Kasvohoito Turun Ravensarassa

NUDE

Kävin viime viikolla Ravensaran tarjoamassa kasvohoidossa Turun Kauppiaskadulla. Kevään lisääntyvien opiskelujuttujen tuoma stressi unohtui tyystin hoidon aikana ja jälkeenpäin mieli olivat kevyt ja rauhoittunut. Taas pääsi pohtimaan sitä iänikuista kysymystä: miksi en tee tällaisia juttuja useammin?

Ravensaran perustaja Minna teki minulle Jurliquen tuotteilla aromaterapeuttisen kosteuttavan kasvohoidon selänhieronnalla. Hieronta teki erityisen hyvää tietokonetyöstä kipeytyneelle selälle ja hartioille. Hoitoon kuului myös kasvohieronta, joka vei muuten turvotuksen pois kuin taikaiskusta! Tuntui, että kotona peilistä katsoi rentoutunut, kosteutettu ja slimmimpi naama! Niin ja mainittakoon, että selkähieronta kuuluu kaikkiin Ravensaran hoitoihin automaattisesti :)

Ne teistä, joille Jurliquen tuotteet ovat tuttuja, tiedätte varmaan niiden kuuluisasta tuoksusta. Luonnonkosmetiikassa ei mielestäni näin ihania ruusuisia ja kukkaisia tuoksuja löydy miltään muulta merkiltä. Sain vähän aikaa sitten Jurliquelta testiin muutamia tuotteita ja ne kaikki ovat olleet käytössä päivittäin. Erityisiksi suosikeikseni ovat nousseet Rose Moisture Plus -kasvovoide, Herbal Recovery -seerumi ja Balancing Cleansing Lotion -puhdistuvoide.

Hoidon päätteeksi sain kupposen teetä ja ihania herkkupähkinoitä. Pöllämystynyt olotila oli ihanaa vaihtelua ainaiselle kiireentunteelle ja ahdistukselle. Hoidon ja oikeastaan koko päivän kruunasi Minnan italianvinttikoira, joka tuli moikkaamaan meitä hoidon päätteeksi. Siinäpä muuten vasta ihanan luonteinen koirarotu! Tämä ei kyllä yhtään auttanut mun yhä pahentuvaan koirakuumeeseen ;)

Kauneushuone Ravensara sijaitsee siis Turun pääkirjaston kupeessa sisäpihalla. Hinnaston ja tiedot eri hoidoista löydät nettisivuilta Ravensara.fi. Suosittelen kokeilemaan rentouttavaa day spa -hetkeä itselle tai vaikkapa lahjakorttina äitienpäivänä :)

Share

Kommentit

Laura (Ei varmistettu) http://larazonee.blogspot.de/

Pitäis kyllä itekkin ottaa ja mennä piiiitkästä aikaa kasvohoitoon... Ei kotikonstein kuitenkaan saa aivan vastaavaa hoitoa tehty :P

Erika Naakka
NUDE

no ei todellakaan! joo kyllä mäkin päätin nyt ainakin pari kertaa vuodessa antaa itselleni hemmottelulahjan :)

pinkpepper (Ei varmistettu)

Mitä kaikkea Jurliquen kasvohoitoon kuuluu? Kuuluuko höyrytys ja mekaanin ihonpuhdistus?

Jibulis (Ei varmistettu)

PINKPEPPER, kasvohoito sisältää alkupuhdistuksen, kuorinnan, hieronnan ja naamion. Ja yleensä aina
ihotyypin mukaan valitaan käytettävät tuotteet. :)

Kommentoi