Videovinkki: 20 kätevää kauneuskikkaa

NUDE

Törmäsin Youtubea selatessani hauskaan videoon, jossa tubettaja Roxxxsaurus kertoo 20 kätevää kauneuskikkaa. Osa näistä on vakkarikäytössä, mutta osa näistä oli ihan uusia ja ansaitsevat tulla testatuksi. Video on enkuksi, joten listasin kaikki vinkit vielä suomeksi. Oman kikkapostaukseni löydät täältä ja täältä.

1. Rajaa huulten keskiosa hieman omien huulten rajojen yli ja reunoissa omien rajojen mukaisesti. Näin saat luonnollisennäköistä pulleutta huuliisi.
2. Tee mistä tahansa huulipunasta mattapuna taputtelemalla puuteria huulipunan päälle.
3. Aloita takkuhiusten harjaaminen aina latvoista ja etene osio kerrallaan kohti tyveä.
4. Trimmaa latvat kiepauttamalla hiukset spiraalille ja leikkaamalla esiin työntyvät kaksihaaraiset.
5. Teippitemppu! Käytä siis teippiä silmänrajauksen apuna. Näkyy mm. tässä postauksessa.
6. Jos et omista hyvää luomivärinpohjustajaa, voit käyttää luomivärien alla tavallista peitevoidetta. Luomiväri tarttuu siihen paremmin kiinni kuin paljaaseen ihoon ja sävystä saa näin intensiivisemmän.
7. Käytä pinnejä aina aaltoileva puoli alaspäin! Tästä kirjoitinkin tässä "kohua" herättäneessä postauksessa ;)
8. Saadaksesi pitävän kiinnityksen, kiinnitä kaksi pinniä ristiin toisiinsa nähden.
9. Painele paperinpalaa kasvojen rasvaisiin kohtiin puuterin levittämisen sijaan.
10. Talkkia voi käyttää hiuksissa kuivashampoon tapaan.
11. Piilota vaalea juurikasvu luomivärillä. Pika-apua saat myös Biozellin uudesta tyvispraysta.
12. Palauta tuuheus pestyisin siveltimiin pyörittelemällä niitä kämmeniesi välissä. Samalla niistä poistuu kätevästi ylimääräinen vesi.
13. Jos kynsilakkasi kuivuminen kestää ikuisuuden, kokeile kastella kynnet kylmään veteen. Se nopeuttaa kuivumista huomattavasti, tämä on testattu!
05:50 KISSANPENTE!!!
14. Levitä meikkivoide aina alaviistoon osoittavin vedoin. Näin ihon pienet haituvat eivät jää ikävästä töröttämään ulospäin.
15. Pelasta kuivunut lemppariripsarisi sekoittamalla siihen piilarinestettä.
16. Levitä pieni määrä huulirasvaa huulipunan alle. Lopputulos on nätimpi, kun huulet eivät ole kuivuudesta halkeilleet.
17. Kokeile levittää kulmakarvoihin ja ripsiin kookosöljyä palauttaaksesi niiden luonnollisen kosteuden.
18. Käytä alaluomilla valkoista tai beigeä kajal-kynää. Se virkistää kaamoksen väsyttämää katsetta.
19. Käytä jääkaapissa kylmetettyjä lusikoita silmänalusilla poistamaan ylimääräistä turvotusta ja väsymyksen merkkejä.
20. Jos silmäsi ovat usein turvonneet aamulla, kokeile nukkua hieman korkeammalla tyynyllä.

Löytyykö teiltä vielä listaan lisättäviä kikka-kolmosia? :)

Share

Kommentit

julbe (Ei varmistettu)

Meikkikikkajutut on mun lemppareita! :) eli kiitos tästäkin! Helen Torsgårdenilla on kanssa hyvä tällanen video, jos vaan ymmärtää ruotsia... :D Sori, ei oo nyt antaa linkkiä, mutta sieltä löysin monta uutta juttua, löytyy varmaan hakusanalla hyvin!

Mun lempparikikkoja on mm:
A) Jos sutasee ripsiväriä vähän ohi kohteen, kannattaa oottaa että se kuivuu vähän ja sitten pyyhkästä KUIVALLA vanupuikolla. Tuli pikkasen tyhmä olo, kun ekan kerran sillä tää toimii ihan täydellisesti, ja ite aina kikkaillu silmämeikinpoistoaineella ja tyyliin pilannu meikin... :D
B) Jos nukkuu hiukset auki, niin kannattaa välillä vaihtaa nukkuessa jakaus toiselle puolelle kun normaalisti, aamulla näyttää sitten hiukset tuuheemmalta
C) Jos peiteaineen häivyttää sormin, kannattaa hangata sormia hetken yhteen, että ne lämpiää. Lämpö 'sulauttaa' peiteaineen paremmin ihoon
D) Ulkonurkan ripsiväri kannattaa levittää niin, että ne osottaa suoraan eteenpäin eikä ripsien kasvusuuntaan viistoon, sillon ne näyttää pidemmältä
E) Ripsivärin levittämisen jälkeen voi kevyesti taivuttaa ripsiä sormilla, vielä kun ripsiväri on vähän märkää. Eli aavistuksen koukistaa esim. etusormea, ja painaa sitä ripsiä vasten
F) Ennen föönausta kannattaa suihkuttaa pyyhekuiviin hiuksiin kuivashampoota ja föönata pää alaspäin, ihan loistava tyvikohottaja!!
G) Anastasia Dip Brow Pomenaden (voi käydä myös muille samantyyppisille tuotteille?) omistajille: tippa vauvaöljyä auttaa, jos tuote on kuivunu käyttökelvottomaks!

En kyllä muista oonko lukenu jonkun näistä sun blogista... :D Sulta ainakin opin sen irtopuuteria ripsille -kikan, muuten toimii! Arkimeikkiin ehkä turhan näyttävä lopputulos, mutta juhlaan tosi jees. :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Ajattelin, että tuo tyvispray on huonojen hiuspäivien pelastus, mutta mitä vielä! Sain allergisen reaktion siitä punaisesta tyvispraysta. Samoin äitini. :( Otsaa, hiusrajaan ja silmäkulmaan (!) tuli punaisia paiseita.

Erika Naakka
NUDE

Voi ei!! Tosi ikävää :( Mutta allergisia reaktioita voi tulla melkein mistä vain. Kannattaa tsekata ainesosalista ja alkaa tarkkailla, josko joku sieltä aiheuttaisi reaktion. Tällainen ainesosa voi olla esimerkiksi väriaine.

lukija (Ei varmistettu)

kivoja niksejä, näitä on aina hauska lukea! Mutta mikä ihme on tuo "05:50 KISSANPENTE"...? :D

Erika Naakka
NUDE

No kohdassa 5 min 50 sek näkyy ihana kissanpentu!! :D pente on EVK-kieltä ;)

Ninneri (Ei varmistettu)

Mäyli mainittu!! :D

Erika Naakka
NUDE

MÄYLI MÄÄ!

emiliaa (Ei varmistettu)

Hyviä vinkkejä, osa jo käytössä olleita :) Tuli mieleen tuosta meikkivoiteen levityksestä, että meille on maskeerauksen tunneilla opetettu nimenomaan ylöspäin suuntautuvat vedot. Näin et "vedä" kasvoja alaspäin vaan liftaat ylös. Joten tuo kohta kummastutti. Itse olen kyllä sitä mieltä, että lopputulos on molemmilla tavoilla sama.

Erika Naakka
NUDE

Ja minä taas vedän vaakasuoraan :D Ehkä tässä ei siis ole mitään kiveenkirjattua oikeaa tapaa :)

Kommentoi