Taas näitä samoja!

NUDE

Vuoden takaisen (oho!) blondausprojektin jälkeen olen yrittänyt pitää hiuksistani oikein erityisen hyvää huolta. Sillä vaikka kaikissa vaalennusprosesseissa oli mukana se todellinen sankari eli Olaplex, jätti vaalennus tietyti jälkensä tähän ohuehkoon tukkaan.

Olenkin päättänyt, että voin vähän panostaa myös hyviin hiustenhoitotuotteisiin, kun sellainen tulee vastaan esimerkiksi blogin kautta. Etenkin kun yksi niistä parantaa seborrooisen ihottumani. Ja Lanzan tuotteitahan täällä on vilahdellut varmaan vuosikausien ajan, sillä rakastuin niihin heti ensikokeilulta. Nyt olenkin ostanut näitä kahta ihan parasta shampoota jo useamman pullon verran aina edellisten loputtua.

Ja kyseessähän ovat tietysti Lanzan Healing Remedy Scalp Balancing Cleanser sekä Healing Colorcare Clarifying Shampoo. Pullot olivat muuttaneet muotoaan viime näkemältä ja toisessa myös ominaisuudet ovat kehittyneet. Enää et nimittäin tarvitse tuon maailman parhaan kelatoivan ja syväpuhdistavan Clarifying Shampoon kanssa samaan sarjaan kuuluvaa hoitoainetta, vaan voit käyttää mitä tahansa mitä suihkukopistasi löytyy.

Toinen edelleenkin parhaan shampoon pystiä meikäläisen mielessä kantaa Scalp Balancing Cleanser, joka jokaisen hiuspohjan oikkuilusta (ja etenkin seborrooisesta ihottumasta) kärsivän pitäisi omistaa. Puhuimme vähän aikaa sitten tästä kampaaja-tubettaja Henry Harjusolan kanssa ja hän oli yhtä mieltä kanssani tämän taianomaisuudesta. Kutina ja inhottava olo helittää jo ensimmäisessä pesussa, käsittämätöntä!

Nämä kaverithan eivät ole sieltä edullisimmasta päästä, mutta koska kumpaakaan erityisshampoota ei tarvitse käyttää kuin ehkä kerran viikossa tai kahdessa, yhdellä pullolla pääsee superpitkälle. Ja kuten sanoin, olen antanut itselleni luvan panostaa hentoon tukkaani ;) Lanzan tuotteita löytyy mm. idHairin liikkeestä Kampista, liikkeen nettisivuilta ja Feelunique.comista (täältä ja täältä).

Follow Nude: Instagram + Facebook + Bloglovin'

Share

Kommentit

Annika12 (Ei varmistettu)

Moikka!
Kiitos ihanasta blogistasi, täältä saa kyllä hyviä vinkkejä ja ideoita. Kaipailisin ohjetta, kuinka saada suoristusraudalla hiuksiin sellaiset "surffilaineet". Kampaajani kerran teki sellaiset mulle, mutta se meni jotenkin ohi multa ja nyt toivoisinkin tutoriaalia siihen. Kiitos jo etukäteen ja kaunista loppusyksyä/alkutalvea!

Erika Naakka
NUDE

Hmmm muistatko yhtään miten hän ne teki? Eli pyörittikö hän hiusta raudan ympärille vai tekikö hän vähn niinkuin siksak-lainetta raudalla ilman, että hius meni raudan ympärille? Jos yhtään tiedät mitä haen takaa :D

Ollos hyvä ja kiitos ihanasta kommentista <3

Annika12 (Ei varmistettu)

Moi!
Mielestäni hän ei kyllä mitään siksakkia raudalla tehnyt. Tyvestä taisi päästää ihan suorana ja sitten vasta hiukan kihartaa, niin että hiuksiin tuli vain laineita jos nyt ollenkaan muistan oikein :)

Tami (Ei varmistettu)

Ai multa on menny ohi että sullaki on seborrooinen ihottuma, mää ja äitini kärsitään samasta vaivasta! Onko sulla jotain muita vinkkejä millä pitää sitä kurissa? Mulla on isoin apua kortisonista (kuuriluontoisesti, ei jatkuvassa käytössä), mutta lisäapu olis tervetullutta! Tota Lanzan shampoota pitää varmaan koittaa seuraavana tilipäivänä ja vinkata äipälle myös :D

Erika Naakka
NUDE

No mulla pysyy parhaiten kurissa sillä että pesen hiukset joka päivä silloin kun ihottuma on pahimmillaan. Ja kortisoliliuos, jos tämä ei tepsi. Tää Lanzan shampoo on kyllä aivan ihana myös ja jotenkin rauhoittaa kyllä heti. Lisäksi kannattaa kokeilla hiuspohjakuorintoja! :)

Kommentoi