Pää-trilogia 2: Kun luovuus katosi

Nørrebro Summers

Koko tän haastavan talven ajan mä oon ollut aika positiivinen, flow on ollut hyvä. Oon nauranut, tehnyt kivoja juttuja ja heittänyt epävarmasta tilanteestani läppää. Haasteita, uuden oppimista, onnistumisen ja kehittymisen hetkiä on riittänyt. Kyllä mä tiesin, että hyvältä vaikuttaa. Todennäköisesti. En mä oo varsinaisesti kokenut, että asiat olisivat mitenkään pielessä, ainakaan pahasti.

Alitajunta on kuitenkin hauska juttu. Sä voit suorittaa vaikka minkälaista arkea, olla rohkea ja onnistua. Liian pitkään jatkuneet paineet ja takaraivossa nakertava huoli vaikuttaa silti lopulta johonkin. Mulla se näkyi ulospäin lähinnä levottomuutena ja keskittymisvaikeuksina, siinä etten ollut kunnolla vapaa-ajallani läsnä. Mutta juttu, josta oikeasti huomasin jonkin olevan rikki, oli mun luovuuden katoaminen.

Mulla on yleensä paljon erilaisia prokkiksia meneillään, vähintään muutama blogipostaus ja kuvausidea työn alla. Mutta viime kuukausina - ei mitään. Kuvitelkaa tähän heinäsirkkoja. Sain nippa nappa viikonloppuaamuisin, ajatusten juostessa siellä täällä, riivittyä pari postausta kasaan, jottei blogi vallan autioituisi. Mulla ei ollut mitään annettavaa, ei mitään sanottavaa. Mun aivoja puristi koko ajan rinkula. Ja tilanne paheni viikko viikolta.

On aika pelottavaa huomata, että on enää vain tavis-versio normaalisti kohtuullisen säkenöivästä itsestään. Siitä tyypistä, jonka elinehto on inspiroitua ja inspiroida muita.

 

 

Totuus paistaa selvästi myös blogiarkistosta: huhtikuusta syyskuuhun vähintään reilut 20 postausta kuussa. Loka- ja marraskuussa 17 postausta. Joulu- ja tammikuussa 8. Ei muuten ollut sattumaa. Tai kaamosta, ei edes kiirettä. Voin viimein tunnustaa. Syy oli päätä puristava rinkula.

Kirjoittaminen ja mielenrauha kulkee mulla käsi kädessä. Kun mun pään sisällä on tarpeeksi harmonista, on helppo kirjoittaa. Ja toisaalta, kun kirjoitan, mekkala pään sisällä hiljenee. Kirjoittaminen on mun rakkain harrastus ja tapa hengailla. Happy place. Sellaista olosuhdetta elämääni ei saa enää ikinä tulla, jossa en saa sanoja paperille tai tekstiruutuun. Saatika sellaista, jossa pulppuava idealähteeni kuihtuu sameaksi lätäköksi.

Luovuus ei saa toistamiseen kadota. Juuri mikään ei oo sitä tärkeämpää.

---

Pää-trilogian eka osa täällä.

---

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN'

Share

Kommentit

Helli (Ei varmistettu)

Ihana blogi Marja, kivaa lomaa! Hyvä aihe taas. Itsekin olen miettynyt tätä koska en ole päivittänyt instagramiani pitkään aikaan. En ole joka päivä sinne jotain laittanut, mutta usein. Ehkä omaakin päätä puriataa vanne kun en huomaa/jaksa huomata visuaalisesti kauniita juttuja ympäristössäni.

marjapilami
Nørrebro Summers

Voi kiitos ihanasta kommentista <3

Ja vanteelta tosiaan kuulostaa, toivottavasti saat sen pian hilattua löysemmälle tai kokonaan pois. Puss! Terkkuja täältä altaan reunalta. 

Kommentoi