Yksinkertainen lomakosmetiikkani eli summer essentials -kitti

NUDE

Kuten monet Instagramiani seuraavat huomasivat, vietin viime viikon Kreikan lämmössä Kosin saarella. Matka ei olisi voinut tulla parempaan saumaan, kun lomalta palatessamme, myös Suomeen oli saapunut kesä! Lomakuvia ja matkavinkkejä tulee varmasti piakkoin siskon blogiin, joten käykääpä siellä kurkkimassa. Instaani en enää lomakuvia laita, koska joka kerralla seuraajistani vähenee about kymmenen, wtf! :D

Edellisestä ns. aurinkolomastani oli vierähtänyt jo kolme vuotta, joten varustukseni niin vaatteiden kuin kosmetiikankin osalta meni aika metsään. En osannut varautua niin korkeaan lämpötilaan ja mukaan pakatut farkut ja paksummat paidat jäivät lojumaan tyhjänpanttina matkalaukkuun. Sain kyllä poikaystävältäni vinkkejä pakkaamiseen, mutta koska pidän itseäni vaihtolämpöisenä vilukissana, en suostunut ottamaan ohjeita kuuleviin korviini. Olisi pitänyt!

No mutta mukaan pakattu kosmetiikka-arsenaali meni meikkien osalta myös aika pieleen. Pakkasin mukaan hirveän määrän erilaisia meikkejä, joista lopulta käytin siis ehkä yhtä viideosaa. Eli kaikille muille vinkkinä: et tarvitse 25 asteen helteeseen kolmea eri meikkivoidetta, luomiväripalettia ja kymmeniä eri siveltimiä. Trust me! Seuraavassa siis esittelen ne meikäläisellä oikeasti käytössä ollut lomakosmetiikka, jonka voisi muotoilla vaikkapa sellaiseksi melko minimalistikseksi kesäkosmetiikkakitiksi.. Siis meikkifriikin näkökulmasta ;)

Pidin kaiken meikin tosiaan hyvin simppelinä, joten huulipuna on välillä nopea ja kiva lisä loma-lookiin. Mukana oli tietysti kaikki nudeista luumunsävyihin, mutta ainoat tuotteet jota oikeasti käytin ainakin joka toinen päivä olivat nämä jo aiemmin kehumani Maybelline x Gigi Hadid huulipuna ja huulterajauskynä sävyssä Austyn*. Täydellinen kesäpuna hyvällä pysyvyydellä ja kepeällä tuntumalla. Suosittelen edelleen!

Tietenkään rannalla makoiluun en itseäni tällännyt, mutta kun lähdimme kaupungille, halusin tasoittaa kasvojeni sävyeroja ja lisätä vähän päivetystä, koska auringossa kasvoilla oli tietysti suojakerroin. Sekoitin keskenään Oriflamen iki-ihanaa supersuosikkiani TheOne Illuskin Aqua Boost Foundationia (Natural Beige), joka vetelee taas ihan viimeisiään ja Lumenen Valo Glow Boost Essenceä*, jolloin sain kevyen ja kuulaan sävyn tasoituksen.

Silmänaluset peitin Avon Mark Full Cover Cream Concealerilla* ja/tai Tarten Shape Tapella ja koko homman kiinnitin kevyesti lempipuuterillani eli Maybellinen Fit Me Matte + Porelessilla*. Päivetystä ja hehkua poskipäille loihdin KICKS Contour Kitillä ja RMS Beauty Cream Eyeshadowlla (Lunar)*.

Silmämeikkiä en yleensä käyttänyt lainkaan, mutta pari kertaa repäisin ripsarilla :D Mukana matkassa oli jälleen ikisuosikkini Maybellinelta; The Colossal Volum' Express Big Shot Mascara* ja Shiseidon taivuttimet. Olin ottanut mukaan sinisen kajal-kynän, johon ihastuin vähän aikaa sitten, mutta silmiini se päätyi vain kerran. Tosin sininen rajaus sopi aika täydellisesti Kreikan sävyihin <3 Tämä superpysyvä kajal on siis Isadoran Perfect Contour Kajal, sävy Blue Bliss*.

Kulmat meikkasin ainakin jossain määrin päivittäin ja siihen käytin jälleen kerran ikilemppariani Urban Decayn Brow Beateria (Dark), jota muuten olisin varmuuden vuoksi ostanut reissulle lisää, mutta se oli taas kerran Stockalta loppu.

Ja tosiaan mukanahan kannoin ainakin parin kilon verran meikkejä ja siveltimiä ja siinähän ei tietenkään ollut rennoissa rantalomatunnelmissa mitään järkeä. Ehkäpä jo ensi kerralla handlaan tämän homman jo paremmin :D

*Tuote saatu blogin kautta testiin.

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

Kun nämä helteet nyt tuli Suomeenkin, niin arkimeikkini on ollut viime päivinä ripsari ja kulmakynä. Jos vähän paremmin täytyy laittautua, niin kevyesti CC-voidetta, sipaisu aurinkopuuteria ja kirkasta punaa. Avot, valmis! :D

Erika Naakka
NUDE

No just näin! Kuulostaa tutulta :D

Mimmi83 (Ei varmistettu)

Mitä sävyä suosittelisit tuosta oriflamen meikkivoiteesta, kun iho on päivettynyt? Lumenen cc-voiteesta sävy tan käytössä tai medium ja tan mixattuna. Kiinnostais kovasti mut hankala arpoa sävyä kiitos kovasti.

Erika Naakka
NUDE

No mulla on se kaikista tummin eli Natural beige ja se on siinä ja siinä ettei ole liian vaalea. Onneksi tää on niin läpikuultava ettei se haittaa vaikka sävy ei ole aivan täsmälleen sama kuin oman naaman :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.