä palkkaeron laskentatapa on EU:n Naisten oikeuksien ja tasa-arvon valiokunnan (FEMM) kehittämä ja sen on hyväksynyt EU-parlamentti päätöslauselmassaan 2008/2012(INI).

Suomessa miesten ansiotaso on 20 % korkeampi kuin naisten, mutta tehtyä työtuntia kohden laskettu palkkataso on sama. Kun Suomessa tuo ero miesten ja naisten tekemässä työpanoksessa korjataan, ei muuta korjausta tarvita, jotta miesten ja naisten ansiotaso saadaan samaksi vuositasolla laskettuna.

Marx sanoi jo 1865: "Näin muodoin voimme todeta yleiseksi laiksi: Tavaroiden arvo on suoraan verrannollinen niiden valmistamiseen käytettyyn työaikaan ja kääntäen verrannollinen käytetyn työn tuotantovoimaan." Työaika on sama käsite kuin kvantitatiivinen tuottavuus ja työn tuotantovoima sama kuin kvalitatiivinen tuottavuus (näin sen on määritellyt FEMM).

Lause: "Sama palkka samasta työstä" on ymmärretty väärin. Se tarkoittaa Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten mukaan: "Sama palkka samanarvoisesta työpanoksesta".

Periaate, että enemmän ja tuottavammin työtä tekevälle kuuluu isommat ansiot on ollut olemassa jo keräilytalouden aikoina. Ja se on yhä voimassa kaikissa maailman yhteiskunnissa.

Jemina
No Sex and the City

En todellakaan aio nyt tuhlata aikaani kanssasi vänkäämiseen, mutta sanon vaan sen, että esim. tuo mainitsemasi "periaate, että enemmän ja tuottavammin työtä tekevälle kuuluu isommat ansiot" on jo itsessään varsin ongelmallinen väite, ja itse asiassa kertoo enemmän asenteista ja rakenteellisesta seksismistä kuin mistään universaaleista faktoista. Esimerkiksi hoiva-alalla, kuten monilla muillakin usein naisvaltaisilla aloilla, tehdään töitä niska limassa - ja ihan helvetin tärkeää työtä vieläpä. Alaa ei kuitenkaan lasketa tällaisessa über-kapitalistisessa mielessä "tuottavaksi". Kuuluuko hoitajille siis tämän vuoksi matalampi palkka?

Ja naisten suurempiin poissaoloihin liittyen: naiset joutuvat yhä edelleen usein jäämään kotiin lasten kanssa pidemmäksi aikaa, koska nykyinen systeemi ei kannusta miehiä samaan, eikä vanhemmuuden velvollisuuksia muutenkaan valitettavasti vielä nähdä tasa-arvoisesti molempien sukupuolten edustajien asiana. Onko siis niin, että naisten tulee aina hoitaa lapset, ja tämän päälle vielä heille kuuluu matalampi palkka poissaolosta johtuen?

Jos tosiaan vastaat molempiin kysymyksiin kyllä, olet paitsi seksisti, myös todennäköisesti vähän kusipää.

Vierailija (Ei varmistettu)

Toi tyyppi kannattaa jättää omaan arvoonsa. Missä vaan mainitaan sanallakaan palkkatasa-arvo niin se on heti paikalla huutelemassa, miten kaikki muut on väärässä ja vain hänen tutkimuksensa on oikeassa. http://www.labour.fi/ptblogi/2015/03/17/hutkijan-ja-tutkijan-ero/

Jemina
No Sex and the City

Tuo on loistavan informatiivinen linkki, kiitos! Muistelinkin, että nimi oli jostain tuttu, ja nythän se selvisi että mistä ja miksi.

N. (Ei varmistettu)

Kiitos hyvästä tekstistä, tässä on taas vaikka mitä millä jatkaa miehen sivistämistä :)

Ongelma taitanee tosiaan tiivistyä tuohon Profemakkomiehenkin mainitsemaan oletukseen siitä että miehenä olet automaattisesti etuoikeutetussa asemassa, ja monella miehellä (kuten minunkin kumppanillani) on siinä varmasti sulateltavaa kun kuitenkin näkee itse itsensä ihan mukavana tasa-arvoa kannattavana heppuna.
Samoin mullakin meni hetki sulatella intersektionaalisuuden ideaa kun siitä aloin lukemaan, ja tajusin kuinka etuoikeutettu olen itsekin todella monessa asiassa (ja kuinka sokea sitä onkaan omille etuoikeuksilleen!).

