2 x superkosteuttava silmäympärysvoide

Ladataan...
NUDE

Kuiva iho taisi olla syksyn kantava teema tässä blogissa :D Oman ihon korppuuntuminen on ajanut etsimään niitä kaikista kosteuttavimpia tuotteita niin vartalolle kuin kasvoillekin.

Silmäympärysihon hoito on ollut minulle aina erityisen vaikeaa. Milloin uusi voide on alkanut rullautumaan meikin alla, milloin se on ärsyttänyt silmät kyyneliin ja milloin siitä ei ole minkäännäköistä apua. Nyt olen vihdoin löytänyt lyhyen ajan sisällä monta uutta suosikkia silmänympärysiholle. Tai itseasiassa kaksi, mutta lisäksi haluan antaa maininnan yhdelle pidemmän ajan suosikille, vaikka se ei erityisen superhyperkosteuttava olekaan näin talvi-iholle.

Ensimmäinen, ja kaikista kosteuttavin silmäympärysvoide, mitä olen ikinä kokeillut on Louis Widmer Eye Contour Cream. Se tuo koostumuksellaan mieleen Bepanthenin, se on paksua valkoista voidetta, mutta sulaa öljyisen kiiltäväksi kerrokseksi iholla. Siinä on ihon vanhenemista ehkäisevää A-vitamiinia ja antioksidanttista E-vitamiinia sekä lisäksi se sisältää ihon kuivuudesta kertovassa postauksessa mainittuja glyseriiniä ja propyleeniglykolia. Olen käyttänyt tätä vain iltaisin, kuten ohjeissa sanotaan, sillä meikin alle tämä olisi kyllä liian paksua. Aamulla silmänympärysiholla ei ole mitään kireyttä ja se tuntuu ihanan pehmeältä, eikä uutta voidekerrosta tarvitse kiirehtiä laittamaan heti herättyään. Voidetta käytetään myös arpien hoitoon ja sen suositushinta on noin 32 e (30 ml).

Toinen tehollaan minut yllättänyt on upouusi Lierac Premium Yeux (Eyes) Absolute Anti-aging. Mainitsinkin sen joulukuun meikkivideollani ja voide sopiikin edellistä paljon paremmin meikin alle. Tätä olenkin käyttänyt aina aamuisin eli Louis Widmerin kanssa vuorotellen. Tämä Lieracin luksusvoide ei rullaudu meikin alla, mutta pitää kosteuden iholla tehokkaasti. Se sisältää kuivuuspostauksesta tuttuja butyleeniglykolia, propyleeniglykolia ja glyseriiniä sekä monia öljyjä; mm. aprikoosinsiemenöljyä, jojobaöljyä ja macadamia-pähkinäöljyä. Voide on tehokas ja tuntuu luksukselta, ja sen huomaa valitettavasti myös hinnassa. Yhden pumppupullon hinta on 64 e (15 ml).

Clinique Pep-Start Eye Cream taas on se tuote, joka ehdottomasti ansaitsee maininnan blogissani. Olenhan käyttänyt melkein koko putelin loppuun! Se valittiin myös vuoden parhaaksi uudeksi silmänympärystuotteeksi Trendin Best Beauty Buy -skabassa, jossa itsekin olin tuomaroimassa. Kuten Trendin jutussa kerrotaan, Pep-Start imeytyy kevyen koostumuksensa ansiosta iholle niin nopeasti, että meikin voi tehdä heti voiteen levittämisen jälkeen. Siksi käytän tätä usein juuri päivämeikin alla, sillä yöksi haluat jotain paljon tuhdimpaa. Talvi-iholle tämä on ihan passeli, mutta kun ihoni oli kovimmilla pakkasilla koppuraisen kuiva, valitsin silmänympärysiholle myös vähän paksumman voiteen. Cliniquen hinta on 35 e (15 ml).

JATKA LUKEMISTA:

Mistä ihon kuivuus johtuu?
A-vitamiini ihon vanhenemisen ehkäisyssä

Kaikki tuotteet saatu testiin blogin kautta.
Share

Kommentit

Oho, olen itse käyttänyt juuri tuota louis widmerin silmänympärysvoidetta aina aamuisin, enkä edes tiennyt että se olisi tarkoitettu vain yökäyttöön. Itselläni on ilmeisesti niin korppu iho, etten ole edes huomannut että se olisi "erityisen" kosteuttava! Tuntuu just sopivalta tähän vuodenaikaan.

Erika Naakka
NUDE

Haha mitäää :D Mä en tod pystyisi käyttämään tätä meikin alla. Eli ehkä mulla ei ookkaan ne maailman kuivimman silmänympärykset :D

essipsii (Ei varmistettu)

Itellä on tällä hetkellä niin rutikuivat yläluomet että oksat pois. En kyllä tiedä oisko tämä ripsipidennysten liiman aiheuttavaa allergista reaktiota kun tuntuu tuota ihottumaakin olevan. Mutta mikään ei voide ei tunnu auttavan, on laitettu yöksi reilut kerrokset bepanthenia, herätty keskellä yötä kutinaan ja lisätty lisää bepanthenia. Pari päivää sitten ostin Bepanthenin Anti Exem voidetta kun bongasin kyseisen voiteen mainoksesta, jossa sitä levitettiin suoraan yläluomelle(!). Tuokin voide olisi voinut olla tuhdimpaa, kun ei tunnu meikäläiselle auttavan.. Pitänee seurata tilannetta kun pääsee pidennyksistä eroon, josko vaikka ihokin rauhoittuisi ja palautuisi (toivottavasti) ennalleen.. Missä verkkokaupoissa myydään tuota Louis Widmeriä?

tuleva farmaseutti (Ei varmistettu)

Louis Widmer on apteekkikosmetiikkasarja, joten Suomessa sitä saa vain apteekeista. Jos verkkokaupasta haluat ostaa, niin verkkoapteekeista (esim. ya.fi) löytyy :)

Ellieeee (Ei varmistettu)

Hei mun on pakko kommentoida, että on varmaan liiman aiheuttamaa allergista reaktiota: mulla oireili niin, että ripsien tyvet kutisi ihan kamalasti ja punoitti, ja luomet oli vähän turvoksissa ja ihan hilseilevän kuivat. Ja oli just semmosta ihottumamaista luomissa. Jos meinaa vaan jatkua niin poistata pidennykset, ettei tulehdu silmät: mulla meni silmät ihan kirkuvanpunasiks ja tuntu kun olis havunneulasia ollu silmien ympärillä. Jouduttiin siis poistamaan kaikki pidennykset, mutta onneks parissä päivässä silmät palautu ennalleen.

Erika Naakka
NUDE

Voi ei, kuulostaa tosi ikävältä! :( Toivottavasti saat reaktion rauhoitettua. Ja joo apteekeista tätä löytyy! :)

Hmmhmm (Ei varmistettu)

Voi harmi, tuo Louis Widmerin silmänympärysrasva olisi houkuttanut kovasti, mutten tiedä onkohan se kovin hyvä tuon A-vitamiininsa takia. Itsellä nimittäin menossa isotretinoin actavis -kuuri ja tämän aikana pitäisi välttää ylimääräistä A-vitamiinia - en sitten tiedä haittaako jos se on vain ihon pinnalla..?

Farmaseutti (Ei varmistettu)

Ei haittaa tuon muotoinen A-vitamiini. Anna mennä vaan. :)

Erika Naakka
NUDE

Kannattaa kysyä apteekkihenkilökunnalta tätä jos käyt ostamassa tuotteen :)

Kommentoi

Ladataan...