Ladataan...
Nørrebro Summers

Tänään tapahtui kaksi asiaa:

1. Luin Jonnan ihanasta blogista seuraavan lauseen: Tästä blogistakin on muotoutunut kuin huomaamatta ”Satunnainen päiväkirja stressiin sairastuneen ihmisen elämästä”. Voitte lukaista Jonnan mietteet alkuperäisestä lähteestään, mutta tuo lausahdus kolahti jotenkin ihan älyttömän kovaa. Sanat kuulostivat rohkeilta, ne yllättivät värikkäiden lomakuvien keskellä, ja olivat just sitä mitä mä en oo osannut pukea sanoiksi tai oikein ajatuksiksikaan - mutta joka on vellonut elämäni yllä viimeiset puoltoista vuotta.

Yök, stressi. Minäkin olen sairastunut stressiin. Tähän saakka oon painanut hommaa tällaista tää uranaikkosena olo vaan taitaa olla -villasella.

2. Älkää kysykö miksi, mutta vietin kahdeksan tuntia raihnaisessa takahuoneessa lähes vuosikymmenen itseäni nuoremman tyypin kanssa r'n'b:ta kuunnellen ja joululahjoja paketoiden. Niiden tuntien aikana ehdittiin ruotia läpi muun muassa baarit, ramenmestat, kuntosalit ja julkkikset. Mun elämän tavanomainen oravanpyörä tuntui niin, niin kaukaiselta - ja päivän ainoa huolenaihe oli teippitelineen vereslihalle raastama peukalo. 

 

 

Kun paketoin viimeisen lahjan ja samalla työpäiväni ja astuin ulos pimeään alkuiltaan, tuntui tosi erilaiselta kuin pitkään aikaan. Siis tosi pitkään aikaan. Niskaa jomotti, peukaloa kirveli, mutta päätä usein painava rengas oli löysistynyt. En sano, että tahdon pakata lahjoja kokopäivätyökseni forever, mutta jotain siinä tunteessa on, kun voi karistaa duunihommelit mielestään ja harteiltaan heti töistä lähtiessä. Ei refleksinomaisesti jo ala-aulassa kaiva kännykkää esiin ja tsekkaa maileja. Olin ihan poikki, mutta sitten en kuitenkaan.

Tää päivä sen viimeistään silmieni eteen liisteröi: oon ollut stressikroonikko jo todella pitkän aikaa. Ei siitä pääse mihinkään, sellainen särö mussa on. En tiedä vielä miten ihmeessä riivin itseni ylös tästä suosta, pysyvästi kuivalle maalle, eroon päätä puristavasta renkaasta. Mutta kyllä mä jotenkin sen teen, on pakko. Tätä mä nimittäin haluan, jaksaa raskaankin päivän jälkeen vielä kirjoittaa, ajatella, olla läsnä, elää. Ehkä ääneen myöntäminen on ekoja askeleita oikeaan suuntaan.

Ja huomenna mä lähden vielä toiseksi päiväksi paketoimaan lahjoja <3

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Share

Ladataan...
Nørrebro Summers

En etukäteen suunnitellut kahden viikon mittaista blogitaukoa, mutta jotenkin siinä vaan kävi niin. Viimeksi avasin tän tyhjän tekstiruudun viikko sitten ja suljin sen saman tien - ei vaan irtoa. Oon roikottanut kulisseja kaksin käsin pystyssä koko syksyn ajan ja nyt kun ei enää tartte, teki hyvää päästää blogi- ja somelangoista hetkeksi kokonaan irti. En oo kokenut velvollisuudentunnon kolkutteluja lusmuamisen johdosta, vaan pelkästään helpotusta hiljaisuudesta. Ja jos totta puhutaan, mulla ei kerta kaikkiaan oo ollut aikaa mihinkään ylimääräiseen. Viimeiset viikot on olleet hullua painamista päivästä toiseen.

 Mitä kaikkea tässä on ehtinyt tapahtua?

 

 

Vietin neljä yötä Stadissa. Kaksi niistä yksinäni ketjuhotellissa, yhden ystävän sohvalla (jolle F aamun tunteina ilmapatjaltaan myös kömpi) ja yhden sviitissä kattojen yllä.

Kävin Tampereella ja matkustin sieltä takaisin Helsinkiin junalla. Olin odottanut tuota matkaa kuin kuuta nousevaa (rakastan junailua!), mutta kokemus olikin klaustrofobisen kaamea. Miksei mua varoitettu, että junassa on noin täyttä? Miten niin muka en saa rauhassa katsella omasta loossistani maalaismaisemaa?

Purskahdin lentokentällä niin lohduttomaan itkuun, että säikytin itsenikin. Just sillä hetkellä en ollut kovinkaan varma mistään muusta kuin siitä, että mun pitäisi jäädä Helsinkiin.

