Ladataan...
Nørrebro Summers

Te ehkä muistatte kun viime kesänä kerroin siitä, että tiettyjä juttuja poikaystävä ei vaan tajuu. Tässä viiden vuoden rajapyykin kohdalla kuitenkin onneksi koko ajan enemmän. Mutta sitten toisaalta - kun kuvioihin on astunut mietinnät mahdollisesta omasta talosta jossain susirajan takana (eli kymmenien kilsojen päästä Köpiksen keskustasta, jaiks) on käynyt ilmi, ettei se taaskaan tajua.

Poikaystävän henkinen prosessi (henkinen prosessi on mun lempisanapari nykyään) menee jokseenkin näin: talo ois kiva, joo tosi kiva, ostetaan sellainen. Ja sitten se olettaa että mun prosessi on sama. Muahah. Juu ei ole. Esimerksiksi näitä se ei tajuu:

1. Mun aitoa huolta siitä, tuleeko kukaan enää kylään

Let's face it, jos mä asuisin vielä Stadissa ja joku frendi muuttaisi vaikka Porvooseen niin tuuuskinpa kävisin. Ehkä kerran tupareissa. Mitä meni muuttamaan sinne skutsiin.

2. Päivittäin vaihtuvaa tunnetilaa taloasian suhteen

Tänään mä voin kuvitella astuvani puutarhaan johtavasta ovesta pari porrasta alas ja tuntevani ikioman nurtsin varpaiden alla, ja ajatus tuottaa mulle iloa. Huomenna haluan vaan maata meidän olkkarin lattialla ja tuijottaa kattoon, koska taidan olla shokissa.

3. Sitä syvää ahdistusta, jota tylsät ikkunat mussa aiheuttaa

En minä voi ostaa taloa, jonka rumista, pienistä tavisikkunoista katselen kaihoisasti naapurin suuriin ruutuikkunoihin. Kauniit ikkunat on TOP 3:ssa mun talon must have -listalla, siinä missä poikkiksen listalla kai lukee "ikkunat joista ei vedä, kauheesti".

 

 

4. Kauhunsekaista ahdistusta siitä, että jumiudun loppuiäkseni pikkukaupunkiin

Mitä jos mua alkaakin kaduttaa? Mitä jos poikkis ei enää suostu muuttamaan keskustaan kerran sen jätettyään? Mitä jos... mitä jos... mä en enää ikinä jaksa käydä kaupungissa? Välillä mä mietin, että oonko mä edes täysissä järjissäni kun harkitsen keskustan jättämistä. Kynsin hampain riivin itseni Itä-Helsingin lähiöistä ensin Stadin ydinkeskustaan ja sitten Köpiksen siisteimpään kaupunginosaan, ja nyt oisin taas lähtemässä syrjäseudulle. Mikä mua vaivaa? Vai vaivaako mikään?

5. Pelkoa siitä, etten löydä uusia kavereita (niin koska en tietty tapaa enää vanhoja koska asun niin kaukana!!!!)

Just kun oon alkanut saada kaveripakan kuosiin Köpikseen muuton jälkeen, niin taas mennään. Voiko sitä paitsi pikkukaupungissa tai esikaupunkialueella asua ketään potentiaalista ystävää, joka ei oo pohjattoman tylsä? (No vitsi visti, muutanhan mäkin sinne. Ehkä.)

6. Sitä kun haluaa kaiken, muttei mitään

En mä taida sopeutua asumaan keskustassa forever, täällä on niin äänekästä, kaipaan metsää ja merta. Haluan kuitenkin asua keskustassa, koska täällä on hauskaa ja on ihan sairaan kivaa kävellä baarista himaan. Tahdon hiljaisuuden äärelle, mutten kauas. Haluan kuitenkin kauas, koska ei tuossa ihan lähellä oo mitään aluetta jossa tahtoisin - tai olisi varaa - asua. Enkä halua päättää, en oikeastaan mitään tällä hetkellä.

 

 

7. Kun jo valmiiksi tietää, että valinnasta tulee mahdoton

Asunnon valinta ja ostaminen oli melko mutkatonta. (Voi olla, että aika on vähän kullannut muistoja...) Mä halusin kämpän, jossa on suuret kauniit ikkunat, korkeat huoneet ja joko valtava olohuone minne mahtuu myös suuri ruokapöytä tai vaihtoehtoisesti ranskalaisilla ovilla yhdistyvän olohuoneen ja ruokailuhuoneen, ja sitten me ostettiin se ainokainen nuo vaatimukset täyttävä kämppä johon meillä oli varaa. Nyt kun ollaan käyty katsastamassa muutama talo, huomaan että (henkinen) prosessi on aivan erilainen. Tiedän jo nyt että valitaan me sitten mitä tahansa, joudun tekemään jäätäviä kompromisseja jonkun asian suhteen. Ellen sitten tuu pikapuoliin voittamaan muutamaa miljoonaa euroa (muutama miljoona Tanskan kruunu tuskin ratkaisisi vielä mitään) lotossa.

