Yöpöydällä, tai: Prude – Lessons I Learned When My Fiance Filmed Porn

No Sex and the City

Prude on Emily Southwoodin kertomus siitä mitä tapahtui hänen kihlattunsa Robbien otettua vastaan työpaikan pornomaailmaa käsittelevän tositv-sarjan kuvaajana. Ennen Robbien uutta duunia Emily ei ollut koskaan ajatellut olevansa mikään siveydensipuli, päinvastoin. Mutta yhtäkkiä pornomaailman tunkeutuminen kotiin ja parisuhteeseen nostaa esiin kaikenlaisia ongelmia ja epävarmuuksia. Miltä tuntuu kun poikaystävä kotiintullessaan juoksee pesemään muiden eritteitä iholtaan? Miksi naispuolisen pornotähden ejakulaatio saa Emilyn kokemaan huonommuutta omasta ejakulaatiottomasta orgasmistaan? Ja onko okei vetää asiasta ihan hirveät raivarit?

Prude ei kuitenkaan ole kirja pornosta vaan ennen kaikkea parisuhteesta, mustaukkaisuudesta – ja niin, tietysti seksistä. Seksihän on yhä monella tavalla hankala aihe, josta on vaikea puhua ja johon liittyen meillä kaikilla on omat henkilökohtaiset hankaluutemme. Ja porno, se se vasta sotkuinen ja vaikea juttu onkin. Prude onkin eräänlainen yhden vuoden kattava päiväkirja Southwoodin omien epävarmuuksien yllättävästä esiinnoususta ja tämän kamppailusta meistä monille tuttujen tunteiden kanssa. Mitä mustasukkaisuus, ja etenkin seksuaalinen mustasukkaisuus, tekeekään ihmiselle ja parisuhteelle? Voisiko näitä asioita mahdollisesti käsitellä jotenkin järkevästi, eikä ainoastaan ylireagoiden ja itkupotkuraivareita jatkuvasti kehitellen? Ja mitenkäs se naimisiinmeno sitten – onkohan se itse asiassa ihan hullu idea?!

Olen pohtinut mustasukkaisuutta paljon viime aikoina ja ehkä juuri siksi Prude osui ja upposi tähän lukijaan. Kirjaa lukiessani satuin käymään läpi paljon samantyyppisiä ajatuksia ja tuntemuksia kuin ne, joista Southwood raportoi. Tarinaan eläytyminen oli siis helppoa – lukijana näin monien Southwoodin kokemusten ja tekemisten naurettavuuden ja saatoin hymähdellä niille, mutta jouduin samalla tunnustamaan itsekin käyttäytyneeni toisinaan ihan yhtä karseasti. Kirja toimii siis peilinä, joka ei välttämättä kaunista katsojaansa, mutta jonka tarjoama näkökulma on siitä huolimatta (tai juuri siksi) erittäin terveellinen.

Southwoodin itseironinen ja hetkittäin hervottoman hauska tapa käsitellä aihetta, kaunistelematta mutta myös omia toisinaan melko hysteerisiä reaktioitaan jälkikäteen analysoiden, toimii hienosti. Tarinan parissa viihtymisen lisäksi koin myös saavani kirjasta suuresti kaipaamaani lisäperspektiiviä oman käytökseni tarkastelemiseen aina epävarmuus- ja mustasukkaisuuskohtauksen iskiessä: “Käyttäydynkö nyt yhtä skitsosti kuin Emily?” on yllättävän hyvä tsekkauskysymys, joka auttaa palaamaan maan pinnalle ja suhtautumaan kulloinkin käsillä olevaan kysymykseen hitusen rationaalisemmin.

Aivan erityisesti arvostin Prudessa juuri tätä Southwoodin tapaa yhdistää sekä usein ääriemotionaaliset ensimmäiset reaktiomme että myös järkevämpi tapa suhtautua asioihin. Mustasukkaisuus ei ole jonkinlainen ylitsemme vyörivä luonnonvoima, jolle ei voi mitään, vaan epävarmuuksiemme ilmentymä. Sen olemassaolon kieltäminen ei kannata, mutta sille ei myöskään tarvitse antaa kaikkea valtaa. Pornovuoden aikana Southwood joutuukin prosessoimaan omaa mustasukkaisuuttaan, sitoutumiskammoaan ja seksiin liittyviä ajatuksiaan, ja vaikka moiset pohdinnat eivät todellakaan ole helppoja, uskon niiden lopputuloksena olevan aina onnellisempia ihmisiä. Niin myös tässä esimerkissä - matkassa on monia mutkia (eikä Southwood ikinä opi ejakuloimaan orgasmin saadessaan), mutta loppujen lopuksi koetut kriisit vain vahvistavat Emilyn ja Robbien suhdetta.

Tavallaan hankalasta aiheestaan huolimatta Prude ei missään nimessä ole raskas lukea, vaan kirjan raikas, kevyt mutta silti keskusteleva sävy on täysi nappisuoritus. Ajatuksiakin teksti varmasti herättää. Suosittelen kirjaa erityisesti kaikille niille, jotka pohtivat suhdettaan mustasukkaisuuteen tai pornoon - liittyivät nämä asiat sitten yhteen tai eivät.

 

Emily Southwoodin blogi I Married a Pornographer.

Pätkä Prude-kirjaa luettavissa Cosmon sivuilla.

 


Emily Southwood: Prude - Lessons I Learned When My Fiance Filmed Porn. Seal Press 2013. 264s.

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta. Mielipide teoksesta on kuitenkin kirjoittajan ihan ikioma.

 

 

 

Psst! Yöpöydällä-sarjassa aiemmin ilmestyneitä:

The Sex Diaries Project

No Kidding - Women Writers on Bypassing Parenthood

How to Become a Sex Goddess

Parisuhdekirja

The Score - The Science of the Male Sex Drive

Kommentit

Vattu

Kiitos kirjavinkistä, tuo on ihan pakko lukea. Tällä hetkellä parisuhde on järkyttävässä kriisissä osaksi mun epävarmuuksien takia.. Loistava ajoitus siis!

Jemina
No Sex and the City

Kiva jos kirja kuulostaa omaan tilanteeseen sopivalta! Tai siis tietenkään se ei ole kivaa, jos on kriisi, mutta... Well, you get the point. Omasta mielestäni ainakin kirja oli tosi hyvää vertaistukea ja oikein kiinnostavaa sekä helpottavaakin luettavaa.

Ja ihan mainostamatta, hintatietoisena huomautuksena vain, havaitsin juuri kirjan kustantavan Suomalaisen nettikaupassa 11e.

aliisajoo

Kiitos kirjasuosituksesta! Oli hyvä ja ajatuksia herättävä romaani. Linkittelin tätä postausta blogiini kirjoitellessani kirjasta itse, et varmaankaan pahastu.

Kiitos myös blogista yleisesti - en ole ihan varma olenko kommentoinut aiemmin, en ainakaan Lilyyn rekisteröidyttyäni ole, mutta olen lukenut tätä aika alkuajoista asti ja tykkään älyttömästi jutuistasi ja tyylistäsi kirjoittaa. :)

Jemina
No Sex and the City

Tosi kiva kuulla, että sait kirjavinkistä jotain irti! Ja laitetaanpa vielä linkki tekstiisi tähän suoraan, niin että kiinnostuneet voivat helposti klikata tiensä sinne: Kirja mustasukkaisuudesta ja muista parisuhdevaikeuksista.

aliisajoo

Hyvä pointti tuo linkitys, pitää vähän totutella tähän blogielämään niin ehkä jatkossa hoksaa itse tuollaiset suoraan!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.