Meikkivoiteiden uusi aikakausi: Lancôme Miracle Cushion

NUDE

Yhteistyössä Lancôme.

Olen ennenkin täällä blogissa puhunut siitä, kuinka melkeinpä kaikki kauneustrendit ja uudet tuoteinnovaatiot tulevat Koreasta. Esimerkiksi BB-buumi lähti kaukaa idästä ja myös CC-voiteiden aalto sai sieltä alkunsa. Seuraavaa isoa markkinat valtaavaa tuotetta aloinkin odottaa jo melkein puolitoista vuotta sitten.

Vuorossa on siis täysin uudenlainen meikkivoidekeksintö, cushion foundation eli meikkivoidetyyny, jollaisia Koreassa myydäänkin jo kahden kappaleen minuuttivauhdilla. Ja ensimmäinen länsimainen luksusbrändi, joka tähän uuteen meikkivoidemaailmaan hyppäsi mukaan, on Lancôme. Merkki tuo uuden aallon ensimmäisenä meidän länkkäreidenkin ulottuville!

OMINAISUUDET

Uraauurtavan tuotteen nimi on Miracle Cushion ja se on täysin uusi tapa pakata nestemäinen meikkivoide. Vedenpitävän rasian sisällä on nimittäin pehmeä huokoinen sieni, johon meikkivoide on imeytetty. Sientä painetaan rasian mukana tulevalla vipalla ja voimakkuutta muuttamalla vippaan saa sienestä erilaisia määriä meikkivoidetta.

Lancôme Miracle Cushion on eräänlainen hybridimeikki. Se yhdistää BB-voiteen, meikkivoiteen ja meikkipuuterin parhaat puolet. Se on kevyt, mutta kerrostettaessa peittävä, sitä on helppo levittää ja lisäksi se kulkee superkätevästi mukana missä vain sotkematta esimerkiksi laukun sisältöä. Ja itse meikkivoide on tietysti taattua Lancôme-laatua. Se sisältää glyseriiniä ja öljyjä, jotka kosteuttavat ihoa koko päivän ajan. Tuote sopii siis täydellisesti myös kuivaihoisille ja onkin yksi harvoista meikkivoiteista, joita näin talvella olen voinut käyttää. Polymeerinen geelikoostumus taas häivyttää ihohuokosia ja männynneulasuute ehkäisee maksaläikkien muodostumista ja tuo iholle heleyttä. Meikkivoiteessa on sekä UVA- että UVB-suojat (SPF 23), mikä onkin itselleni nykyään tärkeä ehto meikkivoiteen hankinnassa. Meikkivoide sisältää myös adenosiinia, mikä tunnetaan ryppyjä hälventävistä ominaisuuksistaan. Lisäksi levitysvaiheessa haihtuva vesi ja öljy viilentävät ihoa 2,3 astetta!

Lancômen kuuluisista meikkivoiteista tämä uutuus menee johonkin Teint Miraclen ja Air de Teintin väliin. Miracle Cushion on hoitavampi, mutta raikkaampi kuin Teint Miracle ja peittävämpi kuin Air de Teint. Lopputulos on kuulas kuin mikä ja yhdellä kerroksella saa juuri sopivan ohuen päivämeikin aikaiseksi. Meikkivoide ei keräänny uurteisiin tai ala kuivattaa ihoa päivän mittaan, vaan pysyy juuri niillä sijoillaan, minne sen aamulla levitin. Illalla iho tuntuu hyvinvoivalta ja pinta on niin tasainen ja kuulas, ettei meikkiä melkeinpä raaskisi edes pestä pois.

