Erilaisia iltoja ja eri versioita itsestä

Ladataan...
Nørrebro Summers

Viime aikoina tähän projektiin nimeltään kaikinpuolin täysi elämä uudessa kotimaassa on kuulunut paljon erilaisia iltoja. Ystävien, kavereiden ja kaiken maailman randomien seurassa vietettyjä, tyyppien, joista juuri ketään en laisinkaan vielä tuntenut kun tänne kaksi vuotta sitten muutin. Tosi paljon sosiaalista, kai liian usein viiniä ja vaikka mitä lompakkoa verottavaa. Nää on kuitenkin juttuja, joita on vähän pakko tehdä, jos haluaa pysyä mukana sosiaalisissa ympyröissä ja pikakelata orastavia suhteita syvemmiksi, saavuttaa jotain sellaista vuodessa mihin Stadissa pääsi hiljalleen parissakymmenessä.

Aina välillä mä mainitsen siitä, että oon löytänyt hyviä, aitoja juttuja muutamankin ja että niitä mitkä ei toimi kovin hyvin, pystyy jo tiputtelemaan kuvioista pois. Silti mä silloin tällöin yritän, kovasti koitan soluttautua erilaisiin piireihin ja testailen millaista mun elämä vois myös olla. En oikeestaan edes tiedä miksi mun tarvii, kai mä vaan oon sellainen.

Siksi siis niin paljon erilaisia iltoja. Aikaa luottoystävien kanssa, jolloin kaikki tuntuu samalta kuin Stadissa, mä oon sama tyyppi kuin Stadissa. Niitä meant to be -tyyppisiä juttuja, jotka vaan on jossain välissä syttynyt ja jatkunut ja kaikki on ollut luontevaa. Ja sitten on uusia viritelmiä, jotka tuntuu kanssa orastavan aidolta, mutta jotenkin erilaiselta. Ehkä vähän jäyheämmältä, voisiko sanoa aikuisemmalta, varovaisemmalta, hitaasti lämpeävältä. Tilanteita, joissa sitä melkein tuntee itsensä parannelluksi versioksi - kun vähän niin kuin katsoo itteään ulkopuolelta ja miettii, aha, tollanenko musta aikuisena tulee. (Älkää huoliko, oon nähtävästi aikuisenakin vielä rasavilli rääväsuu, joka aina sanoo pikkasen enemmän kuin ehkä kannattaisi.)

 

 

Ja sitten, ikävä kyllä, yksi ahdistava ilta kun en vaan kuulunut joukkoon ja oli niin tuskallisen epämukava olo, ettei englantikaan enää luistanut. Ja mä sentään seurustelen, työskentelen ja suurimman osan ajasta oon ystävä enkuksi. Kun takauduin jonnekin niin kauas, etten muistanut enää tuota versiota itsestäni olevankaan. Arkaa, epävarmaa, sitä jolla ei oo paikkaa porukassa ja kaikki mitä se sanoo kuulostaa jotenkin tyhmältä.

Sinnittelin muutaman hirveän tunnin ja sitten jonkun tekosyyn varjolla lähdin. Lähtiessä mulle naurettiin koska oon niin vakavamielinen ja mummoutunut, ei varmaan millään pahalla, mutten osannut niiden tuntien jälkeen ottaa sitä huumorilla. Oli jo valmiiksi niin ällöahdistunut, joukkoonkuulumaton olo ja mun mielestä oli syvä vääryys peilautua sellaisena niiden silmiin, taas kerran. Laitoin kuulokkeet korviin ja kävelin kolme kilsaa korkkareissa himaan ja mietin, miten tossa noin kävi. Miten pieleen voi asiat mennä, jos vielä tässä ajassa ja paikassa onnistun luiskahtamaan tuohon lokeroon. Uskon tietäväni vastauksen ja toivon, että jatkossa muistan sanoa noille kutsuille ei.

 

 

Oon viime aikoina töissä ja vapaalla jutellut eri ihmisten kanssa paljon siitä, miten riippuu tosi paljon tilanteista ja porukasta, millaisen roolin omaksuu ja millainen versio itsestä putkahtaa esiin. Vanhemmaksi ja vahvemmaksi tullessa sitä alkaa olla suunnilleen sama tyyppi kaikkialla. Koska ihan sama ja muutenkin tässä pikkuhiljaa alkaa tosiaan oivaltamaan, kuka on. Joskus silti olosuhteiden varjossa takautuu jonnekin tai tulee paiskatuksi nahkoihin, jotka on luullut karistaneensa jo kauan aikaa sitten.

Ja silloin, ystäväiseni, on hyvä aika laittaa ne kuulokkeet korviin ja kävellä pois vaikka korkkarit hiertäisi kantapäitä.

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Onko lähipiirissäsi ihmisimuri?

Pizzaa, chiantia ja uusia viritelmiä

 Ihmiset, jotka loistaa toisilleen kirkkaampina kuin toiset

---

Isn't it strange, how with some people you feel like the best version of yourself and in other groups you end up as a shy outcast?

