Kootut ajatukset

Nørrebro Summers

Tällä viikolla mielessä ovat olleet muun muassa nämä:

- Mulla on selkeesti meneillään jokin jatkokertomusbuumi, koska tajusin että blogissa kytee parhaillaan Helsinki-trilogia sekä Säästökuuri-saaga ja kakkososa kiusallisista sosiaalisista tilanteistakin on vielä tuloillaan. Nyt vaan pidän täällä peukkuja pystyssä, että tykkäätte jatkiksista ja omaatte tosi kärsivälliset aivot. Niin ja että mä pysyn perillä näistä omista viritelmistäni.

- Meinasin tappaa chilipuskani kahteen kertaan parin viikon aikana ja siitä intoutuneena se päätti putkauttaa viisi uutta palkoa esiin. Ottaako tästä opikseen vaiko eikö?

- Poikkiksen lähes vuoden kestänyt intensiivinen valmistautuminen ironman-kisaan ja niin ikään mun ironman-leskenä olo päättyy sunnuntaina. Toisaalta oon ihan superinnoissani (tietysti), mutta tavallaan ehdin jo tottua etenkin niihin seesteisiin sunnuntaipäiviin, kun tyyppi veteli satojen kilsojen pyörälenkkejä ja mä raahustin läppärini kanssa himassa.

- Kohta on taas aika aloittaa kynttiläkausi, kelatkaa!

 

 

- Kesän kirppisviikot vetelee viimeisiään, ja mun täytyy kunnostautua niillä kiertelyssä. Ja ehkä myös sälän ostelussa, koska tarvitaan ainakin pari juttua kotiin.

- Sitten ihmettelen sitä, miksi joidenkin tyyppien kanssa tapaamisten sopimisessa menee aina puoltoista viikkoa, koska kumpikin osapuoli (itseni siis mukaan lukien) vastaa toistensa viesteihin 1-3 vuorokauden viiveellä. Ja sitten eräiden kanssa kaikki on vaan niin helppoa (no okei lähinnä suomalaisten kanssa kaikki on vaan niin helppoa).

-  Odotan oikeaa hetkeä kertoa F:lle, että oon ehkä päättänyt minne haluan lähteä talvilomalle. Se ei aina innostu siitä, että pitäis alkaa hiomaan - saatika maksamaan - uutta matkaa kun sitä edeltäväkin on vielä kuukauden päässä. Mutku se ei vaan tajuu.

- Miten karjalanpiirakat voi olla niin hyviä? Ja Jälkiuunipalat.

- Kuka pesisi meidän ikkunat?

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Viime viikko kuvina (ja sanoinakin)

6 asiaa, joita poikaystävä ei vaan tajua

Kirppislöytö: Superkiva seinävaate

---

This week I've mainly been planning vacations and hanging around.

---

FOLLOW: Facebook - Bloglovin' - Snapchat & Instagram @marjapilami

Share

Kommentit

pöpelikössä
Pöpelikössä

Chilistä ja sen sielunmaailmasta en tiedä, mutta minä olen tehnyt kiduta-kasvisi-lähes-hengiltä-ja-kas-ne-kukoistavat -hoitomuodosta lähes taidetta :D Orkidean kuvittelin tappavani heti kättelyssä kun ajattelin sen olevan vaikea, mutta vielä mitä, sadisti se on. Ja joku toinen vihreä nääntyy tasaisin väliajoin veden puutteeseen ja kun lopulta muistan, niin seuraavassa hetkessä se puskee hätäpäissään kukkia. Jee! :D

pöpelikössä
Pöpelikössä

Äh, siis masokisti. Masokisti-orkidea.

marjapilami
Nørrebro Summers

Haha mä en ehkä kestä, sadistiorkidea! En ois ees huomannut koko stiplua, mutta nauroin ääneen kun luin ton sun korjauksen - kiitos aamupäivän piristyksestä :D

Ja tuossa taitaa olla jotakin perää, että kasveja pitää vähän kiduttaa niin oppivat olemaan eikä ala meille diivailemaan ;o) 

pöpelikössä
Pöpelikössä

Nii, mokomatki pöyhkeilijät! :D

smagardi
astu harhaan

Ei vielä kynttiläkautta, ei! Kesä jatkuu edelleen, vaikka väkisin!

marjapilami
Nørrebro Summers

Samaa mieltä! :D Mut kynttilät on toisaalta niin ihania, että oon jo melkein valmis...

CougarWoman
CougarWoman

Totta kai matkoja pitää olla suunnitelmissa jatkuvalla luupilla! Mulla on reilun kuukauden päästä kanssa reissu tiedossa (omatoimimatkalle Marokkoon jej), mutta samaan aikaan jo kovasti suunnittelen talvilomareissua (tammikuulle). Mies ei tajua että miksi siitä tammikuusta jo nyt pitää vaahdota, mutta mun mielestä suunnittelu on jo puoli kivaa itse reissusta! :D

marjapilami
Nørrebro Summers

No niinpä. Ja sit vielä kun "eräät" ei raaskis millään muka ostaa reissua kun edellinen vielä edessä, mutku lennot ja hotlat kallistuu koko ajan!!?! Argh. Mä alan olla jo 5kk ennen lomaa ihan paniikissa että nyt kyllä pitäis äkkiä jotain... :D 

Kommentoi