Ladataan...
Nørrebro Summers

Nyt kun olen jo viikon verran ollut loman jälkeen arjessa kiinni, voitaneen mua kutsua aihealueen kokemusasiantuntijaksi, teeman syväksi rintaääneksi. Ja koska tiedän, että moni teistä lomailee parhaillaan ja tää koko prosessi on vielä edessäpäin, ajattelin jakaa ohjenuoraksi ja vertaistueksi

lomaltapaluun tahmaiset vaiheet. Eli nämä:

Epäusko ja kieltäminen. Se kun loman viimeisenä iltana uskottelee itselleen, että nää loman vikat tunnit on jotenkin pidemmät kuin perussunnuntain vastaavat. Ei ne oo.

Kyseenalaistaminen ja kurimus. Tätäkö elämä nyt sitten on? Onko missään mitään järkeä? Missä vaiheessa kaikki alkoi mennä vikaan, oliko se lukio? Onko mulla mitään annettavaa, kenellekään tai mihinkään suuntaan? Onko pakko olla ihan tavis toimistotyöntekijä, eikä esimerkiksi majatalon omistaja Välimerellä? Mikä on elämän tarkoitus, liekö tuo mikään?

 

Pukeutuminen päin honkia. Sandaalit jalassa eikä takkia mukana, koska ei sitä enää muista miten kylmä tuolla on vaikka paistaa aurinko. Varpaat jäässä, kurkku karhea iltapäivään mennessä, alipukeutunut ja outo olo. Ne vähän sinne päin lakatut ja sittemmin uudella lakkasipaisulla fiksatut varpaan kynnet, jotka lomalla oli ihan fine, tekee susta toimistoympäristössä jäätävän sottapetterin ja yrität koko päivän käpristellä niitä piiloon.

Ammattitaidon mureneminen. Ei mitään käsitystä mitä työtehtäviä sulle kuuluu ja miten projekteja vedetään. Oot jättänyt paluutasi helpottamaan kolme postit-lappua työpöydälle, muttet ymmärrä niiden kontekstia eikä käsialassakaan oo hurraamista. Lapuista kaksi kastuu lukukelvottomiksi, kun kahvikuppi kaatuu kyljelleen pöytään - oot nyt ihan omillasi, sister.

Vapaa-ajan ylibuukkaus. Kun et halua kohdata todellisuutta, saatika tunnustaa että elämä on taas pitkälti duunin ja himan väliä palloilevaa oravanpyörää, täytät loman jälkeisen viikon jokaisen illan sosiaalisilla kuvioilla. Koska kyllä kesästä voi nauttia täysin rinnoin vaikkei lomailisikaan, #yolo #kesä #summervibes #tiistaiviinit. Mökötät iltamenoissa vähän kärttyisenä ja raihnaisena, koska ethän sä nyt moista meininkiä jaksa, et ainakaan loman jälkeisellä koomaviikolla, älä edes yritä. Tietenkään et voi perua mitään sovittua, koska se tarkoittaisi alistumista oravanpyörään.

 

 

Kahvia, niin paljon kahvia. Törmäät somessa artikkeliin, jossa kerrotaan kahvin uhkaavan loppua maapallolta. Ei kai se vaan lopu tänään, eihän?!?

Hiljalleen sopeutuminen. Suunnilleen torstain kohdalla muistat, että tää sama hommelihan käy joka vuosi, eikä se välttämättä tarkoita että oisit tehnyt pelkästään vääriä valintoja viimeiset 14 vuotta ja että sun koko elämä on paskaa. Samoihin aikoihin sun kahvin kulutus alkaa palautua normaalille tasolle, kahdesta kolmeen kuppiin päivässä (joista ensimmäinen on kylläkin kokoluokkaa sammio) ja muistat taas mitä teet työksesi.

Viikonloppu. Siellä se viimein kolkuttelee, perjantai ja elämä alkaa hymyillä. Varovainen ajatus, ehkei pidemmät lomat loppujen lopuksi oikein sovikaan mulle, hiipii takaraivoosi mutta hiljennät sen, #friyay #vacationfeeling #summerisback #vieläonkesääjäljellä.

Tsemiä hei kohtalontovereille, kyllä se tästä!

Viime vuonna tähän aikaan listasin 10 syytä, miksi kotona on kivempaa kuin matkoilla. Tsekkaa ne täältä, jos kaipaat vielä ylimääräistä annosta lomiltapaluubuustia.

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Mut on tehty lekotteluun ja kesäpäiviin

Mitä tehdä kotona lomaillessa?

