Ladataan...
Nørrebro Summers

Sanonpa tämän nyt ääneen: kahden päivän viikonloppu on aivan liian lyhyt! Kaikkeen! Mua ei haittaa viiden päivän arki, mutta se on alkanut ahdistaa, etten vaan ehdi elää elämääni ja tehdä haluamiani juttuja nykyisessä 5+2-viikkomallissa. Olenko saamaton? Kenties. Olenko laiska? Ehkä. Olenko tehoton ajankäyttäjä? Luultavasti. Olenko nautiskelija? Hell yeah. En tahtoisi elää loppuelämääni nykyisellä tavalla, vaan pyhittää lisää aikaa omille jutuille. Voi olla, että tää on jotain viiveellä iskevää kolmenkympin kriisiä ja sitä, että oon alkanut tajuta etten elä ikuisesti. Mulla on rajallinen määrä aikaa olla täällä, ja pikkuhiljaa pitäisi päättää miten sen ajan oikeesti tahtoo käyttää.

Mä nautin töissä käymisestä, arjen rutiineista, siitä että on joku roti ja rytmi. Mutten niinkään siitä, että viikonloput hujahtaa älyttömän nopeasti ohi, että pitää valita rentoutuuko kunnolla vai siivoaako vaikka ullakon. Kirjoittaako tuntikausia blogipostauksia vai kutsuuko ystävät kylään. Oon varmaan tavallista hitaampi viikonlopun viettäjä, koska tartten perjantain ja maanantain väliin aina myös paljon luppoaikaa, sellaisia tunteja kun ei oo mitään suunnitelmia ja hengailen vaan. Ilman luppotunteja en palaudu, aivot ei tyhjenny tarpeeksi (ambivertin raastavaa elämää, muistatte varmaan). Ja arki-illat, ne on tuhoontuomittu koska en oo varsinaisesti iltaihminen, eli silloin en saa mitään hyödyllistä aikaan. Perustiistaina töiden jälkeen voin kyllä hengata frendien kanssa tuntikausia, juoda viiniä, käydä urheilemassa ja niin edelleen, mutta jo blogin kirjoittaminen työpäivän jälkeen tuntuu toivottomalta, saatika imurointi tai sen ullakon järkkäys. Viikonlopuille kasaantuu siis suorastaan kohtuuton määrä kaikkea ihanaa puuhaa ja tylsiä askareita, joita en vaan arki-iltoina saa tehtyä.

Nyt suunnitelma on siis alkanut hahmottua. Jonakin päivänä, toivottavasti vielä kolmekymppisen puolella, alan tehdä nelipäiväistä työviikkoa.

 

Jollain maatilalla aamuyöstä iltamyöhään työskennelleet esiäitini kääntyvät varmasti haudassaan, kun lukevat että patahemmoteltu meikämandoliini ei muka jaksa tehdä kevyttä toimistotyötä 37,5 tuntia viikossa (koska kyseiset esiäidithän tietysti tuonpuoleisesta seuraa mun blogia, koska niin loistava se on daaah). Mutta toisaalta, miksei tällaiseen mahdollisuuteen tarttuisi jos sellainen tulee eteen. Ja miksei alkaisi hiljalleen järjestelemään uraansa siihen uskoon, että sellainen mahdollisuus eräänä päivänä tosiaan tulee eteen.

Just nyt ei oo nelipäiväisen työviikon aika, mutta jotta tämä haave jonain päivänä toteutuu, aloitan sen eteen työskentelyn heti. Ja ainakin nämä voin tehdä jo nyt:

- Alan rauhallisesti joskin määrätietoisesti kehittää ammatillista osaamistani siihen suuntaan, missä koen suurimpien lahjojeni piilevän. Luontaiset taipumukseni ja seuraavien vuosien aikana vankentuva työkokemus toivottavasti saavat aikaan sen, että tuossa vuoden 2022 paikkeilla oon ihan hemmetin kova tekijä omalla erikoisalallani. Sellainen, jolle maksetaan huomattavan hyvää liksaa ja jolla on neuvotteluvaltti puhua itselleen nelipäiväinen viikko.

