Turvaseksistä, tai: Mitä sinä tekisit jos...?

No Sex and the City

Ystävien kanssa vietetty perjantainen baarijuorusessio meni tällä viikolla vähän uuden kaavan mukaan. Miehistä ei puhuttu juuri ollenkaan, ja keskustelun keskipisteenä toimi ihan uusi aihe: vauvat.

Syy? Eräs yhteinen tuttavamme huomasi jokin aika sitten olevansa raskaana. Tiineys ei ollut kyseisen naisen to do -listalla, mutta asiaa pitkään harkittuaan tämä päätyi kuitenkin pitämään lapsen.

Ei-suunniteltu raskaus tuskin on monen toivelistalla. Siitä huolimatta, tai oikeastaan juuri siksi, meidän kaikkien tulisikin miettiä mitä itse samankaltaisessa tilanteessa tekisimme. Aika perkeleen vaikea valinta, totesimme tyttökavereiden kanssa.

Päivän kysymys kuuluukin:

Mitä sinä tekisit, jos huomaisit yhtäkkiä olevasi raskaana?

PS. Oletetaan, että olet harrastanut seksiä, eikä kyseessä siis ole minkäänlainen taivaallinen tapahtuma. Ja mieslukijat, vastatkaa tekin ihmeessä - mitä tekisitte, jos tyttöystävänne/muu petikumppaninne ilmoittaisi yllättäen raskaudestaan?

 

Psst! Turvaseksistä -sarjassa aiemmin ilmestyneitä:

Maailman typerin tekosyy

Luke, I will not be your father

Mennään sukupuolitautitesteihin, beibi

Leidispärdärin käyttöohjeet

Sexy Times -videosarja

Kortsumainonnan natsikortti

 

Mitä sinä tekisit jos...?

Kommentit

Sasetar
Frillycakes

Samassa tilanteessa olen ollut ja nyt olen 1v 2kk neidin yksinhuoltajaäiti ^_^ (isällä on yksi lapsi ennestään, josta ei huolehdi ja kun kerroin raskaudestani, meni hän itkemään peiton alle..ikää kuitenkin silloin 26)

Tilanne on erittäin vaikea..päätöstä ei voi tehdä kuin masun kantaja itse ja mihin lopputulokseen hän päätyy, sitä ei saa kukaan muu tuomita..oli päätös kumpi tahansa.

Kerrohan tsemppauksia täältä kohtalotoverilta ystävällesi! ♥

iity-
Puolivahingossa

No, me ei niin hirveän yllättyneitä oltu, koska ehkäisyä ei käytetty ja molemmat tiesi tämän riskit. Oltiin myös jo jonkun aikaa vitsailtu maha-asukin olemassa olosta + mulla oli sellanen olo pitkään, että elämästä yhtäkkiä puuttuu jotain/ns. tyhjä olo.
Abortti ei käyny missään vaiheessa mielessä ja tähän asti on mennyt kaikki täydellisesti, tosin odotellaan tulevan isin kanssa pienen syntymää vielä :)

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ainut vaihtoehto sellaisessa tilanteessa olisi vain antaa vauvan tulla, vaikka esim. tällä hetkellä ei voisi olla huonompi hetki. Abortti ei vain ole vaihtoehto, en voisi sitä koskaan edes tehdä (opiskelen hoitajaksi, ja tiedän etten voisi juuri abortin takia koskaan mennä naistentaudeille töihin). Ja adoptio nyt on enemmän teiniäitien juttu, ainakin niin itse miellän...

box (Ei varmistettu)

Olen 22-vuotias ja parisuhteessa. Jos sattuisi niin huono tuuri, että jollain tapaa tulisin "vahingossa" raskaaksi, tekisin raskaudenkeskeytyksen. Aika varmasti. Ihan itsekkäistä syistä--olen kyllä onnellinen parisuhteessani, mutta lapsi ei kuulu tämänhetkiseen elämääni. En voi edes kuvitella olevani äiti. En ole valmis. En halua.

Omppu (Ei varmistettu)

Päätyisin varmasti pitämään lapsen. Tämän hetkinen elämäntilanne ei ole se paras lapsen tuloon muttei mikään huonoinkaan. Loppujen lopuksi sitä täydellistä hetkeä tuskin tuleekaan. Olen kuitenkin aina halunnut äidiksi ja se on ollut ainoa haaveeni ylioppilaslakin lisäksi. Rahallisesti tulisi varmasti olemaan haastavaa, kun kaksi opiskelijaa alkaisi puuhaamaan jälkikasvua tilanteessa, jossa jo valmiiksi eletään kädestä suuhun. Se myös aiheuttaisi runsaasti keskustelua parisuhteessa, koska poikaystävän mielestä pitäisi mennä naimisiin ennen lapsia ja hankkia kunnon työt jne. Henkilökohtaisesti pyörin tällä hetkellä ympäriini kuin tuuliviiri, jokin kriisi iski. Vauvasta saisi hyvän tekosyyn pysähtyä ja miettiä omaa opiskelualaa vielä hetken. Tätä lukiessa alkaa ihan miettimään, että taidan salaa toivoakin sitä vahinkoa. Vielä ei kuitenkaan ole oikea aika perheen kasvattamiselle, vaikka maailmani ei kaatuisikaan, jos se vahingossa kasvaisi.

annili

Abortin. 

