Ladataan...
Nørrebro Summers

Mulla on yksi ystävä, joka asuu reilun kilsan päässä meiltä ja jonka kanssa me tykätään syödä ostereita ja juoda skumppaa. Pari kuukautta sitten, niissä samoissa puuhissa, me käytiin keskustelu reissaamisesta ja siitä miten mä nyt tänä talvena en lähde matkalle koska järkisyyt. Tehän tiedätte miten siinä sitten lopulta kävi (no se että pyörsin kyseisen päätökseni koska tärkeämmät syyt). Siksi siis tuossa eräänä viime vuoden viimeisistä illoista pakkasin läppärini reppuun ja lampsin kyseisen frendin luokse päämäärätietoisesti.

Tänään me vihdoin päätettäisiin, minne ihmeeseen me oikeen Bangkokista suunnataan.

Ohitin viinibaareja, shawarmakiskoja, odotin liikennevaloissa, käännyin pienen supermarketin jälkeen oikealle ja kiipesin toiseen kerrokseen. Syötiin ostereita, juotiin skumppaa (ah rutiinit), tehtiin molemmat muutama kompromissi ja lopulta lyötiin matkasuunnitelmat suurin piirtein lukkoon.

 

 

Nyt on jo viimeisetkin hotellit varattu ja luvassa on vähän luksusta (minä halusin), rennompaa bungalowia (kaveri halusi), pari saarta (molemmat halusi), muutama päivä Bangkokissa (kumpikaan ei oikein tiennyt haluaako, mutta onhan se nyt pakko kun siellä kerta ollaan) ja siinä suunnilleen kaikki. Ihan muutama päivä enää siihen, kun pakkaan matkalaukun ja suuntaan kesään. Kaivan varpaat hiekkaan ja ihmettelen, miten täällä päin maailmaa voikaan olla näin lämmin - ja pian en osaa enää kuvitellakaan Pohjolan synkkiä talvisäitä. Näistä sysitalvista alkaa tulla mun lempparivuodenaikoja, kun pääsee hetkeksi livahtamaan pakoon.

Hurja ajatella, että mä melkein jätin tän reissun tekemättä. 

Joskus musta tuntuu, että suunnittelu on suurin piirtein yhtä kiva osa reissua kuin varsinainen matka. En tiedä juuri mitään parempaa, kuin uppoutua selailemaan hotelleja, mahdollisia reittejä ja kohteita, laskeskelemaan (ja mun tapauksessa usein vähän venyttämään) budjettia ja fiilistelemään tulevaa. Erityisen synkeinä päivinä on ollut ihana vaan avata läppäri ja antaa ajatusten juosta tropiikkiin. Ah, oon kyllä niin valmis lähtöön! <3

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Share

Ladataan...
Nørrebro Summers

 

Hullua, miten nopeesti aika kuluu. Miten ihmeessä voi olla, että muutettiin tähän "uuteen" kämppään jo lähes kaksi vuotta sitten? Voiko tosiaan olla, että oon kesällä asunut Köpiksessä jo kolme vuotta? (Älkää edes kysykö miten kielen opiskelu sujuu, koska nyt mua alkaa jo vähän hävettää.) Ja hesús, ollaanko seukattu F:n kanssa kohta viisi vee? (Aiemmin en kerta kaikkiaan käsittänyt, miten jengi jaksaa olla saman tyypin kanssa yli kolme vuotta ja mitä ihmettä porukka tekee suhteessa sen jälkeen. Mistä ne edes enää puhuu!?!) (Nyt tiedän. Hengailee <3) Oonko muka ollut tässä upouudessa työssä kohta vuoden? Oonko tuntenut pari uutta ystävää jo kaks ja puoli vuotta? Alkaako siitäkin olemaan jo vuosi, kun oli kevät ja fiilistelin Köpistä?

Kun ostettiin tää asunto, kelailtiin että tässä olisi hyvä majailla viitisen vuotta. Siis viitisen vuotta, eli ihan järisyttävän pitkään, suorastaan forever. Tuolla logiikalla kesän jälkeen olisi kuitenkin peräti puolet Nørrebro-ajasta takana. Valehtelisin jos väittäisin, etten ois jo kuikuillut asuntoportaaleista kaikenkirjavia taloja ja kaipaillut lähiöön, mutta toisaalta tässä alkaa pakokauhu iskeä. Me ei olla edelleenkään saatu keittiötä ja kylppäriä rempattua (toki se on johtunut ja edelleenkin johtuu epävarmoista kuvioista taloyhtiön suurempien remppojen suhteen... ja siitä ajaako ne meidät taloudelliseen perikatoon tai puhkaistaanko kenties jostakin huoneesta reikä tulevalle parvekkeelle), pikkuhuone toimii romuvarastona ja kaikki on muutenkin ihan vaiheessa. Tai siis vaiheessa siihen nähden, että oltais asuttu täällä jo puolet ajastamme.

