Ladataan...
Nørrebro Summers

Kontrollifriikin perfektionistin pahin painajainen:

niin kiire, että asiat jää väkisinkin repsalleen. Ollaan lähdössä tänään poikkiksen kanssa Amsterdamiin juhlimaan mun bestiksen kolmekymppisiä ja tajuttiin aamulla, ettei kummallakaan oo yhtään puhdasta sukkaparia. Meiltä loppuu päivistä tunnit nykyään kesken, kumpikaan ei muista pyykätä. Havahduin myös siihen, ettei mulla oo matkan henkeen sopivaa mekkoa tai kenkiä. Tai mistä mä enää muistan, mitä kaikkea ullakolla olisi piilossa, mutta sinne ei ainakaan ehdi enää penkomaan. Taidan ostaa muutamat uudet sukat ja vetää mustat farkut ja nilkkurit -linjalla koko viikonlopun.

Ei kai se oo niin justiinsa ("Eipä!" perfektionisti sisälläni huokaa ja alkaa jyystämään kynsiään).

 

 

Ei tarvinne ees sanoa, että kaikki ne kiireellisetkin kotijutut on jääneet taas hoitamatta. Se siitä vaatekaapista ja eteisen naulakosta. Vieläkin.

Yritän tässäkin nyt soveltaa ei kai se oo niin justiinsa -ajattelutapaa. Pääasia on, että F tuo mulle välillä kukkia (vaikkapa silloin kun tietää päiväni olleen ihan hirveä). Ja nään viikonloppuna mun parhaita kavereita kahden päivän ajan upeessa kaupungissa. Ja sitten seuraavana viikonloppuna toinen paras kaveri nukkuu meidän vierashuoneessa, jonka sisustukselle ei olla vieläkään tehty yhtään mitään. Ja ripustaa takkinsa keittiön oveen.

Lupaan itelleni, että aivan pian rauhotun hetkeksi. Viimeistään joulun tienoilla.

Ihanaa (ja toivottavasti rentoa) viikonloppua <3

---

On my way to Amsterdam for the weekend!

---

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Nørrebro Summers

Oon aina ollut draamantajuinen ja innokas analysoimaan fiiliksiä, viimeisin Helsingin retki oli silti erikoisin laatuaan. Kaikki oli jotenkin erilaista kuin ennen ja laahustin ympäriinsä melankolisena. Ja sitten riemukkaana. Ja sitten ärsytti joku juttu. Ja sitten huvitti joku toinen.

Tän postauksen kirjoittamisen aloitin lentokoneessa matkalla takaisin Tanskaan. Teksti rönsyili joka suuntaan ja yritin järjestää poukkoilevaa tunneskaalaani vähän siistimpään pinoon. Hirveä lentopelkokaan ei saanut näpyttelyä kuriin. "Jos vaan tästä selviän hengissä, mulla on niin paljon mietittävää", tuumin koneen pitäessä epämääräistä ääntä pilvien yläpuolella. Maan kamaralla päässä taas selkeni, ja päätin jakaa konevuodatukseni peräti kolmeen eri Olipas Stadissa muuten pirun outoa -postaukseen.

 

 

Suurimpana ihmetyksen aiheena oli se, ettei mulla taida olla kotikaupunkia. Helsinki ei yhtäkkiä enää tuntunutkaan siltä. Se oli muuttunut, mä olin muuttunut. Oli outoa ja vähän kolkkoa, en oikeen osannut olla. Eikä Köpis ihan vielä oo mun ikioma kaupunki. Kaipasin jotain tai jonnekin, mutten ollut ihan varma mitä.

Pariinkin kertaan kävelin yksin Stadin kaduilla, ihmettelin miten samanlaiselta ja erilaiselta kaikki näyttää ja miten mulla onkin niin irrallinen olo. Tunnustan silmieni kostuneen. Meidän 30 vuoden rakkaustarina on ainakin paussilla, ellei kokonaan ohi. Pitkä, raskas ja rakas elämänvaihe taputeltu. Nuoruus, etten sanoisi. Olin enää vaan vieraana, siirtänyt kaikkeni muualle. Se, mitä joskus oli, on nyt muistoja ja rippeitä vaan.

