Ladataan...
NUDE

Ai vitsi, minkä heräämisen olenkaan kokenut viimeisen kuukauden aikana. Epilaattori on nimittäin aivan järkyttävän kätsy maailmanmullistava pelastuskapistus! Ja antakaapa, kun kerron miksi.

Olen käyttänyt epilaattoria sääriini joskus pari vuotta sitten ahkerastikin. Viime kesänä taisin jättää vempeleen unholaan kokonaan ja nyt muutamia viikkoja sitten koklasin uudempaa blogin kautta saatua versiota uudelleen. Halusin selvittää, miksi joskus tykkäsin tästä hommasta hulluna. Ja muistuihan se taas mieleen; epilaattorilla sääret pysyvät salonkikelpoisina omien laskelmieni ja empiiristen tutkimusteni perusteella seitsemän (siis 7) kertaa pidempään!

Meikäläinen kun joutuu normaalilla sheiverillä ahertamaan näin kesäisin vähintään kaksi kertaa viikossa mikäli meinaan pitää töissä ja muutenkin ihmisten ilmoilla vaikkapa culottes-housuja. Karvankasvu on salamannopeaa ja välillä meinaa usko loppua. Epilaattorin käyttöön otettuani tätä touhua ei ole tarvinnut tehdä kuin kerran kahdessa viikossa! Parhaimmillaan siis 14 päivän välein ja se meinaan on aika paljon vähemmän kuin kahden päivän välein.

Tämän Remington Smooth and Silky EP7035 7-in-1 ladattavan epilaattorin olen saanut taannoin testiin blogin kautta ja se on ollut ihan huippu vehje. Tosin olen käyttänyt näistä seitsemästä ajopäästä tasan yhtä ja sillä on pärjätty hyvin. Mukana tulee siis myös mm. jalkaraspipää ja kuoriva harjaosa. Joten periaatteessa, mikäli et halua maksaa epilaattoristasi maltaita, valitse vaikkapa Remingtonin 5 in 1 tai 4 in 1 -epilaattori. Parasta tässä 7-in-1:ssa on tietysti se, että tätä voi ladata, eikä ajon aikana tarvitse olla kiinni pistorasiassa ja tietysti todella tarpeellinen kohdevalo!

Ja kyllä, se sattuu. Vähän aluksi, mutta siihen tottuu ;)

Ladataan...
NUDE

Eilen jo mainostinkin, että tänään julkaisen kesän juhliin sopivan kampaustutorialin ja tässä se tulee :) Kampaus on helppo, vaikka se ehkä näyttää monimutkaiselta ja se onnistuu  myös paljon meikäläisen hiuksia lyhyttukkaisemmalle. Kannattaa kokeilla! Ja kertoa mulle, miten onnistuit ;)

1. Ihan aluksi hiuksissa olisi hyvä olla rakennetta pohjalla. Itse olen levittänyt näihin pesun jälkeen muotovaahtoa ja föönauksen yhteydessä vielä suola- ja volyymisuihketta. Aloita kampaus tupeeraamalla hiuksia takaraivolta, jakamalla hiukset kolmeen osaan ja kiinnittämällä keskimmäisen niskaan ponnarilla.

2. Kiepauta ponnari sitten yläkautta itsensä ympäri. Nypi jo tässä vaiheessa hiuksia vähän löysemmäksi takaraivon kohdalta.

3. Tee sitten köysiletti ponnarissa oleviin hiuksiin. Jaa hiukset siis kahteen suortuvaan ja kieputa niitä ensin samaan suuntaan..

4. .. ja sitten tästä vastakkaiseen suuntaan toistensa ympärille. Kiinnitä köysiletti sitten kumilenksulla.

5. Kieputa letti seuraavaki ylös nutturaksi. Tapoja on monia ja itse tein sen samalla tavalla kuin jos kieputtaisin suorat hiukset ponnarin ympärille nutturaksi. Kokeile molempia suuntia ja erilaisia tekniikoita, kiinnitä homma hyvin pinneillä ja nypi reippaasti löysemmäksi.

6. Ota sitten toinen etusuortuvista ja kieputa sitä kasvoista poispäin. Nypi kieputusta löysemmäksi ja isommaksi sivuilta.

7. Vie kieputtamasi osio taakse nutturan päälle ja kiinnitä hyvin pinneillä. Jos hiuksesi ovat pitkät, pyöritä suortuvan latvat nutturan ympärille.

8. Tee sitten sama homma myös toiselle puolelle. Eli ota eteen jättämäsi vapaa suortuva, kieputa sitä, nypi isommaksi ja kiinnitä nutturan tyveen.

