Ladataan...

Olin jo niin valmis kaivamaan mustat nahkanilkkurini naftaliinista ja pukeutumaan pitkään mustaan takkiin, mutta kappas vain. Kesä tulikin takaisin. Syksyiset sadepäivät olisivat sopineet paljon paremmin viime viikkojen fiilikseeni, mutta minkäs tuolle voi. Pihalla paistaa aurinko ja lämpö huitelee kahdessakymmenessä asteessa. Hyväksytään.

Ystävä kutsui F:n veneretkelle, poikien iltaa viettämään, ja sääennustetta katsottuani kutsuin itseni mukaan. Parisuhteessa kumpaisellakin osapuolella on toki oikeus omiin menoihinsa, mutta jos jufenauta kesän ensimmäinen hyvä sääpäivä osuu kohdalle juuri kun eräs kyseisistä osapuolista pääsee veneilemään, saa se toinen raasu mielestäni änkeä mukaan. Ja sitä paitsi Søren, meidän veneilevä ystävä, asui F:n kanssa samaan aikaan Helsingissä ja oli käytännössä meidän perheenjäsen (yleensä sanon että ihan kuin meidän oma poika, mutten oo varma tykkääkö se siitä vertauksesta kovin paljoa).

 

 

Ja voi että, mikä ilta kuulkaas. Köröteltiin pienellä sinisellä paatillamme läpi tämän kauniin kaupungin ja oleilu oli just sellaista, kuin sen kesällä kuuluu olla. Vähän jänskätti, että mahdetaankohan me selvitä koko reissusta hengissä, koska eräs turistivenekolari Amsterdamin kanaalissa kummitteli muistoissa, mutta muuten oli aivan täydellistä. Kyllä elämä vaan olisi niin paljon parempaa, jos omistaisi veneen, edes aivan pikkuisen.

Ja jos kesäisin olisi kesä.

Tuntuu säälittävältä ja tosi turhalta jossitella, mutta kun tuona iltana katselin ympärilleni veneemme nokasta, näin niin monta kuvaa siitä, miltä tän kesän olisi kuulunut näyttää. Siihen pakkautui kaikki ne kivat jutut, joista esimerkiksi Susan kanssa koko talvi haaveiltiin ja sitten satoikin vettä koko ajan. Toisaalta, onneksi tää kesä ei oo ohi vielä ja seuraavankin saan viettää tän ihanuuden keskellä. The kesiä The kesien perään.

Kukaan ei muuten koskaan saisi käydä Köpiksessä viettämättä aikaa Christianshavnissa. Oon käynyt siellä litkimässä roseeta pari kertaa tän kesän aikana ja nyt taas tuli syyllinen olo, kun luku ei oo parikymmentä (no ei ois tarvinnut välttämättä litkiä roseeta 20 kertana, mutta muuten). Nørrebron jälkeen ehkä Kööpenhaminan kivoin alue. Ja ei, veneellä hilluminen ei oo pakollista.

 

 

Rantauduttiin kanaalin varrelle, tallusteltiin vähän aikaa ympäriinsä ja ihailtiin kaikkea. Pojat haki pizzat ja mä liikaa Letz Sushia. Istuskeltiin penkillä ja elämä oli hyvää, niin oli sushikin ja kuulemma pizza.

Vaikka mä oisin ollut kuinka valmis syksyyn, se ei selvästikään ollut vielä muhun. Ja hyvä niin. Koska just tällaiset spontaanin täydelliset kesäillat rakkaiden tyyppien seurassa on parhaita juttuja, piristysruiske jota meikäläinen kipeästi kaipasi. Paniikinomaiset huutonaurut, kun me melkein törmättiin paatillamme joutsenparveen ja joutsen-isä (tai ehkä se oli äiti) sihisi meille just sen näköisenä, ettei meillä oo silmämunia enää kauaa. Se kun saatiin pubin omistajalta nuhteet, kun istuttiin pubin ulkopuolella olevassa pöydässä odottamassa ruokaa muualta - ja kun se meitä pois hätistäessään sihisi (samannäköisenä kuin joutsen-isä) että sen vessaankaan ei sitten muuten oo mitään asiaa. Ei meillä ollut ees hätä, tiedoksi vaan. Ja keskustelut elämästä, muutoksesta, vanhasta kunnon Helsingistä.

