Ladataan...
NUDE

Kaupallinen yhteistyö: Biozell

Pitkä otsis on kyllä sellainen juttu, mikä aika ajoin alkaa houkutella meikäläistä. Ja nyt, kun tällainen rento otsatukka on vieläpä supertrendikäs, tekee entistä enemmän mieli käydä pätkäisemässä tukka uuteen uskoon.

Onneksi otsista voi testailla ennen sen lopullisen päätöksen tekoa. Ja tässä postauksessa yhteistyössä Biozellin kanssa näytän, miten tällainen otsiksen feikkaaminen oikein onnistuu :)

Kuten monet teistä varmasti tietävät, Biozell on kotimainen hiustuotebrändi. Sen tuotteet suunnitellaan ja mahdollisimman suurilta osin myös valmistetaan täällä meillä Suomessa. Valikoimista löytyy tuotteita sekä hiusten muotoiluun että niiden hoitoon aina shampoosta hiuspohjan hoitonesteeseen.

Olen aina pitänyt Biozellista brändinä juurikin sen kotimaisuuden, mutta myös tuotteiden helpon saatavuuden ja mahtavan hinta-laatu-suhteen takia. Kaikki tässäkin postauksessa näkyvät mahtavat tuotteet maksavat vain noin 6-7 euroa ja kaikki ne löytyvät ihan päivittäistavarakaupoista.

Tämän kampauksen teemana oli tosiaankin "muodonmuutos ilman saksia". Teema viittaa eilen nähtyyn Huippumalli Haussa -jaksoon, jossa malleille tehtiin huikeat muodonmuutokset. Ah, se on kyllä aina se lempijaksoni Huippiskausilla! Biozell onkin vahvasti mukana tämän vuoden Huippiksessa ja tuttuja purkkeja voi bongailla ohjelmasta paljon.

 Mutta sen pidemmittä puheitta, eiköhän palata siihen päivän aiheeseen eli feikkiotsikseen! Näin se onnistuu:

1. Jos hiuksesi ovat liukkaat, kuten minulla, suihkuta niihin reippaasti rakennesuihketta. Tähän käytin lemppariani eli Biozellin Texturizing Spray -rakenne ja volyymisuihketta, josta olen aiemminkin kirjoitellut. Rakennesuihkeet antavat hiuksiin pitoa ja helpottavat kampausten tekemistä sileään tukkaan.

2. Kiinnitä hiukset tooosi korkealle ponnarille päälaelle. Jaa hiukset kahteen osaan, pienempään ja isompaan.

3. Kiepauta pienempi osio ponnarin ympärille niin, että latvat tulevat eteen. Se, mistä kohtaa pyöritettävän osion otat ja kuinka monta kertaa sen ponnarin ympäri pyöräytät, vaikuttavat "otsiksen" pituuteen.

4. Kun sopiva kohta latvoille on löytynyt, kiinnitä ne paikoilleen ponnarin lähelle parilla pinnillä. Jos latvat tuntuvat raskailta, kannattaa niihin suihkauttaa kuivashampoota erottelemaan hiukset. Tähän käytin Biozellin Volumizing Dry Shampoota, josta muuten löytyy myös tummille hiuksille tarkoitettu versio.

5. Suihkauta sitten kaikkialle hiuksiin lämpösuojasuihketta. Tähän käytin Biozellin Keratin Heat and Style Spray -lämpö -ja muotoilusuihketta. Se sisältää hiuksia korjaavaa keratiinia ja siinä on sekä lämpö- että UV-suoja.

6. Kiharra sitten ponnarissa olevat hiukset kiharruspuikolla tai suoristusraudalla.

7. Muotoile sitten myös "etuhiukset". Kun latvat taipuvat hieman sisäänpäin, lopputulos on luonnollisempi. Lisäksi, jos latvat tulevat kovin alas silmille, voit taivuttaa niitä sivuille, kuten minä tein. Näin saat kampaukseen ihanaa 60-luvun fiilistä.