Jemina
No Sex and the City

Sasetar, tajusin just, että olisi pitänyt kirjata lisäkysymyksiä tuohon jutun jatkoksi. Päätöksien taustalla vaikuttavat asiat, ne seikat jotka saavat ihmiset tulemaan juuri siihen tulokseen mihin tulevat, ovat kuitenkin kaikkein mielenkiintoisimpia juttuja. Saanko siis kysyä, että mitkä asiat vaikuttivat päätökseesi? Oliko lapsen isä mukana päätöksenteossa? Vaikuttiko lähipiirisi päätökseesi?

iity-, ihan hyvä, että ette olleet yllättyneitä - suojaamatonta seksiä seuraavan raskauden kun ei pitäisi olla yllätys kenellekään alakoululaista vanhemmalle! :) Kyseessä ei siis ollut suunnittelematon juttu, ja päätös pitää lapsi oli jo valmiiksi tehty?

Vierailija, sopiiko tiedustella miksi abortti ei ole vaihtoehto? Ovatko taustalla uskonnolliset syyt, vaiko kenties jokin ihan muu?

box, itse olen sitä mieltä, että meidän tulisi päästä eroon "itsekkäiden syiden" ajatuksesta - mikäli nainen ei tahdo äidiksi (joko lainkaan tai sitten aivan vielä), ei siinä ole mielestäni mitään pahaa. Syntyvien lasten tulisi saada hyvät vanhemmat, enkä jotenkin usko että vastentahtoinen vanhemmuus tuottaisi onnellisia ihmisiä.

 

Jemina
No Sex and the City

Omppu, kuulostaa siltä, että asiasta kannattaa todella keskustella poikaystävän kanssa - varsin eri suhtautumistavoissa voisi olla yhteensovittamista, jos se vahinko joskus sattuisi. Olen kyllä samaa mieltä siitä, että täydellistä hetkeä tuskin koskaan tulee. Ja lisättäköön että toivoisin totisesti, että ihmiset kokisivat pysähtymisen ja oman elämän pohtimisen oikeutetuksi ihan muutenkin, ilman lasta yhtälöön vaikuttamassa. Kyllä mm. mainitsemasi opiskelualan kaltaisia kysymyksiä saa miettiä, ja melkeinpä pitääkin! Jos epäilyttää, ota aikalisä. Älä ajaudu, vaan tee haluamiasi valintoja. JSiihen ei onneksi lasta tarvita.

annili, sopisiko tiedustella syitäsi?

Ja ihan sivuhuomiona, olen aika hämmentynyt miten vähemmistössä (ainakin tähän asti) aborttia edes harkitsevat vastaajat ovat olleet. Olisin olettanut vastausten jakautuvan ihan toisella tavalla!

 

nansk

Abortin, melko varmasti. En tiedä vielä, haluanko koskaan lapsia, mutta tässä vaiheessa en ainakaan. Ilman vakituisia tuloja, kädestä suuhun -meiningillä, en missään nimessä haluaisi elättää, kasvattaa, olla täysin vastuussa toisesta ihmisestä. Näin ollen me (parisuhteessa kolme vuotta) käytämme tuplaehkäisyä. En haluaisi, että lapsi saattaisi joskus joutua ajattelemaan, ettei ollut haluttu, koska se on niin väärin lasta kohtaan.

Enkä adoptiota abortin sijaan, koska en halua menettää kroppaani yhdeksäksi kuukaudeksi. Tahdon elää, nähdä maailmaa, enkä hidastaa. Ei-haluttu lapsi ei minulle henkilökohtaisesti olisi riittävä syy.

Nakkieukko (Ei varmistettu)

Minä keskeyttäsin raskauden.
Ensinnäkin olen niin itsekäs että haluaisin pitää elämäni kokonaan itselläni, lapsella ei ole mitään tekemistä siinävaiheessa. Pelkään myös synnyttämistä järjettömän paljon. Luulen että suurin reaktioni olisi inho - ottakaasepoisottakaasepois- niinkuin joskus lapsena kun pelkäsi hämähäkkiä joka oli huoneen seinällä. Lapsellista, kyllä.

Äitinäoloon kuuluu suuri vastuu ja lapsesta pitää kyetä huolehtimaan ja sitä pitää kyetä rakastamaan. Ei olisi lapselle oikein että äiti rakasta enemmän kissojaan kuin sitä kenet synnytti. Olisi surullista että lapsi jäisi aina kakkoseksi. En myöskään haluaisi että lapsi joutuisi sen takia kärsimään huonosta itsetunnosta, itsevihasta niinkuin itse aikoinani, en haluaisi että hän joutuisi kysymään itseltään kertatoisensa jälkeen 'miksi minä en kelpaa?'

On myös kolmas asia joka tulee ottaa huomioon. Olen ollut tarhaiäisestä asti voimakkaasti syömishäiriöinen. Olisiko oikein siirtää lapseen oma syömisvamma? Ei taida riittää että isä syö normaalisti, jossainvaiheessa lapsi tajuaa että äiti ei syö enää ollenkaan, missään vaiheessa päivää ja joutuu vähänväliä osastolle?

Tässämielessä siis ehkä olen tunnevammainen ihminen? Sairaasta ihmisestä tulee sairaita lapsia. Tässä maailmassa on jo tarpeeksi huonoja äitejä.
Olen ehkä epäkypsä näin sanoessani, muttatällaista tämä nyt on.