---

FOLLOW: Facebook - Bloglovin' - Snapchat & Instagram @marjapilami

Share

Kommentit

Lontoon elämää (Ei varmistettu)

Kiitos hienosta postauksesta. Tiivistit ajatukseni sanoiksi. "Kiva" huomata että kaikki käy vähän samaa läpi ja vika ei ollutkaan välttämättä minussa, vaikka vuoden Lontoossa asumisen jälkeen niistä "ystävistä" ei oikein jäänytkään ketään aitoa käteen, vaikka aluksi siltä tuntuikin ja miten monta iltaa on lähtenyt pettyneenä ja itkien kotiin, kun on huomannut muiden katsovan pahalla koska olen ollut joko liian iloinen, liian sosiaalinen, liikaa jotain ja kuullut perästä päin haukkuja vaikka kaikki päin naamaa onkin hymyillyt. Tuli hyvä mieli tästä, koska niin kuin totesit, ulkomailla yrittää saada vuodessa samanlaisia ystävyys-suhteita kuin Suomessa on kestänyt kaksikymmentä vuotta rakentaa.

marjapilami
Nørrebro Summers

Voi kiitos, ihana että tuli hyvä mieli! Mullekin sun kommentista! <3 Ja ihan samat kuviot täällä, tuli oikein kylmät väreet kirjoittamastasi kuullut perästä päin haukkuja - koska sitä itsekin mietin kun kävelin tilanteesta pois päin, että mistä vetoa että eräs ryhmän jäsen siellä jo suu vaahdossa haukkuu. Onneksi ja toivottavasti osataan kuitenkin jo jättää nää omaan arvoonsa ja vaikka hetken kirpaisisi, ei enää jää niissä vellomaan :)

Tuntuu että sun kirjoitukset kolahtaa kerta toisensa jälkeen vain paremmin. Kaikki mitä kirjoitit uusien ystävyyssuhteiden luomisesta uudessa maassa ja erilaisista rooleista, olen juuri samaa miettinyt. Asuin kaksi vuotta Dubaissa, josta muutin neljä kuukautta sitten Sveitsiin. Jälleen piti aloittaa alusta, ja se on näin aikuisena aika raskasta. Jotenkin sitä huomaa taantuvansa siihen aikaan elämässään, jolloin piti olla tietty rooli sopiakseen tiettyyn porukkaan. Mutta useimmat meistä ovat tähän ikään mennessä niin paljon enemmän kuin jokin yksi tietty rooli. On lohduttavaa huomata, että sinulla on nyt kuitenkin jo omat luottoystävät siellä, eiköhän minullakin vielä jonain päivänä. Nyt on vain niitä orastavia ystävyyssuhteita, joista ei oikein tiedä vielä minne ne johtaa (ja nauraako joku selän takana).

marjapilami
Nørrebro Summers

Ei olla yksin näiden ajatusten ja säätöjen kanssa <3 Onhan tässä omat palloilunsa, mutta hiljaa hyvä tulee. Tsemppiä sinne, kun edes yksi luottoystävä napsahtaa niin jaksaa kaikkea ärsyttävää säätöä heti paljon paremmin :)

Kata / Raidallisia hetkiä ja retkiä (Ei varmistettu) http://raidallisiahetkiajaretkia.blogspot.com

Hyvä teksti! Tuollaiset tilanteet on ikäviä, mutta onneksi niistä voi aina kävellä pois. Tosin minä ainakin mietin vielä paljon mitä muut minusta miettivät, vaikka tiedän, että se on ihan tarpeetonta. Jospa sitä aikuistuisi pikku hiljaa... ;)

Ihanaa kuulla rehellistä tekstiä ihmissuhteista ja uusien ystävyyksien muodostamisesta. Hyvä saada vertaistukea! Minä olen ollut uudessa kotikaupungissani jo melkein neljä vuotta, mutta olen aina opiskellut ja suorittanut harjoitteluni muissa kaupungeissa. Orastavia ystävyyssuhteita on siis ollut paljon, mutta niitä oikeita ei. Kotikaupungissani minulla sen sijaan ei ole ollut tapaa tutustua uusiin ihmisiin. Ystävystyminen on hankalaa ilman yhteistä tekemistä - opiskelua tai työtä esimerkiksi.

marjapilami
Nørrebro Summers

Kiitti kivasta kommentista! <3 Onhan tässä aikuisena ystävystymisessä aika monta mutkaa matkassa tosiaan. Mä oon löytänyt suuren osan omistani ihan outoja kanavia pitkin, Facebookista ja silleen. Ei sitä ikinä tiedä, missä joku ihana tulee vastaan (vähän kuin deittailu!). Tsemppiä sinne!

Taru Mari
Stuff About

Tää oli tosi kiva teksti! Itsekin huomaan seuran vähän vaikuttavan omaan käytökseen, mutta nykyään harvemmin. :)

marjapilami
Nørrebro Summers

Kiitti Taru! Joo aikuistumisen hyviä puolia, että alkaa seistä sen verran tukevasti jaloillaan ettei ihan hevillä muuksi muutu :D

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Joo, totta! Niin hyvin kirjoitettu että oli pakko jakaa. :-)

xx

marjapilami
Nørrebro Summers

Kiitos ihana sinä, puss!

Kommentoi

Ladataan...