8. Viimeistele kampaus reippaalla lakkakerroksella, jotta otsis pysyy hyvin paikoillaan. Tähän käytin Biozellin todella vahvaa Super Strong Hairspray -hiuslakkaa. Ja vielä loppusilauksena hieman jojoba- ja arganöljyä sisältävää Moisturizing Crystal Mist -kiiltosuihketta tuomaan kiiltoa, kosteutta ja myös sitä tärkeää UV-suojaa, jota erityisesti juuri latvani tarvitsevat.

Tietty tämä näyttäisi vielä paremmalta, jos oma tyveni tuosta edestä olisi noin tumma, heh. Mutta tämä ei siltikään yhtään auttanut palavaan otsiskuumeeseeni! Mitäs te tähän sanotte ja kuka lähtee kokeilemaan? ;)

FOLLOW: BLOGLOVIN' + FACEBOOK + INSTAGRAM

Share

Ladataan...
NUDE

Eilen esittelemäni Essencen superhyvä eyeliner pääsikin heti tositoimiin, kun meikkasin itseni yksi päivä klassiseen tyyliin kissansilmärajauksilla ja punaisilla huulipunalla. Ja tulin vahingossa näyttäneeksi aivan joltain espanjattarelta! Mutta lineri toimii mahtavasti ja pysyy kuin tauti. Kuten kuvissa näkyvä huulipunakin ;)

KASVOT: Urban Decay Self-adjusting Complexion Primer* + Essence Instant Matt -meikkivoide (10 Matt Ivory)* + Make Up Store Cover All Blue, NYX HD Photogenic Concealer Wand (CW 01 Porcelain)* + Lumene Sheer Finish Loose Powder* + NYX Highlight & Contour Palette* +  Artdeco Strobing Fluid* + Essence Prismatic Rainbow Glow Highlighter*.

SILMÄT: Essence I Love Colour Intensifying Eyeshadow Base* + Makeup Revolution Ultra Eyeshadows Flawless palette (Paper, Soft Glow, Highlite) + Essence The Cushion Eyeliner + Isadora Flashing Volume Mascara. KULMAT: Urban Decay Brow Beater (Dark) + Isadora Matte Chocolates Eyeshadow Palette. HUULET: Stila Stay All Day Liquid Lipstick (Beso). Oispa ripset.

Bloglovin' + Facebook + Youtube + Instagram

*Saatu blogin kautta.

Share

Ladataan...
NUDE

Essence on yllättänyt minut kevään uutuuksien kanssa jo moneen otteeseen. Tänään halusin kertoa teille yhdestä erittäin mielenkiintoisesta uutuudesta, nimittäin merkin sieneen imeytetystä eyelinerista.

Niin siis mistä? No tekniikkahan on sama, mitä on nähty viimeisen parin vuoden aikana meikkivoiteiden saralla. Otetaan neste, vaikka meikkivoide, nestemäinen poskipuna tai eyeliner ja imeytetään se huokoiseen sieneen. Tuotetta käytetään applikaattoria, tässä tapauksessa silmämeikkisivellintä sieneen kevyesti painamalla.

Cushion-meikkivoiteet valtasivat markkinat yhdessä rysäyksessä ja nyt sama taitaa vihdoin tapahtua eyelinereiden kanssa. Meikäläinenhän kuvitteli tämän tapahtuvan jo puolitoista vuotta sitten ;) Ehkäpä nyt isompi nytkähdys tämän asian kanssa vihdoin tapahtuu, hommahan on ihan nerokas!