Olen myös näköjään jämähtänyt lukemaan blogiasi : D

Vierailija (Ei varmistettu)

Abortin. Harrastan tosi kivan tyypin kanssa seksiä ja ihminen on vallan hullaantunut musta mutten mä kyllä ajatellut sen kanssa lisääntyä. Nyt tai koskaan. Ja koska ehkäisy on keksitty niin ei sitä tarvitse onneks joutua edes ajattelemaan. Ja vaikka oon aina halunnut lapsia niin eipä niitä kaikkien petikumppanien kanssa kuitenkaan haluaisi. Vuosi sitten entisen poikakaverin kanssa mietin samaa kysymystä ja silloin olisi vastauksen antaminen ollut paljon vaikeampaa. Kaipa se onko rakastunut toiseen vaikuttaa. Ja koska Suomessa on vapaus valita niin kyllä tollasessa harvinaisen kusisessa tilanteessa vapauttani päättää omasta kropastani ja elämästäni sitä käyttäisin.

Jemina
No Sex and the City

nansk, olen samaa mieltä monesta mainitsemastasi asiasta. Ja vielä on lisättävä - kolminkertainen hurraa tuplaehkäisylle! Moisesta omistautumisesta pitäisi jo saada jonkinlainen palkinto!

Nakkieukko, kommenttisi ei kuulosta lainkaan epäkypsältä, päinvastoin - vaatii paljon ihmiseltä tiedostaa omat vajavaisuutensa ja osata arvioida tilannetta tuolla tavalla. Oman elämän tai omien resurssien katsominen realistisesti voi tuntua pahalta, mutta se on mielestäni erityisen vastuullinen teko.

Ja kiva että olet jämähtänyt lukijaksi, tervetuloa!

Minna J.
Oisko tulta?

mä oon kyllä ihan epäkelpo vastaamaan tähän: nuorempana tämän raskaaksi tulo vanhingossa tuntui täydelliseltä  katastrofilta joka pilaisi koko elämän ja kaiken mahdollisen. Vaikka tuohon ajatteluun on tullut vanhetessa pespektiiviä (mikään ei ole enää niin mustavalkoista), en ikinä joutunut tuon päätöksen eteen, onneksi. No sitten vanhempana kun niitä lapsia ei olekaan tullut sormia napsauttamalla ja monta raskautta on päätynyt menetykseen, sitä huomaa tuntevansa jonkin sortin katkeruutta näistä sosiaalisista syistä tehtävistä aborteista. Vaikka ymmärränhän minä järjellä etten voisi sellaista lasta itselleni saada jonkun toisen sijasta, en muuttaa sen ihmisen elämäntilannetta sopivammaksi, en tehdä hänestä innokasta äitiä. Mutta jotenkin se ajatus lapsesta oikeasti aika tosi ihmeellisenä lahjana on tullut vahvaksi. 

Mä pitäisin lapsen. Jälkikasvu on kuitenkin toiveissa parin vuoden sisään, ja jos nyt joku olisi ehkäisykapselista huolimatta tuloillaan, niin ois vissiin sellanen luonne, että parempi olla hukkaamatta ;)

Mutta mä olenkin melkein 30v, parisuhteessa, kaikki hyvin. Jos olisi toinen tilanne, niin olisi abortti edessä.

Isa (Ei varmistettu)

Pitäisin lapsen. Vaikka nyt olisikin huonoin hetki muutamaan vuoteen. Mutta huono hetkikin on niin suhteellista... Kun aikaisemmin olisi ollut oikeastaan niin hyvä tilanne kuin yllärivauvalle voisi olla ja nyt olisi vähän nihkeetä. Olen onnellisesti naimisissa, halutaan molemmat lapsia ja minä varsinkin ennen kuin täytän 30 (nyt 25) jos mahdollista. Perheet asuvat lähellä ja tukea saisi varmasti.

Ainut mikä tästä tekee huonon hetken on se, että olen juuri valmistumassa ja vakituinen työsuhde alkaa heinäkuussa. Duuni on todella kiva ja olen urasuuntautunut, joten olisi ikävää joutua pois töistä heti työuran alkuun. Jos kuitenkin vahinko kävisi, niin päädyttäisiin varmaan epätyypilliseen ratkaisuun jossa minä olisin kotona vain äitiysloman ajan (4 kk?) ja sitten jäisi mies kotiin. Eihän tuo optimi olisi, koska olen ajatellut olla lapsen kanssa 6-8 kk kotona ennen kuin tehdään miehen kanssa vaihto, mutta tällä ehkä mentäisiin. Huonon äidin leiman siis ainakin saisin :D

Ylläriraskaus on asia jonka olemme puhuneet niin selväksi kuin etukäteen mahdollista jo seurustelun alkuaikoina (mielipiteet ovat toki muuttunut välillä) ja jo vuosia tilanne on ollut se, ettei vauva olisi katastrofi vaan iloinen yllätys kunhan shokista selviäisi :)

iity-
Puolivahingossa

''Kyseessä ei siis ollut suunnittelematon juttu, ja päätös pitää lapsi oli jo valmiiksi tehty?''
- Suunnittelematon kyllä, mutta päätös lapsen pitämisestä on aina ollut valmiina. En pystyisi tekemään aborttia. Hölmösti ajattelin aina, ettei se raskaus nyt omalle kohdalle satu. Tosin onnellisia ollaan nyt, että se sattuikin.