Jemina
No Sex and the City

Siis nämä ovat ehdottomasti hankalia asioita, joissa tosiaan riittää sulateltavaa ihan kaikille! Meistä suurin osa on kuitenkin ihmisinä monin tavoin keskeneräisiä, ja parasta mitä voimme tehdä, on yrittää opetella ja oppia koko ajan lisää.

Ja tuosta sanomastasi tuli itseasiassa mieleen - voisikohan miesten etuoikeuksia havainnollistaa lisää esimerkiksi juuri tuolta intersektionalisuuden puolelta ammentamalla? Kyseessähän kun on monella tavalla samanlainen asetelma: siinä missä miehet ovat monin tavoin etuoikeutettuja naisiin verrattuna, on esimerkiksi valkoisella feministillä hurjasti etuoikeuksia ruskeisiin feministeihin verrattuna. Ja että asia nyt vaan on näin, ja se pitää tunnistaa ja tunnustaa, vaikka se voikin välillä tehdä omasta olosta epämukavan. Samalla voinee painottaa myös sitä, että esimerkiksi miehen etuoikeudet eivät automaattisesti tee miehestä seksisteistä pahinta, eivätkä valkoisen feministin etuoikeudet kyseisestä feminististä raivorasistia - mutta että nämä etuoikeutemme kyllä ovat vaikuttaneet meihin ja vaikuttavat meihin aina vain, ja että ne sekä niiden taakse piileytyvät rakenteet pitäisi pyrkiä tuomaan näkyville, niitä pitäisi pyrkiä käsittelemään sekä kollektiivisesti että myös oman päänsä sisällä.

Musta esim. Laura Honkasalon (bluestockingin kommenteissa) kokemus, ettei feminismillä ole hänelle enää mitään annettavaa, ja haluttomuus taistella "kaikenmaailman vähemmistöjen" puolesta tuntuu kumpuavan tästä ihan samasta. Kun ei olla koettu sitä järkyttävää syrjintää, mitä vaikkapa transihmiset joutuvat kokemaan, ajatellaan, ettei sitä ole olemassa. Ja vähintään sellaisille henkilöille, jotka haluavat itsestään käytettävän "fey"-pronominia, saa vapaasti naureskella (kuten Honkasalon fanittama prof. Jordan Peterson tekee). Kaikki me olemme varmasti johonkuhun toiseen verrattuna etuoikeutettuja, mutta kusipään tunnistaa siitä, ettei hän usko eikä tunne empatiaa silloinkaan, kun nainen kertoo konkreettisia esimerkkejä raiskauskulttuurista ja kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä, tai binääriseen sukupuolikäsitykseen huonosti istuva henkilö kertoo vaikeuksistaan saada töitä tai asuntoa. 

Ryhmiä vastaan (Ei varmistettu)

Miksi ihmiset täytyy jakaa ryhmiin? Veljeni tappoi itsensä ajauduttuaan ensin koulupudokkaaksi ja sen jälkeen alkoholin ja huumeiden väärinkäyttäjäksi.

Samanlaisia kohtaloita on maailma täynnä.

Miksi ihmisiä ei voi kohdata yksilöinä? Miksi heitä on käsiteltävä ryhminä?

En ymmärrä, miten edesmennyt veljeni voidaan nähdä etuoikeutettuna suhteessa naisiin vain siksi, että hän on mies. Hänellä meni erittäin huonosti, mikä johti lopulta itsemurhaan.

En ymmärrä, miksi harjoitetaan ajattelua, jossa ihminen leimataan ryhmänsä perusteella. Eihän ryhmä kerro suoraan siitä, millaisia ovat ihmisen mahdollisuudet ja oikeudet ja millainen on hänen asemansa yhteiskunnassa.

Sarana (Ei varmistettu)

Olen todella pahoillani veljesi puolesta ja toivon sinulle voimia asian käsittelyyn.

