Ladataan...
Nørrebro Summers

Voitko kuvitella sellaisen tilanteen, joka saa sut aivan varmasti lietsoutumaan kamalaan stressiin tai ahdistukseen? Se voi olla vaikka niskaan hengittävä deadline, viime hetken aikataulumuutos, virhe jonka huomaat pikkuisen liian myöhään - meillä kaikilla on kaippati omat akilleen kantapäämme (toisilla herkemmät ja draamantajuisemmat kuin toisilla). Mulle tuollainen tilanne voisi olla vaikkapa tämä:

Tuun perjantaina lähellä puolta yötä himaan rentoutuneena hauskan illan jälkeen, en oo edes muistanut puhelimen saatika työpaikkani olemassaoloa sitten alkuillan. F nukahtaa viereen, on vain ihana kevätfiilis ja hiljaisuus. Koska oon parantumaton tyhmyri, selaan puhelinta sängyssä, ja sitten joko tottumuksesta tai hiprakkaisen sormen lipsahtamisesta johtuen painan vahingossa meidän duunin viestikanavan auki (niin fiksu sentään olen, ettei mulla koskaan oo push-ilmoituksia päällä). "Marja, eikö sun pitänyt hoitaa tää? Näätkö näitä viestejä? Ei se taida nähdä, voiko joku muu kattoa? Mitäköhän ihmettä on tapahtunut, olin varma että Marja hoitaa, mun mielestä se sano että kaikki on kunnossa. Okei okei, nyt näyttää paremmalta. Marja, laitteletko tilannepäivitystä kun näät tän. Hyvää yötä kaikille!" Siinä se latautuu silmieni eteen, tunnin mittainen ryhmästä toiseen poukkoileva keskustelu jossa ihmetellään mikä on mennyt vikaan (siis ei silleen ikävään sävyyn, mun työkaverit on ihania) ja fiksaillaan mun jälkiä. 

Joko arvasit? Tää ei oo satunnainen esimerkki, vaan tapahtui oikeasti viime perjantaina. (Toim. huom. ei se sitten lopulta ollut mun vika, ystävämme tekniikka oli vaan pettänyt ja mun radiohiljaisuus kriittisellä hetkellä ei auttanut asiaa.) Mä makasin pimeässä makuuhuoneessa silmät lautasina ja mietin hiljaa mielessäni että miksi, oi miksi mun piti avata toi saakelin sovellus, sinne meni yöunet. En nimittäin ikimaailmassa ryhtyisi näpyttelemään työviestejä hiprakassa, mutta toisaalta tiedän että tuollaiset jutut korventaa mun sielua sietämättömästi, herättää mut aamuyöllä kunnes ne on selitetty ja fiksattu - ja kunnes kaikki taas tykkää musta ja pitää mua kunnollisena työntekijänä.

Sain kuin sainkin unta ja heräsin yöllä pari kertaa kuulostelemaan että joko, joko se sielun korvennus on alkanut. En tuntenut mitään ihmeempää ja jatkoin unia - härreguud - ysiin asti aamulla. Rauhassa herättyäni näpyttelin tilannekatsauksen viestikanavaan (en se minä ollut, tällä kertaa), kiitin tiimiä nopeasta toiminnasta ja suljin sovelluksen loppupäiväksi (homma oli fiksattu, maailma ei ollut räjähtänyt kappaleiksi ja oli lauantai). Odottelin jonkinlaista epäonnistumispuuskaa saapuvaksi viikonlopun aikana, huonoa omaatuntoa siitä etten ollut tavoitettavissa kun tiimi olisi kaivannut multa vastauksia. Mutta puuskaa ei vaan kuulunut, vaikka kuinka kuulostelin sieluani niin siellä ei korventanut yhtään mikään. Tiesin maanantain olevan tilinteon hetki (homma ei ollut mun vika, mutta se oli kuitenkin luisunut mun valvovien silmieni ohitse ja stiplua piti analysoida) ja viimeistään duunimatkalla olin varma ahdistuksen iskevän - mutta ei! Ihan tavallinen olo, maanantaiksi suorastaan mukava.

Eikä se stressi kuulkaa iskenyt missään muussakaan vaiheessa. Maanantai oli ihan superkiva päivä, jubailtiin nopeasti läpi perjantain käänteet ja jatkettiin elämää normaaliin tapaan. Töissä tässä vaan ollaan, on meille pahempiakin mokia käynyt, ja toisaalta ollaan tehty myös tosi siistejä juttuja.

