Ladataan...
Nørrebro Summers

Syyskuu on ollut niin täynnä kaikkea, tiesin sen jo joskus ihan kuun ekoina päivinä, kun jouduin sanomaan treffejä ehdottaneelle vanhalle työkaverille, että nyt menee kyllä lokakuulle. Kivoja juttuja, huolia, pari reissua, paljon töitä, ainakin kolme migreenikohtausta ja nyt orastava flunssa, joka vei viimeisetkin energianrippeet mennessään. Kroppa yrittää varmaan kertoa jotain. Onneksi lokakuu näyttää päinvastaiselta, kalenteria plärätessä ei tuu paljoakaan muuta vastaan, kuin eräs keikka, viini-ilta ystävän kanssa ja blogimuutto.

Jotain tässä on viime vuosien aikana oppinut; pysähtymään jos nyt ei ihan tarpeeksi ajoissa niin ei ainakaan aivan liian myöhään.

 

 

Viimeksi oon ollut himassa viikonloppuna tuossa lähes kuukausi sitten. Oon odottanut tätä kuin kuuta nousevaa - että saisi vähän katsella HBO:ta, kastella kasveja, siivoilla, pestä rauhassa pyykkiä, kirjoittaa, haahuilla ehkä sisustusliikkeissä hommaamassa syksyisiä juttuja kotiin. Luulen että tää päivä menee ihan vaan tuon HBO:n parissa sohvalla ja flunssaa parannellessa, huominen toivottavasti tehokkaampi.

Blogi on jäänyt viime aikoina vähemmälle panostukselle, blää. Kun päivistä loppuu tunnit kesken niin ensin yleensä diskaan tylsät kotityöt ja heti tokana rapistuu blogi. Tällaisina hetkinä mä mietin, että miten ihmeessä mä koskaan ehtisin istua vaikkapa tanskan kurssilla parina iltana viikossa - samalla kun käyn töissä ja pyöritän blogia, kotia, parisuhdetta sekä sosiaalista elämää. Herran pieksut, joillain on kuulemma lapsiakin mukana tällaisessa yhtälössä. En tajua. Ehkä muilla on vuorokaudessa enemmän tunteja kuin meitsillä?

 

 

Toisaalta, mun kännykän Postausideat-muistiinpano notkuu liitoksissaan tän samaisen syyskuun tiimoilta. Onhan tässä tullut myös inspiroiduttua ja haalittua ajatuksia. Nyt pitäis vaan ehtiä kirjoittamaan ne kaikki.

Ihanaa viikonloppua sinne! <3

---

FOLLOW: Facebook - Bloglovin' - Snapchat & Instagram @marjapilami

Share

Ladataan...
Nørrebro Summers

Otsikossahan tuo oleellinen jo tulikin selville, eli rakkauslapseni Nørrebro Summersin on tullut aika pakata kimpsunsa ja kampsunsa, siirtyä muihin maisemiin. Lily on ollut aivan täydellinen majapaikka blogitaipaleeni ekat puolitoista vuotta, mutta nyt pitää testata jotakin uutta. Levittää vapisevat siipeni ja sillai.

 

Mietiskelin kaikessa rauhassa paikkaa, jonne seuraavaksi pesiytyisin. Harkitsin ikiomankin saitin pystyttämistä, mutta ainakaan vielä ei oo se hetki. Etenkin täältä Tanskasta käsin näpytellessä on ihana kuulua yhteisöön, elää blogin kautta vähän kuin toista, kotimaista elämää osana mukavaa porukkaa. Eikä uutta osoitetta lopulta tarvinnut kovinkaan kauaa mietiskellä, sillä Rantapallo tuntui tässä kohtaa siltä oikealta alustalta meikäläiselle.

Muutto tapahtuu maanantaina 9. lokakuuta, josta eteenpäin blogiani voi kurkkia osoitteessa rantapallo.fi/norrebrosummers.

Tuo ylläoleva linkki toimii jo nyt, killuu tuossa ihan vain teille tietona, mutta mitään sisältöä siellä ei ennen muuttopäivää ole (ja tällä hetkellä uudessa osoitteessa banneripaikalla näkyvä Florence-teksti on ilmeisesti oletusteeman nimi, ei mikään skandaalimainen paljastus) (ja ihan kuin tekisin kahdesti jotakin niin pirun epäkäytännöllistä, kuin antaisin blogilleni paikkaan sidotun nimen – huoh).

Kuten sanottu, oon viihtynyt Lilyssa ihan superhyvin! Juurikin teidän ihanien lukijoiden ja timanttisen toimituksen väen ansiosta. Toivonkin siis, että moni teistä (tai siis ihan joka ikinen) seuraa meikäläistä myös uuteen osoitteeseen.

