Keinoiholta kuluttajille - tutkimusmatkalla L'Oréal Parisin laboratoriossa

NUDE

Sisäinen labranörttini hyppi riemusta, kun sain kutsun L'Oréal Parisin tutkimuslaboratorioihin Pariisin Clichyyn. Kyseessä oli ensimmäistä kertaa järjestetty ihonhoitoon liittyvä Skin Summit -tapahtuma, jossa toimittajat ja bloggaajat pääsivät niin ikää ensimmäistä kertaa kurkkaamaan kulissien taakse L'Oréal Parisin suuriin tutkimuslaboratorioihin. Paikalle oli kutsuttu 150 vierasta ympäri maailmaa ja Suomesta mukaan pääsivät meikäläisen lisäksi Karkkipäivän Sanni, Ostolakossa-blogin Virve ja tietysti L'Oréalin ihana Tarja Kuusela.

Päivä oli täynnä seminaareja, haastatteluja ja syventymistä merkin tiedepuoleen. Tiedontäyteisen päivän aikana tulikin selväksi, kuinka vahva tieteellinen pohja ja tutkimustyö merkin tuotteiden takana on ja kuinka L'Oréal Parisin innovaatioita ja menetelmiä käytetään nykyään ympäri maailmaa esimerkiksi lääketieteellisessä tutkimuksessa. Tämä postaus sisältää siis vain pintaraapaisun matkastamme ihonhoitotieteen uumeniin. Myöhemmin pureudun tarkemmin eri tehoaineisiin ja hei tietysti niihin Sephora-tuliaisiin! ;) Kaksi ensimmäistä kuvaa: L'Oréal Paris.

Aluksi meille esiteltiin ihon juonteiden ja ryppyjen kuvantamiseen käytettävää laitetta. Sen avulla on mahdollista testata erilaisia anti-age-tuotteita ja niiden vaikutuksia koehenkilöiden ihoon. Lisäksi pääsimme näkemään, miten ihon kosteustasapainoa pystytään mittaamaan Skinchip-laitteella. Sanni pääsi koekaniiniksi ;)

Ihon paksuuden tutkimiseen käytettävistä mittausvälineistä tutustuimme konfokaalimikroskooppiin, OCT- ja ultaäänilaitteisiin. Kaikilla näillä mitataan ihon eri kerroksien paksuutta, jotka muuttuvat esimerksi iän myötä. Lisäksi melanosyyttien, eli ihon pigmenttiä muodostavien solujen liikkeitä ja määrää voidaan tutkia näillä härveleillä. Itseasiassa konfokaalimikroskooppi olikin minulle jo tuttu solubiologian labroratoriotöistä!

Seuraavaksi tutustuimme ihon sävyn mittaukseen käytettävään kuvauslaitteeseen. Se on isossa roolissa esimerkiksi Aasian markkinoille menevien ihoa vaalentavien tuotteiden testaamisessa. (Alempi kuva: L'Oréal Paris)

Ehkäpä se kaikkein mielenkiintoisin osio koko reissussa oli se, kun pääsimme tutustumaan keinoihoon, Episkiniin. Se on L'Oréal Parisin vuonna 1989 kehittämä ja nykyisin laajasti myös lääkekehityksessä käytettävä kudosmalli, jolla pyritään entisestään vähentämään eläinkokeita. L'Oréal ei siis tietenkään testaa tuotteitaan tai ainesosiaan eläimillä, senhän kieltää eläinkoelakikin. Tulevaisuudessa tällaisilla kudosmalleilla pystytään toivottavasti korvaamaan eläinkokeet myös lääkekehityksen puolella.

Episkin rakennetaan plastiikkakirurgiasta ylijääneistä ihmissoluista. Ihosolut eristetään ja lisätään kasvatusalustoilla. Sen jälkeen jakaantuneet solut siirretään erityisille juuri Episkinille kehitetyille kasvumaljoille. Soluille annetaan ravinteita, hormoneja ja kasvutekijoitä, jotta kaikki ihon kerrokset pääsevät muodostumaan. Muutaman päivän kuluttua Episkin on valmis testeihin eli esimerkiksi UV-valoaltistuksille tai kuten kuvassa, kasvovoiteen tuotetestaukselle. Lisäksi Episkiniä käytetään ilmansaasteiden vaikutusten tutkimiseen.

