Onko lähipiirissäsi ihmisimuri?

Tänään vuorossa hieman syvällisempiä mietteitä aiheesta, joka kiinnostaa ja ihmetyttää mua kovasti. Ilmiöstä, jonka olemassaoloon oon havahtunut vasta ihan viime vuosina. Tää postaus on muhinut luonnoksissa jo jonkin aikaa, mutta nyt taitaa olla hyvä hetki pullauttaa se päivänvaloon.

Ihmisimuri.

Sana, jonka oon äskettäin keksinyt kuvaamaan melko harvinaista ihmistyyppiä. Persoonaa, joka on niin vahva ja dominoiva, ettei se pelkästään hautaa äänellään kaikkea muuta alleen, vaan myös imee osan toisesta henkilöstä hetkeksi kadoksiin. Mä oon yleensä kova puhumaan ja itsevarma, mutta tän henkilön seurassa muutun minäkin näkymättömäksi.

Tiedättekö ne pöytäkeskustelut, jotka käydään aina sen saman tyypin monologia kuunnellen ja mukana naureskellen? Sen tunteen, kun keksii nokkelan vastauksen, mutta jättää sen suosiolla sanomatta, koska tietää että eräs puhuu kuitenkin päälle ja heittosi jää leijumaan puolikkaana lässykkänä ilmaan? Ne kerrat, kun susta tehdään hyväntahtoisen pilkan kohde taas sen saman tyypin aloitteesta?

 

 

Tuollaisina hetkinä mä oon arka. Kiusaantunut. Taannun olotilaan, jossa en haluaisi enää tässä vaiheessa aikuisuutta ikinä olla. Tajuan, että mun itsenikin täytyy paremmin opetella antamaan hiljaisille ja ujommille kavereille tilaa. Estradilla pitäisi olla sijaa kaikille. Ihmisimurit on niin ahdistavia tyyppejä, etten vahingossakaan halua olla toiselle sellainen.

Imurit ei yleensä tarkoita käytöksellään mitään ikävää, oon siitä ihan varma. Eivät ne viihdytä ja tarinoi kiusatakseen, eivätkä puhu toistuvasti päälle pahaa pahuuttaan. Mutta mua häiritsee se, että sisäänpäinkääntyneisyyttä pyritään yhteiskunnassa jotenkin parantamaan, mutta sosiaalisissa tilanteissa dominointia ei.

Arka lapsi, nuori, aikuinenkin yritetään kammeta väkisin vaikka jonkin sortin terapiaan tai esiintymistaidon kurssille. Ainakin se saa jatkuvasti kuulla, että rohkeampi pitäisi olla. Miksei kukaan sano sosiaaliselle tyrannille, että joskus voisi pitää päänsä kiinni ja kuunnella muita? Opettaa itsensä olemaan vähän aikaa turpa rullalla, jotta se hiljaisempi tyyppi ehtii kerrankin miettiä jonkun nokkelan vastauksen ja ilmaista itseään. Miksei imuria lähetetä kurssille?

 

 

Arvatkaa, miten monta juttua oon jättänyt sanomatta ääneen, kun imuripersoona on halvaannuttanut mut läsnäolollaan? Aika monta. Pari niistä jutuista ois ollut jopa ihan hauskoja, ainakin yksi fiksu. Ja mä tosiaan oon yleensä se rohkea tyyppi. Mulle tekee ehkä hyvääkin joutua välillä epävarmuusalueelle, miettimään omaa hölösuutani.

Tää postaus kumpuaa paikasta rinta-alani tienoilta, joka on sisuuntunut hiljaisempien kavereiden puolesta. Niiden, kenellä on yhtä hyviä ideoita ja vitsejä kuin sillä äänekkäälläkin tyypillä, mutta eivät koskaan ehdi tai uskalla sanoa niitä ääneen. Eihän se saisi olla niin. Ihan jokainen meistä ansaitsee loistaa.

Kukaan ei pyydä imuria olemaan hiljaa. Eikä se tajua itsekään.

 

 

Onks teillä kokemusta ihmisimureista? Muuttuuko joku muukin aina saman tyypin seurassa näkymättömäksi? Tai tunnistaako joku peräti orastavia imurin piirteitä itsessään?

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Perisyntini kateus

Kun luulen voivani suunnitella tulevaa

Ei oo oikeen ollut ketään kelle puhua

---

I find it interesting that we want to teach shy people to speak up, but not loud people to shut up.