Kiitos kun olette siellä <3

Palailen lähitulevaisuudessa käytännön asioihin muuttoon ja blogin seuraamistapoihin liittyen, ja palloilen tosiaan täällä Lilyssa vielä lähes kaksi viikkoa, eli pysytte varmasti kärryillä liikkeissäni. Aurinkoista syysviikon jatkoa, söpöliinit!

---

Nørrebro Summers is moving to a new address! Stay tuned for more info.

---

FOLLOW: Facebook - Bloglovin' - Snapchat & Instagram @marjapilami

Share
Ladataan...

Ladataan...
Nørrebro Summers

Aika myöhään perjantai-iltana mä kävelin Hesaria pitkin frendille pikkuista matkalaukkua perässäni kiskoen, hämärässä oli yllättävän lämmin tallustaa, kulmat näyttivät tutuilta ja tavallaan vieraalta. Ohimolla jyskytti, kai se johtui väsymyksestä, kuoppaisesta lennosta, seonneista ruoka-ajoista, ehkä mulla vaan oli ollut mielessä liikaa kaikkea. Mun edellä käveli pariskunta, kaksi laitapuolen kulkijaa, jotka riitelivät kyllästyneesti jostain. Mä en oikein sopinut siihen maisemaan kokomustissani, nilkkureissani, trolleyta vetäen, repussani puoliksi syöty Joe & The Juicen gluteeniton voileipä. Oli taas se aiemmilta Helsingin matkoilta tuttu jollakin tapaa epätodellinen, leijuva, menneen ja tulevan välillä hajoileva outo olo.

Ja sitten siinä samalla, kaikista päällimmäisenä ajatuksena:

mä en tunne yhtään mitään.

 

 

Jotenkin tän syksyn draamat, huolet ja kaiken kattava outous kulminoitui yhtäkkiä siihen, että oli täysin turta olo. Kyllähän mun ois pitänyt tietää, että jossain vaiheessa tilanne taas normalisoituu, mutta hetkisen mä siinä mietin että oonkohan mä mennyt vähän rikki. Ehkä mä oonkin, mutta kuitenkin viikonlopun,

parhaiden tyyppien kanssa vietettyjen pitkien kallisarvoisten tuntien, viinilasillisten, räppikeikan, öisen kävelyn ystävän kanssa, elämäni suurimman sankarin sairaalasängyn jalkopäässä istumisen, kotikonnuilla kyläilyn, lounaiden, dinnereiden, Marianne-pussin, yhden keskivaikean krapulan, kymmenien naurujen, neljien itkujen (surusta, haikeudesta, onnesta, yhdet niistä metrossa), syliin kaadettujen tulikuumien kahvien, surkeiden yöunien ja kaiken muun sellaisen aikana,

tunto pikkuhiljaa palautui.

Ja itse asiassa se humpsahti takaisin sellaisella voimalla, että nyt täytyykin loppuviikoksi ottaa hyvin aikaa, rauhoittua tuntemaan nää kaikki jutut. Oon pelottavan hyvä etäännyttämään itseni hankalista fiilareista, mutta nyt tuntuu että oon tehnyt sitä vähän turhan kauan, lipunut jo liiankin kauas pois. Olkoon tää sellainen viikko, kun sydän saa omassa tahdissaan pakahtua; ikävästä, rakkaudesta, toivosta, menetyksestä ja ehkä niistäkin oloista, joihin en osaa lätkäistä muuta nimilappua kuin joku outo viba mahassa.

Viikonloppu, just näiden ihmisten kanssa, niin hepposelta kuin se ensi alkuun näyttikin, oli tärkein tapaus tänä vuonna. Vaikka se muistutti kaikesta mitä oon menettänyt ja mikä on muuttunut, se muistutti ennen kaikkea hyvästä - ystävyydestä ja eräistä harmaista silmistä, joissa on aina kimmeltänyt seikkailu.

Tähän reissuun, ystäväiseni, me kuulkaa syvennytään vielä. Joskus, kunhan saan ajatukseni järjestykseen.

 

En muistanut ottaa juuri yhtään kuvia - näihin muutamaan mitä räpsin, tiivistyy koko juttu. Tai no melkein.

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Poukkoilevan ohessa yksi pysyy: Köpis-love

Lähde, ennen kuin sinusta tulee m*lkku

Erilaisia iltoja ja eri versioita itsestä

---

FOLLOW: Facebook - Bloglovin' - Snapchat & Instagram @marjapilami

Share

Pages