Uusi suosikki: NYX Eyebrow Gel -kulmakarvageeli ja 15% alekoodi lukijoille!

NUDE

Olen moneen kertaan hehkuttanut NYX-kosmetiikkamerkkiä sen laadukkaista meikeistä ja edullisista hinnoista. Itse asiassa viimeksi sunnuntaina, hah. Miinuksena toki se, ettei NYXin meikkejä saa vielä Suomesta. Onneksi merkin nettikauppa järkkää aika ajoin ilmaisia toimituksia myös tänne meikäläisille. Viimeksi kun tällainen tarjous kohdalle sattui, tilasin mm. tämän Eyebrow Gel -kulmakarvavärin sävyssä Brunette.

Olen ikuinen kulmakarvatuotteiden hamstraaja, mutten ole koskaan kunnolla päässyt kokeilemaan tällaista nestemäisessä muodossa olevaa kulmaväriä. Nestemäisissä kulmatuotteissa on nimittäin näin yleensä aika kiireessä meikkaavan naisen mielestä yksi huono puoli, kulmien ehostaminen sen kanssa vaatii aina ainakin kaksi välinettä; itse värin sekä siveltimen. Ei riitä, että vetelee pieniä viivoja kynällä sinne tänne vaan geeliä täytyy ensin pursottaa (mielellään vakaalla kädellä) pieni määrä ulos tuubista, sitten siveltimeen täytyy saada juuri oikea määrä tavaraa, jonka jälkeen vasta pääsee hommiin. Ja kun kulmat ovat valmiit, täytyisi sivellin vielä pestäkin, ettei seuraavana päivänä vastassa ole kivikova ja terävä "sivellin".

Mutta se on kaikki sen arvoista <3 Katsokaa vaikka kuvasta! Kulmista saa täydellisen siistit ja ne jäävät silti luonnollisen näköisiksi. Jälki ei ole liian tasainen, mikä saattaa joskus muodostua ongelmaksi luomivärillä kulmia ehostaessa. Itse en tarvitse tämän jälkeen tavallista kulmavahaa, sillä geelimäinen väri pitää karvat hyvin paikoillaan. Ja kestävyys on myös todellakin luvatun veroinen: kulmat kestävät veden ja hien ihan koko päivän ajan. Jälleen yksi täydellinen tuote kesän helteille!

Lopuksi vielä ilouutisia! Saan tarjota teille lukijoille alekoodin NYXin verkkokauppaan. Koodilla NUDE saat 15% alennuksen ostoksistasi tämän viikonlopun ajan! Jos innostut meikkishoppailemaan, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan ainakin Soft Matte Lip Creameja, Jumbo Eye Pencilejä, paljon kehuttua Lip Primeria (jonka muuten aion itsekin omalla koodillani tilata, heh) ja tietysti tätä kulmakarvageeliä. Lisäksi, jos et vielä omista hyvää silmämeikinpohjustusainetta, suosittelen ehdottomasti testaamaan suosittua HD Eye Shadow Base -pohjustajaa!

// Omg, I'm loving NYX even more! This Eyebrow Gel is ah-mazing and thanks to it's durability, it's the most perfect makeup for summer. If you want this or some other NYX stuff, use code NUDE on their webshop and the 15% off! The code work until Sunday.

SEURAA / FOLLOW: BLOGLOVIN' / FACEBOOK / INSTAGRAM

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei ihan mahtavaa että postasit tästä! Pyörittelin tätä just ostoskorissa pretty.fissä mutta en sitten rohkaistunut ostamaan kun en ollut varma onko hyvä enkä löytänyt tästä kauheasti arvostelujakaan... Nyt laitan kuitenkin tilauksen pikapikaa menemään! :)

Erika Naakka
NUDE

Jee! Ja muista käyttää alekoodi NUDE :)

Annixx (Ei varmistettu)

Sulla on niin hyvännäköiset kulmat! Teetkö niille jotain muuta kuin meikkaat? Tietty varmasti nypit siistiksi, mutta lyhennätkö esim kulmakarvoja? Itselläni on aika tummat kulmat ja yksittäiset karvat kasvaa pitkähköiksi ja vaikeesti hallittaviksi ja olisi kiva saada joku hyvä vinkki millä ne saisi lyhennettyä niin että jälki näyttäisi kuitenkin luonnolliselta! Tuo kulmaväri menee kuitenkin ainaki tilaukseen!! :)

Erika Naakka
NUDE

Joo leikkaan vähän alkuosasta mutta muuten vain nypin. Kokeilen harjata kulmat suoraan ylöspäin ja leikata kynsisaksilla karvoja vähän lyhyemmiksi :)

Miia / Miikkulaisen (Ei varmistettu) http://www.miikkulaisen.com/

Heips! Kiitos mahtavista vinkeistä! Yritin tilata tuota soft matte lip cream punaa, mutta ne oli kaikki "out of stock". :/

Erika Naakka
NUDE

Voi ei niinpä näyttävät olevan!! Minunkin piti niitä tilata, mutta taitavat jäädä sitten toiseen kertaan. Muutama sävy löytyy Pretty.fistä ja Bangerhead.fistä, jos näitä heti haluaa vähän kalliimmalla ostaa.

