Kiusallisimmat sosiaaliset tilanteet osa 2/2

Nørrebro Summers

Tänään olisi luvassa toinen ja viimeinen osa kiusallisten sosiaalisten tilanteiden listaukselle. Nyt kun mä näitä tässä oon pyöritellyt ja teidän kommentteja aiempaan postaukseen liittyen lukenut, niin mieleen on tullut vielä monta muutakin tilannetta (elämä vaan on NIIN noloa). Saattaapi siis olla, että kolmaskin osio putkahtaa jossain välissä.

Anyway, tässäpä tämänkertaiset viisi sosiaalista kauhistusta.

"En ees halunnut ehtiä tähän bussiin"

Hyvin harvoin otan yhtäkään juoksuaskelta ehtiäkseni bussiin, metroon tai muuhun julkiseen kulkuvälineeseen, annan mennä ohi vaan ja venaan suosiolla seuraavaa. Koska tiedättekö miksi? No sehän on ihan hirveetä, kun juosta jolkottaa posket hölskyen ja ei ehi kuitenkaan, mutta melkein ehtii. Ja sitten tulee katsekontakti siellä bussissa sisällä istuvaan, ylevästi ikkunapaikan löytäneeseen kansalaiseen, joka on osannut hoitaa asiansa sen verran paremmin ettei nyt sit tarvii läähättää siinä kadulla montaa minuuttia.

Tapetoit naamallesi sellaisen hälläväliä-ilmeen ja katsot kasuaalisti jonnekin vasemmalle, en ees halunnut ehtiä tähän bussiin, ei sen niin väliä. Mutta kyllä sä halusit, kyllä sillä on väliä, kaikki tietää koska kaikki JUST näki kun juoksit.

Surkea kasvomuisti + uusi työpaikka + kampausta vaihtavat ihmiset = !!??!!

Ja se kun alat pikkuhiljaa hahmottamaan, kenet tästä liki kasvottomasta massasta uusia kasvoja (miten ne kaikki voi aina näyttää ihan samalta keskenään ekat kolme viikkoa) oot ehkä nähnyt ennen tai ainakin kuka kuuluu sun omaan tiimiin - ja sitten joku ruoja käy kampaajalla. Tai ajaa parran pois.

Juttelette siinä jostain projektista ja oot melko varma, että tän täytyy olla se yks kenen nimi oli ehkä Harri, muttet uskalla sanoa liikaa, koska oot vaan 73% varma asiasta. Epävarmuus jatkuu, kunnes kuulet jonkun puhuttelevan Harria nimeltä (siis jos se nyt ylipäätään oli Harri) tai kunnes sen parta kasvaa taas tunnistettavaan pituuteen.

 

 

Kun on ilmeisesti huomaamattaan mykkä

Tiedätte ne tilanteet, kun keksii kerrankin porukassa jotain nokkelaa sanottavaa ja alkaa kertoa juttua, eikä kukaan kuule. Tulee sopiva hetki ja yrittää uudelleen ja taas, taas perkele, joku muu ehtii ensin ja juttusi lässähtää hiljaisuuteen. Tässä vaiheessa alkaa olla jo noloa, että oot pari kertaa tullut syrjäytetyksi, joten lähdet kolmanteen rundiin tosi määrätietoisesti ja taas! Alat epäillä, ootkohan mahdollisesti mykkä. Neljäs yritys on viimeinen, päätät superkiusaantuneena, ettei tää seurue edes ansainnut kuulla siitä kun sun mummon käsi jäi kerran metron oven väliin ja se ajoi yhden pysäkinvälin kassia pitelevä käsi ovien ulkopuolella heiluen.

Näissä on pahinta se, että seurueessa on aina yksi tyyppi, joka on nähnyt sun säälittävät yritykset. Se tässä vaiheessa tietää, että sun mummo kerran jotain, muttei sekään välitä kuulla enempää.

One step too far

Ja joskus sitä paistattelee seurueen keskipisteenä, naurattaa jengiä jutuillaan, on kuin kala vedessä. Nää sosiaaliset tilanteet on vaan niin mun juttu, sitä ajattelee jo vähän hysteerisenä päässään kun heittää taas yhden nasevan kommentin ja porukka kikattelee. Mutta valitettavasti näissä joskus riehaantuu vähän liikaakin. Varsinkin, kun työpaikan Harrin ja Leenan kasvot alkaa vihdoin tulla tutuksi, lounaallakin on kokenut kuuluvansa joukkoon ja jubailu on muuttunut niiden ihan ekojen viikkojen muodollisuuksista kaksimielisyyksiin.

Silloin se tapahtuu: pullautat ilmoille tuhman läpändeeroksen joka menee pikkasen liian pitkälle, kaikki hidastuu, omat sanasi kaikuu sun korvissa, porukka hymyilee mutta tajuat, että ei taidettukaan sosiaalisesti olla ihan vielä tolla tasolla, päässä kohisee. Hetkonen eiks tää ollutkaan tyttöjen saunailta. Kun sinä yönä makaat unettomana sängyssä kelaillen tuota hetkeä uudestaan ja uudestaan, päätät että jatkossa oot mieluummin vaikka hiljaa.

