Suuri suru-uutinen - suosikkimeikkivoiteen tuotanto on lopetettu

NUDE

Olin tuossa edellispäivänä Stockalla ostamassa KC Professionalin Colour Maskia kuluneen hiusvärini pelastamiseksi ja kassalla muistin yhtäkkiä, että jotain unohtui. Kipaisin Lumenen hyllylle, mutta palasin tyhjin käsin tokaisten myyjälle, että ilmeisesti Lumenen Touch of Radiance Seerumimeikkivoiteet on heiltä loppunut. "Niiden tuotanto on valitettavasti lopetettu kokonaan", vastasi myyjä. "ANTEEKSI MITÄ SANOIT?!"

Melkein tirautin kyyneleen, kun varmistin eilen asian Lumenen puolelta. Totta se on. Kaikkien aikojen suosikkimeikkivoiteeni tuotanto ja jakelu on lopetettu. Ensiksi minulta vietiin Crystal Radiance Primer ja nyt tämä. Why would you do this to me?!

Seerumimeikkivoide on voittanut monia gallupeja ja meikkivoide on noussut myös ammattilaisten suosioon. Sillä sai niin täydellisen kuulaan arkimeikin ja sekoittamalla sitä paksumpiin meikkivoiteisiin sai heleän juhlameikin (näin). Siksi en voi käsittää miksi näin järkyttävä päätös on tehty. Jos siis bongaat näitä ihanuuksia vielä kauppojen hyllyillä, mikä on hyvin mahdollista, suosittelen ehdottomasti vetäisemään kyseisen hyllykön tyhjäksi omaan ostoskoriin.

Saanen pyytää hiljaista hetkeä tämän lempparituotteen poismenon kunniaksi... niisk.

Share

Kommentit

i make cake.
i make cake

Mulla ihan sama juttu.... tämä oli lemppari :(

mihhb (Ei varmistettu)

Mä en enää ole pitkään aikaan välittänyt käyttää lumenen meikkivoiteita, juuri tuon takia, että ne aina lopetetaan.

Vivi
Elämäni palasia

Hei näitä oli iso kasa vielä eilen Helsingin Sokoksen kolmeplusykkösillä! Tietyt sävyt varmaan tietysti vain jäljellä, mutta jos pyörit keskustassa, käy hamstraamassa :)

Gigi
Olipahan taas..

Eiiii. Mikä niitä vaivaa?? Mun luottomeikkivoide:'(

Eevis21 (Ei varmistettu)

Voi ei, itse ehdin vasta tutustua kyseiseen tuotteeseen ja olen tykännyt todella paljon! :(

Kerrottiinko Lumenelta miksi? MIKSI!?

Erika Naakka
NUDE

Ei tullut sen erityisempää syytä :(

_Tiltu (Ei varmistettu)

Voi miten ikävää! Tätä olisin seuraavaksi kokeillut!

Vierailija (Ei varmistettu)

Olisin osanut kun kaupassa testailun jälkeen tuntui hyvältä. Olisi varmasti ollut hyvä pintakuivalle ihollekin... mutta kun ei ollu tarpeeksi vaaleaa sävyä. Näin on käynyt monen Lumenen tuotteen kohdalla. Jotenkin hassua, että suomalainen merkki ei ota huomioon näitä kaikista kalpeimpia naamoja. Lumenen puuteri on kyllä jatkuvassa käytössä!

nansk

Juurikin tämä. Tolkuttoman ärsyttävää, kun voisi kuvitella että edes Lumenelta löytyisi kalmanaamoille tarpeeksi vaaleita tuotteita, mutta monta kertaa ovat olleet ihan liian punaisia.

Sentään sen uudehkon Blurin (vaimikäolikaan) nollasävy on edes lähellä totuutta.