Mä uumoilin tätä jo kuukauden takaisessa postauksessa, mutta nyt tuntuu vieläkin vahvemmin siltä että jokin on meikäläisen pitkittyneen stressitilan suhteen muuttunut. Tai siis mulla alkaa oikeesti olla aika leppoisa olo, en enää juurikaan lietsoudu. En pelkää mokaamista tai liikoja huolehdi siitä mitä jengi musta miettii - oon nimittäin jo miljardi kertaa pelännyt, mokannut ja ollut urpo, eikä niistä oo seurannut mitään kovin vakavaa. Ja sitten toisaalta oon saanut siinä kämmimisen ohella kaikkea hyvää aikaan.

En tykkää voimaantua-sanasta, mutta on jotenkin voimaantunut olo. Tässä kontekstissa sitä on kai ihan ookoo käyttää.

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Share

Ladataan...
Nørrebro Summers

Heräsin sunnuntaina taas vaihteeksi ihan naurettavan aikaisin - en vaan malttanut nukkua, koska tiesin että sinä päivänä mulla olisi viimein aikaa konkreettisesti startata mun tyylinmetsästysprojekti. Pieni kertaus: tahdon irtautua tutusta ja turvallisesta, vähän liiankin arkisesta farkut, toppi ja neule -pukeutumistyylistäni ja luoda itselleni harkitun, kiinnostavan, yhteensointuvan, mukautuvan, laadukkaan ja kestävän tyylin. Ennen kuin voin alkaa haalimaan Pinterest sauhuten uutta kamaa, tulee mun tietenkin käydä läpi olemassaolevat vaatevarastoni todella kriittisellä silmällä, heivata kierrätykseen toimimattomat jutut sekä päättää vaalia niitä hyviä ostoksia. Koska eräs suurimmista jujuista tässä projektissa on se, ettei tulevaisuudessa tarttisi enää kuormittaa luontoa hurahtamalla jokaiseen trendiin ja sortumalla sekalaisiin virheostoksiin, on supertärkeää analysoida nykytilannetta rauhassa.

Ja niin tyhjeni siis vaatekaappini sisältö mytyksi sängylle, josta mä kasasin ne yksitellen pinoihin. Osa jäisi, osa saisi lähteä. Jos en ollut varma, sekin sai lähteä.

Oon tehnyt viimeisen vuoden aikana ainakin yhden pienemmän karsimisprojektin, eli komeron sisältö ei ollut niin pommi kuin se oli vielä vuosi sitten. Reilulla kädellä kuitenkin riitti vielä karsittavaa. On todella pelottavaa, miten sokeasti ja ympäristöstä välittämättä sitä haalii roipetta niskaan, miettimättä yhtään seurauksia. Niin innoissaan siellä sovituskopissa fiilistelee jotain asua ja muutaman kuukauden päästä se on jo roskaa. Kierrätykseen laittaminen ei todellakaan saisi olla yhtä kuin puhdas omatunto. On parempi herätä tähän myöhään kuin ei milloinkaan, toivottavasti en enää sorru moiseen ostokäyttäytymiseen tulevaisuudessa.

Anyways, nyt kun moralisoinnit ja syyllisyydessä piehtaroinnit on käyty läpi, voidaan keskittyä varsinaiseen pointtiin, eli siihen mitä karsimisoperaatiosta seurasi. Saanen esitellä, kaikki tätä nykyä omistamani topit ja farkut (okei, muutama toppi lisää lojunee pyykkikorissa):

 

 

Samaa kaavaa noudatti myös muut vaatekappaleet, eli kaapin sisältöä on to-del-la karsittu. Yllä näkyvästä toppipinkasta löytyy siis kaikki arkitopeista juhlavampiin ja kesätopeista talvikauden suosikkeihin. Pystyn tätä nykyä muistamaan lähes jokaisen yksittäisen vaatteeni. Ehkä oon poikkeuksellinen vaatehullu (vaikken kylläkään usko niin, valitettavasti), mutta mun mielestä ylläolevien kuvien toppi- ja farkkumäärä tuntuu tosi vähäiseltä. Pinoni eivät koskaan aiemmin aikuisiällä oo olleet noin pienet, läheskään.