Minusta ihmisiä ei tarvitse jakaa ryhmiin, mutta on tärkeää päästä käsiksi vähemmistöjen kokemuksiin jotta voidaan nostaa esiin mm. syrjiviä valtarakenteita ja muuttaa niitä. En näe, että epäkohtien esiin nostaminen millään tavoin syyttää muita ihmisiä (tässä tapauksessa miehiä) epäkohdista. Mm. se miksi suurin osa koulupudokkaista on miehiä, on tärkeä tutkittava asia myös tasa-arvon näkökulmasta. Miksi kasvatamme ns. kovia miehiä joiden on hankala puhua tai näyttää tunteitaan ja se voi näyttäytyä esimerkiksi alkoholin liikakäyttönä? Mielestäni nämä ovat kysymyksiä joita sukupuolten tasa-arvokeskustelu voi ratkoa ja siten myös auttaa veljesi tilanteessa olevia ihmisiä ja heidän läheisiään.

Mielestäni sukupuolten tasa-arvossa, feminismissä tai tässä keskustelussa ei ole leimattu miehiä, vaan pyritty keskusteluun epäkohtien poistamiseksi.

Jemina
No Sex and the City

Sanoit, Sarana, kaiken mitä itsekin ajattelin, mutta muotoilit asian vielä miljoonasti elegantimmin kuin itse olisin osannut. Kiitos!

Ryhmiä vastaan (Ei varmistettu)

"Minusta ihmisiä ei tarvitse jakaa ryhmiin, mutta on tärkeää päästä käsiksi vähemmistöjen kokemuksiin"

Minusta ihmisten jakaminen ryhmiin on yksiselitteisesti syrjivää.

Olen ammatiltani opettaja ja työssä koulussa, jossa on on myös maahanmuuttajia. Omatuntoni ei taivu kohtelemaan ihmisiä ryhminä, vaan pyrin kohtaamaan jokaisen oppilaani yksilönä.

Käytännön työssä paljon useammin avun tarvitsija on kehnoista perheoloista tuleva suomalaistaustainen poika kuin maahanmuuttotaustainen tyttö. Olenkin lopen kyllästynyt rasistissävyiseen lähestymistapaan, jossa yksilöä ja hänen oikeuksiaan määrittää ryhmä, jota hän edustaa. Tällainen asnne on syrjivä.

Jos oma lapsenne tarvitsee tukea, tahdotteko, että hänet kohdataan koulussa yksilönä vai ryhmän jäsenenä? Jos hän ei kuulu oikeaan ryhmään ja häneltä sen vuoksi viedään tuki, niin onko se teistä oikeudenmukaista?

Miksi minun pitäisi nähdä uhreina tai alistettuina maahanmuuttotaustaiset lapset, jotka menestyvät hyvin koulussa, käyttäytyvät kauniisti ja joilla on taustallaan kodin tuki ja akateemisesti koulutetut vanhemmat?

Feminismistä näyttää tulleen avoimesti rasistista, jossa ihmisten henkilökohtainen kohtaaminen korvataan etukäteisluokittelulla, jonka nojalla joillekin ryhmille suodaan enemmän oikeuksia kuin toisille.

Hälyttävää. Juuri kun luulin, että maailma avautuisi ja oppisi hyväksymään erilaisuuden ja ihmisten erilaiset lähtökohdat, niin feministit pyrkivät palauttamaan siihen rasistisen sortojärjestelmän.

Sarana (Ei varmistettu)

Minusta on todella hienoa, että kohtaat oppilaasi yksilöinä. Mielestäni sinun ei myöskään tarvitse nähdä kuvaamiasi nuoria uhreina tai alistettuina. Olen siis täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että jokainen ihminen tulee kohdata yksilönä. Minä en kuitenkaan koe, että tietyn ryhmän kohtaaman syrjinnän esiin nostaminen poissulkisi ihmisen kohtaamista yksilönä.

Joskus ihmisten yksilöllisyyden näkemisen esteenä voi olla asioita joille olemme sokeita (mm. sukupuoli) ja ne tiedostamattamme vaikuttavat siihen miten kohtaamme yksilön. Tämä ei varmaankaan koske sinua, mutta joitakin se koskee (mm. saan tasaisin väliajoin itseni kiinni tästä ajattelusta...) ja näille ihmisille on erityisen tärkeää avata niitä käsityksiä joita meillä alitajuisesti on erilaisia ihmisryhmiä kohtaan.

Minun ymmärrykseni mukaan feminismissä ja tasa-arvossa pyritään yhtäläisiin oikeuksiin.