hiluvitkutin

Juuri asiasta pari päivää sitten puhuttiin: jos ilmenisi että olisin raskaana, vauva olisi kyllä toivottu, vaikkei olisikaan mikään isomman suunnitelman lopputulos. :)
Kuitenkin meillä on takana jo niin pitkä taival, että lapsien hankintaa on alettu jo ihan realistisesti miettiä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Nyt on 5 vuotta siitä, kun uskalsin jättää ehkäisyn pois; mentiin miehen kanssa naimisiin ja päätettiin, että nyt saa lapsi tulla. Sitä ennen olin todella tarkka pillereistä ja väliaikoina kondomeista. Kerran söin jälkiehkäisynkin. Niin vaan kävi, että pillereiden takia kärsityt ongelmat ja tuo jälkiehkäisy yhden humalaisen illan jälkeen oli aivan turhaa; nyt 27 vuotiaana en vieläkään ole raskaana enkä koskaan tule olemaan. En voi saada lapsia. Vihastun aina kun kuulen "vahinkoraskauksista", saati abortista. Kuinka se voikin olla niin helppoa niin monelle?...

Jemina
No Sex and the City

Vierailija, totta - vaikka haluaisikin lapsia, kannattanee toisesta vanhemmasta olla aika tarkka. Ja tosiaan, onneksi nykynaisella on tähän mahdollisuus!

Minna J., lapsettomuus on varmasti todella vaikeaa, ja ymmärrän miten epäreilulta lasta tahtomattomien vahinkoraskaudet voivat tuntua. Uskon silti, että sosiaaliset syyt ovat täysin valideja syitä keskeyttää raskaus. Kuten ylläkin jo useaan otteeseen todettu, lapset ansaitsevat hyvät vanhemmat. Ihmeellisestä lahjastakin tulee mielestäni olla oikeus kieltäytyä, jos ei koe olevansa siihen valmis - saati sitten voivansa antaa kyseiselle lahjalle niin hyvää elämää kuin moinen ansaitsisi.

Titiu, hauskasti päätelty - että sen verran itsepäinen ja sitkeä tapaus olisi tuloillaan!

Isa, todella hienoa kuulla, että olette puhuneet yllätysraskauden mahdollisuudesta noin aikaisessa vaiheessa! Kunpa kaikki tekisivät saman! Minullakin on tapana iskeä faktat tiskiin heti alkuvaiheessa, kertoa mitä mieltä olisin moisessa tilanteessa ja tiedustella toisen osapuolen näkökulmaa. Ja jos mielipiteet ovat liian erilaisia (tyyliin "Tekisin abortin, koska en tahdo äidiksi" ja vastauksena "Abortti on murha ja sinä Saatanasta"), voisi olla hyvä harkita sitä sekstaamista vielä uudemman kerran, että jättäiskö sittenkin kokonaan väliin.

iity-, niinhän ne monet tuntuvat ajattelevan, että eihän mulle voi...! Vaan valitettavasti voi. Hyvä, että teidän tilanteenne tuntuu olevan parhain päin. Mutta voi kun jotenkin kykenisi iskostamaan kaikkiin maailman nuoriin tyttöihin ja poikiin sen faktan, että KYLLÄ VOI, nakki napsahtaa ihan jokaisen kohdalle kun ehkäisyittä puuhastellaan.

hiluvitkutin, minua aina ilahduttaa, kun pariskunnat puhuvat näistä asioista avoimesti. Hyvät kommunikaatiokyvyt for the win!

Vierailija, kuten yllä Minnalle jo sanoinkin, voin vain kuvitella miten vaikea tilanteesi on oltava. Elämä on toisinaan niin kammottavan epäreilua ja suurimmat toiveemme annetaan noin vain jollekulle muulle siinä missä itse jäämme ilman.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tällä hetkellä olen 23-vuotias, opinnot vielä pahasti kesken ja parisuhdekin ihan uusi. Järki sanoo, että jos tässä tilanteessa raskaaksi tulisin, olisi abortti melkeinpä ainoa "oikea" vaihtoehto. Ollaan molemmat niin perkeleen nuoria ja keskeneräsiä ja rahakin on tiukissa. Perheen perustamisesta ollaan puoliskon kanssa puhuttu jo paljonkin ja molemmat kyllä lapsia haluaa. Tarkotuksena vain tosiaan olis odotella vielä pari vuotta, vakiinnuttaa hieman elämäntilanteita ja taloutta ja sitä rataa. Mutta jotenkin tuntuu, että jos tilanne oikeasti eteen tulisi, päätyisin/päätyisimme pitämään lapsen.

Raskauden mahdollisuudesta ollaan täälläkin vitsailtu jonkin verran, "ehkäsynä" kun oli suhteen alkuvaiheilla ihan vain keskeytetty yhdyntä, nyt sitten viimeinki saatiin pillerit käyttöön. Testejäkin on tehty useampi kuin yksi ja kaikki on näyttäny negaa. Aina noina hetkinä on ollu vähän ristiriitanen olo, toisaalta se on jee ja toisaalta nyyh.

