Kasa kaasokampauksia

NUDE

Viikonloppu vierähti Hämeenlinnan seudulla parhaan ystävän ihanissa maalaishäissä. Kaasojoukko, johon itsekin sain kunnian kuulua, oli peräti kahdeksan hyvän ystävän kokoinen. Päätin napata kaikkien kaasojen ihanista kampauksista kuvat teille inspiraatioksi.

Kaasokampauksissa letit ja nutturat ovat tietysti aina todella suosittuja. Niin myös meillä. Löysä sykerö on helppo tehdä kiharrettuihin hiuksiin pinnien avulla ja tähän viimeiseen Hennan kiepautuslettiin löydät video-ohjeet esimerkiksi täältä. Oma kampaukseni (eka kuva) on tehty taktiikalla, johon löydät tutorialin täältä. Tosin hiuksiani en kihartanut ja alun kiepautukset tein hieman eri tavalla.

Erityisesti ihastuin kaikkien hiuksiin laitettuihin harsokukkiin, joita varmasti tulen itsekin käyttämään omissa häissäni sitten joskus :) Homma onnistui helposti, leikkelimme puskasta pienempiä oksia, tökimme niitä kampauksen sekaan ja suihkutimme hiuslakkaa päälle.

Hiuslakka ansaitsee muuten erityismaininnan: Moroccanoil Luminous Hairspray toimi melkein kaikkien kaasojen ja morsiamen kampausten viimeistelyssä ja hoiti kyllä homman kotiin. Se piti meikäläisenkin tikkutukan paikoillaan koko päivän ja lisäsi vielä ihan superisti kiiltoa hiuksiin!

Ja viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä, maailman kaunein morsian <3 Kampausta harjoiteltiin muutaman kerran ja kerroinkin niistä kerroista täällä ja täällä. Hääpäivänä kampaukseen lisättiin viimeiseksi vielä tuota ihanaa harsokukkaa, mikä viimeisteki homman ihan täydellisesti.

Tässä vielä 7/8 kaasosta nätissä rivissä.. paitsi että ei, koska ampiaiset eivät meinanneet jättää meitä rauhaan :D

Onnea vielä upealle tuoreelle hääparille! K <3 T

Share

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihanaa, saan olla kolmen viikon päästä kaaso omalle siskolleni joten tämä postaus tuli kuin tilauksesta! :)

Erika Naakka
NUDE

No hei mahtavaa! Toivottavasti sait ideoita :)

ingis8

No on inspiroivaa, ihanat tukat :) ! Ja noi mekotkin on kaikki aivan ihania :)

Erika Naakka
NUDE

Kiitos kiitos :)

Mariee (Ei varmistettu)

Aivan ihanat morsiusneidot, kampaukset, meikit ja puvut! :) saako kysyä mistä puvut 4.s ja 7.s vasemmalta on hankittu? :)

Erika Naakka
NUDE

Muistaaseni ne olivat Zalandosta :)

sumita kheni (Ei varmistettu) http://freegiftcardgenrator.com/googleplay.php

best hair style this i like this

Kommentoi