- En nyt lähde säntäilemään urallani suuntaan, jossa liksa todennäköisesti huononee. Pähkäilin tuossa alkuvuoden viikkoina sitä, onko nykyinen ura mulle laisinkaan oikea vai pitäiskö mun tehdä jotakin paljon pehmeämpää, luovempaa, helpompaa, vähemmän vaativaa - silläkin seurauksella, että liksasta leikkautuisi vaikkapa 20% pois. En nyt yhtään kuulosta nykypäivän downshiftaavalta trendi-ihmiseltä kun sanon tämän, mutta mä tulin siihen tulokseen että ei kiitti. Tilanteeseen täytyy löytyä ratkaisu myös ammatillisen osaamisen ja itsetunnon kehittämisen, stressinhallinnan sekä itselle sopivamman erikoistumisen kautta. Tulevaisuudessa toisaalta leikkaan mielelläni 20% palkastani sen vuoksi, että saan ylimääräisen päivän viikonloppuuni (siinä vaiheessa tulenkin olemaan jo niin pirun kallis asiantuntija, että työnantajallekin tämä on varmaan ihan jees).

- Alan keräämään työnäytteitä, joilla voin tarvittaessa osoittaa osaamiseni ja kokemukseni. Yksi keino nelipäiväisen työviikon saavuttamiseen on nimittäin itsensä pomoksi alkaminen. Jos tulevaisuudessa tahdon myydä taitojani friikkuna eteenpäin, on hyvä ettei tartte siinä vaiheessa hädissään riipiä portfoliota kasaan kerralla. (Having said this, ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä että työskentelen jatkossakin vakiduunissa joko nykyisessä työpaikassa tai muualla. Ylimääräisen duunibufferin olemassaolosta ei kuitenkaan ainakaan haittaa ole - ehkäpä vakiduunin ja friikkuprojektit voisi tulevaisuudessa jopa yhdistää.)

- Muutun entistä paremmaksi säästäjäksi - mikä tästä eteenpäin onkin helpompaa, kun en viime vuoden tavoin pidä noin kuutta palkatonta lomaviikkoa. Auts. Vaikka raha ei tavallaan merkkaa mitään, on se kuitenkin just se ratkaiseva tekijä monen unelman toteuttamisessa. Kaipaan ehdottomasti taloudellista turvaa, eli vasta kun lompakko sen varmasti kestää, voin harkita viidenneksen pienempää palkkapussia. En millään tahtoisi taantua poispäin nykyisestä elintasosta, ja säästämisen kautta mahdollisuus pienempään asuntolainaan ratkaisisi osan siitä yhtälöstä.

- Otan tän tavoitteen vakavasti ja oikeasti lähden sitä kohti. Olen nimittäin havainnut, että suurin osa toteutumattomista unelmista on niitä, joiden eteen ei viitsinyt tehdä ihan kauheesti. Tai priorisoikin jonkun muun jutun. Tai ei vaan lopulta uskaltanut.

Näillä siis mennään. Jos siis aion viimeistään 39-vuotiaana tehdä tän elämänmuutoksen, on onneksi vielä seitsemän vuotta aikaa askeltaa sitä kohti, haalia dollaria taskuun ja sulkia hattuun. Siihen saakka voisin koittaa vaikka vähän parantaa ajankäyttötapojani viikonloppuisin, ja ehkä opetella imuroimaan tiistaisin.