Vierailija (Ei varmistettu)

Abortin ehdottomasti, koska äitiys ei kuulu tämänhetkisiin, eikä pitkän tähtäimenkään suunnitelmiin. Aika ikäväähän tähän on näin jatkaa, mutta onnekseni kuulun myös riskiraskausryhmään, joten minkäänlaista painostusta lapsentekoon tai tuollaisessa tilanteessa raskauden jatkamiseen ei miltään suunnalta ole.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tekisin ehdottomasti abortin, yksinkertaisesti koska en todellakaan halua lasta. Ajattelen, että elämäni menisi lapsen takia täysin pilalle, eikä siitä lapsestakaan onnellinen tulisi. Kerran menkkojeni jäätyä pois pelkäsin (onneksi tuhraan) olevani raskaana ja fiilis oli niin kamala, etten halua kokea sitä enää koskaan. Tuntui, että kehoni on pilalla ja pelko oli niin kova, että näen toisinaan vieläkin painajaisia raskaudesta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen kerran tuon valinnan eteen joutunut, vaikka ehkäisystä pidettiinkin huolta. Olin silloin niiiin nuori, ettei raskauden jatkaminen ja synnyttäminen olisi ollut mitenkään mahdollista. Yhden asian tuo tapahtuma kuitenkin vahvisti: tiesin, etten halua koskaan lapsia. Tätä mieltä on myös nykyinen mieheni. Syitä meillä molemmilla on useita erilaisia, mutta ehkä tärkeimpänä on se, etten pidä tästä maailmasta, jossa elämme ja siksi en halua tuoda tänne yhtään viatonta lasta lisää. Kuulostaa ehkä naiivilta ja typerältä, mutta mieluummin keskityn jakamaan rakkautta ja aikaani ystävieni lapsille ja ihanalle kummitytölleni.

SallaK (Ei varmistettu)

Olen kerran tämän päätöksen joutunut tekemään, enkä lasta pitänyt. En halunnut äidiksi, vaikka se ehkä taloudellisesti ja sosiaalisesti olisikin ollut mahdollista. Ei vain natsannut. Eniten kuitenkin vitutti joidenkin ihmisten suhtautuminen asiaan, sillä vaikka päätös onkin ollut omani, ei se tee siitä helppoa. Vaikka en lasta halunnut, ei se tee kokemuksesta vähemmän rankkaa, surullista tai ahdistavaa. En siihen tilanteeseen halunnut, enkä tehnyt sitä silkasta vittuilusta lapsettomia kohtaan (vaikka useampi näin näytti ajattelevan). Monenkaan mielestä en olisi saanut surra tai itkeä asian takia, ja koin sen todella loukkaavaksi. En nykyään juurikaan mieti asiaa, sillä en voi jäädä menneisyyteen vellomaan. Olen päätökseni tehnyt, ja se oli sillä hetkellä oikea, ja on sitä mielestäni edelleenkin.

annili

Tekisin abortin, koska lapsenteko ei vain kiinnosta. Ei nyt, eikä lähitulevaisuudessa. Se ei ole myöskään mahdollista taloudellisesti eikä sosiaalisesti, enkä todellakaan haluaisi lasta minkään random-panon kanssa. Huh. 

-A-

Haluaisin ehdottomasti, että pitäisimme vauvan ja toivoisin, että lapseni äiti päätyisi samaan ratkaisuun. Jos emme seurustelisi/asuisi yhdessä, olisin valmis yhteishuoltajuuteen, fifty-fifty. 

Nuorempana en olisi halunnut isäksi, asia ei kiinnostanut. Nyt kolmekymppisenä olen huomannut haaveilevani lapsen kasvattamisesta ja löytänyt itseni miettimästä, miten sen tekisin.

Sinkkuna tämä on tietysti vähän naurettavaa. Enhän saisi edes adoptiolupaa.

homohaukka (Ei varmistettu)

Vaikka kannatan naisen oikeutta aborttiin, niin en usko että itse pystyisin sitä koskaan tekemään. Mulle tulee hirveen huono omatunto ihan kaikesta pienestäkin, niin onnistuisin varmasti kehittämään tuosta asiasta ihan kamalat tunnontuskat. Ei sillä, että sille olisi edes mitään perusteluja, kun ei se solulima ole edes ihmisen alku, mutta silti. Ehkä myös ajatuksena se, että jos olen niin tarkka ehkäisyn kanssa(ja olen tarkka!) että jos joku kaveri sieltä vängän väkisin tunkisi läpi ja jotain hedelmöittäisi, niin kaipa siinä on sitten syynsä sen päästä elämäänkin. Toisaalta parina paniikkihetkenä olen vakavasti miettinyt myös adobtion mahdollisuutta. Sinällään elämä olisi muuten mallillaan, suhde on jatkunut jo vuosia sekä naimisetkin suoritettu, mutta en minä lasta haluaisi elämääni pilaamaan. Noh, onneksi tässä on enää puolisen vuotta siihen, että saa hakea lähetteen sterilisaatioon, niin eipä tarvitse enää murehtia.

Ja liittymättä nyt asiaan, niin minä _vihaan_ näitä tulin-vahingossa-raskaaksi-naisia, joista käy sitten ilmi että mitään ehkäisyä ei ole edes käytetty. Anteeksi, mutta millä mittapuulla se on kellekkään yllätys, että tulee raskaaksi jos ehkäisyä ei käytetä?Ymmärrän, jos takana on monen vuoden lapsettomuus, mutta voiko silloinkaan enää puhua vahinkoraskaudesta?