Lisäksi oon häthätään ehtinyt tutustua Nørrebrohon tässä parissa vuodessa, mutta miten ihmeessä mä voisin muuttaa jonnekin lähiöön ennen kuin ainakin Østerbro ja Vesterbro on hallussa? Nykyisellä laskukaavalla (ja ottaen huomioon että Nbrossa riittää vielä tutkittavaa) olisin saanut tutkimusmatkani päätökseen tuossa 2022-2023 paikkeilla. Ja sen jälkeen voisin sitten rentoutua, mahdollisesti uudella parvekkeellani.

Muistan kuin eilisen sen helmikuisen sunnuntain, kun tultiin F:n kanssa katsomaan tätä asuntoa muutaman ihme murjun jälkeen. Me esitettiin nyrpeää (se oli mulle tosi vaikeaa, koska olin pähkärakastunut siitä asti kun astuttiin ovesta sisään), tepasteltiin muiden näyttöön saapuneiden keskuudessa, koputeltiin seiniä kasuaalisti ja kun jäätiin hetkeksi ruokailuhuoneeseen kahdestaan F kuiskasi mun korvaan jotain sellaista kuin I freaking love it. Tehtiin tarjous, ostettiin kämppä ja lopulta muutettiin. Tuntuu hurjalta, että samanlaisessa hujauksessa kuin mitä siitä nyt on kulunut, pakattaisiin taas omaisuus laatikoihin ja häippästäisiin muualle.

Joten aika, voitko pliis hidastaa pikkasen.

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Share

Ladataan...

 

En koskaan oo ollut uuden vuoden lupauksia tekevää tai tavoitteita listaavaa tyyppiä (tavoittelen muutenkin kaikkea aivan liikaa ihan tarpeeksi), mutta tänä vuonna päätin repäistä. Kokonaista yhden tavoitteen mittaisen listan siispä 2018-fiilistelyissäni kyhäsin. Ainokainen tavoitteeni tälle vuodelle, lupaukseni itselle on:

yrittää olla tavoittelematta mitään muuta paitsi stressitöntä olotilaa.

Toki toivon elämäni pysyvän nykyisellä mallillaan, terveyden kohdillaan, kodin yhtenä kappaleena, parisuhteen yhtä kivana kuin tähänkin saakka, tarpeeksi reissaamista, draamattoman duunirintaman, viiniä frendien kanssa. Ja kyllähän pinnan alla lisäksi kytee pari unelmaa. Mutta niin sanotusti eteenpäin tai ylöspäin ei tarttis millään osa-alueella tietä kaivertaa. Just näin on hyvä - tai siis pitäis olla hyvä, ja sen tunnistamisessa riittää selkeästi enemmän kuin tarpeeksi puuhaa täksi vuodeksi. Siksi siis. Ainoa lupaukseni.

Jo tänään, vuoden neljännen päivän kohdalla, oon saanut olla toppuuttelemassa itseäni:

piru vie, miksen onnistunut tuossa työtehtävässä tarpeeksi hyvin, ahdistaa. Pitäis jotenkin oppia paremmaksi johtam... HILJAA, MARJA. Sun tehtävä on opetella olemaan ottamatta kierroksia kaikesta.

äh mä en oo taas saanut kirjotettua blogiin yhtään mitään. Mun kaikki lukijat kohta kaikkoaa ja oon ihan huon... HILJAA, MARJA. Sun tehtävä on kuunnella itteäs ja olla kasaamatta turhaa syyllisyysnivaskaa.

no jos mä vähän vielä mietin, pähkäilen ja huolehdin, niin ehkä mä sitten saan langat pysymään käsissäni ja oon ainakin varautunut ihan kaikk... NO HILJAA. Sun tehtävä on luopua sellaisten juttujen etukäteen stressaamisesta, joiden lopputulokseen et kuitenkaan voi vaikuttaa.

Tästä kaikesta johtuen katson tulevaa vuotta vähän erilaisin silmin. Koitan vähentää velvollisuudentunnon kolkuttelua, turhia to do -nivaskoita, täydellisyyden tavoittelua. Hiljentää sisälläni asuvan turvattomuuden tunteeseen taipuvaisen kontrollifriikin, päästä yli pari vuotta kestäneestä stressin oravanpyörästä. Mun elämä on ihanaa - ja nyt haluan rauhoittua nauttimaan siitä (siis oikeesti, enkä vaan jeesustella blogissa ja sitten paahtaa menemään vanhaan malliin). Ehkä tää tarkoittaa vähemmän blogipostauksia jatkossakin, who knows. Toisaalta mun aivot ei ikinä oo toimineet hyvin stresseissä, vaadittuna ja paineen alla, eli ehkä vapaus laukaisee myös kateissa olleen luovuuden.

Mitä kaikkea tän uuden olotilan tavoittelu tuokaan mukanaan, selviää seuraavien 361 päivän aikana. Tavoistani poiketen yritän olla miettimättä loppuratkaisua ja keskityn ihan tähän hetkeen vaan. Tästä tulee hieno vuosi, ystäväiseni <3

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Share

Pages