Kivempi kotosalla kuin reissussa

---

Returning from vacation means sooo much coffee, forgetting what you used to do for work and wearing way too little clothes for the temperature.

---

FOLLOW: Facebook - Bloglovin' - Snapchat & Instagram @marjapilami

Share

Ladataan...
Nørrebro Summers

Ryhdyttiin tuossa eräänä päivänä pari viikkoa sitten F:n kanssa miettimään, että mitä hemmettiä me tehtiin viime heinäkuun alussa sen syntymäpäivänä. Kaiveltiin pääkoppiamme vaikka kuinka, mutta ei siitä tullut mitään. Ei selkeästi ollut mikään maailman ikimuistoisin juhlapäivä, koska meillä ei kummallakaan ollut mitään käryä sen päivän aktiviteeteista. Ryhdyttiin penkomaan valokuvia, josko sieltä löytyisi johtolankoja, mutta turhaan. Päivästä ei ilmeisesti ollut myöskään aiheellista ottaa yhtäkään kuvaa (?!!?).  F päätti tässä kohtaa luovuttaa, mutta allekirjoittanut ei. Kyllähän meidän nyt jukolauta on pakko muistaa.

Keksin siispä penkoa tiedon esiin meidän chatkeskustelusta - siellä olisi pakko olla viestejä kyseiseltä päivältä ja meidän koordinaateista. Lähes vuoden chathistorian taaksepäin selaamisessa menee muuten aika kauan, varsinkin jos lähettelette lukuisia viestejä, kuvia ja videoita pitkin päivää, joka päivä. Tän tarinan pointti ei kuitenkaan oo meidän viesteissä, ei edes niissä synttäreissä (juu kyllä sieltä chatista lopulta paljastui sekin, mitä kyseisenä päivänä tehtiin) vaan jossain ihan muussa.

Nimittäin siinä mitä mä näin moneen kertaan, kun jouduin odottelemaan vanhempien viestien latautumista. Niiden lataussekuntien ajan tuijottelemaan puhekuplia, joihin mä olin päivieni spontaaneja tuntemuksia raportoinut.

 

 

Sinisiin kupliin mahtui paljon sydämiä, kissaemojeja ja vitsejä. Mun silmät kuitenkin osuivat siihen, kuinka usein stressasin, huolehdin, jännitin tai ylianalysoin jotain. Määräaikaisen duunin aiheuttama epävarmuus tulevasta, yhdistettynä suuriin saappaisiin ja näytön tarpeeseen - se ei ollut meikäläiselle stressinäkökulmasta helppoa aikaa. Kirjoittelin viime vuonna aiheeseen liipaten muun muassa täällä ja täällä. Lisäksi on niin paljon mistä en kirjoittanut, ehkä joskus vielä kirjoitan.

Silmät ihan kirkastui chathistoriaa selatessa, oivalsin jotain niin tärkeää, jotain sellaista joka pitäisi pitää mielessä aamusta iltaan joka ikinen päivä. Niin myös sun. Nimittäin tämän:

Stressi, tyhjänä humiseva pää, epävarmuus tulevasta, ne kerrat kun pelkäsin että mokaan tai oon jotenkin huono, olivat kaikki turhia. Nyt kun katson taaksepäin, ymmärrän huolehtineeni aivan syyttä suotta. Mitään katastrofaalista ei koskaan tapahtunut, joskus mokasin, mutta sellaista sattuu ja lopulta löysin superkiinnostavan duunin talon ulkopuolelta, vakituisen sellaisen, ja päätin lähteä. Käteen jäi paljon elämäni tärkeimpiä oppeja ja sydämenmuotoisia muistoja ihanista ihmisistä.

Kunpa, voi kunpa, en olisi käyttänyt kaikkia niitä päiviä murehtimiseen ja sen miettimiseen, että järjestyykö kaikki ja miten ja milloin. Koska kyllä se järjestyy, mikään ei töissä oo niin vakavaa. Oikeastaan ainut millä on väliä on se, että kun joskus se vika työpäivä koittaa, saisi niin lämpimän olon ja niin monta pitkää halausta kuin mä lopulta sain. Ei stipluista niin väliä, vaan niillä ihmisillä ja sulla.

Toimikoon tämä meikäläisen mantrana tähän kesäiseen työviikkoon sekä pysyköön visusti muistissa tulevina kuukausina ja vuosina. Muistetaan vähän relata, ei puuskuteta huolistamme, hengitellään rauhassa, eikä oteta työjuttuja liian tosissaan.

