Kampaustutorial: rento kuplaletti

NUDE

Mulla on ollut suorastaan huono omatunto siitä, etten ole tehnyt teille pitkään aikaan kampaustutorialia! Syy on inspiksen puutteesta. Eli kaikki mahdolliset kampausideat otetaan vastaan tämän postauksen kommenttiboksiin :)

Pieni inspiraation hiven löytyi onneksi Instagramia selaillessa. Löysin käyttäjältä yetanotherbeautysite ihanan rennon lettikampauksen, jonka päätin heti toteuttaa itsellenikin. Ja tykästyin sen verran, että tutorialia väsäsin jo seuraavana päivänä.

1. Aloita tekemällä pieni pätkä ranskanlettiä takaraivolle. Aloita ottamalla puolet hiuksista noin korvien korkeudelta ja tee muutama kierros ranskanlettiä ottamalla vain vähän uusia hiuksia lettiin mukaan jokaisella kierroksella. 2. Lopeta ranskiksen teko parin kierroksen jälkeen ja jatka letti hiusten latvaan asti normaalisti ja kiinnitä letti kumilenksulla. 3. Kiinnitä sitten kaikki hiukset niskaan kumilenkillä tai tavallisella ponnarilla. 4. Laita hiuksiin toinen kumilenkki 5-10 sentin päähän edellisestä lenksusta. 5. Vedä varovasti letittämättömiä hiuksia ulos ponnarista letin molemmille puolille. Näin muodostuu hauska kupla letin ympärille. 6. Kiinnitä seuraava kumilenksu taas vähän matkan päähän edellisestä ja nypi hiuksista kupla. Jatka tätä niin pitkälle kuin omat hiukset riittää :)

Ja vähän erilainen lettikampaus on valmis! Tosin omani tein uudestaan, koska letti näytti jotenki kierolta :D Mutta näyttääkö kampaus niin kivalta, että lähdet itse kokeilemaan? Jos sen teet, muista #nudeblogi Instagramissa, niin me muutkin päästään ihailemaan kampaustasi ja voin tehdä blogiin kuvakollaasin lukijoiden taidonnäytteistä :)

Ps. Huulissa NYXiltä saatu Matte Lipstick sävyssä Couture Mode ;)

FOLLOW / SEURAA: BLOGLOVIN’ | FACEBOOK | BLOGILISTA |INSTAGRAM

Share

Kommentit

Pulu Paloma (Ei varmistettu) http://pulupaloma.blogspot.fi
Erika Naakka
NUDE

hei mahtavaa, kiitos näistä!

Pulu Paloma (Ei varmistettu) http://pulupaloma.blogspot.fi

Kiva, jos nämä inspiroivat! Erityisesti olisi hauska nähdä, miten ykköskuvan sykerön saa nätisti asettumaan noin alaviistoon ja miten kutoskuvan letit saa kivasti aloitettua etupuolelta, ilman että jäävät hassun näköisiksi otsalta ja ohimoilta. :)

epa (Ei varmistettu)

Hei mikä kamera sulla on käytössä? ihania kuvia :)

Erika Naakka
NUDE

Nikon D5100 :)

inka (Ei varmistettu)

Hei, onko sinulla mitään tietoa provocalips huulipunien saatavuudesta suomessa? :) Ainut uutinen mikä niistä löytyy:

http://news.cision.com/fi/berner-oy/r/rimmel-provocalips---intensiivista-varia-ja-kiiltoa-huuliin,c9703323

Kommentoi