Matkamuistoksi saimme labratakin ja suojalasien lisäksi tietysti tuotepaketti L'Oréalin uutuuksista ;) Näitä lähden kyllä ihan uudella innolla testaamaan ja tuloksista raportoin teille heti kun tuotteet lanseerataan myös täällä Suomessa.

Tässä me testailemme lähitulevaisuudessa lanseerattavaa Skin Genius -applikaatiota. Loppukevennyskuvasta kiitos Sannille! :)

Share

Kommentit

SanniKarkkipäivä (Ei varmistettu) http://karkkipaiva.indiedays.com/

Kiitos vielä matkaseurasta Erika! :) Oli tosi kiva viimein tutustua paremmin :) Toivottavasti teidän kotimatka sujui hyvin.

(Tää ei anna mun jättää kommenttia 'Sanni'-nimellä kun se kuulema kuuluu rekisteröityneelle käyttäjälle... Hmm, eikös täällä saa kommentoijilla olla samoja nimimerkkejä? :D)

Erika Naakka
NUDE

Hei kiitos itsellesi! Oli tosi kiva tutustua ja tuntui niin tylsältä lähteä kotiin! Matka meni onneksi tosi hyvin :) Haha joo ei saa olla samoja tunnuksia eri käyttäjillä. Mullakin taitaa olla joku ihan hassu Nude Erika :D

Hyvää loppureissua sulle ja rentouttavaa junamatkaa! ;)

Kaitlin (Ei varmistettu)

Vitsit miten pitkä sää oikein oot, kun oot korkkareissa olevaa Virveäkin päätä pidempi? :D

Erika Naakka
NUDE

Haha 179 cm :D

Valitettavasti toi eläinkokeettomuuskin on vähän niin ja näin...

Vaikka kosmetiikan eläinkokeet ovat EU:ssa kiellettyjä, voi yritys kuitenkin tehdä EU:n ulkopuolella eläinkokeita muiden alueiden markkinoita varten.

Yritys voi ostaa ainesosia alihankkijoilta, jotka tekevät eläinkokeita vaikka mainostaisikin luopuneensa kokeista.

Loréal ei ainakaan näyttäisi olevan Animalian pitämällä listalla eläinkokeettomasta kosmetiikasta:

http://www.animalia.fi/a/kosmetiikkalista/

 

Erika Naakka
NUDE

Animalian listalla olemisesta pitää maksaa ja siksi L'Oréal ei ole siihen ryhtynyt. Tapaamisessa kerrottiin että ainesosia on jo niin paljon, ettei aivan uusia tarvitse enää keksiä, joten ei niitä tarvitse eläimilläkään testata. Kiinassa taas hallitus testaa tuotteet, eikä siihen ole valmistajilla mitään sanomista (paitsi tietysti voisivathan he olla myymättä tuotteitaan Kiinaan)

Valmiiden tuotteiden testaamisen L'Oréal lopetti jo 80-luvulla, ennen kuin kielto tuli Euroopassa voimaan. Täältä voit lukea vielä lisää aiheesta: http://britishbeautyblogger.com/article/loreal-on-animal-testing/ Täytyisi varmaan tehdä tästä ihan oma postauksensa, niin paljon se ihmisiä kiinnostaa :)

Erika Naakka
NUDE

Hei käy lukemassa mukana olleen Virven postaus aiheesta! Se on tosi informatiivinen :) http://blogit.kauneusjaterveys.fi/ostolakossa/loreal-ja-elainkokeet/

Vierailija (Ei varmistettu)

Kannattaisi lukea myös nuo linkkaamasi postauksen kommentit, aika yksipuolista ja naiviia tekstiä te molemmat ootte kirjoittanut kyseisestä aiheesta. Ei kannata aina uskoa sellaisenaan sitä mitä yritys itse sanoo.

En halua olla hyökkäävä yms ja tykkään hirveästi sun blogista mut alkaa ärsyttämään tää kauneusbloggaajien L'Orealin sinisilmäinen puolustelu

Erika Naakka
NUDE

Ei minulla ole tarvetta puolustella ketään :) Enkä halua naiivisti uskoa ikinä vain yhtä lähdettä. Enkä varsinkaan epämääräisiä anonyymejä kommentoijia, jotka sanovat, että kävivät luennolla jolla kerrottiin asia x. Eli siis mieluummin kyllä tukeudun faktaan, että eläinkokeilla testattujen tuotteiden myynti Euroopassa on laissa kiellettyä ja että vaikka Loreal jotain kepposteluja tekisi, se olisi sen luokan asia, ettei varmasti pysyisi salassa.

Kommentoi