Päivä prinsessana, tai: Piirroselokuvien epäilyttävä naiskuva

Ladataan...
No Sex and the City

Kiertelin päivän lelukaupassa etsimässä lahjoja nuorille siskoilleni, ja nyt olen kurkkuani myöten täynnä kaikkea kiiltävää ja pinkkiä tyttöhöttöä. Sain myös pahanlaatuiset prinsessaöverit. Siinä hyllyjen välissä, taas yhtä kapeauumaista ja suurisilmäistä piirrosmimmiä tuijottaessani, aloin myös pohtia Disney-leffojen naisista antamaa kuvaa. Jotenkin se vähän arveluttaa.

 

Sanokaa vain nipottajaksi, mutta tällaiset esikuvat eivät todellakaan päädy kenenkään sukulaiseni/ystäväni/tuttavani lahjapaketteihin niin kauan kun minä saan asiasta päättää. Toki minäkin rakastin aikoinani Disney-leffoja, mutta ei se välttämättä tarkoita sitä, että niiden viesti olisi vaikutuksille alttiille lapsosille millään tavalla hyväksi. (Vedänhän minä röökiäkin, kuin korsteeni konsanaan, enkä silti olisi tunkemassa spaddua taaperolle suuhun tutin sijaan.)

Googlaamalla walt disney, sexism löytyy muuten paljon mielenkiintoista luettavaa. Suosittelen vilkaisemaan erityisesti tekstejä Becoming a Princess: The Transition From Individual to Sex Object sekä 7 seksistisimmän Disney-hahmon listaa. Myös kirja Good Girls & Wicked Witches: Women in Disney's Feature Animation kuulostaa hyvältä. Ehkä pakkaan tämän jo teini-ikään ehtineelle siskolle pakettiin. Tai sitten ostan itselleni...

Ja siskoille voisinkin vain jaella elämänohjeita. Vaikka tämän nerokkaan prinsessan tyyliin: "Don't ever talk to  a man until he kisses you on the lips first."

 

 

Eikä Disneyn mieskuvasta voi muuten sanoa paljon parempaa.

Naisten tapaan myös miehet pelkistetään siis muutamaan muka-oleelliseen piirteeseensä, typeriksi kaksiulotteisiksi nättinaamoiksi. Esineellistämiseltä ei välty kukaan. (Prinssien esineellistämiseen olen toki syyllistynyt itsekin, hyi minua - sanottakoon nyt tässä, selvyyden vuoksi, että en kuitenkaan tahtoisi miesten olevan elvisteleviä lihaskimppuja. Lisäksi toivoisin tosiaan realistisempia miehiä myös piirrosleffoihin.)

Tämä video kommentoi hyvin sitä, mitä Disney opettaa Oikeista Miehistä ja näiden suhtautumisesta naisiin:

 

Lienee siis sanomattakin selvää, että Disney-paketit joutavat minun kohdaltani boikottiin tänä vuonna, ja mahdollisesti tästä iäisyyteen.

Entäpä te? Mitä mieltä olette piirroselokuvien nais- ja mieskuvista?

 

Kuvat: clickclackgorilla.com, thefbomb.org, womenandhollywood.com

Share
Ladataan...

Kommentit

lissie
Lissie

luulin olevani pahin feministi mutta onneksi joku panee paremmaksi! :) olen kyllä kaikesta tästä samaa mieltä, mutta väittäisin maailmassa olevan niin paljon huonoja esimerkkejä sukupuolirooleista ettei niitä voi lapsilta piilotella. suurin osa tulee ihan omasta perheestä, hiljaisesti poimittuna ("laitetaanko vaaleenpunaset seinät tälle meidän pikkuprinsessalle?") ja vaikka oppisikin pienenä feministiksi samoihin rooleihin yritetään mahduttaa läpi elämän. sinä päivänä kun tämäkin ongelma ilmestyy elämääni konkreettisempana aion panostaa kotona opetettuihin rooleihin - vahvat naiset rulaa ja oikea mies ei niitä pelkää - ja silloin siinä ei muutama disney prinsessa merkkaa. voi kai niille lapsillekin selittää, että "kiva satu, mutta kai tiedät ettei sinun tarvi ikinä mennä naimisiin kun isi sanoo niin" :)

roxie

Onneksi on olemassa Pocahontas :) Minun lapsuuden suurin esikuva :) Pocahontasta ei vaan taideta laskea Disneyn prinsessoihin...pocahontas.jpg

Vierailija (Ei varmistettu)

Tykkään kovasti näistä sun naiskuvaan/seksusaaliseen tasa-arvoon liittyvistä postauksista. Nämä ovat tärkeitä asioita pohdittavaksi kaikille myös nykypäivänä. Näitä lisää! Ps.Sain juuri luettua aiemmin mainitsemasi Jessica Valentin kirjan. Kiitos siitä vinkistä! Hyvää joulun aikaa.