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Ladataan...
Nørrebro Summers

Käytiin F:n kanssa mehukkaiden klassikkokeskustelujen aatelia tuossa eräänä iltana: mikä olisi hyvä minimisumma voittaa lotossa ja mitä sillä tekisit? Ostaisitko jotain erityistä, ottaisitko loparit, flippaisitko muuten vaan? Mehän ei tietenkään lotota, mutta silti kyseiseen tilanteeseen on hyvä henkisesti varautua. You know, että on sitten valmis kun laitetaan kuponki vetämään ja heti napsahtaa! Minimisummalla tarkoitan sellaista summaa, joka riittäisi pienoiseen elämänmuutokseen ja toisi turvaa loppuelämälle, muttei olisi mikään hullu 90 miljoonan kokoinen Eurojackpot-pamaus. Sellainen kivan kokoinen potti, joka mahdollistaisi tiettyjä elämänmuutoksia, muttei kuitenkaan muuttaisi ihan kaikkea omassa olemisessa ja elämisessä (kuten voin kertoa, että 90 miljoonaa meitsille tekisi - tietäisitte mun voittaneen isosti sinä päivänä, kun kiitäisin ohi yksisarvisten vetämässä timanteilla päällystetyssä prinsessavaunussa) .

No mä tulin siihen tulokseen, että mun maltillinen lottovoittotavoite on 672 000 €. Kuulostaa aika säälittävältä, etenkin heti seuraavassa lauseessa yksisarvisten jälkeen, mutta siihen mä päädyin aikani laskeskeltua. Ja se kuulostaa järkevämmältä Tanskan valuutassa, kyseessä on siis viisi täkäläistä miljoonaa. (Jos asuisin Suomessa, niin oisin varmaan pyöristänyt summan joko 500 000 tai miljoonaan... eihän kukaan nyt voi unelmoida jostain niin epämääräisestä, kuin 672 000 eurosta.)

Mutta siis mihin mä tuon 672 000 € käyttäisin?

 

 

Ostaisin tai rakennuttaisin talon

Mikä absurdeinta, tuolla höttöisellä pikkusummalla en saisi kovin kummoista taloa Kööpenhaminasta tai sen paremmalta puolelta (siis pohjoisesta), eli jouduttaisiin ottamaan vielä pikkuisen velkaa. (Kuuntele nyt tätä, lottovoittojen karmajumala! Oon niin kohtuullinen, etten ees unelmoi pottini kattavan mun koko talon hintaa. Pistä tää muistivihkoosi ja suopeasti suo mulle tämä vaatimaton toiveeni, sitku jonain päivänä päätän lotota.) Saataisiin kuitenkin tosi kiva talo ja velkataakkamme kevenisi nykyisestä.

Siitä olisi sit mukava lillua kohti tulevaisuutta, kun ois asumisasiat toivottavasti turvattu loppuelämäksi.

Uskaltaisin asettaa tiukemmat rajat töissä

Toisi varmaan aika kivaa voiman tunnetta pystyä vaikkapa kieltäytymään säännöllisistä ylitöistä, tyyliin sopiiko etten tee ylitöitä paitsi harvinaislaatuisissa hätätilanteissa, vai alanko kattelemaan jotain muuta mestaa. Tällä hetkellä en siis tee juuri lainkaan ylitöitä, eli all is good - mutta oon myös ollut pitkittyneissä tilanteissa, jolloin kallisarvoisesta elämästä valuu aivan liian suuri osa duunipaikalle. Ihmisiä on erilaisia ja mä oon ehdottomasti puol ysistä puol viiteen kind of girl, ja olisi ihana jos taloudellinen bufferi mahdollistaisi rohkeamman rajojen asettamisen työnantajien suuntaan.

Tärkeä kysymys lienee sekin, että lähtisikö nykyisestä duunista, mikäli eteen napsahtaisi mahdollisuus pitää vaikkapa vuosi vapaata ja etsiä uutta työtä ilman paniikkia tulevasta. Annoin itelleni aikaa oikein miettiä, märehtiä ja analysoida asiaa ja tulin tulokseen, että ei - en lähtisi tästä työstä. Ihan superkiva juttu tuntea näin, kaikkien viime vuosien ahdistavienkin urakäänteiden ja stressien jälkeen. (Tosin jos voittaisin 90 miljoonaa euroa, niin tilaisin saman tien ne yksisarvisvaunut meidän toimiston pihaan, enkä koskaan palaisi.)