8. Että miksi on pakko obsessoida asiaa

Poikaystävän suhtautuminen taloasiaan on mutkaton: ostetaan mahdollisimman pian talo, sitten kun joku kiva tulee vastaan, eikä tässä välissä kannata hirveesti asiaa vatvoa. Arvaatteko mitä teen kaiket päivät? No vatvon asiaa! Kaikkia noita yllä listattuja juttuja ja kolmeasataatuhatta muuta. Ei mikään ihme, ettei tässä oo enää duunistressi painanut kun ei mulla oo ollut siihen aikaa.

+ 1. Kun on mennyt antamaan blogilleen nimeksi Nørrebro Summers

Niin. Miettikää sitä. Miten ois "Not in Nørrebro Anymore Summers"?

 

Luulisin, että vaikka mä en löytäisi näihin mietintöihin vastauksia niin vastaukset löytää mut. Hiljalleen, ehkä, toivottavasti. Ja toivottavasti teitä ei ala, tai oo jo alkanut, kyllästyttää nää taloläpinät - koska tämä on vain alkua. Oon nimittäin tullut pohdinnoissani siihen tulokseen, että tää on yhtään dramatisoimatta mun koko elämäni jättimäisin, monimutkaisin ja vaikein päätös. Siis esimerkiksi siihen verrattuna, että jätänkö kotimaani pysyvästi tanskalaisen miehen vuoksi tai oisinko valmis tekemään tanskalaisia vauvoja, joita en sais ottaa mukanani maitojunalla Suomeen kävi miten kävi (vastaus näihin tuli lopulta kuin apteekin hyllyltä). Tässä talohommassa on niin pirun paljon menetettävää, toisaalta niin paljon kaikkea onnellista ja ihanaa mitä en osaa edes kuvitella.

Päättäkää joku mun puolesta pliis, ja sanokaa mun poikkikselle että se ei nyt vaan taaskaan tajuu.

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Ladataan...

Apua, ikinä ei pitäisi antaa yli viikkoa kulua kahden postauksen välillä, koska sitten hommasta muodostuu ihan mahdoton esterata. Ei tässä oo oikeen ollut ylimääräistä aikaakaan (koska oon ollut kesäpäissäni ja elämä on ollut älyttömän ihanaa), ja sitten niinä muutamana kertana kun oon jotain yrittänyt kirjoittaa, on tuntunut että kaikki postausideat on ihan liian vähäpätöisiä julkaistavaksi näin pitkän tauon jälkeen (esimerkiksi se kun halusin kirjoittaa eräästäkin puuroravintolasta). Kun on elellyt blogihiljaiseloa, pitäisi mukamas olla jotain tosi painavaa sanottavaa kun tänne taas palaa. Toisaalta - on ollut liikaakin kaikkea, niin en oo enää tiennyt mistä aloittaa. Ja soppa on valmis.

 

Koska en nytkään tiedä yhtään sen paremmin mistä ihmeestä aloittaa, niin ajattelin listata viime viikkojen happeningit (en nimittäin varmana ala horisemaan taas siitä pirun talosta). Näitä siis olen lähinnä puuhannut:

- Horissut siitä pirun talosta, tunnustetaan tää ihan ekana alta pois. Talokuume ja siihen liittyvät sekalaiset pakokauhut ajatukset ovat vieneet aivokapasiteetista noin 72%. Harkitsen postaussaagan aloittamista aiheesta.

- Viettänyt tosi paljon aikaa kanaalien varrella drinkki kädessä.

- Meuhkannut frendille (drinkki kädessä) siitä, miten huolestunut sitä välillä on jengin alkoholinkäytöstä somen perusteella. Ja sitten pysähtynyt miettimään että hetkonen, onkohan jengi huolissaan mun alkoholinkäytöstä somen perusteella.

- Tehnyt tanskalaisissa perhejuhlissa niin nolon munauksen, etten kehdannut tunnustaa sitä edes poikkikselle pariin viikkoon (kommelluksen selostamisesta tässä ei tulis yhtään mitään, mutta sanotaan sen verran että siihen liittyy eräs sosiaalisesti rampa suomalainen muicceli, 70-vuotias herra ja sellainen tyhjästä ilmestynyt wadup bro -tyyppinen salainen kädenpuristus halauksen sijaan).

 

 

- Käyttänyt järjettömän paljon rahaa. Kesät on mulle taloudellisesti riipivää aikaa.

- Ollut ihanan stressitön (mitä nyt siitä rahankäytöstä pikkasen...). En ois vielä muutama kuukausi sitten osannut kuvitellakaan, että tällainen olomuoto voi olla mulle olemassa.

- Syönyt paljon persikoita.

