Poikkeus seksisääntöön, tai: Kaupungin paras portsari

Ladataan...
No Sex and the City

Törmäsin sattumalta kadulla Portsariin. Portsari on mies muutaman vuoden takaa, ja tätä voisi kai parhaiten kuvata entiseksi leikkikaverikseni. Tapaaminen sai minut muistelemaan aikaa jonka vietimme yhdessä, ja toisin kuin monet muut moniin muihin miehiin liittyvät muistot, nämä ovat kaikki mieluisia.

Tapasimme entisessä työpaikassani, kun minä työskentelin baarimikkona ja tämä portsarina. Sanotaan, ettei työn ja huvin yhdistämisestä seuraa mitään hyvää, mutta Portsari oli kai säännön vahvistava poikkeus. Meidän tapauksessamme siitä nimittäin seurasi vaikka mitä hyvää. Useaan otteeseen. All night long.

Pelkkä Portsarin tapaaminen oli saada polveni veteliksi ja pöksyni kastumaan. Ja ei, tämä ei ole epätoivoinen yritys kuulostaa Regina-lehden novellilta, vaan ihan sula totuus! Joissakin ihmisissä vain on se jokin, mitä ikinä se sitten onkaan... Sanoisin että raakaa seksuaalista vetovoimaa, ellei se kuulostaisi niin tökeröltä. Mutta tietänette mitä tarkoitan.

On myös huomautettava, että Portsari ei suinkaan ole sellainen kaapinkokoinen kundi kuin millaisiksi ammattinsa edustajat yleensä mielletään. Treenattu tämä kyllä on. Myöhemmin kävi ilmi, että tällä on aikamoinen obsessio kropastaan. Muistan eräänkin aamun, jona itseni teki mieli vanua sängyssä vielä vähän pidempään, mutta tämä nousi välittömästi nostelemaan puntteja. Siinä sängyn vieressä. Alasti. Missä vaiheessa päätin, että ei aamu ehkä huonosti ala vaikka mies ei ollutkaan valmis uusintakierrokseen välittömästi. Oli se parempaa kuin aamuteevee, se on varma!

Portsari on nuori, hyvännäköinen ja tällä on juuri sellainen vino hymy josta tietää tämän vetävän naisia puoleensa kuin kärpäspaperi kärpäsiä. Ja että mies on itsekin siitä hyvin tietoinen. Yleensä en innostu sellaisista miehistä, sillä ns. skorettaminen on näille selvästi liian helppoa, he kun tietävät olevansa viehättäviä. Mutta Portsarin kohdalla tein poikkeuksen. Oli tämä niin herkullinen. Eikä tämän musta, linjakas duuniunivormu ainakaan pahentanut asiaa...

Ja poikkeus seksisääntöihini todella kannatti. Portsarin kanssa harrastin kenties elämäni parasta seksiä. Yleensä olen sitä mieltä, että seksi on parasta rakastuneena (enkä sano, että se muissa tilanteissa olisi huonoa – rakastuneena rakastelussa vain on oma hohtonsa, kuten kaikki varmasti tietävät), mutta Portsari oli jotakin ihan muuta.

Meillä ei oikeastaan ollut mitään sanottavaa toisillemme, ja kun välillä hetken huilatessamme yritimme puhua päivänpolttavaa politiikaa, olimme heti eri mieltä. Lopulta totesimme, että lienee parasta jos you just shut up and fuck me. Ja niin tapahtui.

 

Entä mikä on ollut teidän paras kertanne, ja kenen kanssa?

 

Kuva: http://artzthings.com

Share
Ladataan...

Kommentit

Töpö (Ei varmistettu)

Mulla oli Poliisi :D Raakaa seksuaalista vetovoimaa, todellakin! Muttei mitään muuta...

Itte kun olin vielä karaoke- juontajana yhdessä lähikuppilassa, poke tuli sanomaan, et "onkos ollu rauhallista". Nyt ollaan oltu jo kohta puoli vuotta yhdessä. :D

No Sex and the City

Töpö, poliiseillakin voi joskus olla ihan kivat univormut, totta tosiaan. Joskus se ja hippunen raakaa vetovoimaa riittää. :) (Ja olin näemmä totaalisesti onnistunut missaamaan kommenttisi näinkin pitkään, anteeksi!)

Anu B, karaokejuontaja ja portsari kuulostaa jotenkin ihanan lähiöromanttiselta yhdistelmältä!

Näinkin voi joskus käydä. Silloin kun nykyiseni oli myymälävartijana, vitsailin sille, että kohta kuvataan pornoklippi, jossa vartija ja myyjä on sensuellissa tilassa (toim. huom. vihasin sitä myyjää).

Kommentoi

Ladataan...