Nice Guys, tai: Miehet jotka kohtelevat naisia hyvin
Viime viikkoina olen pohtinut paljon sitä, miten halveeraavaan ja epäarvostavaan sävyyn kivoista kundeista yleensä puhutaan. Nice Guy tuntuu tarkoittavan nörttiä ja tossukkaa, ja netistäkin hakusanalla saa tulokseksi esimerkiksi tällaisia kuvia:

Kuvan esimerkkimiehen "epäuhkaavilla" genitaaleilla viitataan mitä ilmeisimminkin siihen yleiseen harhaluuloon, ettei kiva kundi tai hyvä mies voi olla kovin seksikäs. Että tätä ei voi edes ajatella sellaisena petoeläimenä, jonka kanssa pöllytettäisiin peittoa yöt läpeensä mitä tuhmemmilla tavoilla. Naisten pitäisi aina vain tahtoa niitä renttuja jotka retuuttavat ympäriinsä, ottavat ja sitten jättävät. Hyvä mies ei voi olla hottis.
Väärin! Väärin, väärin, väärin!
Hyväkin mies voi retuuttaa, mutta just sellaisella hyvällä tavalla. Hyvä mies ei salettiin jätä naista makaamaan märkään länttiin odottamaan unta sen jälkeen kun on itse lauennut ja mimmi ei jaksa enää kiinnostaa. Ja lienee sanomattakin selvää, että hyvät käytöstavat sekä sellainen harvinainen supervoima kuin toisen ihmisen huomioon ottaminen jatkuvat myös makkarin ulkopuolella, yltävät peräti kaikiin talon huoneisiin.
Mielipiteeni on toki puolueellinen ja närkästykseni syntynyt ns. ojassa olevasta omasta lehmästä, niin suurta on ollut tyytyväisyyteni omalle kohdalle osuneeseen lajin edustajaan. Ovat tainneet käännyttää minut! Entisestä pahojen poikien harrastajasta on kovaa vauhtia tulossa uskollinen Hyvä mies™-fani!
Toivottavasti en kuitenkaan jää kivojen kundien fanikerhooni yksin, vaan muutkin pian ymmärtävät mistä puhun. Nyt hyvien miesten arvostus kattoon, sinne minne se kuuluu!
Sillä loppupeleissähän on kyse vain ja ainoastaan tästä:

Kuvat: ohinternet.com, sodahead.com


Kommentit
Mun mielestä koko "kiva mies ei kiinnosta" -juttu on ihan täyttä cräppiä, ja johtuu lähinnä siitä, että (fiksuillakin) naisilla on tapana sen "sää et vaan napeksi" -pakkien sijaan keksiä joku konkreettinen syy, miksi tyyppi ei innosta. Sitten, kun tyyppi on "ihan kiva" eikä siinä ole mitään vikaa, mutta ei kuitenkaan mitään, mikä erityisesti innostaisikaan, sanotaan vatipäisesti jotain sen "no sää oot liian kiva" -tyylistä. Kun oikeammin pitäisi todeta "Määpä en vaan tykkää susta silleen". Kun se, että toinen on kiva on se pohjaoletus sille (pari)suhteelle, mutta eihän se nyt hitto vieköön pelkästään riitä.
Ja kas, hirveä määrä jonkun-ihankivoja-toisen-ihanparhaita-miekkosia itkee vääryttää modernissa miehenmallissa kun pitää olla kaikkea.
Jos taas joku on oikeasti sitä mieltä, että tyyppi on muuten perfect, mutta vain "liian kiva", niin siinä tapauksessa puhutaankin niin kuolettavan tyhmien ihmisten deittailusta, että se lienee ihan oma taiteenlajinsa heille, jotka asiasta haluavat ottaa selvää. Minä en tahtoisi.
Kivat pojat on ihania, "kivat pojat" ei. Muutama on tullut kohdattua sellaisia poikia, jotka ovat kovasti julistamassa kuinka kivoja ovat, ja kuinka heillä on mennyt usko naissukupuoleen kun kaikki heille kelpaavat naiset ovatkin mieluummin tapailleet pahoja poikia, i.e. ei heitä. (Ikään kuin kivuus olisi joku hyvin harvinainen ominaisuus, eikä sellainen, jota vaadin jokseenkin kaikilta tapailemiltani miehiltä.) Tällä katkeruudella "kiva poika" on sitten yrittänyt kiristää sänkyyn tai suhteeseen. Mut kivat pojat FTW indeed.
tiiti, ihan oikeassa olet. Se, että toinen on kiva, liene tosiaan enemmänkin perusvaatimus jutun etenemiselle, ei niinkään syy sen päättymiseen. Kyllä kunnon naisellakin pitää olla sen verran munaa, että kehtaa sanoa mistä oikeasti kiikastaa!
Fw, samaa mieltä. Varvien vaatiminen omaan oletettuun kivuuteen perustuen ei ole oikeasti yhtään kivaa. Marttyyrimiehille iso ei!
Nyt kiltti mies antaa kommentin tähän!
Olen siis kiltti mies, mutta saadessani naista, en todellakaan kiltteile enää makkarin puolella! Olen koittanut hankkia aina numeron jokaiselta naiselta, jonka tapaan, mutta vaikka olisinkin saanut sen, niin siihen se sitten jää. Nainen joko tekstaa kerran tai pari kertaa takaisin ja sitten on aina niin raukkis, ettei edes uskalla laittaa mitään "sori, mutta sä vaan et oikein kiinnosta mua" tms., vaan jättää AINA vastaamatta. Kertaakaan en ole tavannut naista, jolla olisi ollut pokkaa sanoa asiat päin naamaa...tai nyt muistelen, niin on niitä tainnut kaksi kappaletta olla.
Ei auta, että käy 3 kertaa viikossa salilla, ei auta, että on kohta AMK-tutkinto takana, ei auta, vaikka edes jollain (omalla tavalla) tasolla yrittää näyttää hyvältä. Mikään ei auta. Aina voi sanoa, että "katso peiliin". Olisihan se kiva katsoa peiliin, mutta mua ärsyttää se, kun naiset eivät koskaan uskalla ottaa vastuuta tai edes sanoa, mistä kiikastaa. Onhan se aika helvetin vaikea koittaa parantaa itseään, jos ei kenelläkään ole pokkaa kertoa, missä se vika on.
En kyllä ymmärrä teitä, jotka kirjoititte, että marttyyrimiehet ja "kivat pojat" ovat perseestä. Jos mies on sitä mieltä, että hän kilttiyttään ei saa naista syttymään, niin eikö hän saa sitä sanoa? Jos siis oikeasti on sitä mieltä? Itse olen joskus vähän vihjannut, että "no, siks mä en ole seurustellut, koska olen ujo ja kiltti" (tietenkin panon jälkeen), joskus en. Lopputulos on kuitenkin sama, nainen ei uskalla sanoa olevansa kiinnostumaton. Tai jos uskaltaa, niin menee kuitenkin antamaan numeronsa, vaikkei haluaisi olla enää missään tekemisissä kanssani.
Tehtävä naisille:
Opetelkaa viestittämään selkeästi, mitä haluatte ja mitä ette. Se olisi hyvä osata vaikka ennen petipuuhia ja myös siinä vaiheessa, kun tapaatte miehen. Kukaan mies ei arvosta mitään muuta enempää naisessa kuin rehellisyyttä. Tietenkin jos haluaa tahallaan vittuilla, niin voi olla epärehellinen.
T: 26v mies, joka on nähnyt maailmaa tarpeeksi, jotta voi siitä kokonaisvaltaisen mielikuvan muodostaa.
Vierailija, viestimisen selkeyttä toivottaisiin varmaan molemmilta sukupuolilta, tai siis lähinnä yli sukupuolirajojen. Monet naiset kun valittavat miehistä about samoin sanoin, joita sinä tuossa käytit naisista. Kyse lieneekin siitä, että ihmisten ylipäänsä pitäisi opetella kommunikoimaan paremmin toistensa kanssa. Rohkeuttahan se toki vaatii.
Ja PS. en usko että naisilla on sinänsä velvollisuutta "kertoa missä vika on". Aina ei vain natsaa, eikä sille voi sitten mitään. (Toki se pitäisi sitten jo kehdata sanoa suoraan, eikä vain vältellä ensin aihetta ja myöhemmin toisen tekstareita.) Kyse ei siis ole siitä, että sinun tulisi jotenkin 'parantaa' itseäsi. Harvassa meissä on mitään vikaa.
Kommentoi