Aurinkoista viikkoa sinne! <3

---

I browsed through one year of chat messages I've sent and learnt that I have been stressed out for no reason.

---

FOLLOW NØRREBRO SUMMERS HERE:

Facebook

Bloglovin'

Snapchat & Instagram @marjapilami

Share

Ladataan...

Kynäilin naisverkosto Tiistai-klubin blogiin postauksen kahden Tanska-vuoteni tärkeimmistä uraoivalluksista. Alkuperäinen juttu löytyy täältä. Tiistai-klubi on siis verkosto markkinoinnin, myynnin tai viestinnän parissa työskenteleville naisille. Kuuluin klubiin parin vuoden ajan ennen Köpikseen muuttoani ja Pauliina, eräs parhaista ystävistäni ja supermimmi, on nykyään sen hallituksen puheenjohtaja.

Päätin jakaa eepokseni blogissakin, olenhan täällä aiemminkin horissut urajutuista. Täältä siis pesee. Kuvituksena toimikoon täysin aiheeseen liittymättömät räpsyt käppäilylenkiltäni.

 

 

Ulkomaille muuttaminen on inspiroivaa, haastavaa, hämmentävää ja varmasti muuta, kuin mitä odotit. Uuden elämän kokoaminen ja siihen sopeutuminen tarjoaa ainutlaatuisen keinon oppia tuntemaan itsensä paremmin. Kun malttaa kuunnella sisäistä ääntään, on määrätietoinen eikä unohda unelmiaan, on kyseessä hyvinkin antoisa henkilökohtaisen kasvun ja urakehityksen paikka.

Muutin tanskalaisen mieheni mukana Kööpenhaminaan kaksi vuotta sitten vaiheessa, jolloin urani Helsingissä oli pääsemässä vauhtiin. Lähdön koittaessa jännitin asemaani uudessa kotimaassa, toisaalta taas en osannut ottaa paineita, kun en tiennyt lainkaan, mitä tuleman piti. Kaksi ensimmäistä expat-vuottani eivät ole olleet helppoja, mutta asiat ovat tapahtuneet luontevasti. Nykyiseen tilanteeseen pääseminen on vaatinut paljon työtä, kärsivällisyyttä, verkostojen hyödyntämistä ja itsensä lempeää, joskin määrätietoista, johtamista.

 

 

Tässä tärkeimmät oppini kahdelta Tanska-vuodelta:

Ole valmis tekemään urallasi kompromisseja, mutta vain tiettyyn pisteeseen saakka

Saavuin Kööpenhaminaan ilman paikallista kielitaitoa, ilman verkoston tukea. Olin onnekkaassa asemassa, sillä sain tehdä suomalaiselle työnantajalleni etätöitä uuden paikan löytymiseen saakka ja tutustuin siten tanskalaisiin kollegoihini. Ensimmäiset puoli vuotta uudessa kotimaassani käytin väsymättömään työpaikan etsintään. Oikeanlaisten töiden löytäminen ilman paikallisen kielen osaamista tuntui välillä olevan sula mahdottomuus.

Kun alkoi käydä selväksi, että asemani Tanskan työmarkkinoilla ei ollut verrattavissa asemaani Suomessa, listasin tulevan työpaikkani minimivaatimukset eli tilan, jossa viihtyisin työssäni ja kokisin olevani oikeassa paikassa. En olisi valmis ottamaan suurta harppausta taaksepäin tai sivusuuntaan. Jos en löytäisi puhdasta digiroolia, minulle sopisi markkinointityö, jossa pääsen työskentelemään myös digitaalisen puolen parissa. Olisi hienoa, jos firmasta ja esimiehestä saisi sellaisen vaikutelman, että he ovat valmiita tukemaan luovuuttani ja luontaista taipumustani hortoilla roolimääritelmän ulkopuolelle. Ja olisin valmis ottamaan vastaan vuoden määräaikaisuuden – ajatus, jota aluksi karsastin.

Tartu työnhakuprosessiin mahdollisuutena oppia ja verkostoitua

Lähetin Kööpenhaminaan muutettuani runsaasti työhakemuksia eri yrityksiin ja kävin lukuisissa haastatteluissa. En vellonut prosessien läpi passiivisena kohtalonsa odottelijana, vaan otin haastatteluista ja tapaamistani ihmisistä kaiken irti.

Hyödynsin Tiistai-klubinkin kautta kartutettuja verkostoitumistaitoja (itseasiassa sitä pitäisi jo tässä vaiheessa kutsua verkostoitumisrefleksiksi), jonka avulla kohtaamiset olivat aidompia ja merkityksellisempiä. Vaikka työpaikkaa ei irronnut, sain kuitenkin uuden LinkedIn-kontaktin ja lupauksen siitä, että pysyn muistissa.

