Ohjeet: NYX Highlight & Contour Pro -paletin käyttö

NUDE

NYX Highlight & Contour Pro Palette -korostus- ja varjostuspaletti on lähtenyt raketin lailla suureen suosioon ja tosi moni teistä on pyytänyt vinkkejä ja ohjeita tämän valtavan paletin käyttöön jo jonkin aikaa. Paletin suuresta suosiosta taitaa kertoa jotain sekin, että häävalmistelujen aikana pari viikkoa sitten, kolmella ystäväporukkani tytöllä oli tämä sama paletti käytössä! Ja koska itse kuulun paletin fanijoukkoon, päätin omistaa kokonaisen postauksen tälle monitoimi-ihanuudelle.

Kun joskus keväällä sain paletin NYXiltä testiin, en ihan heti hyppinyt riemusta ja taisi kaveri makoilla laatikossaan aika pitkän tovin, ennen kun vaivauduin sitä edes kokeilemaan. Ajattelin, etten ikinä tule tarvitsemaan näin montaa kasvopuuterisävyä ja että suuri paletti vain veisi ihan liikaa tilaa meikkilaatikossani. Jouduin kuitenkin heittämään ennakkoluuloni romukoppaan, sillä nykyään käytän palettia joka ikinen päivä. Vähintäänkin sävyä Tan, joka on uusi lempiaurinkopuuterini.

Lisäksi sain hämmästyä nappien pigmenttipitoisuutta. Yleensä esimerkiksi edullisemmilta merkeiltä tulevia aurinkopuutereita saa hieroa napista irti aika ronskin ottein, mutta näitä tarvitsee vain hipaista ja väriä on jo tarpeeksi siveltimessä. Lisäksi väriä irtoaa nätisti, eikä puuteria pöllyä ympäri kämppää meikkiä tehdessä. Ihan napakymppi suoritus NYXiltä!

Paletissa on kahdeksan puuterimaista sävyä, joiden viralliset nimet näet kuvassa. Paletista löytyy sopiva nappi niin varjostusten kuin korostustenkin tekoon sekä aurinkopuuteriksi täydellisesti sopiva sävy. Paletissa on enimmäkseen mattasävyjä, mutta helmiäistä sisältäviä korotusvärejä löytyy kaksi: Ice Queen ja lämpimämpi Nectar. Tavallisia puutereita ovat neutraali Soft Light ja kellertävä Cream

Varjostusvärejä löytyy varmasti jokaiselle ihonsävylle. Sävy Tan on tosiaan tämänhetkinen suosikkiaurinkopuuterini ja se on kaikista sävyistä eniten oranssiin taittava. Toffee on neutraali ruskea ja itseasiassa hyvin Benefit Hoola-aurinkopuuterin kaltainen. Sculpt on porukan vaalein, neutraali vaaleanruskea, jolla varjostukset onnistuu varmasti myös vaaleaihoisille. Tumma Hollow on syvä ruskea, jolla onnistuu contourit paahtuneellekin iholle.

Ja tässä tulevat ne niin kovasti toivotut ohjeet paletin käyttöön:

1. Yleensä aloitan pohjameikin viimeistelyn baking-tekniikalla irtopuuterilla, mutta koska nyt pääosassa on yksi paletti, mennään vain sen avustuksella. Puuteroi siis ensin alueet, jotka alkavat ensimmäisenä kiiltelemään. Itse käytän puuteria eniten otsan keskellä, silmien välissä, nenänpielissä ja leuassa. Lisäksi puuteroin hyvin silmänaluset, jotta monikerroksinen peiteainehässäkkä pysyy paikoillaan koko päivän.

Puuterointiin käytän sävyä Soft Light ja silmien alle sekoitan mukaan kellertävää Creamia, joka kirkastaa silmänalusihoa. Levitykseen käytän meikkisientä, jolla painelen puuterin meikkivoiteen päälle.

2. Seuraavaksi käytän paletin paria sävyä aurinkopuuterina. Joko sivelen poskipäät, otsan ja nenänselän pelkästään sävyllä Tan tai sitten sekoitan mukaan hieman vaaleampaa Toffee. Tan on tosiaan mukavan oranssiintaittava, jolloin ihon saa näyttämään päivettyneeltä ilman tunkkaista fiilistä.

3. Varjostukset teen paletin kylmemmillä sävyillä poskiluiden ja leukaperien alle ja joskus nenän sivuille. Tummin Hollow on iholleni yleensä liian tumma, joten sekoitan mukaan hitusen vaaleaa Sculptia. Molemmat sävyt ovat neutraaleja, joten ne sopivat hyvin varjostuksiin.

