Toivepostaus: testituotteista suosikeiksi, osa 3/3

NUDE

Vihdoin ja viimein on saatu päätökseen testituotteista suosikeiksi -toivepostaussarja. Eli niille, jotka eivät ole aiempia lukeneet (täällä ja täällä), näissä postauksissa esittelin maahantuojilta tai PR-firmoilta saamiani tuotteita, jotka ovat testailujenkin jääneet vielä pysyvään käyttöön ja joita olen jopa joutunut ostamaan lisää. Tässä viimeisessä osassa esittelen suosikkini ihonhoidon saralla :) Huom. postaus ei sisällä kaikkia tuotesuosikkejani, vaan vain ne, jotka olen alunperin saanut testiin blogin kautta.

Ihon puhdistus

 

Sebamedin suurkuluttajan kylppäriin ei juuri jää tilaa monellekaan muille ihonpuhdistustuotteelle. Vaikka meikinpoistotuotteita olen saanut testiin ison liudan, ei mikään ole lyöny Sebamedin tehokkuutta.

Jos kuitenkin joskus haluan vähän syvempää puhdistusta, käytän kuorinta-ainetta ja kasvosientä. Suosikkini on tällä hetkellä Lumenen Deep-cleansing Mineral Scrub, koska sen karhea koostumus tuntuu ihan oikeasti poistavan jokaikisen kuivan ihosolun tuoreen ihon päältä. Lopputuloksena iho on kuulas, mutta joskus myös vähän punoittava, joten kunnollinen kosteutus on aina tarpeen.

Olin taannoin mukana Biothermin kampanjassa, josta sain testiin Biosource-sarjan tuotteita. Kaikki ovat olleet kovassa käytössä, mutta eniten olen käyttänyt Fresh Foam Hydra-toning Cleanseria. Se sisältää mm. sinkkiä, minkä uskon parantavan ihoni kuntoa estämällä finnien syntymistä. Käytän tätä muutaman kerran viikossa kun haluan iholleni astetta syvemmän puhdistuksen.

En ole koskaan ollut mikään suuri kasvovesien fani. Mutta kun otin selvää misellivesien toimintatavoista (postaus aiheesta täällä), vakuutuin niin, että olen siitä lähtien käyttänyt Cattier Parisin Cleansing Micellar Solutionia. Vaikka iho ja meikit on puhdistettu kertaalleen, tuntuu misellivesi imevän vielä viimeiset epäpuhtaudet vanulappuun.. ja sen näkee vanun väristä.. Tätä käytän noin pari kertaa viikossa.

Glamglow-naamiota vaan en voi hehkuttaa tarpeeksi. Lue aikaisemmat postaukset tästä ihmenaamiosta täältä ja uudempi täältä. Tähän kohtaan taitanee riittää vain yksi sana: osta.

Ihon kosteutus

 

Kasvovoiteiden laadusta olen taas vähän tarkempi. Haluan, että kosteusvoide on vuodenaikaan juuri sopiva, tarpeeksi paksu ja jättää iholle juuri oikeanlaisen tuntuman. Nämä kaikki vaatimukset täyttää Lumenen Bright Now -sarjan Vitamin C -päivävoide ja yövoide. Yövoidepurkki on viimeistä tippaa myöten käytetty ja uusi on jo ostoslistalla. Se sisältää A-vitamiinijohdannaista, joita on lukuisissa tutkimuksessa tutkittu ihon vanhenemisen ehkäisyssä - ja lupaavin tuloksin (lue postaus aiheesta täältä). Myös päivävoidetta olen käyttänyt ahkerasti, koska sen pehmeä koostumus ei jätä ihoa yhtään kireäksi, kuten olen monen muun voiteen huomannut tekevän. Lisäksi iho tuntuu kirkastuvan silmissä ja siksi päivävoide onkin omiaan kuulaan juhlameikin pohjalla.

Olen aina pitänyt arvossaan ihan niitä ns. "perusvoiteita". Luokittelen apteekista saatavan Favoran ihonhoitotuotteet näiksi kaikille sopiviksi perustuotteiksi. Sain Favora-kampanjan yhteydessä testiin ison kasan Favoran tuotteita, joista olen käyttänyt kaikki voiteet loppuun. Pumppupullot ovat niin superkäteviä ja ne ovat kulkeneet mukanani jopa maasta toiseen :) Lue Favoran tuotteista enemmän tästä postauksesta.

Jurlique on yksi suosikkiluonnonkosmetiikkamerkeistäni. Jurliquelta saamani voiteet ovat kaikki aikapäiviä kuluneet loppuun ja siksi en saanut niistä yhtäkään mukaan tähän kuvaan. Kaapista löytyi Jurliquen seerumi, josta olen myös kovasti pitänyt ja nyt se saa jäädä näkyvälle paikalle, ettei se taas unohdu kaapin uumeniin :)

Räjäyttäessäni lasisen NAFHA arganöljy-pullon säpäleiksi lattialle, olin erittäin tyytyväinen, kun sain tätä ihanuutta I love me -messujen yhteydessä lisää. Näin loka-marraskuun tienoilla joudun joka vuosi siirtymään astetta kovempiin aseisiin ihon kuivuutta vastaan ja siihen tämä ylellinen luomu arganöljy on todella hyvä. Käytän sitä aina iltaisin silloin, kun iho tuntuu erityisen kuivalta joko yksinään tai johonkin muuhun kasvovoiteeseen sekoitettuna. Öljy imeytyy ihmeen hyvin ja kosteuttaa koko yön ajan, eikä iho tunnu aamullakaan hiukkaakaan kuivalta!