Samalla kun heivasin vaatetta kierrätyspinoon, tein muistiinpanoja. En siis vain nitonut vasemmalla kädellä rättiä jätesäkkiin vaan pysähdyin jokaikisen niistä kohdalla miettimään, mikä siinä vaateostossa meni alunperin metsään. Miksi tämä vaate ei päässyt ylleni kuin kahdesti, miksi tämä vaate näyttää rääsyltä vaikka oli ostohetkellä muka niin hieno, miksen ikinä tuntenut itseäni tässä vaatteessa kotoisaksi. Vaikka kierrätyspinossa oli lopulta suorastaan häpeällinen määrä vaatteita, ei syitä ollut läheskään yhtä monta. Tuosta listauksesta syntyi projektin ensimmäinen kulmakivi,

uuden tyylini kymmenen kieltoa:

1) Älä osta mitään helposti rypistyvää, et vaan oo silittävää sorttia.

2) Älä sorru liian kirkkaisiin, keinotekoisen näköisiin väreihin kuten vaikkapa sähkönsiniseen. Ei sun juttu. Jätä väliin myös valkoinen, ei niinikään sun juttu.

3) Lopeta pysyvästi raitojen ja pilkkujen ostaminen, et käytä niitä kuitenkaan.

4) Älä sorru ketjuliikkeiden kuviokuoseihin, sua hävettää liikaa käyttää sitä kaikkien tunnistamaa H&M:n kesän 2015 kuosia vielä kolmen vuodenkin jälkeen.

5) Älä uskottele itsellesi ettet vihaa jäykkiä bleisereitä, äläkä sorru niiden ostamiseen aina kun haluat todistaa itsellesi jotakin uraasi liittyen. Et ole bleiseri-ihminen ja nautit aivan liikaa rajoituksetta liikkuvista käsivarsista.

6) Älä osta avoselkäisiä toppeja ja mekkoja, ellei kyseessä oo vaate jonka kanssa ei kerta kaikkiaan tartte rintsikoita. Valehtelet itsellesi joka kerta keksiväsi tähän jonkun ratkaisun himassa, muttet koskaan keksi ja vaate jää käyttämättä.

7) Jätä ostamatta sellaisetkin vaatteet, joiden selkäpuolella on suuri rusetti tai jokin muu pullottava ominaisuus. Let's face it, sellaisia päiviä ei Pohjolassa tule vastaan, ettei tarttisi mukaan neuletta tai takkia... ja sieltä se uloke sitten pullottaa järkyttävän näköisenä.

8) Älä osta liian kaapumaisia, vyötäröttömiä vaatteita. Vaikka ne näyttävät eleganteilta muilla ihmisillä, saavat ne sinut tuntemaan itsesi Muumiksi (ja vaikka rakastat Muumeja et halua tuntea itsäsi sellaiseksi, trust me).

9) Älä osta tuhoon tuomittuja materiaaleja, kuten liian ohutta lirua, läpikuultavaa saatika -näkyvää, hengittämätöntä, kahisevaa tai joustamatonta.

10) Jos vaate on kerännyt nukkaa, pölyä ja epämääräistä nöyhtää jo kaupassa, tilanne tulee eskaloitumaan himassa. Älä osta sitä!

 

Tästä kieltolistasta on hyvä lähteä liikenteeseen, pohtimaan mistä täydellinen tyyli sitten koostuu kun ei ainakaan noista. Postaussarjan seuraavissa osissa päästäänkin jännän äärelle, nimittäin vaatekaapistani löytyneisiin kivoihin juttuihin sekä niihin ei-pinoon joutuneisiin.

Stay tuned!

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Share

Ladataan...
Nørrebro Summers

Uskokaa: olin ennen just se tyyppi joka ei pystynyt pitämään yhtäkään viherkasvia hengissä kuukautta kauempaa, tapoin tasapuolisesti kaiken kaktuksesta jukkapalmuun. Ja kattokaa mua nyt! Kirjoitan blogia, jossa on jopa oma tagi kasveille (jonka alle ei nähtävästi oo tullut enää lisäyksiä viime vuoden heinäkuun jälkeen, jolloin ostin sen kirotun oliivipuun... oliivipuut on saatanasta, siitä myöhemmin lisää).

Tällä hetkellä meidän kodista löytyy summittaisen arvioni mukaan noin 15-20 viherkasvia, joista vain yksi on kuollut (en vielä oo jaksanut heivata sitä) ja yksi kuolemassa (toivon ihmettä). Muut voivat hyvin! Eli jos musta on siihen, sustakin on.

Täältä tulee mun kokemuksen mukaan huonekasveista helppohoitoisimmat ja parhaat, eli ne joita en oo ensinnäkään onnistunut tappamaan mutta jotka myös näyttävät aina kauniilta. Ja lopussa bonuksena pari varoituksen sanaa (I'm looking at you, oliivipuu).

