Uusia yksityiskohtia

Nørrebro Summers

Muutama päivä sitten kerroin, kuinka mulla on näinä päivinä onnekas olo. Hyvin pyyhkii ja niin edelleen. Kop kop. Voittoputkeni jatkui tällä viikolla muun muassa second hand -kaupoissa ja kirpputoreilla. Tein kivoja löytöjä (osaa kuvailisin ehkä ennemminkin sanalla mieletön) ja raahasin kassikaupalla uutta kotiin. Sisustuskooma on siis virallisesti ohi!

Oon viimeisen vuoden aikana kierrellyt kirppareita säälittävän vähän, mutta tän viikonlopun kokemusten jälkeen asiaan tulee kyllä muutos. Kirppishaukka ilmoittautuu.

Uusien hankintojen innoittamana oon pölläyttänyt taas monen pienemmän esineen paikat vaihtoon. Kiva, kun jutut etenee ja meidän residenssiin saapuu syysraikkaita tuulia. (Saanko jo sanoa syys? On vasta elokuun puoliväli, mutta sään puolesta vois hyvin olla lokakuu. Minne se kesä muuten meni?)

 

 

Makuuhuoneessa meikäläisen purnukkarivistö ja meripihkanvärinen vaasi löysivat uudet kodit kaapin päältä. Jutut sointuvat kivasti yhteen, mutta samalla näyttävät juuri sopivan sekalaiselta seurakunnalta.

 

 

"Hengitä, Marja, hengitä", sanoin itselleni kun silmäni osuivat pyöreään bambupeiliin vintageliikkeessä. Peili sujahti ostoskassiin samantien. Poikkis meinasi pökertyä sen nähdessään, mutta tottui uuteen uljaaseen sisustuselementtiimme onneksi melko nopeasti. Nyt peili koristaa seinää sänkymme yläpuolella rakkaan viidakkojulisteeni aisaparina.

 

 

Ja Frederiksbergin kirppareilta löytyi vaikka mitä aarteita! Huhhuijaa. Onneksi olin liikenteessä tositarkoituksella ja varustautunut mm. repulla sekä ylimääräisellä kassilla, niin sain kannettua kaikki hankintani ehjänä kotiin. Ylläolevissa kuvissa vilahtaa pari uutta kipposta.

Uusien nippeleiden ja nappeleiden vuoksi olohuoneen tikashyllykkö koki täydellisen makeoverin; aiheesta lisää piakkoin.

 

 

Karvainen bonus: meitä viihdytti viikonloppuna hoitolapsemme King. Maailman draamantajuisin koira. Visiitti ei helpottanut hauvakuumettani sitten yhtään. Enkö mä voisi saada koiranpentua, ihan vaikka vaan yhden tosi pienen?

Nyt on aika taputella viikon vikat velvoitteet kuntoon ja sitten koittaa ottaa iisisti loppuilta. Suuntaan huomenna muutaman päivän työmatkalle ja kurkussa majailee epäilyttävä kaktus. Ei kiitti mitään flunssia tänne!

Toivottavasti teillä on ollut ihana viikonloppu :)

---

Made some important purchases this week

---

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN'

Share

Kommentoi