Hiusten hellimistä ja kiharat ilman kuumuutta

NUDE

Kaupallinen yhteistyö: Orion Pharma

Ensimmäisen Biorion-postaukseni yhteydessä pohdin sitä, kuinka kesä ja aurinko eivät todellakaan tee hyvää hiusten kunnolle. Ja kun päälle lisätään näin syksyisin töiden alkamisesta aiheutuva stressi, voi hiusten kunto olla alkusyksystä hyvinkin huonossa jamassa. Ja niin käy ainakin minulle lähes joka vuosi.

Kesän jälkeen aloitinkin astetta isomman hiusremontin kesän kuluttamaan kuontalooni, kun mukaan kuvioihin tuli Orion Pharman yhteistyökampanjan tiimoilta Biorion-hiusravintolisä ja -shampoo. Voit käydä lukemassa tuote-esittelyt edellisistä postauksistani: hiusravintolisä ja shampoo (juttua myös ravinnon vaikutuksista hiusten kuntoon). Näiden lisäksi remonteeraamisessa on ollut mukana parhaat hiusnaamioni ja hoitoöljyni, joiden avulla olen saanut hiuksia korjattua ja kosteutettua ulkoapäin.

Olen myös vältellyt hiusten kihartelua ja suoristusta kuumilla raudoilla ja hiustenkuivaajakin on kaivettu esiin vain tosipaikan tullen. Siksi olen kokeillut erilaisia tapoja kihartaa hiukseni ilman kuumuutta ja tämä tapa, jonka nyt myös teille esittelen on siihen ehdottomasti kaikkein paras.

Kiharruksen jälkeen piti vähän hieraista silmiään. En nimittäin todellakaan olisi osannut odottaa, että pelkällä pannalla saa näin hyvää jälkeä! Tässä siis helpot ohjeet hiusten kihartamiseen ilman lämpökäsittelyä:

1. Hiusten tulisi olla ihan inan kosteat, joten jos et ole juuri pessyt hiuksiasi, suihkuta niihin vähän vettä. Lisäksi levitin latvoihin hieman sileyttä ja pitoa antavaa muotoiluvoidetta, mikä estää hiusten pörröistymisen.
2. Ja kuten varmasti jo kävi ilmi, tähän hommaan tarvitaan hiuspanta. Tällaisia kankaisia saa mistä tahansa marketista ja omani taitoin kerran keskeltä kahtia, jotta sain siitä sopivan pyöreäreunaisen. Myös ohut huivi käy tähän hommaan hyvin.
3. Asettele panta päähäsi niin, etteivät etummaiset hiukset jää sen alle lytistymään. Mitä ylempänä panta on, sitä ylempää myös kihara alkaa.

4. Ota edestä ensimmäinen suortuva ja jos hiukset ovat hyvin eripituisia, kiepauta suortuva kerran itsensä ympäri.
5. Vie suortuva ylös ja tuo se alas pannan alta. Suortuvan ei tarvitse olla tiukasti pannan ympärillä.
6. Ota alkuperäiseen suortuvaan lisää hiuksia ja pyöräytä osio pannan ympäri.
7. Ota jokaisella kierroksella aina lisää hiuksia mukaan ja jatka samaa rataa taakse asti.
8. Tee sama homma myös toiselle puolelle päätä. Taakse jäävä osuus on vähän kinkkisempi. Se kannattaa pyörittää pannan ympärille samalla tavalla, kuin tekisit kiepautuskampauksen (ks. ohjeet). Eli tee pannan yläpuolelle hiuksiin rako ja ujuta hiuksen sen kautta pannan ympäri.
9. Odota, että hiukset kuivuvat kunnolla. Itselläni oli tällä kertaa aikaa noin 4 tuntia, mutta mitä kauemmin jaksat pitää pantaa päässäsi, sitä kestävämmät myös kiharoista tulee. Kun hiukset ovat kuivuneet, irroita hiukset pannan/huivin ympäriltä ja puristele niihin pitoa antavaa hiuspuuteria. Suihki lopuksi kiharat kestäviksi hiuslakalla.

Valmis! Miltäs vaikuttaa, lähdettekö kokeilemaan? :)

Hellimiskuurini onkin onneksi tepsinyt, sillä nyt hiukset alkavat näyttää taas hyväkuntoisilta. Biorion-testausjakso on nyt ohi ja täytyy sanoa, että olen ihan aidosti ollut innoissani näistä Orionin uutuuksista.