Tämä Essencen uutuus todella toimii ja rakastuin tähän heti ensikokeilulta ja jotenkin jo PR-paketin avattuani tiesin, että tästä tulen tykkäämään. The Cushion Eyeliner on tietysti erittäin pigmenttipitoinen (enhän mä tästä muuten tykkäisi) ja äärimmäisen pysyvää. Silmistä värin saa ottaa pois vedenkestävän meikin poistoaineella ja näitä käteen tekemiäni swatcheja sain hieroa pois Fairylla :D Pienintäkään leviämistä tai siirtymistä yläluomelle ei luonnollisestikaan esiinny.

Sieneen imeyttäminen mahdollistaa eyelinerin erittäin juoksevan koostumuksen. Koska lineri ei kökköönny tai kuivu, kuten esimerkiksi jotkut voidemaiset eyelinerit, jälki on supersiistiä ja värikin levittyy astetta helpommin. Tuntuu, kuin käyttäisi pigmenttistä vesiväriä silmien rajaukseen!

Ja jos nyt joku miinus pitäisi keksiä niin se liittyy superiin pysyvyyteen; sivellin kun kannattaa pestä heti käytön jälkeen, ellei seuraavana päivänä halua hinkata väriä pois kivikovaksi kovettuneesta siveltimestä. Mutta muutoin, ai että mikä uutuus!

Essence The Cushion Eyelinerit tulevat kauppoihin (mm. Tokmanneille ja Citymarketteihin) maaliskuun aikana ja hinta ei merkille totuttuun tapaan päätä huimaa; yhden purkin hinta on 3,70 e. LOL :D

Share

Ladataan...
NUDE

*Sis. mainoslinkkejä

Raskaat silmäluomet ja juonteet silmien ja huulten ympärillä voivat jossain vaiheessa elämää alkaa tuottaa päänvaivaa meikkiä tehdessä. Ei kannata kuitenkaan lannistua! Pienellä harjoittelulla ja tekniikoiden päivityksellä meikkaamisesta voi nauttia ihan koko elämän :)

Tänään siis päätinkin jakaa meikkivinkkejä ja pari videota blogini vähän kypsemmille lukijoille. Toivottavasti näistä löytyy apuja mahdollisiin kinkkisiin meikkipulmiin!

POHJA

1. Kosteuta. Kypsän ihon meikkipohja on kuulas, sävyeroja tasoittava ja elävännäköinen. Ja mikään meikkipohja ei onnistu, jos pohja ei ole kosteutettu. Jos kärsit kuivuudesta, valitse paksumpi päivävoide ja ohuempi, jos öljyä piisaa iholla omastakin takaa. Tuotevinkit: paksumpi Lumene SISU Hoitava Kosteusvoide ja ohuempi Lumene VALO Glow Reveal Kirkastava ja Silottava Kosteusvoide.

2. Tasoita iho. Pienten juonteiden häivyttämiseen toimivat hyvät meikinpohjustusvoiteet eli primerit ja tietysti hyvä meikkivoide. Kokeile silikonia sisältäviä primereita ja ohutta meikkivoidetta tai sävyttävää päivävoidetta. Liian paksu meikkivoide voi nimittäin kerääntyä päivän mittaan juonteisiin. Lisäki liian pakkeloitujen kasvojen ja kaulan ihon yhdistelmä voi näyttää ristiriitaiselta. Tuotevinkit: MAC Face and Body foundation, Estée Lauder Double Wear Light Stay-In-Place Makeup* ja Vichy Idéalia BB-voide.

3. Älä käytä liian vaaleaa peiteainetta. Iän myötä silmänalusiho voi muuttua muuta ihoa vaaleammaksi. Ota tämä huomioon, kun valitset peiteaineen sävyä. Täsmää se siis muuhun ihoon, älä pelkästään silmänalusihoon. Ja muista tässäkin valita ohuehko tuote, joka ei saa ihoa näyttämään pakkelimaiselta. Tuotevinkki: NYX HD Studio Photogenic Concealer*.