Tein töitä iltaisin ja viikonloppuisin, annoin puhelimen kasvaa käteen kiinni. Oli parisen viikkoa, joiden aikana näin joka ikinen yö untakin pelkästään duuneista. Se oli uuvuttavaa.

Nukuin yhden viikon surkeasti ja yhden ihan pirun hyvin.

En ehtinyt tuhlaamaan rahaa.

 

 

Paitsi lentoihin. Lennän taas Bangkokiin tammikuussa, muuta en siitä reissusta vielä tiedäkään. (Eli eräskin dilemma on taas ratkaistu.)

Vietin paljon aikaa ja join paljon jonkin verran viiniä ystävien kanssa. Niistä ei onneksi tarvinnut tinkiä, vaikka muuten teki aikataulun kanssa tiukkaa.

Podin jatkuvaa sushihimotusta.

Suunnittelin Susan kanssa minne me voitais muuttaa asumaan siinä vaiheessa, kun kasvetaan isoiksi ja ostetaan talot. Ei päästy ihan vielä yhteisymmärrykseen. 

Koristelin toimistolla meidän osaston jouluiseksi, liimailin kultaisia tähtikoristeita seinään. Himassa en jaksanut kastella kasveja. Tai pestä pyykkejä.

Join paljon, paljon kahvia.

Söin liikaa suklaata, vaikkei pitäisi.

Saunoin. Ja päätin että jatkossa panostan talvisin useammin saunalliseen hotellihuoneeseen.

Muutuin ihmiseksi, joka petaa sänkynsä aamuisin. Se tasapainotti sitä, etten pyykännyt ja olin muutenkin hulttio himassa.

Ihanaa viikonloppua <3 Palataan pian!

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta <3

Share

Ladataan...
Nørrebro Summers

Tähän viikkoon on mahtunut paljon kaikkea ja toisaalta ei juuri mitään ihmeellistä. Vähän sama juttu, kun joskus tapaa jotain frendiä kuukausien tauon jälkeen ja häkeltyy kuulumisia kyseltäessä: no ei tässä kai mitään ihmeempää uutta. Ja kuitenkin tietää että onhan tässä paljon kaikkea, vaikkei osaakaan nimetä mitään jännää siinä hetkessä. Mulle tää on ennen kaikkea ollut eka viikko sitten elokuun puolivälin, kun elämä on ollut taas normaalia. Kivaa, arkista, rauhoittavaa. Pomolle sen sanoin keskiviikkona kaikkein kuvaavimmin,

I have made a full comeback.

Mä jotenkin kuvittelin (ambivertti kun olen), että syksyisen pöllytyksen jälkeen tartten tällä viikolla ekstrapaljon hiljaista kotiaikaa. You know, jotta saan ajatuksia jäsenneltyä ja pään rentoutettua. Varasin muutaman illan itselleni, olin tekemättä mitään, näkemättä ketään, hengailin vaan. Ja kappas, miten tylsistyin! Hyvä merkki siitä, että oon taas voimissani. Torstai-iltana olin tulla jo hulluksi himassa, tiedättekö sellaisessa väsyneen laiskassa limbossa, kun ei oo energiaa mihinkään ja kuitenkin haluaisi tehdä jotain koska on niin pirun tylsää. Silloin mä päätin, että pumpulissa palloilu saa riittää, on aika taas aktivoitua. Mun ei tartte enää suojella itseäni maailmalta.

 

 

Tulin eilen ajoissa töistä himaan, söin ja aloin siivoamaan. Vaihdoin lakanat, pyykkäsin, laitoin tiskikoneen päälle, kuurasin kylppäriä. Järjestelin, tuuletin, viikkasin. Sen jälkeen sytytin muutaman kynttilän palamaan, sammutin valot, levitin joogamaton olkkarin lattialle ja venyttelin nelkyt minuuttia jotain meditaatiosoittolistaa Spotifysta kuunnellen. Siivous ja venyttelysessio tuntui vähän kuin siirtymäriitiltä takkuisesta syksystä uuteen viikonloppuun ja ihkauuteen, paljon parempaan ajanjaksoon. Fiilis oli taivaallinen.

Kaadoin itelleni lasin punkkua ja mietin sitä, miten äkkiarvaamatta hommat voi mennä pieleen, mutta ennen kaikkea sitä, miten nopeesti ne voi kääntyä hyväksi. 

Tällä hetkellä, aurinkoisena lauantaiaamuna, pannullinen inkivääriteetä vierelläni, koko viikonloppu edessäni... ei oo paljoa valittamista. Ihanaa viikonloppua sinne, söpöliinit!

---

Muistathan seurailla joko Facebookin, Bloglovinin tai Instagramin kautta <3

Share

Pages