Essibltn (Ei varmistettu) http://essi-bltn.blogspot.fi

Heiheihei! Clamokselta saa! Vielä alennuksessakin... Ja ilmainen toimitus! :)

http://www.clamos.net/node/50?sku=2012

annn (Ei varmistettu)

Voi ei, miksi ihmeessä??!!
Samaa olen ihmetellyt eräiden vaatteiden, suklaiden, tv-sarjojen.... ym ym kohdalla. Yritykset näkevät paljon vaivaa ja sijoittavat rahaa uusien tuotteiden kehittelyyn ja markkinointiin. Sitten kun tuote/sarja/joku saavuttaa suuren suosion, sen valmistus lopetetaan. En voi ymmärtää mikä logiikka tässä on.

Ennu (Ei varmistettu)

Ei yllätä yhtään siinä mielessä, että seerumimeikkivoidetta on myyty tarjouksella jo pitkään ja Lumenelle on tullut niin monta uutta meikkivoidetta tässä vuoden sisään. Nytkin Sokoksen 3+1päivillä tuota saa hintaan 8,50.

RiittaT (Ei varmistettu)

Näitä oli kaksi viikkoa sitten myynnissä kahden kappaleen tarjouksena Lumenen Espoon tehtaanmyymälässä! Sieltä kannattaa käydä hamstraamassa, jos vielä olisi jäljellä. :)

Alisa- (Ei varmistettu)

Järkytyksenä tuli tämä uutinen minullekin kun tästä kuulin. Surua hieman helpotti se, että lähiAnttilassa myivät loput pois hintaan 5e/kpl. Kävin sieltä muutaman noutamassa, ja ajattelin vielä käydä ensiviikolla tyhjentämässä loputkin hyllystä :D

Anni Jää (Ei varmistettu) http://annijaamuah.blogspot.fi

Mä en meinannut ehtiä saada tätä ees käsiini ennen kuin loppui kaikkialta. Eilen just löysin yhden tuubin Jkl Tokmannilta, joka sattui onneksi olemaan mulle sopivaa 1 sävyä. Kivalta tuntuu ja tyytyväinen oon ostokseeni, mut (onneks) ei mun makuun mennyt CC:n edelle. Muuten oisin kironnut tän loppumista enemmän. :-P

veeeeraK (Ei varmistettu) http://www.tyyliametsastamassa.fi

Mitääää?!!?!?!? Miksi ihmeessä. Siis voihan paska. Jostain nyt äkkiä käytävä hamstraamassa itsekin tätä sillä tää on mun ehdoton lemppari talvella kun iho on kuiva.

Stiia (Ei varmistettu)

Mä olen korvannut tämän Lumenen nudeperfection glow foundationilla. Suhteellisen samantyyppinen tuo on. Ei ihan sama, mutta hehkua sillä saa.

Erika Naakka
NUDE

Testattu on joo mutta en tykästynyt :/

päivileena (Ei varmistettu)

Oon huomannu, että lumenelta tulee vähän väliä uusia meikkivoiteita, mielestäni turhankin tiuhaa tahtia. Sen takia ne varmaan myös lopettaa vanhempia. Mutta tällainen toiminta on tosi ärsyttävää, kun tietää että mieluinen tuote on vain väliaikainen ilo. Siksipä en juuri välitä tutustuakaan enää Lumenen meikkivoiteisiin. Kulmien muotoiluvahakin muuttui mielestäni uudistuksen myötä huonommaksi, harja on liian pieni ja jotenkin saan sillä kökköjä aikaiseksi kulmiini, kun entisen kanssa ei ollut sitä ongelmaa.

sannahelena (Ei varmistettu)

Sen vanhan kulmavahan harja käy siihen uuteen puteliin! Jos et jo heittänyt sitä pois..pesaisin omani ja kiersin uuteen pulloon kiinni heti kun huomasin mitä olivat menneet tekemään.

Maiski
40 hours and counting

Ei ole totta! Tutuu, että aina kun löydän jonkun hyvän tuotteen, niin käy näin....

Ette (Ei varmistettu)

Ostin juuri mammuttimarkkinoilta 7.90 :)

Kommentoi