4. Puuteroi vain tarvittaessa. Kaikki naiset eivät tarvitse puuteria olleenkaan. Jos ihosi on ohut ja kuiva, jätä se kuultavaksi ja unohda puuterointi. Jos taas pohjameikkisi tuppaa rasvoittumaan päivän aikana, levitä ohut kerros puuteria rasvoittuville alueille. Tämä ehkäisee myös meikkivoiteen kerääntymisen juonteisiin.

5. Heleytä. Aikuisen naisen ihoa imartelee erityisesti kuulaus. Sipaise siis kasvojen korkeimpiin kohtiin, eli poskipäille, nenänselkään ja amorinkaareen, (tutorialvideo) korostusvoidetta heleyttämään ihoa. Muista myös kevyt poskipunaus! Tuotevinkki: Maybelline Master Strobing Stick.

SILMÄT

6, Tärkeä pohjustus. Silmämeikin pohjustaminen on kypsemmässä iässä erityisen tärkeää, sillä valahtanut silmämeikki voi saada koko ilmeen näyttämään väsähtäneeltä. Etsi siis hyvä primer ja levitä sitä koko sille alueelle, jonne aiot esimerkiksi luomiväriä käyttää. Tuotevinkki: Smashbox 24 Hour Photo Finish Shadow Primer.

7. Vähennä meikkiä alaluomilla. Kokeile meikata vaikkapa vain yläluomet ja yläripset ja jätä esimerkiksi ripsiväri alaripsistä kokonaan pois. Näin saat katseeseen ja ilmeeseen nostetta ja pirteyttä, kun varjostus alaluomilla ei saa katsetta valahtaneen näköiseksi.

8. Tumma rajaus ja irtoripset. Edelliseen liittyen, keskitä kaikki meikki silmän yläosiin. Tee tummat rajauksen yläluomille ja nosta rajausta hieman silmäkulmasta kohti kulmakarvoja, ja jos taitoa ja kärsivällisyyttä riittää, kokeile irtoripsiä. Tuotevinkit: Sensai Liquid Eyeliner*, Yves Saint Laurent Dessin du Regard Waterproof Stylo*, Sweed Lashes -trioripsitupsut* ja IsaDora Flashing Volume Mascara*.

9. Rakastu mattaan. Mattaiset luomivärisävyt eivät korosta ihon epätasaisuuksia, kuten kimaltelevat luomivärit. Tummat sävyt taas vievät huomion pois raskaista luomista. Käytä siis rohkeasti syviä mattasävyjä. Jos haluat näyttävyyttä, kokeile mustaa ja tummansinistä, jos taas haet arkisempaa lookia, kokeile tummanruskeaa ja oliivinvihreää. Tuotevinkit: theBalm Meet Matt(e) Trimony* ja Make Up Store Microshadow, Liza.

10. Fokus kulmakarvoihin. Kun ikää kertyy, kulmakarvojen tuuheus vähenee, joten lisää matskua pitää hakea tuotteista. Tee kulmiisi pieniä karvamaisia viivoja terävällä kulmakynällä ja tummenna vielä tarvittaessa mattaluomivärillä ja viistosiveltimellä. Tuotevinkit: Maybelline Brow Precise Micro Pencil* ja IsaDora Matte Chocolates* -paletti.

HUULET

11. Rajaa ja väritä. Huulten rajaaminen on erityisen tärkeää, jotta huulipuna ei leviä ylähuulen juonteisiin. Rajaa siis huulten reunat ja väritä huulet kaulttaaltaan samalla kynällä. Näin saat punaan lisää pitoa. Huulten rajat myös haalistuvat vuosien karttuessa, joten rajauskynällä saa roimasti lisää pulleutta huuliin. Tuotevinkki: IsaDora Sculpting Lipliner Waterproof*.

12. Raikkaat sävyt antavat nuorekkaamman ilmeen ja piristävät lookkia. Kokeile vaikkapa violettiin taittavaa kirkasta punaista tai fuksiaa. Ja muista, että täysin mattaiset punat vaativat tasaisen pohjan, joten hieman kuultavampi puna on aikuisille huulille armollisempi. Tuotevinkit: Yves Saint Laurent Rouge Pur Couture* ja Clinique Pop Lip Colour and Primer*.