 

 

Tekisin yhden pitkän luksusmatkan, sisustaisin uutta taloa ja sijoittaisin

Röyhentelisin vielä sen verran työpaikalla taloudellisen bufferin turvin, että saisin neuvoteltua vähän ylimääräistä lomaa. Lähdettäisiin F:n kanssa jonnekin luksuslomalle juhlimaan, esimerkiksi Tahiti vois olla kiva suunta. Ihan vaan sellainen kertaluontoinen erityisjuttu ennen paluuta normaaliin elämään (kyseessähän tosiaan on se 672 000, ei 90 000 000). 

Panostaisin varmaan muutamaan superlaadukkaaseen mustaan vaatekappaleeseen, mutten muuten shoppailisi mitään erityistä. Tästä ei siis vieläkään tulisi muotiblogi. Sen sijaan blogista tulisi taas sistustuspainotteinen, koska pitäisihän mun rempata ja sisustaa meidän uusi 800 000 euron talo! (Köpiksen kämppien hinnat on ihan sairaita, ehkä mun kuitenkin pitäis viilata tätä unelmasummaa vähän ylemmäs...)

Lisäksi sijoittaisin mukavan summan tulevaisuutta varten kasvamaan. Että ois jatkossakin taloudellisesti turvattu olo.

Joo. 672 000 euroa ois mulle just hyvä määrä! Vaikka tietty enempikin kelpaisi. Vitsi näitä on hauska miettiä. Minkä kokoinen ois sun maltillinen lottovoittounelma (sellainen siis joka muuttaisi asioita tarpeeksi, muttei liikaa), mihin sen käyttäisit ja lähtisitkö lätkimään nykyisistä töistä?

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Ladataan...
Nørrebro Summers

Edellisestä säästökuuripostauksesta on hujahtanut jo kaksi kuukautta, eli tilannepäivitys lienee paikallaan. Te ootte varmaan katselleet blogissa vilahtelevia kukkapuskia, huonekasveja sekä viini-iltoja ja miettineet: no nyt toi toivoton itä-helsinkiläismuicceli on salee repsahtanut taas tuhlailemaan. (No ei, en oikeesti usko että ketään nyt niin paljoa kiinnostaa pitää mun kaktuksista lukua.) Mutta voin kertoa hyviä uutisia:

töyssyisen alun jälkeen jokin tuntuu rahankäyttötavoissani aidosti muuttuneen.

Mähän oon reissaillut ihan muka-kroisoksena menemään koko tän vuoden, vaikkei mulla oo ollut päivääkään palkallista lomaa sen jälkeen, kun aloitin uudessa duunissa maaliskuussa. Ootte nähneet mun viilettävän Kroatiassa, Toscanassa, Stadissa ja vaikka missä. Liksoistani on palkattomista lomista johtuen puuttunut heinäkuusta alkaen viimeisimpään, perjantaina saapuneeseen palkkaan asti noin 25% ja lisäksi oon valuttanut jäätävän summan massia lentoihin sekä hotelleihin - mutta silti, god damn, mä oon pärjännyt ihan hyvin. Oon osittain kattanut matkarellestykseni edellisestä duunista rahana maksetuilla pitämättömillä lomilla (jotka lasken säästöiksi, enkä haluaisi sen kaiken katoavan savuna ilmaan), mutta peruslaiffin ja matkoihin liittymättömät haihatukset oon onnistunut kuittaamaan neljänneksen normaalia keveämmällä rahapussilla.

Tiivistettynä: kyseessä on olleet tavallista kalliimmat kuukaudet, tavallista pienemmällä liksalla, mutta mä kehtaan vielä katsoa itseäni peilistä. Paneudun postaussarjan seuraavassa osassa tarkemmin siihen, miten rahankäyttötapani ovat käytännössä muuttuneet.