4. Viimeiseksi tehdään korostukset. Tähän hommaan käy molemmat yläkulmien tuotteista, mutta itse tykkään jälleen tehdä oman sekoituksen. Sipaisen paletin Ice Queenia ja Nectaria poskipäille, kulmakuulle, amorinkaareen ja nenänselkään heleyttä tuomaan. Tosin täytyy myöntää, ettei paletin korostuspuuterit ovat omia highlighter-suosikkejani, mutta kelpaavat hädän tullessa.

Hän on erittäin monikäyttöinen paletti siis, eikä hintakaan hio pilviä. Kahdeksan sävyn paletista kun saa maksaa Sokoksella juuri nyt vain 19,90 e.

BLOGLOVIN' + FACEBOOK + YOUTUBE + INSTAGRAM

 

Share

Kommentit

Jhhh (Ei varmistettu)

Tosi hyvä ja kattava postaus, taidan vihdoinkin hankkia tän! Mitäs highlighteja sä suosit? Semmonenki ois nimittäin haussa :)

Erika Naakka
NUDE

NOH tässä tulee vähän listaa :D theBalm Mary-Lou Manizer, Maybelline Master Strobing Stick, RMS Beauty Eye Polish sävyssä Lunar, IsaDora Strobing Stick ja Urban Decay Afteglow highlighter on paaaarhaita :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Siis selvennätkö nyt tyhmälle contour aloittelijalle, joka omistaa jo kyseisen paletin mutta on käyttänyt vain hyvin varovaisesti sävyjä ice queen ja toffee, että laitatko oikeasti noin paljon ja voimakkaasti noita värejä vai onko kuvia varten "liioiteltu"?

Erika Naakka
NUDE

No kyllähänä sitä juhlameikkiin tuleen käytettyä  lähes jokaista sävyä, mutta kuviin on aina liioiteltava että kamera saa meikistä kaiken irti :)

Kissis (Ei varmistettu) http://kissis.fi

Hehe, tää on varmaan ikuisesti se paletti, jota himoitsen, mutta en tuu ostaneeksi, koska EN TARVITSE. Mulla on ihan liikaa korostustuotteita ja varjostuksessa paras on Benefitin HOOLA. Mut silti, aina mä tän perään vähän kuikuilen. :D

Erika Naakka
NUDE

Hoola on paras kaikessa! :D Mutta kuten sanoinki niin tossa paletissa on yks tosi hoolamainen sävy! Ja jos sulla on jo täydellinen varjostussävy niin etköhän sä sillä pärjää :) Paitsi et pärjääminen ei kauneusbloggaajalle yleensä riitä...

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos hyvästä ohjeesta, tämä auttaa tällaista hieman meikkaustaidotontakin löytämään oikeat korostus- ja varjostuskohdat! Jäin tosin miettimään, että jääkö tämän paletin sävyt tällaiselle vaalealle, Kirsten Dunst -sävyiselle iholle liian tummiksi? Olisi kiva hankkia jokin tällainen paletti, mutta juuri tämä sävyasia mietityttää (kuten aina).

Erika Naakka
NUDE

Hmmm no voi kyllä olla että suurin osa noista varjostustuotteista voi kyllä jäädä käyttämättä liian tummina. Tosin ainakin netistä näitä nappeja saa tilattua yksittäisinä ja tietysti sekoittelemalla tummaa ja vaaleaa saa aina hyvän sävyn :) Mutta aina voi käydä testaamassa.

Maybellinelta tuli juuri uudet contour-paletit, pienet Master Sculpt Contouring, ja niissä ainakin on myös vaaleita sävyjä tarjolla!

Lilyx (Ei varmistettu)

Hei, nyt jöi vähän mietittämään että ei se paletti ihan noin halpa ollut..? Mun mielestä se on ainaki normihintasena melkein 30€

Erika Naakka
NUDE

Harmi, kun mulla ei ole tämän tiedoitetta missä olisi oikea hinta, mutta ainakin nyt kun Sokoksen nettisivuilta katsoin niin paletti maksaa 19,90 :o

turkulainen (Ei varmistettu)

miten ihmeessä mä saisin sut tai edes jonkun yhtätaitavan meikkaajan ens kesäksi tekemään mun häämeikin :o wau!! <3

Erika Naakka
NUDE

Voih toivottavasti löydät jonkun hyvän!

Kommentoi