Miracle Cushionin vippa on tehty polyuretaanista. Samaa matskua löytyy muuten esimerkiksi sukelluspuvuista! Ja se on tähän hommaan ihan täydellinen materiaali: meikkivoide jää vipan pinnalle, eikä imeydy liikaa sen sisälle. Lisäksi vipan pinta on sileä, mikä tuntuu iholla miellyttävältä ja sileys helpottaa myös meikkivoiteen levitystä. Vipan kanssa meikkivoidetta on mielestäni kätevämpää levittää kuin esimerkiksi sudin kanssa, sillä tuotetta tulee vippaan aina juuri sopiva määrä ja levitystavalla voi helposti vaikuttaa pohjameikin paksuuteen ja peittävyyteen. Vipan voi taittaa keskeltä, jolloin myös nenänpielten ja silmänalusten meikkaus sujuu vaivatta.

Kerroinkin tästä Lancômen uutuudesta lyhyesti jo pari viikkoa sitten ja silloin sain muutaman huolestuneen kommentin tuotteen hygieenisyydestä. Näihin kysymyksiin vastaa nyt Lancômen tieteellinen osasto: "Koostumusta suunniteltaessa tuotteen pakkaustyyppi on otettu huomioon, suunnittelemalla ainesosayhdistelmä optimaalisesti. Suunnitteluun kuuluvat myös säilyvyyteen vaikuttavat ainesosat kuten optimaalinen yhdistelmä säilöntäaineita, jotta tuote pysyy hyvänä luvatun 12kk avattuna. Formula sisältää phenoxyethanol-säilöntäainetta, mutta siinä on myös muita ainesosia, jotka parantavat säilyvyyttä. Myös applikaattori on suunniteltu niin, että bakteerit eivät elä tai villiinny siinä, se siis toimii bakteereita vastaan." Joten tuotteen hygieenisyysseikkoja ei tarvitse enää miettiä, vaikkakin vippaa kannattaa tietenkin pestä tietyin väliajoin.

Lancômen meikkitaiteilija Sara Murto kysyi minulta Lancômen tilaisuudessa, löytyykö minulta suosikkimeikkivoidetta heidän valikoimistaan. Vastasin, että yksi kaikkien aikojen suosikkimeikkivoiteistani on Photogenic Luminessence, vaikkakin se joskus tuntuu liian peittävältä varsinkin päivämeikkiin. Toisaalta se on kosteuttava ja sopii talvellakin iholle. Sara vannoi, että tulen rakastumaan tähän tuotteeseen. Miracle Cushion onkin kevyempää ja entistä hoitavampaa, joten siirryn mielelläni tähän uuteen ihanuuteen!

LEVITYSTEKNIIKKA VAIKUTTAA LOPPUTULOKSEEN

Miracle Cushion -meikkivoiteen levitystavalla voi kätevästi vaikuttaa meikin peittävyyteen. Se, kuinka voimakkaasti vipan painaa sientä vasten, vaikuttaa meikkivoiteen määrään ja täten myös lopputuloksen peittävyyteen. Levitystavasta riippumatta lopputulos on kuulas, eikä siitä kerrostamallakaan tule pakkelimaista maskia.

Kevyt ja raikas päivämeikki onnistuu todella nopeasti, noin parissa kymmenessä sekunnissa. Vippa painetaan kevyesti sieneen ja meikkivoide taputellaan ihon pintaan kasvojen keskiosista alkaen. Meikkivoide häivytetään kasvojen reunoihin kevyesti painelemalla. Lopputulos on todella luonnollinen ja itselleni juuri sopivan peittävä päivän ajaksi. Olenkin alkanut käyttää tätä arkimeikissäni päivittäin sen nopeuden ja täydellisen kevyen lopputuloksen takia.

Peittävämpi iltameikki onnistuu painamalla vippaa aluksi hieman voimakkaammin sieneen. Vippaan saa enemmän meikkivoidetta, joka sitten levitetään vipan avulla kevyesti ihon pintaa pitkin liu'uttamalla. Nenän pielet ja silmänaluset on helppo käydä läpi taittamalla vippa keskeltä. Meikkivoidetta voi illan mittaan myös lisäillä ja korjailla.

Meikkivoiteen päälle levitetään tarvittaessa peitevoidetta ja puuteria. Itse jätän puuterin vain ihan kriittisimmille alueille, jotta meikkivoiteen kuulaus säilyisi mahdollisimman hyvin kasvoilla.