Minä puolestani "vihaan" vihaan naisia, jotka.. -puhetta. On esimerkiksi paljon pariskuntia, jotka luottavat niin sanottuihin varmoihin päiviin ja jotka tulevatkin raskaaksi. Pilleri voi unohtua, vahinkoja sattuu. Ei raskaaksi tuleminen ilman sen suunnittelemista tarkoita sitä, että on tyhmä. Jokainen mokaa joskus, ja näitä mokia voi sattua myös tärkeiden asioiden kuten ehkäisyn suhteen. Seksin huumassa voi olla luontevaa sekin, etteivät hypoteettiset vauvat ole päällimmäisenä mielessä.

Oikeus aborttiin tulisi olla jokaisen naisen perusoikeus. Nainen itse määrittelee syynsä, ja jokainen niistä on riittävä. En tiedä mitä itse tekisin vahinkoraskaustilanteessa, koska en ole koskaan sitä kokenut. Voisin  kuitenkin hyvin kuvitella, että pitäisin vauvan luottaen siihen, että kaikelle löytyy merkityksensä. 

Jemina
No Sex and the City

Huh, hurja määrä kommentteja - kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille!

Vierailija, hyvä että saitte pillerit, ne vähentävät varmasti stressiä! Ristiriitainen jee/nyyh -fiilis lienee monelle tuttu, mutta kaikelle lienee aikansa ja paikkansa.

Vierailija II, on tosiaan ikävää miten usein painostusta tuntuu nykyäänkin esiintyvän. Minä kun luulin, että olimme jo päässeet sellaisen pimeän keskiajan ohitse...

Vierailija III, minäkään en usko, että vastentahtoisesta äitiydestä seuraisi mitään hyvää. Eivätköhän lapset ansaitse aloittaa elämänsä toivottuina, eivät vanhempien pelkojen ruumiillistumana! Se sellainen meinaan takaisi varmasti trauman tai parikin, joita sitten myöhemmin saisi selvitellä ihan urakalla kallonkutistajan sohvalla.

Vierailija IV, et kuulosta naiivilta tai typerältä - toisaalta ehkä olen sitä mieltä siksi, että suuri osa kommentistasi olisi voinut olla omasta suustani. ;)

SallaK, on ihan totta, että monet eivät tunnu ymmärtävän päätöksen vaikeutta, ja aborttiin päätyvät ovat muka aina automaattisesti täysin tunnekylmiä eikä tapahtuma vaikuta heihin millään lailla. Se on paitsi omituista, surullista ja myös ns. todella perseestä!

annili, "lapsenteko ei kiinnosta" on täysin validi syy, johon ainakin minä samaistun.

-A-, on tosiaan naurettavaa, että vanhemmaksi valmis ja sellaiseksi todella tahtova yksinelävä mies tuskin saisi adoptiolasta vaikka mitä tekisi. Fyysisesti lisääntymiskykyisten kykyjä vanhemmuuteen taas ei tarkista kukaan. Elämä on epäreilua...

homohaukka, sterilisaatio tosiaan selvittäisi monet ongelmat. Minäkin olen ajatellut alkaa perehtyä asiaan, alaikäraja kun osuu kohdalle pian.

Alijva, "Nainen itse määrittelee syynsä, ja jokainen niistä on riittävä." Juuri näin!

Mulle on ollu jo pitkään selvää että pitäisin lapsen. Se ei tarkoita, etteikö asia tulisi shokkina (kun puhutaan ei-toivotuista raskauksista) ja varmasti myös abortti kävisi tietyllä tavalla mielessä. Mutta en voisi ikinä kuvitella, että siihen ratkaisuun päätyisin. No, mun serkkuni päätyi tähän ratkaisuun vaikkei olisi koskaan uskonut. Joten et sä varmaan tiedä oikeesti ennen kun tilanne osuu kohdalle. Mutta näin mä uskon, ettei musta ikinä aborttiinkaan olisi. Ja, vauvakuumehan mulla on ollu jo 7 vuotta joten.. :D

Stella123 (Ei varmistettu)

Aikoinaan olen tehnyt abortin, ja se oli silloin oikea ratkaisu. Elämä olis menny ihan eripäin ja tuskin olisin kyennyt tarjoamaan lapselle samaa kuin nyt, kun olen äiti. Tarkotan lähinnä seesteistä mieltä ja elämänkokemuksia, rahalla niin väliä.
Aborttikin täytyy aina surra, vaikka kuinka järkeilis että "ne on vaan solumuunnoksia" ja siihen liittyy paljon turhaa häpeää ja syyllisyyttäkin. Minä myös pelkäsin, jos ei tulisi uudestaan raskaaksi ja äitiys olis menny sit kokonaan ohi.

Vierailija (Ei varmistettu)

Uskon naisen vapauteen valita, mutta minusta semmoiset kommentit kuulostavat vähän oudoilta, joissa "en silloin voinut tarjota lapselle mitä nyt voin", ikään kuin se olisi ollut sama tulossa silloin pari vuotta sitten kuin mikä nyt syntyi "Älä tule vielä, minä nyt keskeytän sinut mutta tässä muutaman vuoden (ja eri miehen kanssa) voit tulla."
Myös ajatus siitä, että "en ole tarpeeksi rikas jne, ei olisi reilua lasta kohtaan"... ymmärrän pointin, mutta jos vaihtoehtona on vähän "huonompi" alku elämään tai ei elämää lainkaan...