Siis tää kuulosti paremmalta mun päässä

Edellisen kohdan pikkuserkku on se, kun niinikään innostuneessa tilassa on pitkän aikaa melko supliikki, itsevarmuus karttuu, ääni kovenee ja sitten aivojen ja suun välinen yhteys vaan pettää. Lausuu kirkkaalla äänellä jotain, mikä on omassa päässä kovin selkeää mutta ulos tulee jotain käsittämättömän kömpelöä ja noloa. Taas päässä humisee ja katsoo vähän kuin etäältä omaa kiusaantunutta ilmettään ja juttukavereita, jotka raasut yrittää kohteliaasti näyttää siltä että ne tajusivat sun jutun ja nauraakin vähän mutta kyllä te kaikki tiedätte että metsään meni.

Sinä yönä sängyssä mietit, että jatkossa opettelet puhumaan hitaammin ja käyttäytymään kuten aikuisen kuuluu.

 

Kuvat eräältä iltapäivältä, kun yritin näyttää katu-uskottavalta muotibloggarilta, mutta mulla oli ihan jäätävä bad face day ja kaikissa kuvissa oli toi koirankakkapussi taustalla. Mun elämä pähkinänkuoressa. Tulipa näillekin fotoille jotain käyttöä.

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Kiusallisimmat sosiaaliset tilanteet osa 1/2

Elämää, kasvikarmaa, aksentteja ja muita ajatuksia

Päivän asu: Kesäpäivä Kööpenhaminassa

---

Sometimes you should think it before you say it. I mostly don't.

---

FOLLOW: Facebook - Bloglovin' - Snapchat & Instagram @marjapilami

Share

Kommentit

blurredesquisse

Hahaha ei juma, samaistun niin täysillä! Varsinkin julkisiin juoksu ja mykkäkohtaukset kuuluu mun arkeen kiusallisen usein :D Yritä siinä sitten olla coolisti naama punaisena. Näitä lisää, tää oli ihan huippu!

marjapilami
Nørrebro Summers

Haha kiva kuulla etten oo yksin näiden kanssa ;o) Ja voi kiitos, ehkä pitää pullauttaa ulos vielä yksi bonusosa... Puss!

sallamanteri

"Kun on ilmeisesti huomaamattaan mykkä" Tämä!! Mulle tapahtuu tätä aivan järkyttävän usein ja aina on tosiaan joku joka huomaa, että oon yrittäny jo viis kertaa aloittaa samaa tarinaa :D

marjapilami
Nørrebro Summers

Joo se on pahinta kun se yksi aina huomaa! Siks ei voi vaan luovuttaa yritelmänsä suhteen, koska muuten se näkee senkin miten sitä ihan luuserina perääntyy :D

pöpelikössä
Pöpelikössä

Jooo toi mykkäjuttu! Siinä tosiaan tulee ensin se kiusaantuminen ja mielensä pahoittaminenkin ("yhyy olen muiden silmissä tylsä ja juttuni ovat epäkiinnostavia") ja sit lopulta (sisäisesti) kimpaantuu ja toteaa päässään, että njähh ette te ois olletkaan mun huippujutun arvoisia! :D

Mut se SITTEN on TOSI kiusallista jos se yksi, joka on huomannut räpiköintisi, lopulta hiljentää muut, kääntyy katsomaan hieman sääliä silmissään sinuun ja sanoo: "hei tolla Pöpelikössä oli jotain sanottavaa...?"

...ja siinä kaikkien keskittäessä huomionsa sinuun päästäänkiin luontevasti "tää kuulosti paremmalta mun päässä" - kohtaan. :D

marjapilami
Nørrebro Summers

Hahah sun kommentit on ihan parhaita, taas nauratti ääneen (vs. sadistiorkidea) :D Siis NIIN TOTTA, kaikista kauheinta on toi kun sitten joutuukin suorastaan valokeilaan ja saa ihan hirveen ramppikuumeen kaikista niistä odotuksista. Ei siinä sit voi kuin surkeasti epäonnistua.

pöpelikössä
Pöpelikössä

Itse olet ihan paras, koukutuin sun blogiin nimittäin ihan täysiä :D

Laura / Nordic Wife (Ei varmistettu) http://nordicwife.com

Haha spot on! Tunnistan itseni jokaisesta kohdasta :D Ihana tietää etten oo ainoa!

marjapilami
Nørrebro Summers

Haha jee! Samoin :D :D

CougarWoman
CougarWoman

Joo toi mykkäjuttu kolahti tännekin :D Mä tosin olen siitä jo sen verran leipiintynyt, että joko huudan HEI MULLA OLI VIELÄ JUTTU KESKEN!!!! Tai sitten sanon silleen tosi passiivis-aggressiivisesti aikuismaisesti että NO EN OIS HALUNNU KERTOOKAAN.

Hitsi, mä taidan olla tosi suosittu porukoissa. :D 

marjapilami
Nørrebro Summers

Hahaha, no noin se just pitää, saakeli! :D Toisaalta mulle iskee aina kauhea ramppikuume jos otan väkisin tilan haltuun, pitäis sit sanoa jotain tosi fiksua ja kiinnostavaa ja eihän siitä sit mitään tule. Jymy-lässähdys! :D 

Kommentoi