Vähän alle kaksi vuorokautta

Ladataan...
Nørrebro Summers

Pikaiset terkut Helsingistä! Saavuin kaupunkiin alle kaksi vuorokautta sitten ja oon ehtinyt vaikka mitä. Yritän tässä riipiä silmiä pysymään auki ja lähteä aamupalalle (koska en malta tuhlata aikaa aamu-uniin). Stadi tuntuu hyvältä, normaalilta ja oudolta. Kerron tuntemuksistani vähän myöhemmin lisää.

Nyt kuitenkin muutama puhelinräpsäisy näiden parin päivän ajalta. Mietin tovin kameran ottamista mukaan, mutta tulin siihen tulokseen, että tän kotoisan pikavisiitin aikana kuvailut saa todellakin jäädä. Joten please excuse nää aika hirveät kuvat.

 

 

Helsingissä syksy on ihanan pitkällä. Onnekkaat te ja teidän kynttiläillat! Mäkin haluun. 

 

 

Työpäivien aikana kierreltiin muun muassa kauppakeskuksia pääkaupunkiseudulla. Ihan pakko napata selfie Järvenpäässä, oli meinaan eksoottinen matkakohde meikäläiselle.

 

 

Elämääni kuuluu valitettavan vähän eläinkavereita nykyään, mutta onneksi Stadissa ollessani pääsen yleensä tervehtimään pörröistä naapurin herraa. Me ollaan oltu ihan rakastuneita palleron lapsuudesta asti, ihanin koira. Nähdään vaan muutaman kerran vuodessa, ja aina kohdatessamme ilmoille raikaa Duffyn dramaattiset onnenkirkunat (mä kiljun ne samat kiljunat päässäni).

 

 

Arvaako mun perjantaisesta aamiaislautasesta, että join torstaina skumppaa mun maailman parhaan kaverin kanssa?

 

 

Joo ei munkaan mielestä.

Torstai oli ihan täydellinen. Voi kumpa Maija muuttaisi Köpikseen. Toistaiseksi nää harvinaiset yhteiset illat ja lupailut säännöllisemmästä yhteydenpidosta saa riittää. Tuntuu muuten vähän tyhmältä, ettei meidän deitistä tullut otettua yhtään kuvaa. Mutta kun ei siinä mitään kuvia tai kännyköitä edes muistanut.

Nyt mä kirmaan aamupalalle ja sitten ihanan kiireiseen päivään. Luvassa on kaikkea niin kivaa tänään. Muun muassa mun toinen bestis. Stadi <3

Upeeta syysviikonloppua teille, puss!

---

Meanwhile in Helsinki.

---

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN'

Share

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Oi oi nauti visiitistäsi täällä! <3 Toivottavasti sun loppuaika on ihan yhtä ihana kun alkukin. :)

marjapilami
Nørrebro Summers

Kiitos ihana, minä nautin! :) <3

Kommentoi

Ladataan...