15 minuutin heleä kesämeikki Lumenen lemppareilla

NUDE

Kaupallinen yhteistyö: Lumene

Lumene Invisible Illumination Instant Glow UV Primer taitaa olla yksi tämän kesän hypetetyimmistä kotimaisista tuotteista. Tämä pipettipullo on esiintynyt somessa, lehdissä ja blogeissa ja siihen on tykästytty ehdottomasti myös ruudun tällä puolen.

Lumenen UV Primerin rooli kulkee jossain ihonhoidon ja meikin välimaastossa. Se nimittäin antaa suojan auringon UV-säteitä vastaan ja toisaalta se tuo kaunista kuulautta meikin alle ja parantaa myös sen pysyvyyttä. Se levitetään siis ennen meikkivoidetta meikinpohjustusvoiteen eli primerin tavoin. Kannattaa siis ehdottomasti tutustua!

Tänään päätin tehdä teille Lumenen kanssa yhteistyössä kesäisen meikkitutorialin ja näyttää samalla miten ja missä vaiheessa tätä UV-primeria oikein kuuluu käyttää. Valkkasin Lumenen valikoimasta ne ihan suurimmat suosikkini ja osahan näistä tuotteista on näkynyt täällä meikäläisen esittelemänä jo useaan otteeseen. Mutta eiköhän mennä itse meikin pariin. Tätä voit testata vaikkapa juhannuksena <3

1. Kuten jo kerroinkin, Lumene Instant Glow UV-primer levitetään ennen meikkivoidetta eli kosteusvoiteen jälkeen levitä pari tippaa tuotetta sormin kaikkialle kasvoihin ja kaulalle.

2. Levitä sitten kasvoille läpikuultavaa meikkivoidetta. Tähän käytin Lumenen suosittua Instant Glow Beauty Serumia kahdessa eri sävyssä, Medium ja Dark. Tämä superkevyt meikkivoide, tai oikeastaan sävyseerumi antaa nimensä mukaisesti tasaisen sävyn samalla hoitaen ihoa.

3. Peitä seuraavaksi ihon pienet virheet ja tummat silmänaluset. Tähän käytin Lumenen Natural Correction -peitevoidepalettia, josta olen kertonut täällä blogissa aiemminkin. Lisäksi testasin Lumenen peitevoidesivellintä, mikä osoittautui oikein eteväksi!

4. Kiinnitä meikki kevyesti kivi- tai irtopuuterilla. Tähän käytin ikilemppariani Nordic Chic sävytöntä Sheer Finish Loose Powderia. Töpöttelin sitä silmien alle, otsalle, silmäluomille ja leukaan ja pyyhkäisin hetken päästä ylimääräiset puuterit pois siveltimellä.

5. Seuraavaksi siirrytään kulmakarvoihin, joiden ehostamiseen käytin jälleen yhtä isointa suosikkiani: Nordic Chic Extra Stay Eyebrow Palettea. Siinä on täydellisesti kaksi superkylmää sävyä, joita sekoittamalla löytyy varmasti se juuri oikea itselle.

6. Silmämeikistä päätin tehdä kesäisen raikkaan ja simppelin ja mikäpä siihen sopisi paremmin kuin hypetetyt Nordic Noir Longwear Eyeshadow Stickit ja erityisesti ruusukultainen sävy 3. Siis nämä jos jotkut kannattaa hankkia kesän festareille, koska en ole ehkä koskaan löytänyt mitään näin pysyvää! Voidemainen luomiväri kestää kyyneleet, helteen ja vesisateen aivan satavarmasti ja poistamiseen kannattaa käyttää vedenkestävän meikin poistoainetta.

7. Tee sitten silmiin kevyet rajaukset levittämällä tummaa luomiväriä yläripsien tyveen. Tässä käytin Lumenen Nordic Noir 3 Rose Gold -luomiväripaletin tummilla sävyillä, koska halusin pitää silmämeikin fressinä, mutta antaa katseeseen kuitenkin hieman syvyyttä.

8. Viimeistele silmämeikki lopuksi ripsarilla, mieluiten vedenkestävällä. Tähän kokeilin uutta Nordic Noir Deep Impact Waterproof Mascaraa, johon tykästyin heti ensikokeilulta! Ripsistä tuli tuuheat ja oikeasti mustat ja tietysti itse ripsari oli superpysyvä.

9. Viimeistele koko meikki vielä aurinkopuuterilla ja korostustuotteella, jotka tekevät koko lookista vieläkin kesäisemmän. Aurinkopuuteriksi valikoitui ihanan pigmenttinen Nordic Girl Bronzer & Rouge, jossa on yhdessä aurinkopuuteri ja poskipuna ja käyttämäni sivellin on Lumenen iso puuterisivellin. Levitä aurinkopuuteria otsalle, poskien korkeimpaan kohtaan ja hieman leukaperiin.

10. Korostustuotteeksi valitsin jälleen yhden suosikkini, Invisible Illumination Nordic Glow Paletten, josta löytyy shampanjan, vaaleanpunaisen ja roosansävyinen voidemainen korostustuote. Levitin shampanjansävyistä tuotetta poskipäille, nenänselkään sekä amorinkaareen. Ja huulipuna on tietysti myös Lumenen; Nordic Girl Born to Shine Creamy Lipstick sävyssä 1.

Mitäs tästä meikistä sanotte? :)

Blogit.fi + Facebook

Kommentit

Kriselda
Kriselda

Mahtavia vinkkejä! Mä oon mennyt pelkästään tolla UV Primerilla ja ripsarilla :D Ehkä mä skarppaan ja yritän tätä meikkiä juhannukseks!

Kriselda
Kriselda

Kiitos siis <3 !

Erika Naakka
NUDE

Haha no mut hei kyllä sun iholla ja kulmilla mäki menisin ihan nakuna! :D

Mariam B (Ei varmistettu) https://moriem-b.blogspot.com/

Näyttää aika tummalta tossa purkissa toi bronzer (ihmettelin eka että mikä kumma se on) mutta iholla tois hyvältä!

Erika Naakka
NUDE

Nnnnoh se on kyllä tosi tummaa, mutta siks mä siitä tykkäänkin niin paljon! Tarvitsen aika tumman tuotteen, että se näkyy omalla ihollani ja lisäksi tätä riittää paljon pienempi määrä kuin monia muita. Mutta Lumenelta löytyy hirveästi erilaisia aurinkopuutereita, jotka kaikki muut ovat tätä vaaleampia, mutta valkkasin tän just siks etten ole ehkä millään merkillä nähnyt näin tummaa :D

ambivalentti

Kaunis! :)

Erika Naakka
NUDE

Voi kiitos <3

Vierailija (Ei varmistettu)

Mahtava postaus, kiitos! Sain tästä just sopivasti kaipaamiani tuotevinkkejä festareille viikon päähän :)

Erika Naakka
NUDE

Jeeee kiva kuulla! :)

Tipsuli (Ei varmistettu)

Lumenen tuotteet näyttävät ihanilta! Harmi vaan, että käyttävät nykyään melkein kaikissa tuotteissaan titaanidioksidin nanopartikkeleita, joita välttelen. Erityisesti puuterimuotoisissa tuotteissa pahoja, kun niitä sutiessa kuitenkin aina jonkin verran pöllyää ilmaan, jota hengittää ja käyttäytyvät keuhkoissa kuin asbesti. Siirtyisivätpä pois nanopartikkeleiden käytöstä. Tämä kuitenkin lienee vaatii, että kuluttajien tietoisuus lisääntyy ja sen myötä paine.

annn (Ei varmistettu)

Pakko sanoa, et oot kaunis :-)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.