Muutaman kuukauden aikana hiukseni ovat kasvaneet hyvin ja uskallan väittää, että kasvuvauhti on ihan oikeasti ollut hieman nopeampaa kuin ennen. Olen myös huomannut, että se sentin parin juurikasvu, joka tässä ajassa on tullut, on myös astetta kiiltävämpää. Hiuspohjani siis voi hyvin ja sieltä kasvava hius on priimassa kunnossa. Jes!

Hiusteni lisäksi myös ihoni on selvästi ollut tyytyväinen näihin kapseleihin. Uskon, että ilman Biorion-ravintolisän sisältämää sinkkiä, e-pilleritauon aikana akneen taipuva ihoni olisi ollut todella paljon huonommassa kunnossa. Ravintolisän testaus tuli siinäkin mielessä oikein sopivaan rakoon.

Vaikka parin kuukauden testausjakso on loppu, aion ehdottomasti jatkaa Biorion-ravintolisän ja -shampoon käyttöä. Kapselit pysyvät keittiössä aitiopaikalla ja yksi kapselilevy sekä shampoo ovat jo osa vakkarivarustusta, kun lähden reissuun. Hiusremontti siis jatkuu pitkälle syksyyn - Biorionin avustuksella.

Share

Kommentit

Moiselle (Ei varmistettu)

Hmm, oon vähän skeptinen tuon Biorionin suhteen, koska hiuksissa muutokset näkyy yleensä 6-12 kuukaudessa. Parissa viikossa tai kuukaudessa mikään ravintoaine ei ehdi vielä tepsiä. Tavallinenkin biotiinikin vaikuttaa vasta (pisimmillään) vuoden päästä kuurin syömisestä. En tiedä, mistä valmistajat repivät tuon pari kuukautta, kun se on käytännössä täysin mahdotonta!

Toki ihmiset on yksilöitä, mutta kokemuksesta tiedän, että ravinnon korjaamisen vaikutukset ei näy mulla edelleenkään, vaikka muutoksista on jo yli vuosi. Eikä biotiinilla korjata ongelmia, jotka johtuu päänahan ongelmista tai anemioista.

Ois kiva, jos tällaiset ihmeaineet olis sitä mitä ne lupaa, mutta harvemmin ne kuitenkin on. :(

Aion kuitenkin kokeilla tota pantajuttua, koska nykyinen tukka ei tosiaankaan kestä mitään kuumentamista ja riuhtomista!

tarza (Ei varmistettu)

Mä oon samoilla linjoilla sun kans. Markkinointihan tällaisilla tuotteilla on hurjaa versus realistiset tulokset. Siitäkin huolimatta, aloitin vähän aikaa sitte biotiinikuurin kun oli hiukset niin pahassa jamassa ja oma hius kasvaa tosi hitaasti. Nyt n. 2kk kuuria syöneenä, mun pää on täynnä babyhiusta. Miten selität tämän, ellei biotiinilla ole mitään vaikutusta näin lyhyessä ajassa? :)

Hei (Ei varmistettu)

Päänahasta kasvaa koko ajan uusia hiuksia. Siellä on siis _koko_ ajan babyhiuksia. Todennäköisesti olet vain nyt alkanut kiinnittää siihen enemmän huomiota. :) Biotiini ei vaikuta 2 kuukaudessa, ei kenelläkään.

Todella harvalla on oikeaa biotiinin puutosta, joten ylimääräisestä biotiinista ei ole mitään hyötyä.

Paulal (Ei varmistettu)

Mulla taas biotiinin vaikutus näkyy esimerkiksi kynsien ja hiusten kunnossa ja kasvunopeudessa todella lyhyelläkin käytöllä. Ns. vauvahiuksia mulla on aina (valitettavasti, ovat raivostuttavia), mutta kynnet ja tukka ovat alkaneet kasvaa vielä normaaliakin nopeammin ja ovat vahvemmat, vaikka olen syönyt biotiinitabletteja maksimissaan kuukauden päivät. Syömäni biotiinivalmiste ei ole sama kuin mitä näissä yhteistyöpostauksissa mainostetaan, vaan nämä tabletit olen ostanut Ruohonjuuresta. Mulla on aina ollut paksu ja hyväkuntoinen tukka, mutta kynsien kanssa sen sijaan on ollut ongelmia ja niissä positiivinen vaikutus on ollut huomattava.

lillil89 (Ei varmistettu) http://lillinelamassa.blogspot.fi

Tosi hyvä ohje ja ehdottomasti laitan kokeiluun joku aamu, kun ei ole kiirettä mihinkään :). Itse yritän käyttää mahdollisimman vähän kihartimia yms, koska ohut tukkani ottaa nopeasti itsestään lämmöstä vaikka aina muistan lämpösuojan ja asteet on minimissä.

Kommentoi