Lue myös:

Äidin meikkipussilla

Share

Ladataan...
NUDE

Jeeee! Tätä postausta lukiessasi meikäläinen on luultavasti jossain Atlantin yllä kohti Kaliforniaa ja Los Angelesia. Reissu kestää pari viikkoa, joten pakkaaminenkin oli monella tapaa haastavaa.

Kotona ei paljoa tarvitse miettiä, mitä voidetta sitä illalla tai aamulla kasvoilleen laittaa. Mikä nyt sattuu olemaan fiilis tai mikä purnukka nyt on parhaiten käden ulottuvilla. Mutta reissuun pitää ottaa vain se ihan minimimäärä kosmetiikkaa. No meikäläinenhän ei voi pelkällä peruskasvorasvalla matkalle lähteä, joten tässä postauksessa esittelen juuri ne mukaan tarkoin valikoidut tuotteet, joissa on juuri se koostumus, mitä Kalifornian lämmössä voin käyttää ja juuri ne ainesosat, jotka kesäisen auringon alla tarvitsen.

Kasvoille otin mukaan talven jäljeltä käytössä olleen Lumene SISU Moisture Remedy Day & Night Creamin tilalle jotain vähän kevyempää. Ja koska iholle kannattaa auringossaolon jälkeen levittää jotain A-vitamiinipitoista (postaus), pakkasin mukaan Lumene VALO Overnight Bright Vitamin C Sleeping Creamia ja V10 Plus Vitamin A -seerumia.

Lisäksi mukaan lähtivät Lumenen ihana hyaluronihapposeerumi, jota ilman en enää voi olla sekä superhyvä silmänympärysvoide Cliniquelta. Ja tietysti pakkasin jokaiseen laukkuun ja reppuun yhden huulirasvan Crazy Rumorsilta, koska bestest.

Koska meikäläinenhän kärsii pahemman luokan faketanorexiasta, piti ennen shortsi- ja toppikelejä pistää rusketukset kuntoon. Käytin siis muutamana päivänä ennen matkaa Vita Liberatan itseruskettavaa vaahtoa vartalolle ja Jurliquen Sun Specialist Sunless Tanner itseruskettavaa voidetta kasvoille.

Vartalon ihonhoitoon otin Estelle & Thildin Spring Rose Blonde -öljyn, jolla saa tietysti pois ihon kuivuuden, mutta myös kauniin kuultavan ihon shortsikeleille. Lisäksi nappasin mukaani Vita Liberatan Body Blur, joka ei itseasiassa ole itseruskettava, vaan oikeastaan vartalomeikki. Sillä saa ihoon kauniin sävyn ja epätasaisuuksia tasoitettua. Kyllä nyt kelepaa olla paljain säärin!

Ja sitten tietysti ne tärkeimmät eli aurinkosuojat. Vartalolle valkkasin Nivean hauskan roll-onin SPF50, Lieracin SPF30:n ja ACOlta kätevän painesprayn SPF20:nä. Okei, ehkä en ihan jokaista pakkaa mukaan.. Kasvoille otin voiteet Acolta ja Lieracilta ja huulille vielä erikseen rasvan Piz Buinilta. Eiköhän näillä jo ala pärjätä :D

Tulen siis takaisin huhtikuun alussa, mutta postaustahti pysyy suurin piirtein samana kuin tähänkin asti. Kommentteihin vastaaminen voi tosin olla vähän kehnommalla tolalla, mutta yritän ainakin välillä tulla tsekkailemaan, mitä te täällä höpisette :)

Bloglovin' + Facebook + Youtube + Instagram

Kaikki postauksen tuotteet on saatu testiin blogin kautta.

Share

Pages