Kaksi uudelleen ostettua luonnonkosmetiikkaa

NUDE

Usein, jos käytän jonkun testiin saadun tuotteen loppuun tarkoittaa se jo sitä, että olen todella pitänyt siitä. Aika usein rakkaus ei kuitenkaan jatku sen pidemmälle, vaan olen ehkä jo löytänyt jo jonkun paremman tai ainakin yhtä hyvän tuotteen loppuneen tilalle.

Harvemmin, tai siis todella harvoin, käy niin, että saan tuotteen testiin, käytän sen loppuun ja ostan vielä uuden purkin tilalle! Se, jos joku on ihme ja se on nyt tapahtunut. Kahteen kertaankin vielä!

Olen monesti kertonut, että Crazy Rumorsin (Biodelly.fi) huulirasvat ovat ihan lemppareitani. Sain näitä aikoinaan testiin montakin ja nyt kaikki on loppu ja käväisin Ruohonjuuressa ostamassa yhden lisää. Välttelen vaseliinia sisältäviä tuotteita, koska omat huuleni tuntuvat vain kuivuvan sellaisista entisestään. Tämä luonnonkosmetiikkamerkin huulirasvasta olen kertonut jo aiemmin, joten tähän en vaivaudu kirjoittamaan muuta kuin että tää on hyvä ja tehokas! ;)

Toinen rakkauteni kohde on Laveran Re-Energising Sleeping Cream (Biodelly.fi), jonka ehdin viikonlopun aikana ostaa itselleni ja saada ystävänikin ostamaan omansa. Haha, ei kannattaisi olla kauneusboggaajan kaveri ;) Mutta ystäväkin tykästyi tuotteeseen heti, vaikka meillä on aikalailla erilaiset ihotyypit! Omani on kuiva ja vaatii välillä öisen öljykylvyn, hänen ihonsa taas rasvainen, joten tämä ohuehko yövoide sopi hänellekin täydellisesti. Itse saatan tosiaan ihan sydäntalvella tarvita mukaan hieman kasvoöljyä, mutta keväällä, kesällä ja näin syksyllä tämä on ihan täydellinen! Aiemmin kirjoittamani jutun tästä löydät täältä.

Seuraa Nudea: Instagram + Bloglovin' + Facebook 

Share

Kommentit

laulau (Ei varmistettu)

Toi yövoide on kyllä ihanaa, ostin kesän alussa sun inspiroimana Budapestin reissulta ja tykännyt hurjasti. :) Keski-Euroopassa Laveran hinnat on myös ihanan alhaisia (vaikkei tosiaan täälläkään mitään kalliita), niin sieltä tulee esimerkiksi ko. merkin tuotteita yleensä hamstrattua.

annaootmeikannut (Ei varmistettu) http://www.ootmeikannut.com

Ah, noi molemmat on mun suuria suosikkeja! Kumpaakin tullut ostettua useammat purkin ja puikot : D

Kommentoi