Jemina
No Sex and the City

p { margin-bottom: 0.08in; }

lissie, piirroselokuvat eivät tosiaan, valitettavasti, ole suurin ongelma tyttöjen tiellä vahvoiksi naisiksi. Ja olet oikeassa siinäkin, ettei näitä huonoja esimerkkejä voi kokonaan piilottaa. Siitä huolimatta voimme päättää olla ainakin itse tukematta moisia rakennelmia sen enempää - voimme olla laittamatta rahojamme prinsessaleluihin, ja olla tyrkyttämättä niitä tytöille. (Joku muu tekee sen ihan varmasti, miksi meidän siis pitäisi.) Ja voimme tosiaan keskustella näistä tarinoista ja niiden herättämistä ajatuksista tyttöjen kanssa. Minäkin aion jutella aiheesta siskojeni kanssa - paitsi jos heille ostamani seikkailupeli pitää meidät kiireisenä koko joulun!

roxie, taidan olla ilonpilaaja, mutta sanon sen silti - Pocahontaskin herättää epäilyksiä, erilaisia vain. Disneyn leffathan ovat tunnetusti seksististen lisäksi myös rasistisia. The Pocahontas Paradox ja Pocahontas: Disney Does It (To Us) Again vaikuttavat mielenkiintoisilta teksteiltä aiheesta.

Vierailija, ihana kuulla, kiitos! Mietinkin juuri, että lukeekohan näitä paasauksia kukaan. Mutta nyt jatkankin paasaamista oikein riemuissani. Ja siistiä, että tykkäsit Valentin kirjasta!

huopis
Merennoita

Joo, eipä oo yhtään naissankaria Disneyllä. Kaikkien naisten motiivi on joko pilata nuoremman/kauniimmat tms naisen elämä ja miehensaantimahdollisuudet, tai sitten löytää se mies. -.- Muistaakseni myös Pocahontas kuuluu täyhän jengiin...

Joskus linkitin omaan blogiin tän videon Disney-prinsessoista. Mun suosikkikohta toki on "You know what single ladies are like...".

http://current.com/shows/infomania/89416957_sarah-haskins-in-target-women-disney-princesses.htm

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä en koskaan tykkää siitä, että yritetään henkeen ja vereen suojella lapsia kaikelta "pahalta" ja epämiellyttävältä. Sen sijaan lapsi pitäisi opettaa kohtaamaan ne ja suhtautumaan niihin, käsittelemään näitä asioita. Kuka meistä ei olisi pienenä lapsena nähnyt Disneyä? Ja pilasiko se meidät? Miksi ei? Olemmeko kenties kehittyneet kaikesta huolimatta riittävän itsenäisiksi ajattelijoiksi? Eikö juuri se ole se, mitä pitäisi muksuille opettaa, eikä pistää lasikupua päälle ja kuvitella, että muksu on lopun ikäänsä eristettynä näistä yhteiskunnassa valloillaan olevista vaikutteista. Enemmin tai myöhemmin ne tulee vastaan kuitenkin, ja mistäs silloin muksulla/nuorella/aikuisella on työkalut käsitellä kohtaamiaan asioita ja epäreiluuksia. Kyllä sen lapsen kanssa voi ihan asioista keskustella, ikä ja kehitysaste toki huomioiden.

Vierailija (Ei varmistettu)

...Ja toki pitää huomioida, että lapset ei välttis tee samanlaisia johtopäätöksiä noista leffoista kuin aikuiset. Jopa tälleen vanhempana osa noista prinsessakauhisteluista tuntui tosi vieraalta kun muistelee omia nostalgisointejaan noista leffoista, mutta tässä varmaan vaikuttanee niiden moraalisten arveluttavuuksien mitätöinti muun kasvatuksen suhteen. mulle esim. kerrottin aina ja usein miten voin tehdä ihan mitä itse haluan elämälläni tehdä eikä välittää mistään mitä muut ajattelevat. suvun naisten enemmän tai vähemmän epäonniset avioliitot sun muut ja tapa jolla niistä puhuttiin myös antoivat heti viestin siitä, ettei omaa onneaan kannata miehen takia uhrata.

kyllä mä keksin syitä disneyä boikotoida muistakin syistä, ei siin mitään, aika hirveä firmahan se on kaikin puolin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mun lemppari disneyn naishahmoista on aina ollut Mulan: pelastaa valtakunnan ja saa miehen älynsä avulla

Jemina
No Sex and the City

huopis, tuo oli loistava video! Koetin etsiä sitä YouTubesta, että olisi saanut liitettyä tänne suoraan, mutta eipä löytynyt... Erityisesti tuo naimattomista naisista annettava kuva on tosiaan mielenkiintoinen.