Esimerkki: sinulla on oppilas jolla on todella huono näkö. Onko silmälasien antaminen tälle oppilaalle etuoikeuden antamista vai tasa-arvon luomista? Itse ajattelen, että jälkimmäistä. Kyse ei ole siis etuoikeudesta vaan tasa-arvoisten mahdollisuuksien luomisesta, vaikka toisella onkin "etuoikeus" parantaa näköään keinotekoisesti.

Yksilö (Ei varmistettu)

En ole "Ryhmiä vastaan" -nimimerkki, mutta ajatuksia heräsi minullakin. Entäpä, jos se poikkeuksellisen huononäköinen onkin valkoinen poika? Annetaanko silmälasit silti maahanmuuttajatytölle, jonka näössä ei ole mitään vikaa? Poikahan kuuluu etuoikeutettuun ryhmään. Voiko hänellä olla yksilöllisiä heikkouksia tai asioita, joissa hän ei olekaan etuoikeutettu?

Jemina
No Sex and the City

No jopas nyt on mennyt höpsöksi tämä koko keskustelu. Kun puhutaan etuoikeuksista, ei yritetäkään väittää, että esimerkiksi kaikilla miehillä menee kaikki ihan helvetin hyvin, nyt ja aina. Sen sijaan kyse on siitä, että yhteiskunta suosii esim. valkoisia muun väristen ihmisten yli, miehiä naisten yli, jne.

Yksilön kokemuksia ja mahdollisesti kohtaamia vaikeuksia etuoikeuksista keskustelu ei millään tavalla lyttää, vaikka monet siihen niin reagoivatkin. Nämä reaktiot havainnollistavatkin mielestäni aika hyvin tuota itse tekstissäkin esiin tuotua pointtia siitä, miten henkilökohtaisesta kokemusmaailmasta voi olla vaikea irtautua näkemään asiat myös laajemmassa kontekstissa. Yhden huomioiminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö toisella voisi olla henk.koht. tasolla väliä.

Yksinkertaistaen: valkoisella miehellä voi siis toki olla huono näkö, ja siitä on hänelle mahdollisesti haittaa. Se voi jopa olla hänelle hyvin raskas juttu. Tämä kokemus ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että valkoisella miehellä on noin yleisesti helpompaa tässä maailmassa kuin vaikka jonkin toisen värisellä miehellä, tai naisilla ylipäänsä, saati sitten jonkin toisen värisellä naisella - ja vastavuoroisesti tämän tämän tosiasian tiedostaminen ei tarkoita, etteikö kyseinen mies saisi myös surra huonoa näköään silloin kun se sattuu surettamaan.

Sarana (Ei varmistettu)

Kiitos Jemina, kun toit keskustelun takaisin siihen mistä tässä on kyse ja vieläpä hyvin selkeästi!

Anna, 30 v. (Ei varmistettu)

Kiitos nimimerkille Ryhmiä vastaan tärkeistä pointeista. Olen kanssasi samaa mieltä. Minusta se, että ihminen nähdään ensisijaisesti jonkin ryhmän jäsenenä on sellainen asia josta ennen myös feministit pyrkivät eroon. Niinkin radikaalia oli ennen ajatus että nainen on ensisijaisesti yksilö eikä pelkkä nainen, jonka teot edustavat pelkästään naisten toimijuutta tai vaikkapa naisten pätevyyttä joukkona tietyllä alalla. Nykyiset intersektionaalisuuden ja miesten etuoikeuksia suoltavat uuden polven feministit eivät minusta salli kokonaisvaltaista kuvaa ihmisyydestä ja sosiaalisesta todellisuudesta ja niistä monimutkaisista vaikutussuhteista joita ihmisten välisissä vaikutussuhteissa väistämättä kohdataan. He ovat luoneet hyvin mustavalkoisen mallin ihmisten toiminnasta ja siksi teoria menee metsään käytännön tilanteissa.

Maahanmuuttaja joka on tummempi kuin keskiverto suomalainen ei ole automaattisesti osaton. Valkoinen heteromies ei ole automaattisesti mikään male priviledgen rajaton haltia, joka on syyllinen maailman epäoikeudenmukaisuuksiin sen enemmän kuin muutkaan tällä pallolla tallustelevat. Siksi on väärin niputtaa ihmiset pelkästään ryhmän edustajiksi.

