Kampaustutorial: kieputettu niskanuttura

NUDE

Solmuilla tehdyt niskanutturat ovat yksi tämän vuoden kuumimmista kampaustrendeistä.Yksinkertainen kampaus, joka sopii moneen tilaisuuteen ja on parhaimmassa tapauksessa tehtävissä parissa minuutissa! Tähän kampaukseen saa aikaa kulumaan vähän kauemmin, mutta solmunutturoista inspiksensä saanut kampaus sopii mielestäni täydellisesti niin tomistoon kuin kesähäihinkin. Tässä siis ohjeet jo keskiviikkona vilahtaneeseen kampaukseen.

1. Jos hiuksesi ovat liukkaat, levitä niihin ensin pitoa ja rakennetta tuovaa hiuspuuteria (käytössäni Osis Session Label Dust It Flex, saatu). Kiinnitä hiukset sitten kahdelle poninhännälle alas niskaan mahdollisimman lähelle toisiaan. 2. Tupeeraa molempia ponnareita. Tässä vaiheessa voit vielä lisätä hiuspuuteria, jotta saat tupeerauksen tarttumaan ja pysymään hyvin hiuksissa. 3. Kieputa sitten oikeanpouleista ponnaria itsensä ympäri muutamia kertoja. Pyöräytä kieputettu hiusosio sitten toisen ponnarin alapuolelta ympäri ja kiinnitä hyvin pinneillä. 4. Kieputa seuraavaksi myös vasemmanpuolimmaisen ponnarin latvoja. Tällä kertaa suunnalla on väliä: pyöritä siis hiuksia eteenpäin. 5. Sitten kampauksen haastavimpaan osuuteen. Tee kahdeksikon muotoinen pyöräytys äsken kieputtamallasi hiusosiolla. Vie hiukset siis ensin oikeanpuoleisen ponnarin päälle (voit tässä vaiheessa kiinnittää alkupään pinnillä), kiepauta osio sitten alakautta ylös koko nutturan päältä. Kieputa suortuvaa lisää, jos kierre tässä vaiheessa aukeaa. Kiinnitä latva pinneillä. 6. Kiinnitä molempien puolien latvat nutturan alle hyvin piiloon. Lisää pinnejä reippaasti ja suihkuta lopuksi lakkaa kampauksen viimeistelyyn. (Biozell Kosteuttava Kiiltosuihke, saatu ja kiiltoa antava Osis Glamination Strong Glossy Holdspray -hiuslakka, saatu).

Eikös ollut helppo? Kokeile ja jaa kampaus Instagramissa häshtägillä #nudeblogi :)

Share

Kommentit

Eveliina (Ei varmistettu) http://www.six-feet-tall.blogspot.fi

Voi vitsi miten simppelin kaunis kampaus! Mitä luulet, pystyykö tekee puolipitkille hiuksille? About olkapäihin yltäville?

Eveliina / Six Feet Tall

Erika Naakka
NUDE

Uskon että onnistuu! Jos ei muuten niin vähän pienempänä :)

Kukka (Ei varmistettu)

Ah kiitos! Vihdoinkin kampaustutorial, johon mun ohuet(!) hiukset riittää! Oon vaan niin iloinen :) Ei toki ihan yhtä muhkea nuttura kuin sinulla, mutta kaunis nuttura kuitenkin. Ja oli vielä niin helppo ja nopeakin. Tää tulee varmasti jäädäkseen :) Kiitos!

Erika Naakka
NUDE

Jes! Mä haluan nähdä lopputuloksen jos päätät tätä kokeilla! ;)

Anastasia Grande (Ei varmistettu) http://www.the-secret-life-of-ana-g.blogspot.co.at

I really enjoyed reading your posts and also your blog in general is really gorgeous! :) Keep up the great work, I'm a fan! And stay creative :P

xoxo Anastasia​

www.the-secret-life-of-ana-g.blogspot.co.at

Pirkon Paletilta (Ei varmistettu) http://pirkonpaletilta.purkkimafia.fi

Oikein suloinen!! <3

Anna (Ei varmistettu)

Video tästä vois olla ihan näppärä! Tosi kaunis kampaus (:

Erika Naakka
NUDE

pistetään toive ylös! :)

Kommentoi