Meikin korjaaminen on myös todella helppoa ja pidänkin nykyään tätä ihmetyynyä mukanani puuterin sijaan. Mielestäni puuterilla kerrostaminen tekee päivän mittaan ihosta todella pakkelisen ja meikki myös alkaa tuntua raskaalta iltaa kohti mentäessä. Yksi seikka, miksi tähän tuotteeseen olen niin kovasti rakastunut, onkin sen helppo kerrostettavuus. Vaikka meikkiä lisäisi päivän aikana kuluneisiin kohtiin, ei se ala missään vaiheessa tuntua tunkkaiselta tai liian paksulta. Kevyt töpöttely sinne tänne tuo meikkiin heti raikkautta viemättä pois kaunista hehkua. Tuotteella onnistuu myös päivämeikin muuntaminen iltameikiksi nopeasti työpaikan vessassa, tätä on testattu! ;)

Lancômen uutta Miracle Cushion -meikkivoidetta löytyy neljässä eri sävyssä: 01, 02, 03 ja 04. Itselläni on sävy 01, joka varmasti sopii monelle vaalealle suomalaiselle. Ihmetyyny löytyy nyt kaupoista ja se maksaa noin 53 euroa. Ja muista, rasia on uudelleenkäytettävissä, sillä tuotteeseen myydään täyttöpakkauksia! Samalla mukaan saa myös uuden vipan.

Mitä ajatuksia tämä meikkivoiteiden uusi aikakausi teissä herättää? Kiinnostaako uutuus?

Share

Kommentit

salla (Ei varmistettu)

Jotenkin tuo niin kovin muka "tieteelliseltä" kuulostava selitys hygieenisyydestä ei vakuuta minua, vakuuttaako se solubiologia? Jos lopussa vielä lukee että vippaa on hyvä pestä tasaisin väliajoin, kertoo se eittämättä siitä että jotain ylimääräistä siihenkin kertyy, mikä kulkeutuu tuoreen kaman joukkoon. Ja ainahan siihen jotain kertt vaikka kuinka puhdasta nassua puunaisi. Tätä ongelmaahan ei tavallisen meikkivoiteen kanssa muodostu, sillä vaikka meikkisientä käyttäisikin, ei likaisella voi lähmiä tavallisen meikkivoideputelin sisuksia. Itse olen kyllä siirtynyt lähes täysin mineraalimeikkipohjiin hygieenisyyden vupksi.

Muutrn tuote kuulostaa kyllä hyväktä, lancomen meikkivoiteiden koostumukset on an lähes aina tosi miellyttäviä. :)

salla (Ei varmistettu)

Voi mitä tekstiä, antakaa anteeksi kirjoitusvirheet, kirjoitettu bussissa puhelimella. :D

Erika Naakka
NUDE

Kyllä säilöntäaineet estävät tehokkaasti bakteerien lisääntymisen missä tahansa tuotteessa :) Ja vippaa, kuten ihan kaikkia muitakin meikkiapplikaattoireita, kannattaa pestä esimerkiksi siihen kertyvän rasvan takia, mikä voi huonontaa vipan pintaa ajan myötä. Tämä ei siis ole Lancômen vastaus, pohdin tätä asiaa tässä ihan itsekseni :)

Minna B (Ei varmistettu)

Kyllä tämä nyt siltä kuulostaa että tämä on pakko testata. Itselläni kun tuo kuivuminen tai sitten liika rasvoittuminen päivän mittaan on ollut ongelma, ehkä nyt löytyisi se millä ei säästyisi molemmilta ongelmilta :)

Erika Naakka
NUDE

Jep! Suosittelen sitten ehdottomasti testaamaan :)

Reija (Ei varmistettu)

Jos sulla on 01 niin mun on turha ees haaveilla. Teint idole ultrasta kun on 005 käytössä :(

Erika Naakka
NUDE

No kannattaa käydä kaupassa tsekkaamassa :) Koska meikäläinenhän on kalkkilaivan kapteeni nr 1 :D

Heidi (Ei varmistettu)

Kiitos kun kerroit näin selkeästi tästä tuotteesta :). Olen jostain lehtijutuista/blogeista jo tästä lukenut, mutta en ole ihan ymmärtänyt tuotteen ideaa. Nyt ymmärsin kiitos :). Ja saatoit edistää tuotteen myyntiä, nimittäin menen laivalle parin kuukauden päästä jo toivon, että voin kiikuttaa sieltä kotiin omani. Uusia meikkejä on tosi kiva testailla.

