Tutorial: läpivetoletti syksyn juhliin

Ladataan...
NUDE

Okei, puhun vielä (ainakin) kerran ystäväni parin viikon takaisista häistä. Inspiroiduin nimittäin niin kovasti Hennan kaasokampauksesta, jonka esittelinkin kaasokampauspostauksessa. Henna oli tehnyt näyttävän läpivetoletin pään sivulle kiharrettuihin hiuksiin ja lisännyt lookiin kasan harsokukkia. En ole nähnyt mohikaanityyppistä läpivetolettiä kovin juhlavana kampauksena, mutta Henna sai minut tajuamaan, että oikealla stailauksella kampaus sopii todella hyvin kaikenlaisiin juhliin aina festareista häihin.

Ssamalla tajusin, ettei minulla ole tällaisesta läpivetoletistä vielä ollenkaan tutorialia täällä blogissa. Nutturaversio löytyy, mutta nyt päätin toteuttaa Hennan innostamana myös tällaisen mohikaaniversion. Toivottavasti kokeilette, tää on oikeesti ihan helppo! Ja kestävä, sain kehuja vielä seuraavana päivänä yhden yön päässäni olleesta lettikampauksesta ;)

1. Tee kaksi poninhäntää päälaelle hieman sivuun ja kiinnitä kumilenkeillä. Jos tukkaa riittää, kannattaa ensimmäinen ponnari kiinnittää mahdollisiman eteen. Itselläni tukka on edestä niin ohut, että alkamiskohta piti tehdä vähän taaemmas.
2. Jaa sitten ylempi ponnari kahtia ja tuo alemman ponnarin hiukset niiden välistä ylös ja kiinnitä ne klipsulla eteen pois tieltä.
3. Ota lisää hiuksia molemmilta sivuilta ja kiinnitä kumilenksulla ottamasi osiot sekä äsken kahtia jakamasi hiukset samaan ponnariin. Muista kiinnittää kumilenksu hieman sivuun, ei keskelle päätä.
4. Irroita nyt ylemmän ponnarin hiukset klipsusta ja jaa hiukset taas kahtia. Tuo alemman ponnarin hiukset ylös ja kiinnitä klipsillä pois tieltä.
5. Ota sitten taas lisää hiusta sivuilta mukaan ja kiinnitä jakamasi hiukset sekä lisähiukset yhdelle ponnarille.
6. Jatka samalla tavalla, kunnes pääset niskaan asti. 

7. Tee sitten ensimmäinen kiepautus loppuletistä. Jaa taas ylemmän ponnarin hiukset kahtia, tuo alemman ponnarin hiukset siitä välistä ylös ja ...
8. ...kiinnitä kahtia jakamasi hiukset yhteen edellisen alle. 
9. Nypi tässä vaiheessa lettiä isommaksi vetämällä sitä sivuilta reippaasti ulospäin. Letin voi tehdä loppuun tätä ennenkin, mutta jo tässä vaiheessa tehty levitys (eli pancaking) on helpompaa.
10. Tee sitten letti loppuun kohdassa 7. esitetyllä tavalla. Eli aina päällä olevat hiukset kahtia ja kiinni alemman ponnarin hiusten alapuolelle.
11. Kiinnitä koko homma vielä kumilenkillä ja nypi loputkin letistä isommaksi. Lettiä voi muotoilla ronskistikin, monet kumilenksut pitävät sen kyllä kasassa!
12. Vielä hiuslakkaa ja kampaus on valmis! Lettiin voi halutessaan kiinnittää vaikka Glitterin hiusrinkuloita, kukkia, kuten kaasokampauksessa oli tehty tai vaikka tällaisia helmipinnejä, jotka olen joskus saanut Iberolta. Mielikuvitusta vaan peliin!

Share

Kommentit

Laura Heinikki (Ei varmistettu) http://lauraheinikki.fi

Upea kampaus ja saat sen vielä näyttämään niin helpolta! Aion itse ehdottomasti kokeilla tätä, mutta jätän itseltäni nuo helmet pois :)

http://lauraheinikki.fi

Saa-ra
I like u!

Hei ihan mahtava, että teit tämän tänne! Tämä vinkki lähtee niin jatkoon...

Erika Naakka
NUDE

Jee mukava kuulla! Haluan sit nähdä lopputuloksen ;) Jos teet niin tägää vaikka Instassa #nudeblogi :)

Heleää (Ei varmistettu)

Kiitos! Tein tämän viikonloppuna ystävän häihin ja sai kehuja! Onnistui ensikertalaiseltakin suht hyvin, aamulla kerran treenasin periaatetta ja fiksasin muutaman tekniikkahomman ;)

Erika Naakka
NUDE

Mahtavaa! Ihanaaa kun saa kuulla että joku on onnistunut :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Hitsit, vaikea ymmärtää kirjoitettujen ohjeiden perusteella miten tehdään. Hienolta kyllä näyttää. Ehkä videolta näkisi miten tapahtuu.

Erika Naakka
NUDE

No Youtubesta löytyy kyllä videoita tähän. Laita hakukenttään vain "pull through braid" :)

minnapa (Ei varmistettu)

Tää on niin kiva kampaus! Oon pari kertaa tehnyt näillä sun ohjeilla, ja palaan aina tsekkaamaan miltä se näyttikään kun en vieläkään ulkomuistista muista vaikka onkin sikahelppoa sitten kun sitä tekee. Kiitos sulle, tänään viipotetaan tämä päässä kaverin valmistujaisbileissä!

Erika Naakka
NUDE

Oi ihanaa kuulla! Siis oikeesti, tää teki mut tosi iloseksi :)

Erika Naakka
NUDE

Hauskoja valmistujaisia! :)

Arghhhh (Ei varmistettu)

Semmosta palautetta antaisin, että on hiton rasittavaa kun puhelimella tulee tohon alaruutuun sellainen "valitsimme sinulle tällaisen artikkelin" -ruudun, jota ei pysty millään tavoin sulkemaan.

Aivan mahtava ohje, mutta toi ruutu vaikeuttaa ohjeen seuraamista aika paljon, kun näytöstä näkyy vain 3/4 ja koko ajan joutuu siis siirtelemään näyttöä kesken kampauksen teon, että pystyy seuraamaan ohjeita.

Muuten aivan mahtava ohje ja suuret kiitokset siitä, mutta voisitko ehdottaa it-osastolle, että tulisi mahdollisuus ruksia tuo boksi pois? Tällä hetkellä se lähtee pois vain silloin kun sivua selaa ylös/alas tarpeeksi nopeasti ja sitten kun pysähtyy ja yrittää katsoa tutoriaalikuvia niin se tulee takaisin.
Kiitos.

Erika Naakka
NUDE

Voi apua! Hei kiitos tästä, laitan ehdottomasti tietoa eteenpäin.

Kommentoi

Ladataan...