Syksyisiä UO-ihanuuksia

Ladataan...

Selailen paljon nettikauppoja, koska kätevyys ja laiskuus. Ja inspiraatio. Harvemmin tulee tilattua mitään kotiin asti, mutta sellainenkin ihme on joskus tapahtunut. Urban Outfittersin sisustusosio on mun ykköslemppareita, me ollaan niin samalla aaltopituudella mitä tulee värimaailmoihin ja erikoisiin yksityiskohtiin.

Vietin taas hieman aikaa UO:n uutuuksia katsellen ja löysin vaikka mitä tuikitarpeellista syksyiseen kotiimme. UO on ollut bohohippi-linjalla jo pitkään (kuten minäkin) ja valikoimassa on edelleen paljon luonnonläheisiä sävyjä ja boheemia tyyliä.

 

 

Pienet lasiset kasviterraariot on söpöintä mitä oon nähnyt vähään aikaan. En kestä.

 

 

Tätä suihkuverhoa oon kuolannut jo jonkin aikaa, mutta päätin olla toistaiseksi tilaamatta. Meidän kylppäri on vielä niin masentavassa kondiksessa, että tuntuisi melkein kriminaalilta ripustaa sinne mitään näin kaunista.

 

 

Toi matto!!! Tartten.

 

 

Littanaa istuintyynyä en puolestaan todellakaan tartte, mutta tahdon. Ja ton ihanan kissakupin.

 

 

Makuuhuoneen ilmeen päivittäminen käy hetkessä uusilla vuodevaatteilla. Voisin ottaa vaikka nämä kaikki, ah. Ja vetäytyä talviunille.

 

 

Enkä kestä myöskään tätä pilvihyllyä. Miten oon voinut pärjätä ilman näin pitkään? Luulen, että poikkis kenties yrittäisi protestoida tän hankintaa. Toisaalta, mä yleensä aina voitan.

Kuvat/Pics: Urban Outfitters.

---

Some UO goodies I want and need.

---

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN'

Share

Kommentit

mystery
Vision One

UO:n sisustuspuoli on todellakin taivas, ihan itkee verta kun niitä tuotteita ja kuvia siellä katsoo. :D  haluan mm. kaiken!

marjapilami

Älä! <3<3<3 Harmi/onneks niillä ei oo fyysistä sisustuskauppaa lähettyvillä, se että netistä joutuisi tilailemaan sentään hillitsee pahimpia himoja :)

Kanelibasilika

Tuo suihkuverho!!! Oooh!!! <3

marjapilami

Täydellinen! Uuu <3

heyday (Ei varmistettu)

Noita lasiterroja on näkynyt UO:n myymälöissä Euroopassa tänä vuonna! Myös Strøgetillä. ;)

marjapilami

Klumpsis. Mutta. Tarkoittaako tämä sitä, että mun pitää änkeytyä... Strøgetille?

Ei vaineskaan, kiitti vinkistä! <3 Täytyypä käydä hypistelemässä.

Kommentoi

Ladataan...