Ladataan...
Nørrebro Summers

 

Jos joku voi samalla olla tosi ihanaa ja hirmu haikeaa, niin sitä oli tän vuoden joulunaika. Vietin vielä yhden vähän entisen kaltaisen Suomi-joulun joulua edeltävänä viikonloppuna Stadissa - ei kuitenkaan voinut olla huomaamatta, että eräs aikakausi on tullut tiensä päähän. Vanhat rutiinit, tutut astiastot, sama porukka, se mitä joulu on aina tarkoittanut... toivottavasti muistin nauttia niistä aikoinaan tarpeeksi, koska nyt se on ohi. Oli yhdet hautajaiset, puhetta kauniin asunnon myymisestä, käytännön juttuja ja sellaisessa epätodellisessa olossa lillumista. Oisin halunnut hamstrata juurikin niitä vanhoja astiastoja ja muita tuttuja esineitä mukaani Tanskaan, roikkua mukana menneessä. En tahdo kokonaan korvata uudella ja hiljalleen alkaa unohtaa.

Ja sitten taas ties miten monetta kertaa loppukesän jälkeen pillitin Helsinki-Vantaalla, siitä alkaakin jo tulla uusi rutiini.

Aatonaattona tein himassa lanttulaatikon ja jaoin sen kahteen uunivuokaan, joita sitten kantelin mukanani kaksipäiväisissä tanskalaisissa joulujuhlallisuuksissa. Jotenkin lanttiksesta on tullut mulle sellainen joulusymboli, etten osaa kuvitellakaan eloa ilman. Voipi olla, että syyt pakonomaiseen kiintymykseeni johtaa jonnekin sen hienostunutta makupalettia syvemmälle. Ja kun laatikko toisensa perään katosivat juhlijoiden massuihin, tuli tosi lämmin olo. Ja tästä lauseesta: Niin hyvää, sun pitää tehdä tätä joka joulu! Tuntuu, etten ollut onnellinen pekästään siksi että mun mad cooking skillseja kehuttiin, vaan ehkä myös siksi että ainoa mukanani retuuttama Suomi-perinne sujahti taas niin luontevasti Tanska-perheen jouluun.

Ja tää oli ihana joulu. Kolme päivää kaikkea sellaista, joka ehkä muutaman vuoden päästä on yhtä tuttua ja turvallista kuin aiemmat joulut. Ei varmasti koskaan rakkaampaa tai parempaa, mutta toivottavasti yhtälailla oikeaa. Oon oppinut viime aikoina paljon luopumisesta, ja onneksi saanut myös paljon uutta hyvää tilalle.

Toivottavasti teillä oli ihana joulu <3

 

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Ladataan...
Nørrebro Summers

 

 

Pimeys on viime aikoina niellyt mut, kirjaimellisesti. Kuluu viikkoja ja viikkoja, päivänvaloa ei näy missään. Lamaannuttaa. Oli tuossa yksi aurinkoinen lauantai, mutta se meni lähinnä koisiessa - kiitos edellisillan pikkujoulujen. Tää taitaa käydä mulle joka vuosi; joulukuusta helmikuuhun mulla ei vaan oo ylimääräistä annettavaa. Toissaillan mä koin asiakseni viettää sohvalla kirkasvalolamppua naaman edessä kaksin käsin kannatellen (no toinen käsi kohotti välillä punkkulasia) ja tadaa, vaikutus oli lähes välitön. Unohdin eilen juoda iltapäiväkahvitkin, kun olin niin pirun pirteä.

Muistuttakaa mua taas ensi vuoden marras-joulukuussa, että sitä lamppua kehiin ja äkkiä.

Tää joulukuu on lisäksi ollut vähän sellaista kriisien aikaa, mutta tunnelin päässä siintää jonkinlainen rauha. Mulle ehkä paras mahdollinen joululahja on se, että venähtäneet stressimöykyt alkaa vihdoin hellittää otettaan. Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että ohjakset alkaa olla mun omissa käsissä. Jaksan levittää valoa ympärilleni, enkä vaan vello ahdistukseni ja kaamoskoomani kuplassa. Tekee mieli taas kirjoittaa.

F lähti tänään superaikaisin duuniin (joo lauantaina, se on aivan hullu) ja mä päätin herätä samaan aikaan, nauttia pitkästä vapaapäivästä. Puristin itelleni lasillisen mehua kylmistä appelsiineista, kaadoin ison mukillisen kahvia, paahdoin kaksi karjalanpiirakkaa ja julistin joulun virallisesti alkaneeksi. Olkoon seuraava viikko rentoa vellomisaikaa, ja vuosi 2018 vihdoinkin tavisvuosi. Pliis. 

Ihanaa joulua! <3

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Ladataan...