Pysy mukana <3 Blogit.fi + Facebook + Instagram

Ladataan...
NUDE

Yksi juttu, jota blogistani tullaan ylivoimaisesti eniten etsimään ovat kampaustutorialit. Varsinkin näin kesäaikaan kun viikonloppuisin on häitä, valmistujaisia ja muita juhlia, täytyy yrittää laittaa tänne lisää ohjeita kivoihin helppoihin kampauksiin! Tänään ei siis vielä päästä ihan tutorialiin asti, vaan vain näin hotd-hengessä kampauksen tsekkailuun ;) Ohjeet tähän rentoon niskanutturaan luvassa siis huomisessa postauksessa <3

Blogit.fi + Facebook + Instagram

Ladataan...
NUDE

Esittelin vähän aikaa sitten Instagramissani pomoni minulle tuliaiseksi ostamaa istukkavoidetta. Pomoni kävi Uudessa-Seelannissa ja törmäsi siellä JC New Zealand -merkkiseen Placenta Crèmeen ja halusi tuoda sen minulle tutkailtavaksi.

Yllätyksekseni inboksini täyttyi kauhistelevistä viesteistä: "Hyi, mitä ihmettä?" "Yök kamalaa!!" ja meikäläinen jäi miettimään, mikäs tässä nyt niin kamalaa oli? Miksi istukan käyttö kosmetiikassa olisi niin järkyttävää?

Kosmetiikkateollisuudessahan käytetään valtavia määriä eläinperäisiä tuotteita. Paitsi tietysti vegaanikosmetiikan puolella. On mm. kollageenia, retinolia, lanoliinia, biotiinia, kapryylihappoa, glyseriiniä, hyaluronihappoa ja keratiinia, jotka kaikki voivat kasvovoiteessasi olla eläinperäisiä. Jos ihan näin järjellä ajattelisi, voisi kuvitella, ettei ainakaan tämän istukan saamiseksi lammasta ei ole vahingoitettu, kuten monen muun ainesosan kohdalla voi tapahtua. Karitsan synnyttyä istukkahan heitettäisi muussa tapauksessa vain roskapönttöön.

Ei sillä, että me nyt ehdottomasti tarvitsisimme lampaan istukkaa naamoillemme (tai mitä tahansa muuta eläinperäistä ainesosaa), mutta olisiko se ajatuksena nyt niin kamalaa, kun jutun suhteuttaisi kosmetiikkateollisuuteen yleensä?

Enkä toisaalta ole into piukassa testaamassakaan tätä tuotetta. Tekisi kyllä mieli kokeilla, mutta olen lukenut juttuja, joissa kosmetiikan ammattilaiset varoittelevat istukkaa sisältävistä tuotteista. Niistä kun ei aina välttämättä tunneta koko koostumusta tai vaikka jokaikistä proteiinia, jonka se pitää sisällään. Uskallanko ottaa riskin vaikkapa allergisoitumisen kannalta? Sitä en vielä tiedä.

Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?

Ladataan...
NUDE

Vaikka meikäläisenkin luomiväriarsenaali on täynnä Anastasia Beverly Hillsejä, Tarteja ja Urban Decayta, pääsee edullisemmat markettiluomivärit aina välillä yllättämään. Ja sehän jos joku on kivaa! Et tarvitse ulkomaisia nettikauppoja tai matkaa Jenkkeihin saadaksesi oikein oivallisia paletteja, voit vain kävellä lähimpään Citymarkettiin!

Tämä Maybellinen uutuuspaletti Total Temptation Shadow & Highlight Palette (saatu) on livahtanut kuin vaivihkaa meikkirutiineihini ja olen ollut kyllä positiivisesti yllättynyt. Sävyt ovat ihanat ja paletissa on hauskasti kylmien ja lämpimien sävyjen kokoelma. Keskellä on kaksi korostusväriä, joita en kyllä käyttäisi pohjameikissä, mutta joita olen käyttänyt usein osana silmämeikkiä.

Vasemmalla on siis ihanan kesäiset ja lämpimät sävyt, muutama matta ja muutama kimmeltävä. Toisella puolella on kylmempiä sävyjä, sielläkin osa mattaisina ja osa kimaltavina. Tuo mattainen kylmä nude on aivan täydellinen arkimeikkiin! Mustastakin riittää väriä ja kostutetulla siveltimellä sillä voi tehdä itselleen vaikkapa rajaukset.

Pigmettiä löytyy reilusti ja myös levittyminen käy kätevästi jokaisen sävyn kohdalla. Glitterisimmät sävyt olen levittänyt sormin, sillä siveltimellä ne tuppaavat pölisemään pahasti ympäristöön.

Olen nähnyt tämän samaisen paletin muutamilla tubettajilla, jotka hekin ovat olleet yllättyineitä tämän paletin laadusta ja myös Refinery29 hehkutti tätä hyvällä hinta-laatu-suhteella varustettua palettia sivuillaan. Eli jos ette usko mua, uskokaa muita alan ammattilaisia :D Maybelline Total Temptation -paletia löytyy, kuten sanoin, ihan marketeista ja esimerkiksi Sokoksella sillä on hintaa noin 18 euroa.

Pages