Mielipiteet tästä asiasta riippuu varmaankin melkeinpä täysin siitä, miten hedelmöittyneen solu-mikä-lie näkee, elämän alkuna vai jonain limaklönttinä. Itse olen aihetta joutunut miettimään paljon ja päädyin siihen, että koska hedelmöityksen jälkeen voisi vain maata paikallaan ja silti raskaus kantaa itse itseään ja lapsi syntyy 9kk päästä, se klöntti on elämän alku. Millään tavalla en muita tuomitse, mutta itse en saisi puolusteltua/järkeiltyä aborttia itselleni (muiden mielipiteistä viis). Vaikka olen vasta parikymppinen ja opinnot ihan kesken, parisuhde vasta puolivuotias ja kaikki asiat muutenkin aivan väärin lapsen hankkimiseen, en voisi raskautta keskeyttää.

Voimia kaikille, jotka tämän asian kanssa joutuvat/saavat painia!

Tuulee tuulee

Mä oon aina ihmetellyt "ei mulla olisi varaa elättää lasta"-kommentteja, kun itse en ole koskaan ajatellut että lapsen kasvattamiseen Suomessa tarvitsisi mitenkään erityisesti ekstrarahaa. Saattaa johtua omasta taustastani, kun synnyin nuorille opiskelijavanhemmilleni niin niiden elintaso kuulemma nousi lapsilisän myötä, hehe. Taloushuolista tuo päätös ei mulla olisi kiinni, enemmänkin siitä, että kokisinko olevani henkisesti ja sosiaalisesti sellaisessa tilanteessa, että lapsen kasvattaminen täysipäiseksi ihmiseksi olisi mahdollista. Nyt varmaan jo pitäisin lapsen, nuorempana ehkä en. Onneksi ei ole tarvinnut miettiä.

vittumainen nainen (Ei varmistettu)

Riippuu aika vahvasti lapsen isästä (persoonallisuus, asuinpaikka, onko tuttu/tuntematon), oletetaan nyt että hänkin olisi läsnä muksun elämässä. Käytöshäiriöisen muksua en kantaisi, mukavan lurjuksen - kyllä. Jos isä olisi rikas, varmasti pitäisin!! Pinnallista? No... pikkuvika, lapsen parasta ajatellen. Jos isä olisi täysin tuntematon, jonka olisin juuri tavannut baarissa enkä jälkeen olisi ollut missään tekemisissä -> abortti.

phocahispida

Olen kohta 23-vuotias, meillä on hiljattain hankittu oma asunto, miehellä vakityö, tienaa yksin saman verran kuin kaksi pienituloista ja minulla on opiskelupaikka, nyt jo melkein puolet tutkinnosta tehty. Olemme seurustelleet 5,5 vuotta ja olemme olleet puolisen vuotta naimisissa.

Kun vauva lähes vuosi sitten ilmoitti tulostaan, vaikka olin 7 vuotta syönyt e-pillereitä sangen säntillisesti, totesin että olen jo sen ikäinen ja sen verran aikuinen, etten halua aborttia kontolleni. Suvussamme on ollut paljon vaikeuksia saada lapsia ja kun tiesin lapsia haluavani, kunhan koulut on käyty, totesin, että pidän lyhyen äitiysloman ja teen sitten tutkinnon loppuun, ei parin vuoden viivästys maailmaa kaada.

Olin valmistautunut siihen, (vaikka olin jo seurustelun alkuaikoin ilmoittanut, ettei minusta olisi tekemään aborttia), että saattaisin jäädä yksihuoltajaksi. Mutta tuolla mies istuu koneellaan, ehkä alkaa pikkuhiljaa tottua ajatukseen, kun vauva käy kohta neljättä kuukauttaan.

Vierailija (Ei varmistettu)

Eipä huvita ylenmäärin asiaa pohtia niin kauan kuin ei oikeasti tarvitse, sen verran vaikea päätös kuitenkin olisi (eli tässä tilanteessa ei ole kovin realistista pohtia mitä sitten oikeasti tekisin). Ainakin olen huomannut, että aika kovaan testiin ne tämänhetkiset mielipiteet joutuvat silloinkin, kun hetkellisesti joutuu pelkäämään ehkäisyn pettämistä. Nyt voi huoletta mietiskellä että onhan tässä oikea mies vierellä ja koulutkin kohta käyty.

Vierailija (Ei varmistettu)

Onneksi ihminen on rakennettu siten, että kyllä sitä omaa lasta rakastaa/oppii rakastamaan ja osaa olla äiti. Eli niistä asioista ei tarvitse huolestua. Jokaisella on toki oikeus tehdä omat päätöksensä eikä muiden sovi niitä tuomita. Mutta omaa lasta voi rakastaa niin, että välillä tekee lähes kipeää. Hyvää keskustelua vaikeasta aiheesta.

lottamaaija (Ei varmistettu)

Jos näin sattuisi käymään niin aborttihan siinä olisi paikallaan. Olen aika varma, että haluan äidiksi jossain vaiheessa elämääni. Kuitenkin lapsi tässä elämänvaiheessa ei tekisi muuta kuin hallaa meille kaikille. En ole ajatellut hankkivani lapsia ennen kuin täytän 25-27, haluan opiskella itselleni ammatin ja tehdä töitä, saada elämän jollain tapaa järjestykseen ennen kuin haikara kantaa ketään korissa luokseni.
Onneksi poikaystäväni on samoilla linjoilla, olisi aika kamalaa olla tilanteessa, jossa kumppani painostaisi minua pitämään lapsen johon en ole vielä valmis.

