Kirpparilöytö: komean kaamea ruukkuteline

Voinemme yhteen ääneen todeta seuraavan: mikäli mies kieltäytyy kiertelemästä naisen kanssa kirpputorilla ja sen sijaan vetäytyy terassille juomaan kaverinsa kanssa bissen, ei miehellä ole oikeutta vaikuttaa naisen ostopäätöksiin kyseisellä kirpparilla saatika valittaa jälkikäteen tehdyistä hankinnoista.

Ei, vaikka nainen hankkisi jotakin todella - köhöm - erikoista.

 

 

Toisin sanoen löysin siis viime viikonloppuna kirpparilta upean ruukkutelineen. Samalla se on aika kaamea. Mutta enemmän kuitenkin mielestäni hieno. Ei toivottavasti tule samanlaista heti vastaan, ei ainakaan ihan jokaisella kaverilla.

Teline on rottinkia(ko?) ja sen päällinen lasia.

Kapistus sijoitettiin olohuoneen kirjahyllyn eteen, jotta pääsee oikeuksiinsa eikä jää vahingossakaan keneltäkään huomaamatta. Kannateltavakseen se sai Ikean ruukun. Tässä vaiheessa kämpän sisustusta mikään ei ole lopullista eikä varmaa, mutta ainakin toistaiseksi sekä ruukkuvalinta että telineen sijoituspaikka toimivat.

 

 

Täytyy sanoa, että mitä enemmän tuota katselen ihan livenä sekä kuvissa, sitä enemmän siitä tykkään. On se kyllä aikamoinen.

Koska rakastan budjetointia ja pennien laskeskelua, kerrottakoon vielä, että hintaa tällä oli kolme euroa. Eli juuri sen verran, kuin epämääräisellä kirppislöydöllä pitäisikin olla.

 

---

I shopped at a flea market.

---

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

BLOGLOVIN'

BLOGIPOLKU

BLOGIT.FI

Share

Kommentit

Dara (Ei varmistettu) http://www.daralandia.blogspot.fi

Ensinnäkin; sulla on tosi inspiroiva, kaunis ja sopivasti maanläheinen blogi täällä. Toiseksikin, luin koko blogin läpi yhtenä iltana, enkä nukkunut sinä yönä paljoakaan. Neljänneksi; tuo kukkateline on kaunis ja se tuo mulle mieleen oman lapsuuteni, eli 70-80-luvulta.

marjapilami

Oih, ihana kommentti! <3 Kiitos miljoonasti! Piristit aamun.

Ja kiva kuulla, että joku muu itseni lisäksi näkee telineen kauneuden ;o) Huraa.

Iidakoo
Linnunpönttö

Munkin mielestä tuo teline sijoittuu kaamea-ihana -akselilla erittäin lähelle ihanaa!! Epämääräiset kirppislöydöt ovat parhautta. :)

Kommentoi