Erika Naakka
NUDE

Kiitos kivasta kommentista :) Ja hienoa, jos osaan kirjoittaa niin selvästi, että muutkin ymmärtävät mitä ajattelen! :D Kerro sitten miten tämä sulla toimi!

Linda (Ei varmistettu) http://juilles.blogspot.fi

Mitä useamman postauksen luen tästä, sitä kiinnostavammalta tuote kuulostaa! :) Näyttää todella hyvältä ainakin sinun ihollasi, ja juurikin tuo helppokäyttöisyys houkuttaa. :)

Erika Naakka
NUDE

Heh, joskus voi kyllä mennä toisinpäin. Että jos jokin tuote on paljon esillä blogeissa niin voi alkaa jo tulla korvista ulos. Mutta hienoa, että tässä tapauksessa ei ole käynyt niin vaan päinvastoin :)

anny (Ei varmistettu)

Haluaisin kokeilla tällasta cushion-meikkivoidetta, mutta tiedän jo kokemuksesta että Lancomen meikkivoiteet on liian tummia mulle ja ne tummuu vielä päivän aikanakin kasvoilla. :/

Erika Naakka
NUDE

No voi :/ Mutta kannattaa kuitenkin käydä tsekkaamassa miltä tämä omalla ihollasi näyttää.

Jules (Ei varmistettu)

Olin jo aiemmin kiinnostunut tästä, ja tän arvostelun jälkeen oon vähän vielä lisää!! :) sitä mietin tässä, että mulla tuppaa ihon kiiltävyys olemaan ongelma (mulla on siis oma analyysin mukaan rasvottuva sekaiho, minkä oon suurinpiirtein saanu kuriin hoitotuotteilla, myös pintakuivuutta löytyy), niin mietin että sopiiko tää sillon mulle. Kun jos on kauhea sellanen heleyttävä/valoaheijastava niin pelkään et se korostaa sitä kiiltoa, ja siitä on kauneus kaukana :D

Erika Naakka
NUDE

No tietysti jos sulla on kovin rasvainen iho, niin puuterikerros tämän päälle on varmaan paikallaan :) Mutta vain t-alueelle, poskilla ei mun mielestä koskaan voi olla liikaa kiiltoa! ;)

chatte (Ei varmistettu)

Kuinka paljon tohon tyynyyn on imeytetty tavaraa, eli kuinka kauan se mahtaa kestää päivittäisessä käytössä? :)

Erika Naakka
NUDE

Riippuu kuinka paljon sitä painaa tyynyä vasten :) Tässä postauksessa näkyy mun mielestä aika kivasti määrä, joka jo aika kovalla painalluksella sieneen kiinnittyy: http://www.thesundaygirl.com/2015/02/lancome-miracle-cushion-foundation.html Mutta vaikka olenkin tätä nyt päivittäin käyttänyt, on vielä mahdotonta sanoa, kuinka kauan tämä kestää :/

Kirsi (Ei varmistettu)

Kuulostaa tosi hyvältä! Oon etsinyt hyvää meikkivoidetta jo pitkään. Pakko testata!! :)

Hannah (Ei varmistettu)

