Tästä alkaa jotain ihan uutta

Nørrebro Summers

Oon keskittynyt niin täysillä uudesta duunista iloitsemiseen, edellisen duunin paketoimiseen ja lomakoomailuun, että oon ihan kokonaan unohtanut olla paniikissa. Huomenna hengailu on ohi ja meikäläinen suuntaa kello yhdeksäksi tuntemattomaan lähiöön, kaupungin ulkopuolelle, jonnekin minne mennään lähijunalla. Ei enää lomaa, ei lekottelua, ei hitaita aamuja, ei edes metromatkoja.

Tästä alkaa jotain ihan uutta.

 

 

Johtuneeko vuoden 2016 ahdistuksista, palavasta kaipuusta löytää viimein oma paikkansa vai paineista olla lupaustensa arvoinen, mutta mua on alkanut tässä viime päivien aikana ihan hirmuisesti jännittämään. Haastatteluista on kulunut jo niiiiin kauan aikaa - muistaakohan ne enää, että kerroin olevani uudella työpaikalla aluksi varautunut? Tai että mulle on tärkeää tutustua firmaan ja tehtäviini, ennen kuin koen asiakseni pitää itsestäni ja mielipiteistäni meteliä?

Perhosia. Haluan niin kovasti onnistua ja huomata löytäneeni itselleni mukavan paikan vuosiksi eteenpäin.

Paketoin tän superpitkältä ja samaan aikaan liian lyhyeltä tuntuneen välivaiheen sushilla ja valkkarilla. Tästä tulee hieno juttu, oot oppinut Tanska-aikana niin paljon kaikkea tärkeää ja oot just siinä missä sun pitääkin olla. Nyt et kyllä ala yhtään stressaamaan. Pysyt positiivisena viilipyttynä, kehityt lisää ja näytät taas kaikille.

 

 

---

Tomorrow is my first day at the new job. Exciting.

---

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN'

Share

Kommentit

Titityy (Ei varmistettu)

Täälläkin ollaan jännän äärellä. Luultavasti huomenna irtisanon itseni ensimmäistä kertaa elämässäni. Silloin varmaan samat fiilikset pyörii päässä kuukauden päästä, kun astelen kohti uutta työpaikkaa. Onnea uusiin työkuvioihin, blogiasi on mielenkiintoista seurata koska Köpis on mun sielunkaupunkini.❤️

marjapilami
Nørrebro Summers

Kiitos, paljon tsemppiä sinnekin! Irtisanoutuminen on kanssa ihan superjännittävää. Ja onnea uudesta työstä :)

Kiva kun seurailet, puss! 

Taru Mari
Stuff About

Jänskää! Tsemppiä hirmuisesti! Olisi kiva tietää millaiseen työhön päädyit (vai oletko sen jo jossain maininnut? :D)

marjapilami
Nørrebro Summers

Kiitti Taru! Pitäisi kenties väsätä aiheesta oma postauksensa, mutta löysin tosi kiinnostavan työn digin & verkkokaupan kehittämisen parista :)

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Onnea uudesta työstä, uusista tuulista! :-)

​Tästä tulee hyvä -asenne kannattaa muistaa aina uusien juttujen kohtaamisessa, puss!

 

 

marjapilami
Nørrebro Summers

Kiitos <3 Ja kyllä, pitäisi aina vaan muistaa ottaa iisisti ja positiivisesti. Koska yleensä tosiaan hyvä tulee.

Puspus!

Kommentoi