En usko, että lapsen syntymä nyt tekisi lapsellekkaan hyvää. Lapset ansaitsevat vanhemmat, jotka haluavat heidät.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hieman myöhässä tulee kommentti, mutta siitä huolimatta ihmetyttää kuinka tässä asiassa tuntuu pääsääntöisesti menevän niin että abortin tekevien syyt kyseenalaistetaan, teosta moititaan ja syytetään mutta lapsen pitäviin osataan (ne abortin tehneetkin tai sen kannalla omalla kohdalla olevat) suhtautua ymmärtäen.

Jemina
No Sex and the City

Vierailija, näinhän asialla on tosiaan tapana mennä. En todellakaan tiedä miksi, mutta oli kyseessä sitten netti taikka netin ulkopuolinen elämä, joutuu lapsen valitsematta jättämistä (oli kyse sitten abortista tai vain päätöksestä, ettei jälkikasvua koskaan tahdo) aina perustelemaan. Ilmeisesti ajatus siitä, että naisen perustehtävä on äitiys, on yhä pelottavalla tavalla valloillaan tässä modernissa maailmassa.

Tuulee tuulee

Pakko kyllä olla eri mieltä tosta, mun mielestä yhtä lailla osataan syyllistää vahinkolapsen pitäviä (etenkin jos ovat siihen "liian nuoria" tai "vastuuttomia" tai muuten vaan vääränlaisia ihmisiä). Näissä varmaan jokainen poimii keskustelujen virrasta ja kokee voimakkaimmin juuri ne puheenvuorot jotka osuvat itseen - vaikka tuomitsijoita löytyy valitettavan paljon ihan kaikille. :)

Jemina
No Sex and the City

Am, minä en kyllä rehellisesti sanottuna ole koskaan kuullut kenenkään tuomitsevan vahinkolapsen pitäviä tai ylipäänsä lapsia hankkivia (ellei kyse sitten ole ollut nisteistä tai vastaavista ääritapauksista). Mutta uskon toki, sillä niinhän se on, että tuomitsijoita aina löytyy.

Vela edelleen. (Ei varmistettu)

Tekisin abortin. En ole valmis huolehtimaan lapsesta taloudellisesti tai henkisesti. Mielestäni tämän asian myöntäminen osoittaa jo vastuuntuntoa. En millään tavalla halua syyllistää naisia, jotka pitävät lapsen huonosta taloudellisesta tilanteestaan huolimatta, olenhan itsekin pienituloisen yksinhuoltajan lapsi ja tiedän, että rakkaus on lapselle lopulta se tärkein asia - ei niinkään mammona...mutta itse haluan opiskella rauhassa, löytää hyvän työpaikan ja matkustella. Lapsi ei kuulu näihin kuvioihin, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Tiedän, että mieli ei muutu - olenhan nähnyt raskauspainajaisia ala-asteelta asti.

Elän parisuhteessa ja onneksi mieskään ei halua lapsia eli tietysti kertoisin asiasta miehelle, mutta lupaa en olisi kysymässä. Onneksi abortti on helppo välttää, kun huolehtii ehkäisystä. Kun täytän kolmekymmentä, aion sterilisoida itseni.

Vela edelleen. (Ei varmistettu)

Siis selvennykseksi, aion käydä teettämässä itselleni sterilisaatio-operaation...en siis mihinkään saksiin ole tarttumassa. Olen muuten saanut todella uskonnollisen kasvatuksen ja se on kyllä vaikuttanut arvoihini: raamatulla päähän lyöjät eivät minulta saa sielujen sympatiaa enkä koe että abortti kuuluisi kenellekään muulle kuin naiselle, joka sen teettää. Näistä asioista väännetään kättä monesti taantumuksellisten tahojen pitäessä hedelmöittymistä elämän alkuna. Tietoisku: vasta kun sikiö tulee toimeen ilman naisen ruumista, voidaan alkaa puhua itsenäisestä elämästä. Siihen asti kyseessä on loisinta, joka voi aiheuttaa naiselle erilaisia haittoja kalkkikadosta aina kuolemaan saakka.

Vetää sanattomaksi, miten täällä lapsettomat tuntevat katkeruutta siitä, että kaikkille raskaus ei ole iloinen asia. En oikein tiedä, mitä tähän pitäisi suhtautua.

Jemina
No Sex and the City

Vela edelleen, hyvin sanottu, tuo "Onneksi abortti on helppo välttää, kun huolehtii ehkäisystä", sillä juuri näin yksinkertaistahan se (yleensä) on. Ja aivan, minustakin on oikein vastuuntuntoista pohtia näitä asioita kunnolla, ja sitten tunnistaa ja tunnustaa oma tilanteensa, resurssinsa sekä se mitä elämältään tahtoo. Eikä siinä ole mitään vikaa, ettei tahdo lapsia - ollenkaan tai enempää.

Kun 16-vuotiaana tulin raskaaksi en nähnyt muita vaihtoehtoja kun lapsen pitminen. Nyt mun 20.11.2012 syntynyt Allan Joakim- niminen enkeli on ainoa josta saan energiaa jaksaa elää. Oon harkinnu kaikkee mutta (joo eli esim. karkaamista ilman vauvaa) mutta silloin vauva jäis ilman äitiä. Sad but true:(

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.