Kaltaisiasi opettajia arvostan ja teitä tarvitaan enemmän. Todellisuus on hyvin erilaista kuin naistutkimuksen kirjallisuuden dogmat opettavat. Olen edelleen feministi. Enemmän vain sellainen Laura Honkasalon kaltainen nainen, joka ei purematta niele kaikkien kanssafeministien teorioita tai ajatuksia. Välillä lueskelen huvikseni joidenkin feministien juttuja ja mietin että kyllä niitä sokeita pisteitä löytyy kaikilta ihmisiltä - myös feministeiltä.

Kyllä, uskon että naisia ja miehiä syrjiviä rakenteita on. En usko, että feminismi ajaa miehiä syrjivien rakenteiden poistoa. Tästä esimerkkinä vaikka miesten määrän väheneminen korkeakouluissa. Siksi miesten pitää itse aktivoitua näissä asioissa eikä todellakaan syyllistyä kaikista niistä asioista joista radikaalifeministit haluavat miehiä syyttää.

Tsube (Ei varmistettu)

Ah, tämän takia tuntuu, että maailmassa on toivoa. Että on ihmisiä, jotka vievät feminismiä eteenpäin. En oikein valitettavasti keksi kysyjälle mitään järin kekseliästä, mutta kirjasuosituksen hänen miehelleen voin antaa: Simone de Beavoirin Toinen sukupuoli. Klassikko, paksu teos tai itseasiassa kaksi, mutta niin tärkeää asiaa täynnä, että kaikkien pitäis lukea toi.

Mahdoton Nainen

Mä kumminkin väitän että Beauvoir on vähän turhan heviä luettavaa vasta opettelevalle feministille, etenkin jos se opetteleva on vähän vastahankainen, kun Toisen sukupuolen lukeminen menee välillä paatuneemmallakin feministillä vähän tahmaisesti. Jos jotain kirjallisuutta haluaa sille siipalle suositella, niin aloittaisin jostain suomeksi kirjoitetusta perusteoksesta. Esim. Vastapainon julkaisema Käsikirja sukupuoleen voisi toimia.

Jemina
No Sex and the City

Täällä yksi sellainen feministi, joka ei koskaan ole saanut Toista sukupuolta luettua, useista yrityksistä huolimatta... Mutta paljon riippuu toki tyypistä: jos ihminen on tottunut lukemaan raskastakin teoriaa ja siitä tykkää, niin sitten Beauvoir voi olla kyllä tosi hyvä paikka aloittaa. Muussa tapauksessa aloittaisin ehkä itsekin jostain vähän köykäisemmästä, kuten esimerkiksi Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä -kirjasta.

Voisikin muuten olla hyvä idea kerätä sellainen lukusuosituslista aloitteleville feministeille, tyyliin kymmenen kirjaa joiden avulla pääset alkuun. Heitelkää siis ihmeessä lisää kirjasuosituksia, jos sellaisia tulee mieleen!

Domppa (Ei varmistettu)

Jeminalta lainattua: "Omien etuoikeuksien tunnistaminen ja tunnustaminen (johtuivat ne sitten vaikka sukupuolesta, etnisestä taustasta, iästä tai mistä tahansa) voi olla todella pitkä ja usein myös vaikea prosessi, ja pieni alkuvastustelu lienee siihen suht luonteva reaktio."

Juuri näin - etenkin kun emme itse ole valitsemalla valinneet yhtäkään noista ominaisuuksista. Tuohon alkuvastusteluun liittyen, mutkan kautta samasta aiheesta kirjoitti männäviikolla myös Ylen kolumnisti Maria Pettersson. Kolumnin lähestymistapa saattaisi sopia myös niille, joille feminismi jo sanana aiheuttaa välittömän siilipuolustusrefleksin.

Lyhyesti tiivistettynä Pettersson vääntää rautalangasta, miksi sammakkona lipsahtanut sovinistinen / rasistinen puhe loukkaa siitäkin huolimatta, ettei puhuja aikonut loukata ketään ja jopa mieltää itsensä tasa-arvon kannattajaksi. Voin rehellisesti tunnustaa jääneeni itsekin itselleni kiinni muutamasta vastaavasta sammakosta, eikä kokemus opettavaisuudestaan huolimatta ollut mieltäylentävä.

Mainitsemani kolumni otsikolla "Mutta enhän minä tarkoittanut mitään pahaa" löytyy Ylen sivuilta: http://yle.fi/uutiset/3-9517916

Kommentoi