 

 

Säästökuurin alkuperäinen kimmoke oli se, että havahduin tuhlaamiseni muuttuneen holtittomaksi, koin kadottaneeni kokonaiskuvan siitä, minne mun rahat kuukausittain katoaa ja hyljänneeni aina selkärangastani kimmonneen sukanvarteen säästämisen periaatteen. Tänään oon huomattavasti keväistä tilannetta paremmin kartalla talouteni kokonaiskuvasta, mutta mitenkäs säästämisen laita? Onko sinne sukanvarteen saanut riivittyä yhtään mitään?

Kunnianhimoiset säästösuunnitelmat oon valitettavasti joutunut unohtamaan (ja osan ylpeydestäni nielemään) yllä mainituista poikkeusolosuhteista johtuen, mutta säästötilin saldo on kuitenkin nousujohteinen prokkiksen aloitustilanteeseen verrattuna. Eli ainakaan en oo nakertanut säästöjäni, huoh. Lisäksi aiemmin esittelemäni, suorastaan nerokkaaksi kokemani säästökikka on purrut:

Elokuun alusta saakka joka ikinen tiistai mun käyttötililtä on automaattisesti häippässyt noin 30 euroa säästötilille. Moni teistä on ihmetellyt sitä, että miksi ihmeessä mun pitää siirtää rahaa säästöön viikoittain - eikö palkkapäivänä siirretty suurempi könttäsumma ajaisi saman asian? Periaatteessa toki joo, mutta itse saan kiksejä siitä, että noin pienellä, suorastaan huomaamattomalla summalla viikossa (jota voisi vaikka verrata yhteen edulliseen dinneriin) oon kerryttänyt kolmessa kuukaudessa 400 euroa pätäkkää. Enkä yleensä ees huomaa tai muista tuon kolmenkympin katoamista. 400 euroa ilmaiselta tuntuvaa, ylimääräistä rahaa yhtäkkiä säästössä. Ja kun nää taloudelliset tahmakuukaudet nyt viimein ovat ohi, saa tuo viikoittainen pikkusäästö toki taas kaverikseen suuren, palkkapäivänä sukanvarteen siirtyvän köntän.

 

 

Kun pahin sekoilu ja ahdistus rahankäytön suhteen ovat tätä nykyä hallinnassa, projektin seuraavat etapitkin tuntuvat selviltä:

- Järkeistää rahankäyttöäni entisestään, eli yrittää päästä eroon vielä muutamasta tuhlarirutiinista. En jatkossakaan halua katua hauskoja viini-iltoja ystävien kanssa, mutta suunnitelmallisuutta lisäämällä saatais takuulla esimerkiksi ruokaostoksiin kuluvasta massista iso osa napsaistua pois.

- Alkaa taas kunnolla säästämään! Laittaa se tähän saakka liksastani uupunut 25% suoraan säästötilille, kun sitä ilmankin näytän selviävän.

- Ryhdistäytyä sijoitusasioissa. Oon ollut Tanskaan muutettuani ihan hukassa ilman mun ihanaa Säästöpankin sijoitusneuvojaa, mutta kai tästäkin maasta edes yksi pätevä tyyppi löytyy. Ehkä.

 

 

Saaga siis jatkuu. Stay tuned.

Kaikki aiemmat säästökuuripostaukset löydät raha-tagini alta täältä.

Disclaimer: tiedän, että monelle vaikkapa kolmenkympin säästö viikossa ei todellakaan oo mikään "huomaamaton pikkusumma". Kirjoittelen omasta kuplastani, omasta vinkkelistäni, itselleni tärkeästä aiheesta joka toivottavasti motivoi myös muita - antakaa siis anteeksi, jos kuulostan ihan pirun ärsyttävältä elvistelijältä.

---

Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta.

Pages