Itselle kävi myös jokaisen haastattelun jälkeen selvemmäksi omat vahvuudet, minne tahdon urani suuntaavan ja mikä on työpaikalla tärkeää. Puhumattakaan siitä, että ulosantini kehittyi jatkuvasti ja työnhakukauden loppupuolella aloin olla jo suoranainen työhaastatteluiden supertähti – mistä ei ollut lainkaan haittaa, kun lopulta istuin haastattelussa senhetkistä unelmatyötäni varten. Sen paikan muuten nappasin.

 

 

Ole oma hurmaava itsesi ja rakenna uusi verkostosi

Helpommin sanottu kuin tehty? Ei, mikäli asennoidut oikein ja olet aktiivinen. Jos jotakin opin Tiistai-klubilta, on se tämä: ihmiset reagoivat ystävällisyyteen ystävällisyydellä ja haluavat auttaa. Ei ole syytä arastella.

Tanskalaiset ovat sydämellistä ja avointa kansaa, joten pääsin kööpenhaminalaisen verkostoni rakentamisessa hyvin alkuun. Itselläni ei ollut täkäläisille paljoa tarjottavaa, ei kiinnostavia paikallisia kontakteja, ei vakituista työpaikkaa, ei pitkää uraputkea takanani. Joten tarjosin sitä mitä löytyi: olin erityisen ystävällinen, auttavainen, avoin, kiinnostunut.

Tänä päivänä Kööpenhaminan verkostoni alkaa jo olla laaja ja vaikka seisonkin taas tukevasti ammatillisilla jaloillani, toivon minut muistettavan nimenomaan niistä alkuaikojen asioista. Tänä keväänä on muuten tapahtunut hauska käänne; olen alkanut saada avunpyyntöjä verkostostani. Niiltä samoilta henkilöiltä, jotka pyyteettömästi auttoivat minut täällä alkuun. Upea tunne, kun voi viimein antaa samalla mitalla takaisin.

Ole itsellesi sopivan lempeä

Olen kahden Tanska-vuoden aikana rakentanut itselleni ystäväpiirin, ostanut mieheni kanssa oman asunnon, tehnyt hurjasti töitä, verkostoitunut sekä löytänyt unelmieni työpaikan. Samalla olen oppinut itsestäni paljon uutta ja listannut useita henkilökohtaisia kehityskohteita tuleville vuosille. Hieno suoritus, vaikka itse sanonkin. On kuitenkin eräs asia, josta olen hieman häpeissäni: en edelleenkään puhu tanskaa.

Asiaan liittyy eräs viime viikkojen tärkeä oivallus. On nimittäin todella tärkeää osata keskittyä saavutuksiinsa, epäonnistumisten ja pettymysten sijaan. Antaa itselleen armoa silloin, kun jokin oman elämän projekti on rempallaan. Nyt kun kaikki muut suuret asiat ovat kunnossa, aloin ajatuksissani pakonomaisesti puskea kohti tanskanopintoja – mutta antaa toistaiseksi olla. Kaksivuotisen sopeutumispuserruksen jälkeen ansaitsen lempeämmän, rauhallisen loppuvuoden, ilman isoja projekteja.

Loppukaneettina sanoisin, että lyhyessä ajassa on mahdollista päästä pitkälle, toisessa maassa tai miksei vanhassa tutussa kaupungissakin. Tunne saattaa olla koukuttava ja vauhtisokeus yllättää. Pitää siis kysyä itseltään tasaisin väliajoin, onko olo rinta-alassa oikeanlainen ja ehtiikö myllerryksen ohella olla aidosti läsnä (uudessa) elämässään. Jos vastaus on epämääräinen olankohautus, suosittelen lisäämään yhtälöön sitä lempeyttä ja hienosäätämään tavoitteitaan. Prosessissa kaikista tärkeintä on olla ystävällinen itselleen ja muille.

 

 

LUE MYÖS NÄMÄ:

Millaista oli muuttaa pysyvästi ulkomaille?

Huraa-huuto vauvamyönteiselle työelämälle

Tästä alkaa jotain ihan uutta

---

When setting up a career in a new country, the most important things are: networking skills, learning, being proactive and patient, being kind to yourself and others.

---

FOLLOW: Facebook - Bloglovin' - Snapchat & Instagram @marjapilami

Share

Pages