 

 

Peikonlehti

Se nyt vaan on kiistatta tämän hetken muodikkaimpia kasveja, ja vieläpä todella haastava saada hengiltä. Lisäksi se kasvaa ihanaa vauhtia ja on todella egoa hivelevää seurata sen meininkiä - ai minäkö sain tuon aikaan, taidan olla äärimmäisen lahjakas tässä ja muutenkin kaunis, fiksu ja keskiarvoa kyvykkäämpi vähän kaikessa.

Katsokaa vaikka, tällainen vauvarääpäle se oli saapuessaan meille alle kaksi vuotta sitten. Ja sitten MINÄ kasvatin siitä suuren.

Pssst. Peikonlehti on sikäli suureellisuuteen taipuvainen tyyppi, että mitä isomman ruukun sille annat sitä valtavammaksi se kasvaa. Ellet siis halua koko asuntosi täyttyvän peikonlehdellä (toisaalta sekin kuulostaa ihan kivalta), niin anna sen kituuttaa melko ahtaassa ruukussa.

 

 

Menninkäisenlehti

Peikonlehden pienempi, roikkuvaisempi, reikälehtinen serkku. Niinikään hyvin hankala saada hengiltä, ja vaikka tuo näyttäisi siltä että on just kuolemassa, virkistää kastelu ja suihkuttelu sen hetkessä entiseen loistoonsa.

Roikkuvista kasveista tää on perusmurattia parempi vaihtoehto, koska muratit on sellaisia heiveröisiä paskiasia että ne menee ja kuolee aika helposti.

 

 

Kilpipiilea Kilpimuori

Alan jo toistamaan itseäni, mutta ei kuole sitten millään. Lisäksi kilpipiilea kilpimuori on tosi chic ja söpö.

(Edit: tekee mieli perua mitä kirjoitin kilpipiilean chiceydestä, kun paljastui että kasvin nimi onkin nössähtävä kilpimuori.)

 

 

Palmuvehka

Palmuvehka se vasta varsinkaan ei kuole KOSKAAN! Peikolehden tavoin tääkin kasvi on ollut meillä ihan sieltä Nørrebron alkuajoista saakka. Jos palmiksella on tosi paha angsti päällä, muuttaa se signaaliksi pari pienempää oksaa keltaiseksi ja saa sitten lepäillä ilman kastelua pari viikkoa, eikä muuten ota nokkiinsa mistään.

Ja mikä parasta, se pukkaa kevät- ja kesäkaudella tiheään tahtiin uutta oksaa ja hieroo äitinsä egoa peikonlehden tavoin (ks. osio taidan olla äärimmäisen lahjakas tässä ja muutenkin kaunis, fiksu ja keskiarvoa kyvykkäämpi vähän kaikessa). Esimerkiksi täältä voi käydä katsomassa millainen mini tuo oli kaksi vuotta sitten.

 

 

Herttalyhty

Näyttää sellaiselta kasviressukalta, joka ei kestä mitään ja kuolee viikossa, mutta älä anna heiveröisen ulkomuodon hämätä. Herttalyhty on roikkunut meidän olohuoneen pimeimmässä nurkassa noin puolitoista vuotta ja just luin sen nimeä googlaillessani, että kyseinen kasvi nauttii auringosta - eikä tuo oo ollut hämäryydestäkään moksiskaan.

Toisaalta luin myös, että sen pitäisi kukkia jopa vuoden ympäri, köhöm, eikä meidän oo koskaan kukkinut. Taidanpa siirtää sen toiselle paikalle.

Herttis on mielestäni maailman kauneimpia ja eleganteimpia kasveja, rakastan pöyhiä sen pitkiä oksia solmuun aina silloin kun ne kasvaessaan alkaa laahata maata.

 

 

Rahapuu

Sekään ei kuole millään, suosikkiominaisuuteni kasvissa. Lisäksi tämä pieni reppana mahtui mun kirppislöytökippoon.

 

Ja sitten ne varoituksen sanat

Älä koskaan mene ostamaan oliviipuuta, vielä kukaan ihmiskunnan historiassa ei ole onnistunut pitämään sellaista hengissä kotioloissa. Jos joku muuta väittää, se valehtelee.

Vähän sama koskee kentiapalmuja. Niihin ei voi luottaa.

Vältä myös sellaisia suurilehtisiä, helposti nuupahtavia kasveja, joista näkee jo pitkälle että se alkaa heti diivailemaan jos esimerkiksi viikoksi pikkuisen unohtaa kastella mitään. 

Laiskan kotipuutarhurin kasveinhoitovinkit löytyvät täältä.

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Share

Pages