Niin ja jos olen ihon kosteutuksesta tarkka, niin huulirasvojen kohdalla olen vieläkin tarkempi! Kerroin taannoin epäileväni vaseliinin tehokkuutta (postaus täällä) ja nykyisin en käytä enää ollenkaan vaseliinia sisältäviä huulirasvoja. Jane Iredalen LipDrink-huulirasvat ovat ehdottomasti parhaimpia, mitä olen eläissäni käyttänyt. Toinen tässäkin kuvassa näkyvistä puikoista on tyhjää täynnä ja toista säästelen ja odotan kauhulla sitä päivää, kun sekin menee ja loppuu. Nämä huulirasvat ihan oikeasti  hoitavat rohtuneet huulet parissa päivässä, eivätkä vain tee turhaa kalvoa kuivan ihon päälle.

I love me -messuilta saamani Tropical kookosöljyn saatuani olen testaillut myös sitä ihon kosteutuksessa. Huulirasvana tämä toimii yllättävän hyvin ja käsivoiteenakin täydellisesti! Luin joskus ihonkosteutukseen käytetyistä rasvakoostumuksista ja siitä, kuinka kovat eläinrasvat imeytyvät samankaltaisen rasvakoostumuksen omaavaan ihmisihoon paremmin kuin tietyt pehmeät kasvirasvat. Ja sama pätee myös kookosrasvaan, sehän koostuu yli 90 prosenttisesti kovasta rasvasta!

Silmänympärysihoni hoidossa olen todella laiska. Mutta silloin kun jaksan kiinnittää huomiota myös tähän herkkään ihoalueeseen, levitän siihen Cliniquen All About Eyes -silmänympärysvoidetta, jonka sain taannoin LivBoxista. Ihoa ei onneksi tarvitse hinkata, sillä kevyt voide levittyy pelkällä hipaisulla ja imeytyy myös nopeasti. Sopii täydellisesti silmämeikin alle näin talvisin, kun iho on kuiva ja luomivärin pohjustusaineet eivät tunnu levittyvän iholle tasaisesti :)

 

Itseruskettavat

Kuten olen monesti kertonut, olen aika kunnostautunut itseruskettavien käytössä. Pidän kesäisin ihon visusti aurinkovoidekerroksen alla, joten näin talvisin iho on melekoisen kalvakka ja kaipaa välillä vähän tervettä väriä pintaan. Siihen ehdottomat suosikkini ovat nämä kuvassa näkyvät.

St. Tropezin itseruskettava vaahto taisi olla ihan ensimmäisiä tuotteita, joita blogin kautta noin kolme vuotta sitten sain testiin. Purkkeja olen käyttänyt loppuun jo monia ja uusia olen tilannut netistä tai ostanut KICKSistä. Toinen tehokas ruskettaja tulee Vita Liberatalta, joka on itselleni St. Tropezia vähän uudempi tuttavuus. Molemmat ovat ovat vaahtoja, jotka levitetään iholle levityshansikkaan avulla. Luonnollinen rusketus tulee jo ensimmäisestä käyttökerrasta, mutta itse käytän näitä putkeen yleensä noin kolmen päivän ajan. Olen yrittänyt jo kauan päättää kumpi näistä brändeistä olisi parempi, mutta en ole tullut mihinkään lopputulokseen. Sanotaan siis, että molempi parempi :) Jos olet itse kunnollista itseruskettavaa vailla, kokeile ehdottomasti jompaa kumpaa näistä!

Clarinsin jännästä itseruskettavasta tuotteesta kerroinkin aikaisemmin täällä. Radiance-Plus Golden Glow Booster Made-to-measure Sself Tan on siis öljymäinen tuote, jota sekoitetaan oman kasvovoiteen sekaan. Voit itse säädellä vaikutuksen vahvuuden sillä, kuinka monta tippaa voiteeseen lisäät. Mahti tuote, josta tykkään edelleen valtavasti!

Yksi yllättäjä piti laittaa vielä mukaan tähän samaan syssyyn. Luonnonkosmetiikkamerkki Laveran itseruskettava voide on nimittäin mahtava tuote, jos haluaa jotain vähän käytännöllisempää kuin levityshanskojen kanssa pelleilyn. Voide on melko mieto, joten sitä saa levittää iholle useamman päivän ajan lopputuloksen saavuttamiseksi, mutta mietoudella on myös hyvät puolensa, tämä ei nimittäin tuoksu iholla juuri miltään :) Lukaise aikaisempi postaus tästä tuotteesta täältä.