Tykkään itse käyttää välillä aamuisin meikkipuuteria meikkivoiteen sijaan, kun sen voi suoraan rasiasta tuputtaa naamalle ja se on niin nopea tuote käyttää. Mutta lopputuloksen ja yleisen tuntuman takia pidän kyllä enemmän meikkivoiteista ja tässähän oikeastaan yhdistyy molempien parhaat puolet. Plussaa että olen Lancomen meikkivoiteiden fani, ollut jo vuosia :) kokeiluun menee! Etenkin kun kuvailit tämän olevan jotain Air de Teintin ja Teint Miraclen väliltä, täydellistä! Hygieenisyyttä enemmän mietin itsekin tuotteen riittoisuutta, se ei kyllä vaikuta yhtä riittoisalta kuin meikkivoideputelit, mistä lie tullut tälläinen mielikuva.. mutta PAKKO SAADA!! :D

Hannah (Ei varmistettu)

Äh toisessa blogissa olikin mainittu että edustajan mukaan tuote kestäisi jokapäiväisessä käytössä noin kaksi kuukautta tai enemmänkin, mutta onpa lyhytikäinen! Varmaan ilouutinen pöpökammoisille mutta tämä tieto saa kyllä minut harkitsemaan asiaa uudelleen :/ ...mutta varmaan silti pakko testata edes kerran :D

Erika Naakka
NUDE

Kyllä se on 12 kk :) Lukee rasian pohjassakin!

Hannah (Ei varmistettu)

Siis tarkoitin että tuote kestää 2kk käytössä kunnes meikkivoide loppuu, en säilymisaikaa. Vai tarkoititko samaa? :)

Erika Naakka
NUDE

Ah mä tosiaan tarkoitin säilymisaikaa. Mutta kyllä mä uskon, että tämä yli 2 kk kestää käytössä!

Erika Naakka
NUDE

No siis hyvänen aika täähän tuote on kuin tehty sulle!! :D

anni (Ei varmistettu)

Mua ei edelleenkään vakuuta tuotteen hygieenisyys. Huvittaa tuo hienojen "tieteellisten" ilmauksien viljely selityksessä. Heti kun mukana ovat optimaalinen, formula ja aplikaattori, niin kylläpä on vakuuttavaa. :D

Erika Naakka
NUDE

Voit korvata käsitteet sanoilla "tähän juuri sopiva", "resepti" ja "meikin levitysväline" ;)

Anita (Ei varmistettu)

Puhuit että tuote sopii hyvin kuivalle iholle, niin mitä mieltä olet siitä, kun minulla on toooodella rasvoittuva iho (kiiltää todella pahasti), mutta t-alueella myös pahasti pintakuiva. Ei mikään paras yhdistelmä ihomeikkejä ostaessa :D
Tähän mennessä en ole löytänyt mitään hyvää meikkivoidetta. Ainut tapa millä saan YSL meikkivoiteen näyttämään OK:lta, on se että harjaan kasvot kasvoharjalla päivittäin..
Ihoni sävy on kuitenkin todella epätasainen, niin jokin meikkivoide olisi jees.

PS. pidän todella paljon blogistasi!

Erika Naakka
NUDE

Mitenköhän olin ihan varma, että olin jo vastannut tähän kommenttiin!

Kyllä minä suosittelisin kosteuttavaa meikkivoidetta, kuten tämä, ja puuterikerrosta alueille, jotka rasvoittuvat. Kasvoharjaa ei myöskään kannattaisi käyttää ihan joka päivä, sillä se rasittaa ihoa aika tavalla. Kokeile kuorintaa enintään kerran viikossa :)

marja (Ei varmistettu)

Ihana tuote, mutta... tämä kesti käytössä vajaa 3 vkoa. Sitten loppui täysin, sienestä ei irtoa mitään, kerran päivässä käytin. Toki olen ollut yhteydessä myös maahantuojaan, josko joku virhe omasta kappaleestani löytyy.

meikkimania (Ei varmistettu)

Moikka,

löysin tämän postauksen vasta äskettäin ja kysyisin nyt kuinka kauan kyseinen puteli on sinulla käytössä kestänyt? :)

Erika Naakka
NUDE

Valitettavasti en osaa tähän vastata, koska en ole tuotetta talven ja kevään jälkeen käyttänyt, koska se on kesäiholleni liian vaaleaa :/

Kommentoi