---

FOLLOW: Facebook - Bloglovin' - Snapchat & Instagram @marjapilami

Share

Kommentit

Taru Mari
Stuff About

Olen samaa mieltä - miksei sen lörpöttäjän pitäisi oppia kuuntelemaan myös muita? Lörpöttäjä usein luulee että kaikki haluavat kuunnella vain hänen juttujaan, koska kukaan ei jaksa loputtomiin taistella suunvuorosta. :D

marjapilami

No niimpä! Ja nää samat lörpöt usein mielletään sosiaalisesti tosi taitaviksi, vaikka totuus on mielestäni aivan toinen. Toki puhelias saa olla ja itsekin tykkään tarinoida, mutta rajansa kaikella saamari :D

punastus
Punastus

Oon itse harvemmin se suuna päänä selostaja porukassa, joskaan en tarkkailija tai se hiljaisinkaan. En vaan koe tarvetta selostaa. Joskus kun sille päälle satun, niin juttua saattaakin lähteä pulppuamaan suusta ja oon huomannut kuinka hankalaa sitä onkaan ylläpitää ilman, että joku keskeyttää. Se suuna päänä vaahtoajan paikka tuntus olevan aika haluttu! 

Joka ikisen pitäis muistaa se sananparsi joka meni jotenkin näin: puhumalla toistat jotain jota jo tiedät, kuuntelemalla saatat oppia jotain uutta. 

marjapilami

Fiksu sananparsi indeed! Mä tunnustan olevani usein sieltä puheliaammasta päästä, joten sympatiaa riittää myös papupadoille :) Siinä vaiheessa multa kuitenkin keittää yli, kun yksi ja sama henkilö tyrannisoi jokaista sosiaalista tilannetta. Enkä juuri koskaan kuule moista käytöstä kritisoitavan...

Niin totta. Itse olen kohtuullisen lörppö, mutta osaan pitää myös suuni kiinni. En myöskään puhu itsestäni kolmea tuntia yhdeltä istumalta kertoen joka kolmannessa lauseessa omasta erinomaisuudestani muihin verrattuna.

Nuorisopuolella työskentelevänä ärsyynnyn suunnattomasti näistä ns.sosiaalisten taitojen ylenmääräisestä väärinkorostamisesta. Kaikkien vaaditaan olevan avoimia, aktiivisesti kommunikoivia, puheliaita ja sosiaalisia. Mitä jos vaadittaisiin ihan vain hyviä käytöstapija ja toisten huomioon ottamista. Ei siihen mitään social butterfly -ominaisuuksia vaadita.

Kiitos ♡

marjapilami

<3

Mäkin aina vertaan itteeni: kun tällainen papupata on kykeneväinen kuuntelemaan ja antamaan suunvuoron, niin sitä saa olla todella sokko ympäristölleen jos multa imuri-leiman saa. 

Käytöstavat ja omien piirteidensä tiedostaminen ja mahdollisesti parempaan suuntaan kehittäminen kunniaan! :)

rondawashere

Toi on kyllä niiiin hyvä termi kuvaamaan tuota ihmislajia! Mulla on paljon kokemusta tollasista. :D Tosi jännä, miten minäkin, sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut luonne, hiljenen ihan täysin ihmisimurien läsnäollessa ja alan häpeillä itseäni. Jotenkin lohdullista kuulla, että jollain muullakin on ollut tällaisia tilanteita. :)

marjapilami

Hyvä kuulla, että joku muukin normaalisti puhelias tyyppi kokee vastaavaa. Tai en tiiä onko se hyvä juttu, mutta tiiät mitä tarkoitan :D 

Itse kuvittelin pitkään, että vika on mussa; etten vaan osaa tarpeeksi hyvin sopeutua eri porukoihin. Vasta vähän aikaa sitten tuli sellainen kunnon HETKONEN-elämys. 

Pamela (Ei varmistettu)

Joskus on kyllä niinkin, että se papupata on ollut ennen hiljainen ja sitten rohkaistunut puhumaan, ja sitä puhetta on sisällä paljon, kuin tulppa olisi lähtenyt.
Eivätkä kaikki puheliaat ole energiasyöppöjä, vaan monet omalla rohkeudellaan kannustavat muitakin ottamaan kantaa. Minusta on kodikasta kun puhutaan.
Pahimpia toisten hiljentäjiä ovat mielestäni olleet ujot, pidättyväiset, kriittiset tyypit, jotka eivät ole saaneet itse mitään suustaan, paitsi tuomita sen joka puhuu.
Kuunteleminen on hyvä taito ihan kenelle vaan opeteltavaksi. On kohteliasta kysyä mitä toiselle kuuluu ja kuunnella mitä toinen vastaa. On kohteliasta olla kertomatta pitkiä monologeja seurassa.

marjapilami

Ihanaa kun uskallusta ja ääntä löytyy, oon samaa mieltä. Ja jos yleensä hiljainen tyyppi saa äkillisen puheripulin, niin se hänelle suotakoon :) Itsekin oon kova puhumaan ja sattuneista syistä ymäpäröinyt itseni samanlaisilla pälättäjillä, en siis missään nimessä oo puhumista vastaan.

Itse oon hermostunut sellaiseen sosiaalisesti tosi dominoivaan persoonallisuustyyppiin, joka ei ainoastaan pälätä, vaan myös pitää huolen siitä että muut saavat tuta olevansa kuuntelijan/myötäilijän roolissa. Meitä riittää moneen muottiin ja kuten sanotkin; yleensä ihan vaan kohteliaisuudella pötkii pitkälle.

Kommentoi