Näin on saatu purkkiin koko kolmen postauksen sarja ja toivottavasti saitte näistä itsellenne hyviä vinkkejä! Tällaisia postaustoiveita on todella mukavaa toteuttaa, joten laittakaa ihmeessä lisää toiveita tulemaan vaikkapa tämän postauksen kommenttiboksiin :) Huomenna pikkujoulumeikkaillaan!

FOLLOW / SEURAA: BLOGLOVIN’ | FACEBOOK | BLOGILISTA |INSTAGRAM

Share

Kommentit

Laura (Ei varmistettu) http://larazonee.blogspot.fi

Tää oli kyllä kiva postaussarja :)

MS / Beauty Highlights (Ei varmistettu) http://beauty-highlights.blogspot.fi

Tämä oli todella kiva postaussarja, jota olen mielenkiinnolla seurannut :) Olisi kyllä toteuttamisen arvoinen idea omassa blogissakin. Suurin osa näistä tuotteista on mullekin tuttuja, ja samoja tykästymisiä on esim. itseruskettavien suhteen. St. Tropez ja Lavera on osoittautuneet parhaimmiksi itseruskettaviksi, vaikka olen kuullut, että Vita Liberata kirii niidenkin ohi ;) En ole vielä Vita Liberatan tuotteita itse testannut, mutta sarja kyllä kiinnostaa. Käytän itseruskettavia lähinnä alku- ja loppukesästä, joten varmaankin silloin kokeilen tuotteita!

Glamglow'n naamioita olen kaikkia testannut, ja vasta kokeilin uutta Thirstymudia, joka on aivan huippu varsinkin talveksi, kun iho kaipaa superkosteutusta (http://beauty-highlights.blogspot.fi/2014/10/toffeentuoksuinen-kosteuspommi.html).Tuo NAFHAn Arganöljy on houkutellut jo jonkun aikaa :) Paria muuta tuotetta olen NAFHAlta testannutkin. Varsinkin sarjan päivävoide on ihana.

Säihky (Ei varmistettu)

Huippu postaussarja! :)
Mitä tuotetta sebamediltä käytät putsaukseen?

Erika Naakka
NUDE

Kiitti! :) Käytän Sebamedin face & body washia. Normia tai sitä oliiviversiota :) Toimii täydellisestikaikkeen paitsi vedenkestävään ripsariin.

Jonttu (Ei varmistettu)

Hyvä postaussarja.

Kaikenlaiset Lumenen uutuuksien testailut olisivat myös mielenkiintoisia.

Salla (Ei varmistettu)

Itse oon kans hyvin tarkka mitä voiteita naamaani levitän, voiteen pitää jättää tietynlainen tuntuma. Kesäisin humektan on täydellinen, mutta talvelle etsin edelleen täydellisen tunteen iholle jättävää rasvaisempaa voidetta. Käytän myöskin ainoastaan voiteita jotka ovat tuubissa tai pumppupullossa, koska minua ällöttää lähmiä voidetta sormin purkista, vaikkakin tekisin sen ainoastaan puhtain sormin, voiteet ovat täydellisiä kasvualustoja.... hyi. :D Voiteen etsintä jatkukoon! Meikkien puhdistukseen paras kasvojenpesuaine on ehdottomasti erisanin puhdistusgeeli, pesee meikit parhaiten eikä ole liian tuju!

Salla (Ei varmistettu)

Ja piti vielä sanoa, tää oli kiva postaussarja! Tietysti haluaisin kuulla myös suosikkisi muiden kuin blogin kautta saatujen tuotteiden osalta. :)

Elisabet (Ei varmistettu)

Nyt täytyy kyllä hieman oikaista tuon kookosöljyn osalta: kylmäpuristettu luomu kookosöljy (kuten tuo Tropicai) on aivan eri asia kuin se paketissa myytävä kookosrasva eli munkkirasva, joka on teollisesti monin tavoin käsitelty ja myös kovetettu. En suosittele sitä kenellekään sisäisesti tai ulkoisesti nautittavaksi. Tuo kookosöljy sen sijaan sopii molempiin ja ainakin omasta kokemuksesta kosteuttaa ihoa myös sisältäpäin :)

Erika Naakka
NUDE

No minä voin sitten oikaista vääriä, tehokkaan mainonnan takia, syntyneitä käsityksiä kookosrasvan terveellisyydestä. Esimerkiksi täältä löytyy hyvä juttu kookosrasvasta: http://www.rasvatieto.fi/ajankohtaista/kookos%C3%B6ljy-mainettaan-huonompi "Väite siitä, että kookosöljyllä on erilainen rasvakoostumus kuin kookosrasvalla, on harhaa. Kylmäpuristus ei myöskään vaikuta rasvakoostumukseen eikä muuta kookosöljyä terveyttä edistäväksi." Tähänkin juttuun oli haastateltu laillistettua ravitsemusterapeuttia, ei mitään Cocovin markkinointipäällikköä ;)

Juttujahan löytyy aiheesta miljoonittain, mutta linkkaan vielä siskoni tekemän jutun, johon hän haastatteli ravinnon turvallisuuden professoria: http://www.iltalehti.fi/elintavat/2013070117211140_el.shtml

Kommentoi