Viivythän vielä hetken, kesä.

 

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Kesä + CPH = <3

 Rannetta pitkin valuva kastike ja muita onnen aiheita

Mut on tehty lekotteluun ja kesäpäiviin

---

Very last week of August... this happened. Summer arrived to CPH.

---

FOLLOW: Facebook - Bloglovin' - Snapchat & Instagram @marjapilami

Share

Ladataan...
Nørrebro Summers

Pääsin viime viikolla tekemään oikein kunnon unelmieni blogiyhteistyön, kun useita ihania ja hintalaatusuhteeltaan timanttisia rafloja Kööpenhaminassa pyörittävä Cofoco kutsui meikäläisen Italian ruokakulttuurista inspiraatiota saaneeseen Spuntinoon dinnerille. Nappasin Susan mukaan ja sitten mentiin.

 

 

Spuntinon konsepti on simppeli:

viikoittain vaihtuva menu, joka on tehty jaettavaksi pöytäseurueen kesken.

Antipasto-osioon kuului tällä kertaa muun muassa chilillä ja sitruunalla maustettua suussasulavaa lohta, parmankinkkua ja savustettua ricottaa. Me tykättiin kaikesta, mutta tässä vaiheessa sudennälkäisinä mietittiin, että tuleekohan tässä koskaan täyteen (ois pitänyt vaan luottaa siihen, että kyllä ne Cofocon rafloissa tietää mitä tekee).

 

 

Alkuruoan saapuessa oltiin jo päästy roseen makuun ja elämäkin maistui kaikin puolin paremmalta kuin paria tuntia aiemmin. Tällaisissa arki-iltojen juhlahetkissä on erityistä taikaa, kun tietää että raflassa ei voi istua loputtomiin - niin eikä viiniäkään voi litkiä ihan rajattomasti - ja niitä tunteja osaa arvostaa ihan eri tavalla. Muutenkin musta on kiva, ettei aina vaan säästele kaikkea kivaa viikonlopuille, vaan joskus panostaa tiistaihin tai torstaihinkin.

Alkuruoaksi tarjoiltu tomaattinen, valkoviinistä makunsa saanut linguine-pasta oli jälkiruokaa lukuun ottamatta illan ainoa annos, joka tarjoiltiin kumpaisellekin syöjälle omalla lautasellaan. Joka sinänsä oli kätevä ratkaisu, koska vaikka Susa on mun parhaita ystäviä, ei meidän suhde vielä ole sellaisella Kaunotar ja Kulkuri -tasolla, jossa haluttais tuijotella toisiamme silmiin pöydän yli samalla kuin imeskellään yhteistä spagettia. (Tai ei olla kyllä ikinä puhuttu tästä, eli Susa kerro vaan jos sulla tällaisia toiveita on.)

 

 

Illan ehdottomasti suurin yllättäjä, ja meidän molempien lemppari, oli pääruoka. Aika monessa raflassa on tullut notkuttua tässä viimeisten vuosien aikana, joten kovin usein ei kävele enää vastaan mitään täysin odottamatonta, mutta nyt napsahti.

Spuntinon konseptiin kuuluu myös se, että pääruokakin jaetaan vähintään kahden henkilön kesken, eli ennen visiittiä kannattaa vilkaista menua, mikäli ruokailijoiden maut poikkeavat kovasti toisistaan. Me ollaan Susan kanssa aika samiksia näissä, eli kalan valinta oli helppo päätös (tai no mä halusin kalaa ja Susa ei osannut päättää mitä se halusi eli fish it was).

Uppopaistettu kummeliturska (voin kertoa että suomennuksen hake-nimiselle kalalle lunttasin sanakirjasta) syötiin hieman makeisiin crepeihin kaiken muun ihanan kanssa käärittynä. Niin. Taivaallisen. Hyvää. Mmmmm.