Vierailija, jopa itsenäiset ajattelijat kantavat mukanaan vaikutuksia kaikenlaisesta. H&M:n bikinimainokset saavat minut yhä tuntemaan itseni rumaksi ja läskiksi, huolimatta siitä että tiedän miten epärealistisia mainosten naiskuvat ovat. Ja samalla tavalla prinsessamyytitkin varmasti jättävät meihin jälkensä, vaikka onkin vaikea määritellä onko joku mennyt "pilalle" vai ei. Lapsia ei tosiaan voi tunkea tynnyriin suojaan pahalta maailmalta, ja keskustelu on varmasti paras ja rakentavin tapa lähteä lähestymään näitä vaikeita aiheita. Siitä huolimatta minä koen kuluttajana tarpeelliseksi olla syytämättä rahojani moiseen paskaan - kuten sanottu, joku muu tekee sen ihan varmasti minun puolestani. '

Vierailija II, voimiksi niiden pitääkin aina "saada" mies! Ja muuten, Heroine Content kirjoitti Mulanista ihan mielenkiintoisesti.

tumblr_lpxnh1rxeu1qk002l.jpg

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Vaikka tää on jo pari vuotta vanha niin haluan sanoa sanottavani :D Mulanhan on itsenäisin Disney-nainen. Pelastaa Kiinan, menee kotiin ja mies tulee perässä. Mulan toimii eikä vain itke jossain ja odota että joku uljas prinssi tekee asiat puolestaan.

Itse olen aina tykännyt Mulanista juuri siksi, että hän ei ole avuton itkevä tyttö. Toinen vahva naishahmo piirretyissä on Anastasia (joka tosin ei ole Disneyn, siksi ehkä ei ole samaan muottiin laitettu).

Jemina
No Sex and the City

Hyvä vaan jos sanottavaa yhä löytyy - sehän vain tarkoittaa, ettei aihe ole milläänlailla vanhentunut!

Mulanista sen verran, että tämä tuntuu tosiaan vahvemmalta ja itsenäisemmältä kuin suurin osa muista Disney-tytöistä. Mitenkään täydellinen roolimalli ei tämäkään tosin ole (Mulanin ongelmallisista kohdista voi lukea enemmän vaikka täällä). Mutta ehkäpä niitä täydellisiä roolimalleja ei pitäisikään odottaa löytävänsä amerikkalaisista piirroselokuvista?

Vieras
Vierailemassa

Luettuani tämän näin linkin tähän postaukseen ja ihan pakko kommentoida, vaikka vanha juttu onkin. Itse en lapsenakaan ikinä samaistunut Disney-prinsessoihin, vaikka Disney-fani muuten olinkin. Tykkäsin kyllä leikkiä prinsessaa ja ihailin heidän ulkonäköään, mutta mielestäni ne olivat tylsiä. Etenkin nämä tuhkimot, prinsessaruususet, lumikeissa ym. ei ollut mitään mielenkiintoista, ja heidän prinssinsäkin olivat yhtä värittömiä. Eli ei pelkästään Disney-leffojen naiskuva ole ahdas, vaan myös miesten, kuten tuolla ylempänä mainitaankin. En ehkä tuota ahdasta käsitykstä maailmasta lapsena tajunnut, mutta jollain tavalla kuitenkin leffojen maailma ja hahmot tuntuivat tyhmiltä jo silloin.

Ysärilapsena fanitin (ja fanitan edelleen) tietenkin ysäridisney-leffoja, ja niissä onkin jo hieman vahvempia naishahmoja. Lejonakuninkaan Nalalla (ja muuten vähän kökön kakkososan Kiaralla) oli jo luonnetta, mutta etenkin Mulania ihailin (silmäilin llinkittämäsi artikkelin, ja silti pidän Mulania hyvänä roolimallina, ainakin verrattuna näihin perinteisiin prinsessoihin). Ja onhan tuossa ylempänä haukuttu Jasminessakin nyt enemmän munaa kuin näissä vanhemmissa prinsessoissa, kun hän ei alistunut isänsä tahtoon.

babda (Ei varmistettu)

Tulee vain kaksi esimerkkiä disneyn nykytuotannosta mieleen, jossa päähenkilö on vahva ja itsenäinen. Urhea ja Frozen. Tosin viimeksi mainitussa on myös tämä perinteinen prinsessa. Toivottavasti tällaiset tarinat lisääntyisivät.

babda (Ei varmistettu)

Yksi vielä! Räyhä-Ralf, Nelli Karamelli.

Kommentoi

Ladataan...