Vaikka nautin jokaisesta tunnista Helsingissä, olin helpottunut, kun pääsin pois jo muutaman päivän jälkeen.

Lensin paikkaan, joka tuntuu paremmalta ja mulle nyt sopivammalta. Tajusin ekaa kertaa elämän muuttuneen täysin. Ehkä tää on se hetki, kun vihdoin ymmärsin oikeesti lähteneeni. Enkä varmaan ikinä enää saisi sitä samaa vanhaa juttua, vaikka muuttaisin joskus takaisin.

Jotenkin hurjaa, eikö.

---

Being in Helsinki was super weird this time. It sort of feels like I don't belong there anymore.

---

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN'

Share

Ladataan...
Nørrebro Summers

Viime päivinä en oo oikeen ollut kuvausmoodissa. Haluisin vaan läiskiä tänne blogiin mun mielenmaiseman, kaikkine outoine väreineen ja kuvioineen. Ehkä sitten hahmottaisin itsekin, että missä nyt mennään. Kuten kenties joka syksy, mun maailma tuntuu jotenkin uudelta. Viikko hiljaista mietiskelyaikaa ois nyt tosi jees.

Siitä aina huomaan, että käy aivot tosissaan kovalla, kun alan nukkumaan ihan hulluna. Esimerkkinä tän vuoden alku, jolloin ekat kaksi kuukautta uuden duunin aloittamisen jälkeen nukuin kymmenisen tuntia tauotta joka ainokainen yö. Eilen simahdin kuudelta yöunille. Siis kello 18. Siitä kylläkin syytän poikkista, joka houkutteli sänkyyn halailemaan. Kyllähän sen tietää jokainen, mitä spoonailusta maanantaina seuraa.

Mutta silti. Päässä raksuttaa. Toivottavasti ei sentään mikään aikapommi.

 

 

Tänään halusin myös kertoa vähän rakkaudesta Kööpenhaminaa kohtaan.

Tää toimikoon alustuksena tulossa olevalle postaussarjalle, joka on jo alkanut kirjoittamaan itse itseään ja käsittelee sitä, miten oudolta Helsingin reissu tällä kertaa tuntui. Köpis ei vielä oo ihan koti, mutta jotain sinne päin. Ainakin enemmän kuin Stadi, ja se on aika hurjaa se.

Pyöräilin äsken pitkin poikin Nørrebrota ja mut täytti onnen tunne. Sellainen vaatimaton ja melko arkinen, mutta se sai silti suun hymyyn. Alkuillan aurinko oli kirkas, kaupunki näytti kauniilta. Jengi kilkutteli pyöriensä kelloja, hengaili terasseilla lämpimästä päivästä nauttien, mä ajoin kantiksen ohi ja pysähtelin liikennevaloissa. Ohitin katuja, jotka on mulle tuttuja ja päädyin alueelle, jossa en oo ennen käynyt. Eksyin vähän ja katoin puhelimesta karttaa ihmeissäni, miten mä voin aina vaan mennä jotenkin ohi tai väärään suuntaan.

Elämä täällä on, haasteista huolimatta, aivan ihanaa. Eipä se ikinä mitenkään rikkoutuisi.

Ihan pikkuhiljaa Köpis on alkanut muuttamaan muakin jotenkin paremmaksi.

 

 

Sananen tästä ajanjaksosta vielä. Mun pää on niin täynnä ideoita ja tarinaa, mutta mä en vaan ehdi. En vaikka oon yrittänyt herätä aamulla vähän aikaisemmin ja venyttää iltoja (paitsi kun nukahdan kuudelta). Kaikki kivat jutut ja stressijutut ja matkat ja hajonneet vaatekaapit on nyt tässä yhtenä sykkyränä. Siksi siis

a) blogin aihepiiri poukkoilee minne sattuu ja

b) postaustahti saattaa olla tulevina viikkoina hieman tavallista harvempi. Ei kylläkään kovin harva, koska tää on mun happy place.

 

 

Ihanaa, kun ootte siellä <3 Puss.

---

I'm so busy these days and in love with CPH.

---

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

FACEBOOK

BLOGLOVIN'

Share

Pages