- Elänyt sotkun keskellä. Siivoukseen pätee muuten sama homma kuin blogiinkin, eli liian pitkän tauon jälkeen mistään vähäpätöisestä tehtävästä ei oikeen viittis enää aloittaa ja toisaalta on niin kauheesti kaikkea ettei osaa ryhtyä mihinkään.

- Tehnyt paniikissa tuntikausien suursiivouksen ennen meidän Suomi-vieraiden saapumista.

 

 

- Kävellyt pitkiä matkoja, rakastanut Köpistä ja ollut onnellinen.

- Huomannut, että mulla on kerrankin tarpeeksi aikaa, tilaa ja energiaa miettiä kaikenlaista sekä puntaroida tulevaa. En oo tosin osannut toistaiseksi tehdä uusilla aatoksillani mitään, vaan kerännyt ne myttyyn ja päättänyt käydä niitä tarkemmin läpi tuossa syssymmällä.

- Alkanut jo potea lievää syysahdistusta. Tuntuu, että kesä on kohta ohi!!! En halua.

- Lukenut kirjoja. Siis useita kirjoja, ihan tuosta vaan heivannut duunin jälkeen puhelimen nurkkaan ja kaivanut Kindlen esiin.

 

Toivottavasti teillä on ollut yhtä ihanaa <3

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

 

 

 

Ladataan...
Nørrebro Summers

 

Ensinnäkin, kivaa juhannusta sinne! Sää vaikuttaa kaiken maailman somejen perusteella Suomessa aika perinteiseltä jussisäältä, mutta muuten on täydellistä <3 Tanskassa juhannusta ei juurikaan juhlita (paitsi jotain kokkoja täällä poltellaan aina 23. kesäkuuta), eikä tuo mua varsinaisesti haittaa. Ehkä ensi kesänä kuitenkin voisin ajoittaa jussille Suomi-reissun.

Mutta joo, asiaan.

Mulle tuli tuossa lomaviikon, flunssaviikon ja niitä seuranneen ei helvetti mä oon ollut kauan poissa pelistä ja kaikki on aivan levällään -viikon jälkeen sellainen olo, etten oo ehtinyt oikein kunnolla elämään viime aikoina. Tai no okei, rentouttava Kreikan matka tuntui elämältä parhaimmillaan, mutta siis oon kaipaillut sellaista normaalin ihanaa kesähengailua omassa kaupungissa. Tää saattaa olla säidenkin puolesta paras kesä tsiljoonaan vuoteen, eli sitä suuremmalla syyllä tuntuu että pitäisi jotenkin onnistua nauttimaan täysillä. Ja viikot ne vaan hujahteli ohitse, minä tuskin mukana laisinkaan.

Joten kun me sunnuntaina palattiin meidän pikkukaupunkievakosta omaan kotiin, päätin että nyt mä kerta kaikkiaan alan elää tositarkoituksella. Nähtävästi mulle eläminen tositarkoituksella meinaa lähinnä viiniä, kavereiden kanssa terasseilla ja rafloissa hengailua sekä hieman normaalia myöhempiä iltoja (kröhöm, eli siis nukkumassa yhdeltätoista kymmenen sijaan). Vaikka duunissa on riittänyt paahtamista (ja instastooriseuraajat tietävät eräästäkin kesken excelin pyörittämisen tuhoutuneesta kovalevystä), tuntuu kuin oisin ollut lomalla koko viikon! Oon ollut vaan ihan tajuttoman onnellinen, rento, ystävien, rakkauden, rosén ja kesän ympäröimä. Elänyt, just niin kuin sunnuntaina laatimaani suunnitelmaan kuului. Vaikka etenkin eilinen pidemmäksi venynyt ilta saa silmäluomet tuntumaan vähän raskaammilta, on mulla todella hyvinvoiva olo. Tää viikko on ollut omaa henkistä huolenpitoa parhaimmillaan.

Ehkä kaikista siistein juttu on ollut mun vanhan Stadin ystävän työvisiitti Köpikseen, ja kun oon päässyt sen siivellä taas vähän kosketuksiin entiseen itseeni. Oon nykyään niin mukavuudenhaluinen, rutinoitunut - joku varmasti voisi patatylsäksikin kutsua - että on aivan huikean siistiä kun se ainut tyyppi joka saa mut tekemään spontaaneja suunnitelmia yhdeltätoista perjantai-iltana on täällä.

Tunnen itseni ja tiedän, että tällaista sosiaalisuus- ja kalenterintäyttöpuuskaa seuraa kohtuullisen ajan kuluessa jonkinasteinen erakoituminen, stoppi moiselle kotkotukselle. Mutta just nyt, niin kauan kuin tää kestää, elämä on aika lähellä täydellistä.

Täydellistä kesää.

---

Muistathan seurailla joko FacebookinBloglovinin tai Instagramin kautta

Pages