Äidin meikkipussilla

Ladataan...
NUDE

Olen aina ajatellut, että kiinnostus kosmetiikkaa ja kauneudenhoitoa kohtaan tulee suoraan äitini suvun puolelta. Tutustuin jo pienenä lapsena mummini valtavaan hajuvesivalikoimaan, ihastelin tätini työpaikaltaan Stockalta tuomia ihonhoitotuotteita ja testailin äitini arvokkaita meikkejä. 

Nyt kun äitini oli viikonloppuvierailulla luonani, päätin toteuttaa kauan suunnitelmissa olleen postauksen. Keräsimme siis yhteen hänen tämän hetken suosikkimeikit, joista äiti 60+ saa kertoa. Hän on meikannut jo nuoresta lähtien, joten kokemusta on kertynyt jo paljon.

POHJAMEIKKI 

Ihon kosteutus on äidille tärkeää, mutta kovin rasvaisia kosteusvoiteita hän ei tykkää käyttää. Kesäisin meikin alle riittää pelkkä seerumi, mutta näin talvisaikaan seerumi tarvitsee kaverikseen kosteusvoiteen. Lisäksi äiti käyttää silmänympärysvoiteita. Seerumit ja kosteusvoiteet vaihtelevat, eikä mitään must have -lempparia ole löytynyt.

Talvisin äiti levittää ensin punertaville alueille ensin vihertävää Cliniquen Redness Solutions -pohjustusvoidetta. Äitin iho on ohut ja couperosaan taipuva, joten vihertävällä pohjustuksella sävyeroja saa hyvin tasoitettua. Meikkivoiteena äiti tykkää käyttää ohuita BB-voiteita, jotka eivät keräänny päivän mittaan juonteisiin ja näyttävät raikkailta iholla. Tällä hetkellä äidillä on käytössä Vichy Idéalia BB-voide, mutta yksi suurimmista suosikeista on L'Oréal Paris Nude Magique BB-voide.

Kotona äiti käyttää sävytöntä irtopuuteria, mutta matkalle lähtee mukaan Yves Saint Laurentin Matte Finish & Blur -puuteri, jota hän levittää kaikkialle kasvoille (postaus tuotteesta täällä). Joskus äiti sipaisee poskiin vielä poskipunaa, jolla saa nuorekkaan freesin ilmeen.

Viimeiseksi äiti käyttää Lumene Touch of Radiance Valokynää juonteisiin ja kulmaluulle tuomaan nostetta. Omat tummat silmänaluseni on varmaan periytyneet isäni puolelta, sillä äitillä samaa ongelmaa ei ole. Silti hän sipaisee valokynää tai peiteainetta hieman myös silmien alle kirkastamaan ihoa.

SILMÄ- JA HUULIMEIKKI

Silmämeikin äiti aloittaa primerilla, jonka minä hänelle joskus aikoinaan esittelin. Hän levittää Urban Decayn Eyeshadow Primer Potionia koko silmäluomelle ja myös alaluomille. Äiti kertoi, ettei primerin uudistunut versio enää miellytä ja harkitseekin nyt muiden testailua.

Seuraavaksi äiti levittää Jane Iredale Eye Shadow Kitin vaaleinta sävyä koko liikkuvalle luomelle ja luomivaon varjostukset hän tekee tummanruskealla. Sitten hän tekee rajauksen Yves Saint Laurentin Couture Kajalilla. Se on äidin mukaan hyvin riittoisa, sillä tämä sama on ollut käytössä joka päivä jo viime kesästä alkaen. Kajalin päälle äiti levittää yleensä Lumenen turkoosia luomiväriä viistosiveltimellä kirkastamaan katsetta. Samaa luomiväriä hän käyttää myös hieman alaluomelle. Sitten äiti viimeistelee silmämeikin levittämällä yläripsiin milloin mitäkin ripsiväriä.

Kulmakarvoja äidin ei juuri tarvitse meikata, sillä ne on kestopigmentoitu. Hän lisää vain vähän ruskeaa luomiväriä, joka saa ne näyttämään hieman tuuheammilta.

Huulipunia äiti käyttää paljon ja ehkäpä oma rakkauteni huulipunia kohtaan tulee juurikin äidiltä. Hän kertoo, että hyvä rajaus on tullut iän myötä erityisen tärkeäksi, sillä huulipuna leviää helpommin suun ympärillä oleviin juonteisiin. Äiti käyttää joskus Urban Decayn luomiväriprimeria myös huulissa ehkäistäkseen meikin leviämisen.

Tällä hetkellä äiti on tykästynyt L'Oréal Parisin Infallible Lip Lineriin ja Joe Blascon huulipunat ovat aina olleet luotettuja, mutta suosikit vaihtelevat vuosien mittaan.

Tiesitkö muuten, että äitini on korusuunnittelija. Löydät kauniit hopeakorut Ideakorun sivuilta :)

Seuraa: Bloglovin' + Facebook + Youtube + Instagram

Share

Kommentit

Lullah

Mulla taas taitaa innostus tulla sieltä, että meillä taas kukaan ei oo suvussa kovin meikkaaja, paitsi yksi serkkuni. Meijän äitillä on aina ollut lyhyet hiukset, niin se ei oikein osannu laittaa hiuksia. Perus letit menee, mutta taisin neljännellä luokalla todeta että nyt loppuu tämä, minä laitan ite.

Mä oon aika hyvin sukumme eniten high-mainainance. Serkkuni goottityyliinsä kera pistää hyvän kisan, mutta mulla on ehkä laaja-alaisin hifistely. Kukaan ei auttanu, nii piti kaikki opetella ite ja kunnolla. Nykyään oon siskoni ja äitini kosmetiikkashoppailija ja paria muutaki kaveria auttelen. Jopa poikaystäväni isäpuoli pyysi apua peitevoiteen kanssa! 

Nena Sofia (Ei varmistettu) http://www.nenasofias.blogspot.com

Vau, onpa sinulla upea, nuorekas ja laatutietoinen äiti! ♥ Tämä postaus oli hurjan mielenkiintoinen luettava :)

Erika Naakka
NUDE

No niitä äiti on kyllä aina ollut! :) Ja ihanaa, että tykkäsit tästä :)

Kommentoi

Ladataan...