Shower essentials

Ladataan...
NUDE

Pidimme tuossa maaliskuun alussa tuparit uudessa asunnossamme. Ennen sitä koitti tietysti vuosisadan siivous. Raadoin varmaan 8 tuntia päivässä kolmen päivän ajan Ikea-kalusteita kooten ja vieläkin muuton jäljiltä epämääräisissä olinpaikoissa kököttävien tavaroita asetellen. Huh millaisen työmäärän yhdet bileet voivatkaan saada aikaan :D

Mutta sitten itse aiheeseen. Tuossa siivotessa törmäsin taas ikuiseen kauneusbloggaaja-toimittajan dilemmaan; kaikki paikat on ihan täynnä purkkeja. Laatikot, lipastot, lattiat ja tietysti kylppäri melkeinpä lattiasta kattoon.

Halusin, ettei suihkukaappi näyttäisi hamstraajan peseytymispaikalta, joten karsin sieltä kovin ottein kaiken ylimääräisen ja jätin tilalle vain ne joita oikeasti tällä hetkellä lähes päivittäin käytän. Eli näistä purnukoista olen tykännyt viimeisen kuukauden, parin aikana ihan tosissani ja aikomuksena on käyttää nämä jopa loppuun asti (wow).

HIUKSET

- Olaplex-kotihoito. Blogini lukijana varmasti tiedät, että liputan Olaplexin puolesta, enkä todellakaan pärjäisi enää ilman sitä. Do I need to say more?
- KMS Tame Frizz Smoothing Reconstructor ansaitsisi ehdotomasti oman postauksensa. Paras_hiusnaamio_ikinä.
- Goldwell Kerasilk Repower -shampoo ja hoitoaine*, joista kerroinkin aiemmin. Antavat todellakin sitä rakennetta ja tuuheutta ohueen tukkaan.
- Schwarzkopf Blond Me Keratin Restore shampoo* on merkin uudistettu tuote blondauksista kärsineille hiuksille eli sopii aika hyvin meikäläisen kuontaloon. Tehosta en osaa vielä sanoa, koska tuote on tuossa vasta testitarkoituksessa, mutta ihan ok:lta shampoolta vaikuttaa.
- Luonnonkosmetiikka on hiipinyt ihonhoitorutiinieni lisäksi myös hiustenhoitoon. Lavera Freshness&Balance Shampoo* on tosi hyvä ja tehokas perusshampoo, joita tulen varmasti ostamaan lisää jatkossa.
- OGX Hydrate + Defrizz Kukuí Oil Shampoo ja Hoitoaine* ovat palvelleet minua talvikuukausina hyvin ja viimeisen jämät odottavat vielä käyttöään suihkun lattialla.
- Valtaisa litran pönikkä on Fudgen Clean Blonde -hopeashampoota, jota ilman en myöskään enää voi olla. Jos keltaisuus vaivaa tukkaasi, hommaa tätä!

IHO

- Lumene Deep-Cleansing Mineral Scrub* löytyi siivouksen yhteydessä kaapin perukoille unohtuneena, joten otin sen käyttöön edellisen kasvokuorinnan loputtua. Olen nimittäin todella ahkera ihon kuorija ;) Erittäin tehokas eli en suosittelisi herkkäihoisille.
- Luonnonkosmetiikkamerkki Estelle & Thildillä on niin ihanan tuoksuisia ja hyviä vartalonhoitotuotteita, että onhan merkin suihkusaippuakin ottanut vakipaikan suihkussanikin. Kuvassa Sparkling Citrus Bloom Body Wash*.
- V10 Plus Ceramide Cleansing Gelistä* tein jutun jo aiemminkin ja tykkään siitä edelleen. Todella kosteuttava ja hellä kasvojenpesuaine, jolla pesen naamani, jos en ole sinä päivänä meikannut.
- The one and only Sebamed. Kuinkakohan monta litraa tätä on tässä about 7 vuoden aikana tullut käytettyä. Tällä pesen meikit, vartalon ja joskus koirankin :D Millään muulla pesuaineella ei meikit lähde yhtä tehokkaasti kuin tällä!

*Saatu blogin kautta.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Eikö sulla kuivata kasvoja toi SebaMed? Mulla on sitä normiversiota, RAKASTAN sen tuoksua ja pesen sillä hiukset ja kropan (ja oon pessyt koiran mäkin :D) mutta naamaan en voi käyttää kun natina alkaa välittömästi. Vai onko toi oliiviversio vähemmän kuivattava?

Erika Naakka
NUDE

Joku muukin on tainnut sanoa, että se kuivattaa, mulla ei yhtään! Siis joo laitan kyllä kosteusvoiteen kasvoille heti pesun jälkeen eli sitä ilman varmaan tuntuisi kyllä kuivalta. Mutta käytän sitä myös todella vähän kerralla, ehkäpä sekin vaikuttaa? Ja oliiviversio on tosiaan vähemmän kuiva :) Ja näitähän on hiuksille ja iholle tarkoitettuja eri versioita, se hiuksille sopiva ei oo tarkoitettu kasvoille :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla on se Face & Body Wash mut pesen sillä hiuksetkin koska #yolo :D Näissä varmaan on yksilöllisiä eroja ja tunnustan kyllä et käytän naamaan aina kunnon pumppauksen, vika voi olla siinäkin.

Kommentoi

Ladataan...