Helsinki 1/3: Se on ohi nyt

Ladataan...
Nørrebro Summers

Oon aina ollut draamantajuinen ja innokas analysoimaan fiiliksiä, viimeisin Helsingin retki oli silti erikoisin laatuaan. Kaikki oli jotenkin erilaista kuin ennen ja laahustin ympäriinsä melankolisena. Ja sitten riemukkaana. Ja sitten ärsytti joku juttu. Ja sitten huvitti joku toinen.

Tän postauksen kirjoittamisen aloitin lentokoneessa matkalla takaisin Tanskaan. Teksti rönsyili joka suuntaan ja yritin järjestää poukkoilevaa tunneskaalaani vähän siistimpään pinoon. Hirveä lentopelkokaan ei saanut näpyttelyä kuriin. "Jos vaan tästä selviän hengissä, mulla on niin paljon mietittävää", tuumin koneen pitäessä epämääräistä ääntä pilvien yläpuolella. Maan kamaralla päässä taas selkeni, ja päätin jakaa konevuodatukseni peräti kolmeen eri Olipas Stadissa muuten pirun outoa -postaukseen.

 

 

Suurimpana ihmetyksen aiheena oli se, ettei mulla taida olla kotikaupunkia. Helsinki ei yhtäkkiä enää tuntunutkaan siltä. Se oli muuttunut, mä olin muuttunut. Oli outoa ja vähän kolkkoa, en oikeen osannut olla. Eikä Köpis ihan vielä oo mun ikioma kaupunki. Kaipasin jotain tai jonnekin, mutten ollut ihan varma mitä.

Pariinkin kertaan kävelin yksin Stadin kaduilla, ihmettelin miten samanlaiselta ja erilaiselta kaikki näyttää ja miten mulla onkin niin irrallinen olo. Tunnustan silmieni kostuneen. Meidän 30 vuoden rakkaustarina on ainakin paussilla, ellei kokonaan ohi. Pitkä, raskas ja rakas elämänvaihe taputeltu. Nuoruus, etten sanoisi. Olin enää vaan vieraana, siirtänyt kaikkeni muualle. Se, mitä joskus oli, on nyt muistoja ja rippeitä vaan.

Vaikka nautin jokaisesta tunnista Helsingissä, olin helpottunut, kun pääsin pois jo muutaman päivän jälkeen.

Lensin paikkaan, joka tuntuu paremmalta ja mulle nyt sopivammalta. Tajusin ekaa kertaa elämän muuttuneen täysin. Ehkä tää on se hetki, kun vihdoin ymmärsin oikeesti lähteneeni. Enkä varmaan ikinä enää saisi sitä samaa vanhaa juttua, vaikka muuttaisin joskus takaisin.

Jotenkin hurjaa, eikö.

---

Being in Helsinki was super weird this time. It sort of feels like I don't belong there anymore.

---

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN'

Share

Kommentoi

Ladataan...