 

 

Jälkiruoaksi tarjoiltu jogurttisorbetti tuoreiden marjojen kera oli just sopivan raikas lopetus kivalle illalliselle. Antipastoajan huolet siitä, että tullaankohan me tänään edes täyteen oli vaihtunut huoliin siitä, että miten me jaksetaan suoriutua himaan näiden vatsojen kanssa.

Spuntinolle lisäpointsit vielä näistä:

- Menun hinta on 295 kruunua eli noin 40 euroa. Kööpenhaminan ravintolaskenen kokemusasiantuntijana ja suuren osan masseistani kyseiseen skeneen valuttavana osaan kertoa, että hinta on erittäin kohtuullinen ruoan laatuun ja määrään nähden. Iso peukku.

- Raflassa on aivan ihana tunnelma! Hyvä palvelu, kauniit yksityiskohdat, köpisläinen charmi. Vaikka vannonkin Nørrebron nimeen, niin tämän takia kannattaa lähteä sen rajojen ulkopuolelle.

Suuret suositukset siis meikäläiseltä. Mä rakastan tällaisia iltoja, kun voi vaan parkkeerata itsensä söpön ravintolan pöytään ystävän kanssa, tilata vähän viiniä ja syödä kaikkia erilaisia juttuja, kunnes napa meinaa ratketa. Tak Spuntino!

Spuntinon viikon menun katsomaan ja pöytävarauksen tekemään pääset tästä.

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Raflasuositus: Seafoodia Nørrebrossa (tämäkin muuten on Cofocon rafla)

Kesäisen Nørrebron kaksi parasta katua

Köpis-vinkki: Frederiksbergin kaunein putiikki

---

A beautiful dinner in restaurant Spuntino. Thanks for the invite!

---

FOLLOW: Facebook - Bloglovin' - Snapchat & Instagram @marjapilami

Share

Ladataan...
Nørrebro Summers

Kun keskiviikkona tultiin reissusta himaan, olin melkoisen pöllämystynyt. Herätys oli ollut kello kuusi, olin nukkunut yön tosi huonosti. Lentokoneessa meidän jalkoihin oli laskeutunut valtava mysteerihyönteinen, joka piti kovaa ääntä (kttssssr, ktttssssr, whiiwhii) ja me tapettiin se kengän ja oksennuspussin avulla (meinasin itse oksentaa pelkästä kauhusta ja järkytyksestä, kun toimenpide oli ohi - no mikäs helvetti se oli ja mistä se tuli, onko niitä lisää?). Köpiksessä satoi vettä meidän ruskettuneille käsivarsille ja vedettiin Burger Kingissa pikainen lounas. Tätäkö meidän elämä nyt sitten on, seuraavat 51 viikkoa?

Luojan kiitos muutamaa päivää aiemmin ystäväni oli laittanut mulle viestin. Voinko varata keskiviikolle kello 19 pöydän yhteen seafood-mestaan? Enhän mä koskaan, ikinä sanoisi mereneläville ja viinille ei, kyllä te mut jo sen verran hyvin tunnette.

 

 

Ja hoplaa, merellinen kesälomareissuni saikin vielä yhden illan verran jatkoa.

En ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä ravintolasta (syytän niin kutsuttuja ystäviäni - miten kukaan ei oo kertonut mulle, että tällainen unelma sijaitsee kilsan päässä meiltä?), mutta rakastuin ensi silmäyksellä. Kesäisen raikasta roséeta, puheen sorinaa, kuplavettä, toinen toistaan herkullisempia pieniä seafoodannoksia. Ja superduper hyvä palvelu ja Kööpenhaminan mittakaavalla erittäin kohtuulliset hinnat vielä siihen päälle. Ehkä olin jo vähän hiprakassa, kun julistin meidän ihanalle tarjoilijalle, että tää on niin mun uusi kantis.

Menkää hyvät ihmiset, menkää: Oysters & Grill.

 

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Köpis-vinkki: Frederiksbergin kaunein putiikki

Kesäisen Nørrebron kaksi parasta katua

Viiniä, ostereita ja peppu - eli viikonloppu kuvina

---

My new favorite restaurant in Copenhagen: Oysters & Grill.

---

FOLLOW: Facebook - Bloglovin' - Snapchat & Instagram @marjapilami

Share

Pages