-klaudia (Ei varmistettu)

Eikös Nyxiä saa Suomestakin Pretty.fi -nettikaupasta? On tosin vain nettiputiikki mutta ei tarvii ulkomailta asti tilailla. :)

Erika Naakka
NUDE

Osan tuotteista saa mutta Nyxin kaupassa on merkin kaikki tuotteet :) Ja nämä tulevat vain Ruotsista ;)

linpuu (Ei varmistettu)

Tuleeko sulle tuolta tilatessa tilausvahvistusta? Oli jotenkin tosi epämääräisen olonen tilaussysteemi eikä tullut mitään varmistusta, niin jäin miettiin menikö se ollenkaan perille. :D

Erika Naakka
NUDE

Kyllä mulle tuli. Kannattaa lähettää palautetta, jos tuotteita ei jostain syystä kuulu.

charlottaaa (Ei varmistettu)

Mä oon ihan in love with Anastasian Dip Brow Pomade. Siis se sellanen geelipurnukka. Sillä tekee vastaavaa jälkeä, ja kyllä pysyy! Sivellintä ei tosin tarvitse pestä päivittäin, se väri ei tee siveltimestä tönkköä lainkaan.

Erika Naakka
NUDE

Juu olenkin tuotteesta kirjoittanut postauksen: http://www.lily.fi/blogit/nude//kulmat-kuntoon-testissa-anastasia-beverly-hills-dipbrow-pomade/ Itse tykkään tästä tuotteesta kyllä enemmän kuin Pomadesta helpomman levittyvyyden takia.

MiraV (Ei varmistettu)

Osaisitko verrata tuota Anastasian Taupea tähän Nyxin Brunetteen sävyltään ja tummuusasteeltaan? Olisi kovasti apua :)

Sabina (Ei varmistettu)

Heippa! Hämeenlinnan Anttilasta on jo jonkun aikaa saanut Nyxiä! Googlettelulla selvisi että ainakin helmikuussa Hämeenlinna on ollut ainoa paikka missä niitä on.

Erika Naakka
NUDE

Haha joo mä kuulin tästä episodista :D En voi käsittää miten niitä on sinne eksynyt ja niin pieni määrä vielä :D Ja se onkin tosiaan ihan ainut paikka Suomessa, mistä niitä voi edes vähän löytää :D

Sabina (Ei varmistettu)

Jep, oli outoa nähdä se standi siellä, mietin eka että hetkinen, onko tämä tosiaan SE miltä se näyttää, ja sitten mitä hittoa, enhän mä nyt muista mitä kaikkia tän tuotteita eri bloggaajat suosittelee, hah :D Jäi ostamatta sillä kertaa, ja oli myös todella tyhjät hyllytkin.

Vierailija (Ei varmistettu)

bangerheadilta saa nyxin tuotteita, mukaanlukien tuo eyebrow gel :-) ja on siis ihan suomalainen kauppa :-D

Erika Naakka
NUDE

Bangerhead on ruotsalainen nettikauppa ja tuotteet tulevat Tukholmasta, kuten nämä NYXit :)

Erika Naakka
NUDE

Plus NYXin omasta verkkokaupasta tuotteet saa halvemmalla ;)

turkulainen (Ei varmistettu)

Itse tilasin Nyxiä Nelly.comista. Odottelen jo malttamattomana, milloin se saapuu postiin :)

Meikkihimo (Ei varmistettu)

Sanoit jo tosta NYXin Morocco-sävystä mutta varmistan vielä että kummin päin se oli. Kumpi tekee hampaista valkoisemman näköiset, siniseen vai oranssiin/keltaiseen taittavat huulipunat?
Kiva jos vastaat :)

Erika Naakka
NUDE

Siniseen ja kylmään lilaan taittavat valkaisevat :)

riiitu (Ei varmistettu)

Kiitti vinkeistä, lähti tilaukseen sekä huuliväri, kulmageeli, että lip primer :) &lt;3

Kommentoi